maanantai 21. toukokuuta 2018

Perhedraamaa

Meillä Ruskan ja Rauhan välille syntyi vakava erimielisyys syystä, jonka minä olin aiheuttanut. Minulla on ollut sydän syrjällään melkein koko viime viikon ajan.

Tähän väliin varoitus ylipitkästä jutusta.

"Uskokaa tai älkää. Olen kylpenyt pesuvadissa. Ja
roikottanut leukaani pesuvadin reunalla.
Nyt olen ihan kuiva."

Olin ilmoittanut Ruskan Pirkanmaan Rotukissayhdistyksen (PIROK) kissanäyttelyyn lauantaiksi 19.5. Siellä oli kaksi näyttelyä samana päivänä, "musta" ja "punainen" (PIROKin värit). Olin ilmoittanut Ruskan myös kummankin näyttelyn veteraaniluokkaan, joten tiedossa oli neljän kissatuomarin tapaaminen. 

Näyttelyä varten päätin pestä Ruskan, vaikka on todella rasittavaa pestä kissa. Olen kyllä pessyt Ruskan jo monta kertaa, mutta lähes aina se tuntuu hiukan epäonnistuvan enkä ole tyytyväinen lopputulokseen. Haluaisin, että jos kerran vien kissan näyttelyyn, se on tiptop-kunnossa myös turkiltaan. Ruskan turkki tulee nykyään hiukan "avoimeksi" tai "jaokkeiseksi" ajan mittaan, jos sitä ei pese. 

Tällä kertaa peseminen tapahtui Koskella. Oli tiistai-ilta, neljä päivää ennen näyttelyä. Olin hankkinut hyvät shampoot ja valmistauduin panemalla pesuhuoneen lattialle kaiken tarpeellisen ja itselleni matalan jakkaran. Rauha oli suljettu parin oven taakse, koska kokemuksesta tiedän, että jos Rauha on pesuhuoneen ulkopuolella, se hyppää kahvaan ja avaa oven, ja sitten ei ole kovin kivaa, jos Ruska säntää läpimärkänä ja saippuaisena pesuhuoneesta. Kun minä sulkeudun Ruskan kanssa pesuhuoneeseen, Rauhalle tulee kova tarve ja kiire päästä sinne tarkastamaan, mitä kummaa siellä oikein tapahtuu. 

Pesemisessä kävi sellainen arvaamaton seikka, että juuri kun olin saanut kasteltua Ruskan turkin läpimäräksi kauttaaltaan ja saippuoinut sen, kuumavesiboilerista loppui lämmin vesi. Tämä mahdollisuus ei ollut tullut mieleenikään, koska boilerista ei koskaan aikaisemmin ole lämmin vesi loppunut kesken, ei vaikka suihkussa olisi käynyt kolme tai neljä aikuista ihmistä peräjälkeen. Jos Ruska olisi suostunut istumaan varaamassani pesuvadissa, se olisi kastunut nopeammin, mutta kun ei. Oli pakko kastella Ruskan turkki juoksevassa vedessä siten, että käsisuihku oli ihan kiinni kissassa. Kissan turkki on uskomattoman vettähylkivä.

"Apua, apua! Eskooo! Ny boilerist loppu vesi ja mää tarttisi puhdast lämmint vet ja vähä äkkii! Ruska paleltuu." Näin minä kailotin hädissäni miehelle pesuhuoneesta.

Onneksi mies oli ensinnäkin sisällä sillä hetkellä, kuuli ja ymmärsi asian kiirellisyyden ja kuumensi vettä vedenkeittimessä ja kattilassa nopealla induktioliedellä. Minun olisi ollut siitä aika mahdotonta lähteä kesken kaiken kuumentamaan vettä. Minun piti pitää kiinni Ruskasta, joka alkoi hytistä kylmästä, koska huuhtelin enimmät saippuavaahdot melko kylmällä vedellä. Mies toi minulle aina kerrallaan litran tai pari kolme litraa kuumaa tai lämmintä vettä. Kun aika nopeasti saimme kuitenkin uutta lämmintä vettä, Ruskakin ymmärsi pesuvadin mukavuuden, suorastaan ihanuuden. Ruska painautui hartioita myöten lämpimään veteen ja lepuutti leukaansa vadin reunalla. Kunpa olisin saanut tuosta kuvan. Ruska kylpemässä pesuvadissa!

