sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Lissää sinivalkost

Täs tullee lisäyst viiko vanhaa aiheesee, sinivalkosii astioihii.

Kiinas valmistettu kukkaruukku soppii yhtee katorajas framil olevai sinivalkoste lautaste kans.

Seuraavas kuvas o kaks Apilalehde sinivalkost ruukkuu, jokka kuuluu sarjaa "Sininen kartano".

Vanhas Pori murtees o muuto taidettu sannoo kruukku.


























Mää tilasi nämä orkideoi varte. Monet vanhat orkideat o nii raskait, ettei tahdo pyssyy pystös, varsinkaa jos niis o köykäne muaviruukku. Nämä posliiniset o nii lujia et niit voi hyvi pittää suajaruukkuin, eikä orkideat sillo kaadu. Kuvast näkkyy, et kaks mu arkideoistani o kukas. Kolmaski pia ruppee kukostammaa, siin o knupit tulos. Neljäs taas o just lopettamas kukintaas.

















Tämä kuva o otettu Meisseni posliiniliikkee kaupast Berliinist 2008.

















Niinko nämäki pitsisyrjäset lautaset. Makso monta sattaa euroo, enkä malttanu ostaa matkamuistoks. Olis tommone kyl aika hiano mu lautaskokoelmassani.
























Tämä o mu ainoo Arabia sinivalkone tooppini, kuvio o "Asteri". Tai ei oikeastas mun ko miähe, se o nimittäi miähe täti perintöö. Mun o ollu haaveenani koot näit sinivalkosii lissää keittiö korkee kaapi pääl, niät siäl olis komia rivi. Sinivalkosii joist mää haaveile o ainaki "Tuulimylly", "Purjelaiva" ja "Pilvi". Ussei ko mää nää niit myynnis, mää vaa kattele ja ihhaile. En malt ostaa, o liika kalliit.

























Toine melkei sinivalkone o tämä Arabia vanha iso perhokannu. Se o samase miähe täti peruja.

























Viimitteeks mää esittele tämä Apilalehde "Sinise kartano" piäne puale litra toopi. Se o aika uus ja meil käyttöastian. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sinivalkost


Mää ole ain tykänny sinivalkosist lautasist. Taik melkei ain. Ehkä 1960 ja 1970-luvul mää enemmä tykkäsi senaikaisist raskaist ja tummist kipoist, lautasistaki.

Kirpputoreilt ja kaupoist ole keränny ittelleni vuaskausie varrel sinivalkosii lautasii. Nyte ne o mee kööki seinäl nätis rivis. Mun silmäni leppää ko mää kattele niit.

Niinko täst kuvakollaasist näkkyy, muittenki silmää sinivalkone miällyttää ko vaa suamalaiste. Täsä kollaasis o seuraavat lautaset framil:

Ylärivis: 
"Bristol",  Crown Ducal, Englanti
"Maruta", Chatman, Englanti
"Siniruusu", Arabia
"Willow", Wood & Sons, Englanti

Keskirivis:
"Fasaani", Arabia
"Asiatic Pheasants", Wedgewood
"Malmö", Rörstrand, Ruotsi
"Siniraita", Arabia

Alarivis: 
"Canton", Arabia
"Sininen kartano", Apilanlehti, Ruotsi
"Suomenkukka", Arabia
"Vindsäter", Rörstrand, Ruotsi

Pikkutassi keskirivis o ollu meil kissa ruakalautasen. Mää ole ostanu muutama kappalee Porist kirpputorilt pikkurahal. Olinki ihan hämmästyny ko huamasi et tämä pikkune tassi pohjas olevai merkintöje ja nettihakuje perusteel kuuluu englantilaise Wedgewoodi sarjaa "Asiatic Pheasants". Ihan arvoposliinist mee kissa o näköjäs syäny. Tarttisko pan tassit kaapii parempaa korjuu?


Täs o kuva Lontoost Harrodsi tavaratalo sinivalkosest astialoistost syksylt 2006.




















