sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pionien kesä

Olen julistanut alkaneen kesän teemaksi pionit. Olen nimittäin päättänyt syksyllä kaivaa kaikki vanhat pionit ylös maasta, jakaa ne ja istuttaa uudestaan. Kesän ajan teen valmisteluja ja tähtään pionisyksyyn. Kaikki talon vanhat pioninjuurakot ovat isoja ja nousseet noin 10-15 cm maasta ylös. Pionipenkkiä on ennen minua hoitanut ja aika ajoin uudistanut mieheni sisar, ja vanhimmat pionit ovat peräisin mieheni isoäidiltä.

Lisäksi olen tilannut syksyksi uusia pioneja.

Kesällä 2012 istutettu 'Claire de Lune' on kasvanut jo isoksi puskaksi; kuvassa näkyy
vain osa.
Liityin viime syksynä Suomen Pioniseuran jäseneksi, ja siitä pionihulluus todella roihahti. Minulle tällainen ylenmääräinen innostuminen on tavanomaista. Olen huomannut, että niin kuin voi puhua kissa- tai koiraihmisistä, yhtä lailla taitaa voida puhua pioni-ihmisistä. He lepertelevät pionivauvoistaan - ja varmaan vauvoilleenkin! - ihan samaan tapaan kuin kissaihmiset sekoavat silitellessään kissavauvoja. Pioni-ihmisten kesken pioneista tietysti puhutaan tuttavallisesti etunimillä, kuten vaikka Kalle ('Karl Rosenfield') ja Sarah ('Sarah Bernhard'). Innokkaat pioni-ihmiset eivät ainoastaan osta pioneja vaan myös kasvattavat niitä siemenistä ja pitävät siis pionivauvalaa.

Minulla on ollut monia kasvi-innostuksia sinä aikana, kun olemme viettäneet kesäaikoja suvilystipaikassamme Koski Tl:ssä, vuodesta 2011. On iskenyt ainakin tulppaani-, narsissi-, daalia-, esikko-, akileija-, kurjenmiekka-, kurjenpolvi-, ritarinkannus-, keijunkukka-, ruusu-, kuunliljainnostus... Monet hankkimistani uusista kasveista ovat myös hävinneet ensimmäisen kesänsä aikana, monet muut toisena tai kolmantena vuotena. Jotkut ovat olleet kestäviä ja alkaneet lisääntyäkin. Mutta nyt en puhu niistä vaan pioneista!

Näinä vuosina ainoakaan pioni ei ole vielä kuollut, vaikka on ollut monia hyvin märkiä syksyjä ja melko lumettomia talvia. Ihme ja kumma, pionit ovat säilyneet hengissä.

Pionit suositellaan istutettaviksi syksyllä. Minä olen tietämättömänä istuttanut niitä keväällä ja kesällä, olenpa sitten ostanut juurakoita tai astiataimia. Ostamani pionit ovat olleet enimmäkseen hinnaltaan edullisia. Jos ne ovat olleet juurakoita, ne ovat olleet kuivia pieniä ruppanoita. En ole huomannut edes tarkastella, onko niissä ollut kasvusilmuja. Useimpien kukkimista on saanut ja edelleen saa odottaa. Paitsi yhtenä kesänä tilasin useamman pionin Pionien kodista Taivassalosta (https://pioni.fi/), ja toisena kesänä ostin kolme hintavaa astiatainta Taimimoisiosta Porista (http://puoti.taimimoisio.com/).

Joissakin pioneissa on ollut se harmi, etteivät ne välttämättä ole sitä lajiketta, mitä on luvattu. Olen ostanut kuusi vuotta sitten 2012 'Krinkled White' ja 'Immaculee' -pionit, mutta niiden kukkia ei ole näkynyt. Samana vuonna istutettu 'Claire de Lune' on nyt jo iso ja rehevä. Olen ostanut kaksi 'Honey Gold' -pionia, mutta niitä näyttää olevan ainakin kolme, jollei neljä. Joten olisiko 'Krinkled White' ja/tai 'Immaculee' ollutkin 'Honey Gold'? En ole myöskään nähnyt kukassa pioneitani 'Bartzella', 'Black Beauty', 'Do Tell', 'Karl Rosenfield', 'Lemon Chiffon', 'Nymphe', jotka olen istuttanut 2015 ja 2016. Ehkä olen näiden kohdalla liian kärsimätön. Ehkä ne tänä suvena kukkivat.

'Mackinac Grandin' kaksi ensimmäistä kukkaa avautui istutusta seuraavana kesänä 2016.
Tämä kuva on seuraavalta kesältä, jolloin kukkia oli jo kymmenen. 
Pioniseuran ihmisten jutuista olen vakuuttunut, että Hollannista tilatut pionit (https://www.peonyshop.com/) ovat aivan omaa luokkaansa, isoja ja vahvoja ja kukkivat 80-prosenttisesti jo istutusta seuraavana kesänä. Niinpä minäkin innokkaana heti tämän vuoden tammikuun viimeisenä päivänä, kun Peonyshopin vuoden 2018 pionit tulivat myyntiin, ryntäsin yhdessä monien muiden pionihullujen kanssa tilaamaan pioneita syksyksi, ettei halumiani pioneita ehdittäisi myydä loppuun. Hinnaltaan ne eivät ole kalliita, päinvastoin edullisia, noin kymmenen euron molemmin puolin, paitsi harvinaisuudet, jotka voivat maksaa satoja euroja. Toinen hollantilainen pionien nettikauppa on Warmerdam (https://www.paeoniapassion.com/). Sieltä himoitsen mm. pioneja 'Juliska' (95 €), 'Lois Choice' (85 €), 'Love Affair' (75 €), Sunny Boy (250 €), Tranquil Dove (75 €), Vanilla Schnapps (200 €),  'Wout's White' (100 €), jotka ovat liian kalliita kukkarolleni. Osa niistä on jo loppuunmyytyjäkin. Olen tilannut edullisempia mutta mielestäni yhtä kauniita. Peonyshopista Suomen Pioniseuran jäsenet saavat tilata pioneja Suomeen rahtivapaasti, muutamaan eri pisteeseen eri puolille Suomea.