No, tämä lämpimän veden loppuminen ei vielä ollenkaan vienyt varsinaista tarinaa eteenpäin, olipahan vain ylimääräinen koukero ja sivujuonne. Vaikka siinäkin olisi ollut ihan tarpeeksi kestämistä niin Ruskalla kuin emännällä ja isännälläkin. Ihmettelen vain, mahtaako Ruska enää koskaan suostua pestäväksi. 

Ruska huuhdeltiin isännän kuumentamalla lämpimällä vedellä, ei ehkä yhtä hyvin, kuin suihkun avulla olisi saatu huuhdottua, mutta aika hyvin kuitenkin. Sitten kiedoin ison pyyhkeen kissan ympärille ja hieroin sen turkkia kuivaksi.

Seuraavaksi tarinaan astuu Rauha.

"Ai mää vai? Emmää mittää ol tehny!"
Kun päästin Ruskan vapaaksi ja avasin ovet, niin Rauha nyt - kuten aina ennenkin - ihmetteli kauheasti, mitä Ruskalle on tehty tai mikä Ruska yleensä on ja onko tämä märkä otus edes Ruska. Tai en loppuun saakka edes tiedä, mitä lienee Rauhan päässä liikkunut. Koko häslingin ajaksi se oli ollut suljettuna eri huoneeseen kahden oven taakse ja varmasti monella tavalla havainnut, että jotakin kummaa on meneillään. Rauha vahti Ruskan jokaista liikettä ja kävi haistelemassa ja halusi työntää kuononsa aivan ihoon kiinni ja tutkia kunnolla märkää kaveria. Ruskalla puolestaan oli kiire nuolla itseään ja kuivattaa turkkinsa. Ruska rähisi Rauhalle ja ajoi tätä pois kimpustaan.

Mies meni jossain vaiheessa nukkumaan, ja oli jo unessa, kun lopulta Rauha kävi Ruskan kimppuun ihan oikeasti ja tosissaan. Siinä alkoi kauhea rähinä ja huuto ja ujellus ja tilanne oli todella uhkaava. Miäs ei heränny, ihme ja kumma. Ruska lopulta pääsi pakenemaan matalan kaapin alle ja rähisi sieltä vastaan. Tässä vaiheessa onnistuin erottamaan kissat eri huoneisiin. Menin nukkumaan, mutta eipä siinä enää uni tullut silmään. Pelkäsin myös, että mies yöllä vessaan mennessään päästää kissat yhteen unenpöpperössä. Kirjoittelin lappuja isoilla kirjaimilla ja teippasin niitä oviin miestä varten.

Seuraavana aamuna, kun mieheni oli jo hereillä ja olin kertonut hänelle kissatappelusta, yritettiin yhdessä päästää kissat yhteen samaan tilaan. Rauha oli heti Ruskan kimpussa. Uskomatonta, millainen peto Rauha on, kun sille päälle sattuu. Rauha on iso kissa, ja sillä on paksu turkki, ja Rauhasta tulee TOSI iso, kun turkki ja häntä ovat pörhöllään täydessä komeudessaan. Ruskakin on kookas ja roteva eurooppalaiskissa, mutta ei ihan vedä vertoja tyttärelleen. Eikä Ruska edes pörhistellyt niin kuin Rauha. Niin kova rähinä syntyi heti, että kissat oli siis pakko eristää toisistaan. Onneksi on eri huoneita, niin että oli varaa pitää demilisoitua vyöhykettä eli välihuonetta kissojen välillä, niin että päästiin itse liikkumaan huoneesta toiseen ilman, että kissat olisivat pujahtaneet yllättäen nokakkain. Usein kumpikin kissa halusi toiseen huoneeseen, missä oli.