Sammaa aikaa sinivalkoste astioitte plokkaamise kans mää seuraa toisel silmäl ja korval televisiost presidentivaalie jännittävvii tunnelmii. Ja kissa kehrää sylys.

Ruskalt tämä vaalipäivä o kulunu rauha merkeis. Välil hän o kattellu kiipeilypuustas pihapuis hyppivii ja lunta tiputtelevii kurrei. Vaik täs kuvas hän kattelee ikkulalt sisälpäi ja seuraa mitä kotoväki hommailee.
























Tervetulloo uudeks lukijaks, Taina!

torstai 19. tammikuuta 2012

Kissa ja keinustooli

Mitä mää näenkää! (Taik vanhemmal murteel pitäs sannoo et: Mitä mää näjenkää!) Keinustooli o taas kumos. Ei keinutuali tälläi näi kumos kuulu ol. Tätä meil tapahtuu harva se päivä. Ruska ottaa kova faartti ja hyäkkää keinutuali nojal sillai et kops vaa ja keinutuali o selläälläs laatteel.

Minul o se vankka käsitys, et Ruskalt tämä o ihan harkittu ja tahalline teko. Tämä o Ruska kissahuumorii. Mitä mää sit sano, jos yks kaunis päivä tämä hiano vanha keinutuali o säpälein? Mää ole se sentää saanu äitiltäni 50-vuatislahjaks. Hän o se omakätisesti minnuu varte maalannukki. Mut silti en yhtää ol antanu sapiskaa kissal ko nauranu vaa häne touhuilles.


Alvust astikka keinutuali o ollu tämä kissa valtaistuin. Tämä sattuu olemaa just huusholli keskipistees, eikä varmaa ol sattuma et Ruska tykkää oleil just siin. Siit näkkee koko aja joka pual, voi niinko valvoo, et mitä millonki tapahtuu ja kuka minneki päi mennee ja mitäki tekkee. Ruska varmaa tuntee olos turvalliseks, ko viihtyy keskel avoint huanet joho joka pualt näkkyy. Häne ei tartte men lymmyy minnekkää komeroo. Vaik kyl hän komeroonki joskus mennee, varmaa niinko vaihtelu vuaks, silloko tahtoo ommaa rauhaa.

Ruskal o hauska tapa maat tai istuu keinotuali karmi nokas. Se kestää kyl häne painos. Karmi pääl täytyy hypät kunnol, ennenko tuali saa menemää ympäri.

Ussei ko mää töist tullesani kysy miähelt, et millai Ruska päivä o menny, hän vastaa et tosa se o keinustoolis melkei koko päivä maannu.

Täsä kuvas Ruska makkailee normaalisti istuimel niinko kuuluuki ja o söpösti painanu etutassut silmäi ettee, ko hän nukkuu. (Tai ehkä sentähde et mää ota valokuvia.)


Tiätysti nualemishommatki o mukava toimittaa samal valtaistuimel, jolt muutonki Ruska piänt valtakuntaas hallittee. 

tiistai 17. tammikuuta 2012

Jääkukat

Ihmine päättää ja lääkäri määrää, vois sannoo. Ko just eilä pääti et ny ole terve. Tänä aamusti meni kumminki lääkärii joka sit määräs kolme päivää sairaslommaa. Sano et olsi parantunu paremmi, jos olisi malttanu pittää kunno sairasloma jo aikasemmi. Ny meni sit toinenki viikko plörinäks.

Mää kävi kumminki töis järjestelemäs ja kattomas, mitä o keske.

Bussipysäkil katteli tämä talve ensimmäisii jääkukkasii. Näist tuli ihan hyvä miäli, vaik vähä harmittaa, kunnen saanu parempii kuvia.
