Kyllä minullakin Porista Taimimoisiosta 2015 hankkimani pionit kukkivat heti seuraavana kesänä, nimittäin 'Carnation Bouquet', 'Mackinac Grand' ja 'Athena'. Mitkään muut pionit eivät ole kukkineet istutusta seuraavana kesänä. 'Claire de Lune' on kolmen edellä mainitun lisäksi kasvanut, vahvistunut ja kukkinut erinomaisen kiitettävästi. Se olen hankkinut Kauppilan nettimyynnistä 2012. Se kasvaa samassa penkissä vanhojen pionien kanssa, ja koska uudistan koko penkin (jos Herra suo ja elän, täytyy lisätä), joudun senkin nostamaan ylös. Ehkä voin jakaa sen jo kahdeksi.

'Carnation Bouquet' tarkoittaa neilikkakimppua. Taustalla oikella näkyy kukkiva 'Athena'. 

Nyt olen innokkaana seurannut pionien esiintuloa maasta ja jännittänyt, ovatko kaikki tänäkin keväänä hengissä. Kyllä ovat.

Sitten huomasin, että 'Athenan' versoista osa nuupahti. Kun tutkin lähempää, ne näyttivät mädäntyneen tyveltään. Athena kukki jo 2016 ja 2017, mutta kumpanakin alkukesänä osa kasvustosta nuupahti ja kuoli aivan samalla lailla kuin nyt. Viime vuonna päättelin, että Athenaa häiritsee maassa syvässä, noin vajaan metrin päässä oleva pitkänmallinen kivi, joka mahdollisesti pidätti liikaa kosteutta pionin juurilla. Pyysin miestäni kankeamaan kiven pois. Kuopan täytin paksulla hiekkakerroksella ja lapioin päälle multaa. Tänä keväänä ei voi enää syyttää ainakaan tuota kiveä.

Athena nousi maasta terhakkaana. Kuva 30.4.2018:


Tein radikaalin tempun ja kaivoin koko Athenan maasta ja tutkin, mitä se pitää sisällään. Samalla ja aina välillä kävin huutamassa Pioniseuran FB-sivulla: "Apua!"

Athenallani oli todella kaunis, vaalea juuristo. Pesin sen niin hyvin kuin pystyin ja typistin juuria. Yritin poistaa pionin pinnalta huonoa mädäntynyttä sen verran mitä pystyin. Pääosaltaan juuristo näytti terveeltä ja elivoimaiselta. Sitten liotin juurakkoa soodavedessä (yhtä litraa kohti ruokalusikallinen soodaa) ehkä noin tunnin verran ja annoin kuivua.

Saamieni ohjeiden mukaan sekoitin noin puolet ruusumultaa ja puolet karkeaa hiekkaa ja istutin Athenan isoon ruukkuun odottamaan syksyä. Juurakon pinnalle panin puutuhkaa ja soraa. Syksyllä istutan sen maahan. Silloin on vielä mahdollista tarkastella juurakon kuntoa. Jos pioniparka tästä hengissä selviää, niin olen iloinen.

'Athena' on kukkinut jo kahtena vuonna.
Tässä Athenan juurakko soodavesiliotuksen jälkeen. Huonot versot on poistettu.

JK. Mainitsemani neljä pionia sattuvat olemaan hybridipioneja, eri pionilajikkeiden risteytyksiä, Athena neljän pionilajikkeen risteymä.

JK 2. Anteeksi kirjoitusvirheet. Kävin niitä jo kertaalleen korjaamassa.

4 kommenttia:

  1. Pionihulluus on ihan kiva tauti : ) Ihanasti olet hoitanut Athenaasi, toivottavasti se selviää hyvin. Kauniit kukat sillä ainakin on!

    Melkein kaikki pionini on Taivassalosta ja olen ollut niihin tyytyväinen, ovat kukkineet istutuskesänä tai seuraavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Athena on kaunis pioni mutta ilmeisesti erityisen arka kosteudelle. Taivassalon pionit ovat varmaan parhaita, mitä Suomesta saa, ja lisäksi nuo Porin Taimimoision pionit, jotka minulla ovat sattuneet olemaan vieläkin kiitollisempia kukkimaan. Taivassalon 2016 istutetuista on kukkinut jo seuraavana vuonna eli 2017 Elsa Sass , Coral Sunset yhdellä kukalla ja Mothers Choice kukilla, jotka näyttivät toisen lajikkeen kukilta - ehkä ensikukinta on hämäävää. Nyt olen tarkastellut kasvustoja yli-innokkaana ja voi olla, etteivät Bartzella ja Lemon Shiffon kuki vielä tänä vuonna. Sen sijaan pioneissa Karl Rosenfield, Do Tell ja Hillary näyttäisi olevan nuppuja.

      Poista
  2. Mahtavia pioneja, Athena on todella kaunis. Minulla on tulossa kukkaan useampi sellainen pioni joka ei ole aikaisemmin kukkinut, hieman jännittää mitä niistä avautuu esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionin nupun avautuminen on aina vähän tavallista juhlallisempi juttu. Ainoa vika pioneissa on se, että ne kukkivat vain vähän aikaa. Asiaa voi hiukan auttaa sillä, että hankkii varhain ja myöhään kukkivia pioneja ja siltä väliltä.

      Poista

Tähä voit jättää oma tervetullee puumerkkis eli kommenttis!