Yritin soitella keskiviikkopäivän mittaan muutamille ystäville ja myös Ruskan ja Rauhan kasvattajalle saadakseni vertaistukea ja näkemystä, miten pitää menetellä. Kaikki eivät olleet tavattavissa.

Lähinnä itse pohdin sitä, onko viisasta pitää kissat visusti erillään siihen saakka, kun Ruska menee näyttelyyn lauantaina, vai pitääkö yrittää normalisoida tilanne mahdollisimman nopeasti ja päästää kissat yhteen, ettei epänormaali tilanne ala pitkittyä.

Päädyin jonkinlaiseen kompromissiin. Koska kissat mielellään ulkoilevat, ulkoilutimme niitä valjaissa joka päivä pienen aikaa. Siellä ne eivät enimmäkseen kiinnittäneet mitään huomiota toisiinsa, koska niillä oli kiire päästä syömään ruohoa ja tutkimaan ympäristöä. Päästimme ne tarkoituksella lähekkäin, ja välillä ne ohimennen jopa sanoivat nenäpäivää toisilleen. Tässä ulkoilussa oli se riski, että joku ulkopuolinen kissa tulee mukaan kuvioihin ja saa aikaan yllättäviä reaktioita.

Sitten mentiin yhdessä sisälle, riisuttiin valjaat, ja kissat saivat ruokaa. Harjasin ja kehruutin niitä kumpaakin joka välissä pitkin päivää. Lyhyiden ja valvottujen yhdessäoloaikojen jälkeen kissat joutuivat taas eri huoneisiin. Yöt oltiin myös erikseen ja kaikki ne ajat, jolloin me isäntäväki olimme ulkona tai poissa kotoa.

Minä olin varmaan kaikkein hermostuinein. Minulla on 1990-luvulta kokemus siitä, että kissojen välinen tappelu saattaa joidenkin kissojen kohdalla mennä ohi jättämättä mitään jälkiä, tai sitten kerrasta rikkoa kissojen välisen ystävyyden ja luottamuksen lähes lopuksi ikää.

Lauantaiaamu koitti, Ruska napattiin autoon kello puoli kuudelta ja Rauha sai aamuruuat kahteen kuppiin ja jäi päiväksi yksin pitämään taloa pystyssä, siis vetelemään hirsiä, luulen.

Näyttely alkoi. Ruska käyttäytyi jo ensimmäistä tuomaria kohtaan huonosti. Sama meno jatkui, ja menin perumaan toisen veteraaniarvostelun kokonaan, ja Ruska merkittiin siitä tuomaritapaamisesta poissaolevaksi. Ruska sai kyllä kehut kauneudestaan, vihreistä silmistään ja upeasta turkistaan sekä asiaan kuuluvat kunniamaininnat. Tuomarin parhaan valinnassa Ruska sylki ja sähisi tuomarille päin naamaa. Toinenkin tuomari olisi mielellään ottanut Ruskan tp-valintaan, mutta ei voinut, kun Ruska oli jo perusarvostelussa hyvin hyvin äkäinen. Vain yksi tuomari kolmesta uskalsi ottaa Ruskasta kunnon käsiotteen eli nostaa sitä.

Olen viime vuosina jotenkin kiintynyt kissanäyttelyihin ja ennen kaikkea siellä oleviin ihmisiin, niin että suorastaan surin pitkin lauantaipäivää, pitääkö minun luopua koko kissanäyttelyharrastuksesta, jos se on vain kissani kiusaamista. Ruska on ollut näyttelyissä ujo mutta on kuitenkin ollut nätisti tuomareita kohtaan. Rauhan olen jo vapauttanut näyttelyistä, koska hän teki - myös tuomareille - hyvin selväksi, ettei niissä viihtynyt. Vaikka oli Rauhakin kerran BIS (best in show).