Tänäpä viäl miätei eilist puhettani hioist. Et sanotaanko/sanottiinko Poris hiat vai hihat? Siit en ol ihan varma. Mut housupulteist ole kyl varma. Poris ei puhut mistää housulahkeist. Eikä housupunteistakkaa. Pultit siäl o. Ja pultit ja hiat/hihat kiverrettää. Se kivertämine vast mukava sana onki. Mut kyl varmaa monet muukki sen tuntee ko porilaiset. Mää kysyi koskelaissyntyselt miäheltäni, millai heil päi mahdetaa sannoo. Ei kuulemma kiverret ko vaa kääritää. 

maanantai 16. tammikuuta 2012

Arkiplörinää

Koko viime viikko meni mult ihan plörinäks ko oli flunssa ja oli joka toine päivä huanokuntosen töis ja joka toine päivä koton. En oikee osannu päättää olisinko kippee vai terve. Viikovaihdeki meni maates ja yskies. Tänä aamusti kumminki pääti yrittää ol terve.

Lauvvantain piti menemäni kissanäyttelyy mut senki mää laisti flunssa tähde. Läheti kissa yksinäs kasvattajas fölis. Ujosti oli kuulemma Ruska ollu näytttelyhäkis, pikemminki verhoje takan piilos. Mut tuamari pöydäl hän oli ollu nätisti. Sertiki oli tullu, kolmas jo avoime luaka serti tänä vuan. Näil kolmel sertii Ruska ansaittee Champion-titteli. Tai kunnia kyl kuuluu kasvattajal ko hän o jaksanu kissaa käyttää näyttelyis. Mää yritinki kysel Ruskalt et milt ny tuntuu valmistuu Championiks, mut hän ei korviis lotkauttanu mu kysymykselleni. Hän oli kyl selvästi tyytyväine ko pääsi näyttelyst kottii.

Tämä maanantaipäivä jatku arkisesti töis plörinätunnelmis. Ko oli jääny viime viikol melkei kaikki tyät tekemäti, nekki, jotka jäi rästii jo enne jouluu. Ei ol hurraamist.

Lisäks miäli karkaa välistäi vuade päähää siihe, ko mää pääse tai jää eläkkeel. Kullai sen ny sit ottaaki. Joutumisest ei voi viäl puhhuu, ko kyl mää töis sen jälkeenki voisi ol ainaki kaks tai peräti viis vuat, jos olsi tyäs 68-vuade vanhaks asti. Vaikken ol ihan lopullist päätöstäni eläkkeeljäämisest tehny, ni on sitä mukava ajatel. Kumma kui yks vuasi voi tuntuu etukättee ajatelle pitkält ja jälkikättee ajatelle lyhkäselt.

Kuvituksen o Ruskaa unohtamati täs kaks tekkeil olevaa keske-eräst käsityät. Toine o liukufärjättyy Viro-villaa ja siit tullee villapusero miähel. Siit o jo etu- ja takakappale valmiit ja toine hia tekkeil. Taas iski enttisel porilaisel epävarmuus. Sanottiinko Poris oikeesti hia? Vai hiha? Mum miälestäni puhuttii et oli vaik pitkät tai lyhkäset hiat eikä hihat.

Toisest käsityäst tullee keinustoolimatto. Siit o nuat klaput ollu valmiin jo kauvvat ajat, mut klappuje yhdistämine o jääny keske ko villapusero kutomine o mukavempaa. 

tiistai 10. tammikuuta 2012

Keskipisteen


















Tämä joulu ja loppiaise aikaa meil kävi tavallist enämpi viarait. Mää huamasi mee kissas Ruskas uude piirtee. En ol enne käsittäny, et hän nauttii viaraitte ihmiste huamiost. Eikä mul koskaa enne tämmest kissaa ol ollukkaa, eikä ainakaa naaraskissaa. Mum miälestäni kissat o yleensä erakkoluanteit, ja jos huushollii tullee viarait ni mialuummi he pistää ittes jonneki piiloo, toisee huaneesee sänky al tai pääl tai vaik sauna lauteil. Mut ei he keskipisteen olost nauti niinko koirat. Ei he viaraist ihmisist tykkää, päivasto pittää välimatkaa.

Mut Ruska tykkää ihmisist. Vaik ensi hän o vähä arka, kattelee ja mittailee.

