Mettäs

Loppiaispäivän oltii Koskel kyläs ja samal miäs kävi kattomas mettäpalstallas, onko paljo myrsky kaatanu puit. Oli siäl yksittäisii kumos siäl ja tääl. Miäs o luapunu suurimmaks osaks kotopaikkas mettist ja maist ja ne o siirtyny suvu nuaremmal sukupolvel, jokka viäl viljelee. Mut tämä yhde mettäpalsta hän o pitäny ittelläs. Hän sannoo sitä Pappa mettäks. Pappa o häne äidinisäs, jonka hän muistaa lapsuudest. Pappa oli jämpti miäs. Mm. joka aamu ko lehti tuli, Pappa neulo karhulankal sanomalehde selkämykse kii, ko hän ei tykänny et häne lehtes sivui sevotettii. Ja ko lehdet oli lujettu, ne pantii korkee lehtipinka pääl eteisee.  

Viime suven täält mettäst me noukittii suuret määrät suppilovahveroit. Ja oltas voitu noukkii vaik kui paljo enämpiki. En ol koskaa elämässäni nähny semmosii määrii siänii. 

Ja enne suppilovahveroit mää kävi noukkimas täält mustikoit. 

Puitte välist näkkyy iso kivi. Sen juurel o haudattu yks mu kissani, Kesäheinä. Samases mettäs o muitaki ja viäl isompii siirtolohkareit. Toise iso kive juuree o kuapattu mu kolme kissani tuhkat, Sohvi, Keiju ja Attila. On meinaa komiat hautakivet kissoil. 

Loppiaispäivän oli pakkast siäl Varsinais-Suames -5. Lunta oli inakse maas, niinko kuvast näkkyy. 

Jäätyneit suppilovahveroit.

Mää katteli jalkoihini ja huamasi, et siäl oli viäläki vaik kui paljo suppilovahveroit. Ny ne oli jäätyny pystöö. Varmasti joulukuu alvus siält mettäst olis voinu noukkii ämpärillise suppilovahveroit. 

Tääl eteläs tänäpä oli aamusti -10 astet pakkast ja selkee taivas. Nyte ehtoo edel o taivas menny pilvee ja ilma lauhtunu astee tai pari.