Viime vuonna 2017 Ruskalla oli uskomaton näyttelymenestys, neljästi BIS (best in show) ja vuoden päätyttyä Suomen Eurooppalaiskissarenkaan vuoden 2017 paras kastraattinaaras. Jo yksikin BIS-tulos on vähän kuin kerran elämässä -tapahtuma, mutta neljä kertaa tuntuu meikäläisestä jo aika uskomattomalta. Nyt näyttelypäivän tunnelmat olivat aika toisesta laidasta.

Vuosi sitten oltiin samassa paikassa Ruskan tyttärenpojan, Rauhan pojan Hartsan ja tämän emännän kanssa vastaavassa näyttelyssä. Silloin sekä Hartsa että Ruska menestyivät hyvin.

Mutta kissa- ja eurooppalaiskissaihmisten ja kissasukulaisten kanssa Ylöjärvellä oli kivaa ja viihtyisää. Kaikkiaan tämä näyttely oli mukava eurooppalaiskissoille ja heidän omistajilleen, sillä "mustan" näyttelyn paneelissa oli laskujeni mukaan seitsemän eurooppalaista, joista yksi vei BIS-voiton (Silkkiturkin Samettikukka) ja "punaisen" paneelissa oli kaksi eurooppalaista, joista toinen (Pikkupiun Baby Brown) ylsi myös  BIS-voittoon. Onnittelut näille voittajille!

Pinkkitassujen nuorin, Ofelia, makaili koko
päivän riippukeinussa. Ofeliakin oli tuomarin paras
ja osallistui loppukilpailuun. Ruska on Ofelian
isomummu ja Rauha on mummu.

Kun näyttely vihdoin päättyi, kaksi tuntia myöhemmin kuin oli ilmoitettu, ajeltiin Tampereelta Koskelle. Strategiaksi hahmottelin ja mieheni kanssa sovin, että tullaan ihan kuin aina ennenkin. Päätin kuitenkin kotiintuloa maustaa siten, että ensimmäiseksi annoin kissoille raksuja tuvan lattialle siten, että ne joutuivat syömään ihan nenät vastakkain. Kaikki vaikutti normaalilta, kuin mitään erityistä rähinää ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Rauha maassa -tunnelma jatkui koko illan, yön, eilisen helluntaipäivän, viime yön ja tämän päivän. Nyt minäkin alan vähitellen huokaista helpotuksesta. Se että meillä on nyt rauha maassa, on kyllä pääasia, näyttelyistä viis.

Sen pituinen se.

Kaikesta huolimatta ilmoitin Ruskan SUROKin näyttelyyn 19.7. Keravalle. Sinne tulee useita muitakin Pinkkitassuja. Katsotaan, katsotaan.

Tähän voi vielä lisätä yhden kumman loppukaneetin: kolmekymmentä, kaksikymmentä tai vielä kymmenen vuotta sitten en ikinä olisi uskonut, että joskus vielä tykkään kissanäyttelyistä ja jopa suren sitä, jos täytyy jäädä niistä pois. 

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pionien kesä

Olen julistanut alkaneen kesän teemaksi pionit. Olen nimittäin päättänyt syksyllä kaivaa kaikki vanhat pionit ylös maasta, jakaa ne ja istuttaa uudestaan. Kesän ajan teen valmisteluja ja tähtään pionisyksyyn. Kaikki talon vanhat pioninjuurakot ovat isoja ja nousseet noin 10-15 cm maasta ylös. Pionipenkkiä on ennen minua hoitanut ja aika ajoin uudistanut mieheni sisar, ja vanhimmat pionit ovat peräisin mieheni isoäidiltä.

Lisäksi olen tilannut syksyksi uusia pioneja.