Ehkä Ruska ny pääsi oikee viaraitte makkuu, ko kävi joulumais usiampii ihmisii, jokka kiinnitti hännee huamioo ja osas leikkii häne kansas ja ihmetel häne temppujas. Sikko tuli kolmanneet, pitkämatkaset viaraat, mää vast hoksasi et tämä kissa-fröökynä oikee nauttii tost huamiost, ihan selvästi. Erityisesti se täti-ihmine jakso leikittää Ruskaa.

Ko me istuttii olohuanees rinkis, neljä ihmist, sihe rinkii tuli viidenneeks kissa: hän istu omal nojatoolillas. Korvat vaa liikku ja oli sen näköne, et hänt kauheesti kiinnostaa kuulustel, mitä puhutaa. Ja välil ain tartti leikkii se kiva täti-ihmise kans.

Kerra aikasemmi meil oli semmonenki toine täti-ihmine, jol oli pitkä ja iso hame. Ruskast se hame oli erinomane, ko sen al pysty olemaa teltas.


















Sikko viimiset viaraat oli lähteny ja seuraava päivä oltii vaa omis oloisamme, Ruska nukku koko päivä. Oli ilmeisesti käyny hiukka voimil seurustel viaraitte kans, ni et seuraavan päivän ramasi kauheesti.

Näis kuvis Ruska makkaa Viro-lampaa talja pääl. Osti tua talja viime syksyn messuilt. Kävi sillo miälesäni, et varmaa Ruska tykkää nukkuu tämä lämpimä talja pääl. Mut ei ol tykänny. Pikemminki o viaroksunu koko taljaa. Mut ihan hiljattai pari kertta ole nähny kissa ottava nokosii talja pääl. Ja on nii sävy sävvyy kissa ja talja, et kui sattuki.



















Ai, mustako o puhe vai? 

maanantai 9. tammikuuta 2012

Talvi tuli Espooseenki

Tänä aamusti oli ensimmäiset kerttaa talvine olo, ko oli satanu vähä enämpi lunta. Miälee muistu ilone talvilaulu: Rati riti ralla, tuli talvihalla...

Töist lähteissäni pani merkil toisenki asia. Ihan selvästi päivä o alkanu pitenemmää. Neljä jälkee ei ollu pimmeet ko vast hiukka hämärää.


















Taivas oli ihan pilves mut silti neljä jälkee näytti näi valosalt. Tyämatka kestää vajaat pual tuntii, ja kotopihas oli jo taas pykälää pimmeempää.


















Mää toivota lume ja valo tervetulleeks. Kyl tätä valosampaa o varrottuki!

- - - - - - -
Samal tervetulloo, Anja, uudeks lukijaks!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Mettäs



















Loppiaispäivän oltii Koskel kyläs ja samal miäs kävi kattomas mettäpalstallas, onko paljo myrsky kaatanu puit. Oli siäl yksittäisii kumos siäl ja tääl. Miäs o luapunu suurimmaks osaks kotopaikkas mettist ja maist ja ne o siirtyny suvu nuaremmal sukupolvel, jokka viäl viljelee. Mut tämä yhde mettäpalsta hän o pitäny ittelläs. Hän sannoo sitä Pappa mettäks. Pappa o häne äidinisäs, jonka hän muistaa lapsuudest. Pappa oli jämpti miäs. Mm. joka aamu ko lehti tuli, Pappa neulo karhulankal sanomalehde selkämykse kii, ko hän ei tykänny et häne lehtes sivui sevotettii. Ja ko lehdet oli lujettu, ne pantii korkee lehtipinka pääl eteisee.  

Viime suven täält mettäst me noukittii suuret määrät suppilovahveroit. Ja oltas voitu noukkii vaik kui paljo enämpiki. En ol koskaa elämässäni nähny semmosii määrii siänii. 

Ja enne suppilovahveroit mää kävi noukkimas täält mustikoit. 

Puitte välist näkkyy iso kivi. Sen juurel o haudattu yks mu kissani, Kesäheinä. Samases mettäs o muitaki ja viäl isompii siirtolohkareit. Toise iso kive juuree o kuapattu mu kolme kissani tuhkat, Sohvi, Keiju ja Attila. On meinaa komiat hautakivet kissoil. 