Kesällä 2012 istutettu 'Claire de Lune' on kasvanut jo isoksi puskaksi; kuvassa näkyy
vain osa.
Liityin viime syksynä Suomen Pioniseuran jäseneksi, ja siitä pionihulluus todella roihahti. Minulle tällainen ylenmääräinen innostuminen on tavanomaista. Olen huomannut, että niin kuin voi puhua kissa- tai koiraihmisistä, yhtä lailla taitaa voida puhua pioni-ihmisistä. He lepertelevät pionivauvoistaan - ja varmaan vauvoilleenkin! - ihan samaan tapaan kuin kissaihmiset sekoavat silitellessään kissavauvoja. Pioni-ihmisten kesken pioneista tietysti puhutaan tuttavallisesti etunimillä, kuten vaikka Kalle ('Karl Rosenfield') ja Sarah ('Sarah Bernhard'). Innokkaat pioni-ihmiset eivät ainoastaan osta pioneja vaan myös kasvattavat niitä siemenistä ja pitävät siis pionivauvalaa.

Minulla on ollut monia kasvi-innostuksia sinä aikana, kun olemme viettäneet kesäaikoja suvilystipaikassamme Koski Tl:ssä, vuodesta 2011. On iskenyt ainakin tulppaani-, narsissi-, daalia-, esikko-, akileija-, kurjenmiekka-, kurjenpolvi-, ritarinkannus-, keijunkukka-, ruusu-, kuunliljainnostus... Monet hankkimistani uusista kasveista ovat myös hävinneet ensimmäisen kesänsä aikana, monet muut toisena tai kolmantena vuotena. Jotkut ovat olleet kestäviä ja alkaneet lisääntyäkin. Mutta nyt en puhu niistä vaan pioneista!

Näinä vuosina ainoakaan pioni ei ole vielä kuollut, vaikka on ollut monia hyvin märkiä syksyjä ja melko lumettomia talvia. Ihme ja kumma, pionit ovat säilyneet hengissä.

Pionit suositellaan istutettaviksi syksyllä. Minä olen tietämättömänä istuttanut niitä keväällä ja kesällä, olenpa sitten ostanut juurakoita tai astiataimia. Ostamani pionit ovat olleet enimmäkseen hinnaltaan edullisia. Jos ne ovat olleet juurakoita, ne ovat olleet kuivia pieniä ruppanoita. En ole huomannut edes tarkastella, onko niissä ollut kasvusilmuja. Useimpien kukkimista on saanut ja edelleen saa odottaa. Paitsi yhtenä kesänä tilasin useamman pionin Pionien kodista Taivassalosta (https://pioni.fi/), ja toisena kesänä ostin kolme hintavaa astiatainta Taimimoisiosta Porista (http://puoti.taimimoisio.com/).

Joissakin pioneissa on ollut se harmi, etteivät ne välttämättä ole sitä lajiketta, mitä on luvattu. Olen ostanut kuusi vuotta sitten 2012 'Krinkled White' ja 'Immaculee' -pionit, mutta niiden kukkia ei ole näkynyt. Samana vuonna istutettu 'Claire de Lune' on nyt jo iso ja rehevä. Olen ostanut kaksi 'Honey Gold' -pionia, mutta niitä näyttää olevan ainakin kolme, jollei neljä. Joten olisiko 'Krinkled White' ja/tai 'Immaculee' ollutkin 'Honey Gold'? En ole myöskään nähnyt kukassa pioneitani 'Bartzella', 'Black Beauty', 'Do Tell', 'Karl Rosenfield', 'Lemon Chiffon', 'Nymphe', jotka olen istuttanut 2015 ja 2016. Ehkä olen näiden kohdalla liian kärsimätön. Ehkä ne tänä suvena kukkivat.