Loppiaispäivän oli pakkast siäl Varsinais-Suames -5. Lunta oli inakse maas, niinko kuvast näkkyy. 

Jäätyneit suppilovahveroit.


















Mää katteli jalkoihini ja huamasi, et siäl oli viäläki vaik kui paljo suppilovahveroit. Ny ne oli jäätyny pystöö. Varmasti joulukuu alvus siält mettäst olis voinu noukkii ämpärillise suppilovahveroit. 

Tääl eteläs tänäpä oli aamusti -10 astet pakkast ja selkee taivas. Nyte ehtoo edel o taivas menny pilvee ja ilma lauhtunu astee tai pari. 

lauantai 7. tammikuuta 2012

Kyljyspata

Kyljyspata o mul ihan uus ruakalaji. Resepti ole saanu mikkeliläiselt ystävältäni. Nyte ole jo laittanu kyljyspattaa kaks kerttaa, ensti jouluks ja sit loppiaiseks. Täytyy hiukka antaa periks täst Pori murteest ja skriivat resepti tähä ihan yleiskiälel.
- - - - - - - - - -

Lihat ja luumut vuo'assa. 
Ainekset 
- porsaan kyljyksiä tai luutonta lihaa tarpeen mukaan (minä käytin porsaan ulkofilettä)
- kermaa (minä käytin noin 2/3 ruokakermaa, noin 1/3 vispikermaa)
- timjamia 2-3 tl
- jauhettua inkivääriä 2-3 tl
- suolaa maun mukaan (mieluummin vähän kuin paljon, ettei suola peitä ruuan ominaismakua)
- kuivattuja luumuja ainakin puoli pussia


Kaikki ainekset. 
Ohje
Leikkaa liha paloiksi. (Minä leikkasin porsaan ulkofileen n. 800-900 g ohuehkoiksi siivuiksi). 
Ruskista lihapalat pannulla kauttaaltaan kullanruskeiksi. Siirrä kattilaan, pataan tai uunivuokaan. Pane lihan joukkoon sopivaksi katsomasi määrä kuivattuja luumuja. 
Ripottele päälle suolaa ja timjamia. Kaada kerma kulhoon ja vispilöi siihen jauhettu inkivääri. (Minä käytin tuoretta inkivääriä noin 2-3 cm:n pätkän, jonka raastoin, kuullotin kevyesti pannulla ja ripottelin lihojen päälle suolan ja timjamin kanssa). 
Kaada sitten kerma lihojen, luumujen ja mausteiden päälle niin, että se peittää ne. Voit myös hieman vaahdottaa kermaa. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai oman arviosi mukaan. 

Valmis ruoka. 









- - - - - - - - - -

Mää sai tämä kyljyspada resepti vähä epätarkkan. Silti kummallaki kerral tämä ruaka o onnistunu yllättävä hyvi. Viaraat o sanonu, et he tykkäs ja me itte ollaa tykätty. Ensimmäisel kerral paistoi tätä uunis tunni verra. Lihoist tuli oikee murreit. Toisel kerral paistoi vähemmä aikaa(ehkä 40-45 minuuttii)  ja lopputuloksen oli hiukka mehevämpi (ja inakse sitkeempi) porsaaliha, maku täyteläisempi. Sualaa en käyttäny ko teelusikallise verra, vaik lihhaa kummallaki kerral oli likemmäks kilo. 

Tämä ruaka o aika tuhti ja täyttävä, mut juhlava, ei ol tarkotettu jokapäiväseks palapainikkeeks. Ehkä ilma noit luumui sopis karppausruuvvaakski. Mut just luumut antaa täl ruuvvaal ihan omallaises säväykse. 

Mää sai varotukse, ettei edes kokkeeks kannat tähä ruakaa lisät esimerkiks sipulii, porkkanaa tai pippureit, ko ne peittää tämä ruakalaji oma mavu. Ja varmaa varotus o paikallas. Tämä ruaka o itämaalaistyyppine.

Kyljyspaistii nautitaa keitety riisi taik perunoitte kans. Tämä ruuvvaa kans soppii pualukka- tai mustaherukkahillo tai -hyytelö sekä ananas. (Mää kokkeili mustaviinimarjahyytelöö, ja ainaki se sopi hyvi.)

JK. Mää oli vahinkos muuttanu koko ruakalaji nimenki. Skriivasi se nimeks kyljyspaisti. Oikee nimi on kyljysPATA. Ny mää 8.1. korjasi tämä postaukse kyljyspaisti kyljyspadaks.

- - - - - - - - - -

Tervetulloo uusiks lukijoiks, Reppanainen ja Rita!


maanantai 2. tammikuuta 2012

Historian filminauha

Kiitos teil kaikil, jotka vastasitte mu uudenvaude postaukseeni ja toivotitte hyvvää uutvuat ja hyviä toivotuksii hankkeil. Sitä sammaa mää toivo teil!

Tervetulloo uudeks lukijaks, Myrsky!















Joulu ja uudevuade välil me oltii miähe kans pikku visiitil Tallinnas. Yhde yäsee nukuttii suamalaiste aikoinas rakentamas Viru-hotellis. Ja hyvi nukuttiinki, herättii aamusti pual kymmenelt vaik oltii menty aikasi nukkumaa. 

Päällimmäisen ajatuksen mul koko aja oli, et Viros historia filminauha o käyny pikakelauksel viimiset 25 vuat. 

Ensimmäise kerra elämäsäni oli Viros 1987. Aika pintapualine o mu Viro-tuntemukseni, ko muutamii kertoi ole siäl kaike kaikkias käyny ja turistin vaa ympärilleni kattellu. Silt ensimmäiselt kerralt o jääny miälee kauhee iso vastakohta Viro ja Suame välil. Ko Georg Otsil päästii takasi Helsinki satamaa, tuntu niinko olisi päässy jostai pimeyde valtakunnast valo valtakuntaa. Aika dramaattisesti ja varmaa ymmärtämättömästiki sanottu, ko ei ihmiste elämä nii mustavalkost ol. Tallinnas oli synkeet ja rähjäst ja likast. Huanokuntoset vanhat rakennukset, rämät autot, harmaat ja onnettomat ihmiset, kaupois ei tavaraa. Vaik oli elokuu, ei siäl Tallinnas näkyny missää myynnis muit vihanneksii tai hedelmii ko kaalinpäit. Tunnelma siäl tuntu ankeelt. Suamee saavuttais oli myähäne ilta, melkei yä, mut silti tuntu kirkkaalt ja valosalt. Kadut oli valaistu, joka pual näky siistei ja hyvihoidettui taloi ja puistoi, hyväkuntosii autoi ja hyvis vaatteis kulkevii ihmisii.   

Se ensimmäise matkani mää tei nuarimma sisareeni kans, ja seuraava matka me tehtii kaikki neljä siskoo yhdes. Ja Viru-hotellis ain asuttii. Sihe aikaa puhuttii, et siäl hotellis olis salakuunneltu ihmisii. Tiä hänt. Mu yksi sisareeni teki salakauppaa eli myi muistaakseni jokku lenkkikenkät jolleki virolaismiähel. Se tuntu meist kaikist kauhee jännittävält ja hassult. Ko siäl ei viäl sillo 1980-luvu lopus saanu semmosii hianouksii ko lenkkikenkii. 

Seuraavat matkani mää tei sihe aikaa, ko ajat oli jo alkanu muuttumaa. Sillo vastakohtasuus oli siirtyny sin Tallinnaa. Siäl oli hianoi ja kiiltävii kauppoi, jokka räikeesti erottu rähjäsest taustastas. Oli fiinei ihmisii ja autoi.