'Mackinac Grandin' kaksi ensimmäistä kukkaa avautui istutusta seuraavana kesänä 2016.
Tämä kuva on seuraavalta kesältä, jolloin kukkia oli jo kymmenen. 
Pioniseuran ihmisten jutuista olen vakuuttunut, että Hollannista tilatut pionit (https://www.peonyshop.com/) ovat aivan omaa luokkaansa, isoja ja vahvoja ja kukkivat 80-prosenttisesti jo istutusta seuraavana kesänä. Niinpä minäkin innokkaana heti tämän vuoden tammikuun viimeisenä päivänä, kun Peonyshopin vuoden 2018 pionit tulivat myyntiin, ryntäsin yhdessä monien muiden pionihullujen kanssa tilaamaan pioneita syksyksi, ettei halumiani pioneita ehdittäisi myydä loppuun. Hinnaltaan ne eivät ole kalliita, päinvastoin edullisia, noin kymmenen euron molemmin puolin, paitsi harvinaisuudet, jotka voivat maksaa satoja euroja. Toinen hollantilainen pionien nettikauppa on Warmerdam (https://www.paeoniapassion.com/). Sieltä himoitsen mm. pioneja 'Juliska' (95 €), 'Lois Choice' (85 €), 'Love Affair' (75 €), Sunny Boy (250 €), Tranquil Dove (75 €), Vanilla Schnapps (200 €),  'Wout's White' (100 €), jotka ovat liian kalliita kukkarolleni. Osa niistä on jo loppuunmyytyjäkin. Olen tilannut edullisempia mutta mielestäni yhtä kauniita. Peonyshopista Suomen Pioniseuran jäsenet saavat tilata pioneja Suomeen rahtivapaasti, muutamaan eri pisteeseen eri puolille Suomea.

Kyllä minullakin Porista Taimimoisiosta 2015 hankkimani pionit kukkivat heti seuraavana kesänä, nimittäin 'Carnation Bouquet', 'Mackinac Grand' ja 'Athena'. Mitkään muut pionit eivät ole kukkineet istutusta seuraavana kesänä. 'Claire de Lune' on kolmen edellä mainitun lisäksi kasvanut, vahvistunut ja kukkinut erinomaisen kiitettävästi. Se olen hankkinut Kauppilan nettimyynnistä 2012. Se kasvaa samassa penkissä vanhojen pionien kanssa, ja koska uudistan koko penkin (jos Herra suo ja elän, täytyy lisätä), joudun senkin nostamaan ylös. Ehkä voin jakaa sen jo kahdeksi.

'Carnation Bouquet' tarkoittaa neilikkakimppua. Taustalla oikella näkyy kukkiva 'Athena'. 

Nyt olen innokkaana seurannut pionien esiintuloa maasta ja jännittänyt, ovatko kaikki tänäkin keväänä hengissä. Kyllä ovat.

Sitten huomasin, että 'Athenan' versoista osa nuupahti. Kun tutkin lähempää, ne näyttivät mädäntyneen tyveltään. Athena kukki jo 2016 ja 2017, mutta kumpanakin alkukesänä osa kasvustosta nuupahti ja kuoli aivan samalla lailla kuin nyt. Viime vuonna päättelin, että Athenaa häiritsee maassa syvässä, noin vajaan metrin päässä oleva pitkänmallinen kivi, joka mahdollisesti pidätti liikaa kosteutta pionin juurilla. Pyysin miestäni kankeamaan kiven pois. Kuopan täytin paksulla hiekkakerroksella ja lapioin päälle multaa. Tänä keväänä ei voi enää syyttää ainakaan tuota kiveä.

Athena nousi maasta terhakkaana. Kuva 30.4.2018:


Tein radikaalin tempun ja kaivoin koko Athenan maasta ja tutkin, mitä se pitää sisällään. Samalla ja aina välillä kävin huutamassa Pioniseuran FB-sivulla: "Apua!"

Athenallani oli todella kaunis, vaalea juuristo. Pesin sen niin hyvin kuin pystyin ja typistin juuria. Yritin poistaa pionin pinnalta huonoa mädäntynyttä sen verran mitä pystyin. Pääosaltaan juuristo näytti terveeltä ja elivoimaiselta. Sitten liotin juurakkoa soodavedessä (yhtä litraa kohti ruokalusikallinen soodaa) ehkä noin tunnin verran ja annoin kuivua.