Vuat en muist, mut taas yhde siskoni kans reissattii Tallinnaa ja ostoksil Mustamäe toril. Se oli sillo oikee kuuluisa paikka, sin kaikki suamalaiset trumffas suaraa satamast. Ja ko ostokset oli tehty, siskoltani linja-autos kähmittii käsilaukust lompsa. Loppuaika meniki sit siäl lompsas ollee Visa-korti kualettamissee. Ko ei se meinannu ei sit millää luanat. Jostaki ihme puhelinlaitoksest yritettii soittaa Suamee, ja se soittamine oli nii monimutkast ja byrokraattist ja pitkällöist ja vaati pitkii jonotuksii, et se kesti ijät ja ajat. Myöhemmi ilmeni, et sama puhelinlaitokse kaupast sil samasel varraastetul Visa-kortil oli kerriitty ostamaa kännykkä enne enneko me onnistuttii soittamaa Luattokuntaa ja kualettammaa se Visa-kortti. Meil ei viäl sillo ollu kännykkää, mee täyty jonottaa soittamist. Mee matka meni ihan piloil, vaik jälkeepäi o mont kerttaa naurettuki. Kui sattuki, et varas osti kännykä samast paikast mist me epätoivosesti yritettii saad yhteyt Suamee ja Luattokuntaa. Eikä siskoni joutunu maksamaa sitä kännykkäostost, ko hän anto Luattokuntaa tarpeeks hyvä selliitykse, millai oli käyny.







Nyte mää vaa ihmettele sitä, kui se Viro o muuttunu, taik ainaki Tallinna. Ennää ei pinnalt kattoe paljoo erroo näje. Tai jos näkkee erroo, ni yhtläi Tallina eduks. Tallinna o ihan omanlaises, idylline paikka. Hianompaaki siäl näkkee ko Helsinkis. 

Meenki yks ohjelmanummero oli se, et käytii ostoksil Marks & Spenceril Rocca al Mare -ostoskeskukses. Mul oli tilauslista fölis tyäkavereilt. Ja ko mää pakkasi muavikassillise naiste pikkupöksyi muavikassii, minnuu huvitti, ko se myyjäki hymyili. Mahtoko hän miälesäs ihmetel, eiko Suamest saa naiste alusvaatteit, niät täytyy Tallinnaa tul niit hamstraamaa. Ko nimittäi ei Suames ol Marks & Spencerii eikä siis Marks & Spenceri kuuluisii alusvaatteit, jois hinta-laatu-suhde o kohdallas.  


Nätisti Tallinna vanhoi taloi o kunnostettu ja maalattu, ainaki pinnalt kattoi. Luulis kauhee kalliiks tuleva. Ennää ei näy edes räikeet erroo uude ja vanha, korjatu ja korjaamattoma välil, niinko yhdes vaihees aikasemmi. 



Käsitöit mää siäl Tallinnas ihmettele ja ihaile kauheesti. Siäl näyttää oleva montaa lai käsityätaitoo. Näkkyy perinteisii naiste käsitöit, niinko täs alapual olevas kuvakollaasis, erityisesti villa-, huapa- ja pellavatöit. 

Mut lisäks siäl o paljo muutaki käsityätaitoo, nahka-, puu-, lasi-, keramiikka- ja metallitöit. 

Silmäruakaa siäl saa ihan tarpeekses. Kauneudest saa nauttii. Ilmapiiri o muuttunu toisemmoiseks. Tullee semmone olo, et ihmiset, jokka saa kaunist ja värikäst aikaseks, ei voi ol kovi onnettommii. Monnee kerttaa tälläki visiitil mu täyty pasteerat ettiistakasi se kuja liki Viru-hotellii, jonka varrel o kukkakojui. Kukkakimppui o vaik mitä ja suamalaisii hintoihi verrattun halpoi. 

Tämä oli tämmene pintakraapasu Tallinna ulkokuaree. Mihe kaikkii asioihi tämä historia filminauha pikakelaus on ja mihe ei ol vakuttanu ja mitä se o merkinny tallinnalaiste ja virolaiste ihmiste miäles ja elämäs onki sit jo ihan toine juttu. 

Se o kätevää, ko Tallinna o liki mut silti ulkomail.