Saamieni ohjeiden mukaan sekoitin noin puolet ruusumultaa ja puolet karkeaa hiekkaa ja istutin Athenan isoon ruukkuun odottamaan syksyä. Juurakon pinnalle panin puutuhkaa ja soraa. Syksyllä istutan sen maahan. Silloin on vielä mahdollista tarkastella juurakon kuntoa. Jos pioniparka tästä hengissä selviää, niin olen iloinen.

'Athena' on kukkinut jo kahtena vuonna.
Tässä Athenan juurakko soodavesiliotuksen jälkeen. Huonot versot on poistettu.

JK. Mainitsemani neljä pionia sattuvat olemaan hybridipioneja, eri pionilajikkeiden risteytyksiä, Athena neljän pionilajikkeen risteymä.

JK 2. Anteeksi kirjoitusvirheet. Kävin niitä jo kertaalleen korjaamassa.

torstai 10. toukokuuta 2018

Helatorstai 2018

Tänään olimme suvilystipaikaltamme käsin Halikossa ja Salossa riipaisevassa muistotilaisuudessa ja seminaarissa. Mieheni oli huomannut ilmoituksen lehdestä ja ehdotti, että menisimme.

Matkalla Saloon ihailin kaunista keväistä luontoa ympärillämme. Yhdessä kohtaa tien varressa kasvoi nuori riippakoivu, jonka pitkät hennonvihreät helmat hulmahtelivat kevättuulessa. Voiko maailma olla näin kaunis?

Muistelin, että vuosi sitten helatorstaina katselimme televisiosta presidentti Mauno Koiviston juhlallisia hautajaisia. Silloinkin oli kaunis ilma, vaikka edellisellä viikolla oli takatalvi ja satoi lunta ja rakeita.

Nyt pysähdyimme Halikon sairaalan hautausmaalle Märynummelle, punaisten haudalle. Halikko kuuluu nykyään Saloon. Paikalle oli kaksi päivää ennen sisällyssodan päättymistä keväällä 1918, sata vuotta sitten, teloitettu viisikymmentä nuorta ihmistä. Teloitetut olivat somerolaisia, ja nuorimmat heistä vain seitsemäntoistavuotiaita. Heidän muistolleen mm. Salon ja Someron sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton paikallisjärjestöt olivat järjestäneet muistojuhlan, jossa oli lippukulkue ja torvisoittokunta. Haudalle laskettiin kukkatervehdyksiä. Juhlassa puhuivat kansanedustaja Katja Tainala (sd) ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Juhlan jälkeen oli muistoseminaari Salon työväentalolla. Kansanedustaja Erkki Tuomioja puhui siellä sisällissodasta ja sen haavoista. Hän kertoi myös henkilökohtaisesti omasta isän- ja äidinpuoleisesta suvustaan.



Hautamuistomerkissä lukee: "Uhri kallein aatteelle."
Olen yleensä aika viileä tilanteissa, joissa muut vuodattavat kyyneliä, mutta näissä tilaisuuksissa kyllä pala nousi kurkkuun ja kyynelet silmiin.

Muistelin myös elämäni varhaisaikoja, vappua, jona pääsin isän kanssa hänen polkypyöräkyydissään Pihlavan työväentalolle vappujuhliin. Olisinkohan silloin ollut kolme- tai nelivuotias? Siitä alkaen punaiset liput ja torvisoittokunnat ovat nostattaneet minussa syviä tunteita ja tuntoja, vaikken voikaan sanoa myöhemmässä elämässäni varsinaisesti seuranneeni punaisia lippuja.

Myös minun isäni isä oli punakapinassa. Hän oli kapinan jälkeen vankileirillä Tammisaaressa mutta selvisi sieltä hengissä.

J.K. Tuli vähän pitkä tauko edellisestä päivityksestä, melkein vuosi. Saa nähdä, tuleeko jatkoa.