Koht joulu soittaa ovikelloo!

Mää en miälestäni ol vuaskausii kärsiny mistää joulukiiruist enkä -stresseist. Ole ollu siin onnellises ja helpos asemas, et o ollu mahdollisuus fiirat jouluu ihan omil ehdoillani niinko ole tykänny ja mikä o millonki huvittanu. Ja miähelläni o vähä sama asenne. Joulukuust ei hankit eikä ol paineit jouluruakienkaa kans.

No, joululahjoi ole kyl hiukka tänä vuannaki hankkinu. Ne o must ihana osa jouluu. Oikee erikoisesti niitte lahjoje paketoimine.

Mut tänä joulun onki jottai poikkeuksellist, ko stressaa ja käy hermoje pääl. No, ei itte joulu minnuu hermostut eikä kiiruiseks tee. Päivasto ole jo aikoi sit jutellu koton, et tänä vuan meil ei ol joulusinkkuu eikä -kalkkunaa. Livekallaa ei ol ollu ennenkää. Tänä jouluauttoaterial pitäs olemaa kyljyspattaa. Ko miäs ei tykkää sinkust eikä kraavist kalast, ni mitä sitä sit ain joulun tarttis laittaa piäntäkää määrää. En silti tiä, tykkääkö hän siit kyljyspadastakkaa. Tai tykkäänkö määkää. Mut ole sitä kuullu nii kehuttava, et se alko mu miälessäni paisumaa ihan jouluherkuks. Siin o kyl joulusii aineksii, niinko porsaakyljyksii, kuivattui luumui, inkiväärii ja kermaa. Aika tuhtii tavaraa, niinko jouluruuvvaat pruukaa ol. Muuto ruakalista o viäl aika lai alkutekijöis, paitsi punajuurilooraa ajatteli tehd, semmost mihe tullee sinihomejuustoo. En kyl tiä sitäkää, soppiiko punajuuriloora ja kyljyspata yhtee mut sen näkkee sit jouluauttoehtoosti. No, joulukaakkuuki ole kyl leiponu. Nii hyvvää, et ensimmäine kaakku meni parempii suihii ja täyty leipoo uus.

Tämä tyäviikko enne jouluauttoo o nii kiiruine ja ruuhkautunu ja kaikki myähäs, etten mittää oikee joulu hyväks kerkee tekemää. Se mua täs stressaaki.  Joulu o mul nii tärkee ja ihana juhla, et mun tarttis saad jo etukättee vähä pysähtyy, haistel joulukukkii, kuulustel joululaului, kirjottaa kaikes rauhas kauppalistaa, ol vaa hiljaa.

Tämä joulu al en edes kuvia ol ottanu, niät täytyy tyytyy viimevuatisii. Enkä ol kerriinny plokkii päivittämmää enkä teenkää plokejanne kattelemmaa saatikka kommentoimaa. Viime vuan mää pidi joulukalenteri tapast, päiviti plokkiini joka ikine päivä joulukuu alvust jouluauttoo astikka.

Ja ulkon vaa sattaa ja sattaa ja sattaa lotisee. Viime joulun oli hanket korkeat niatokset, niinko lapsuude joululauluis - niinko täst viimevuatisest kuvast näkkyy. Nyte ei voi ainakaa sannoo, et laps hankeen hukkuu, unhottuu...

Niät täytyy vaa selvit täst vuade viimisest tyäviikost ja antaa joulu tul ko o tullakseks. Tuntuu vähä niiinko olis kutsunu harvinaisii viarait muttei yhtää pannu huushollii viaraskuntoo. Ja vast ko viaras jo soittaa ovikelloo ja astuu sisäl, mää alja kattelemmaa ruakatarvikkeit konttuureist ja jääkaapist ja funteeraamaa, mitä mää viaraal trahteeraisi. No juu, kaakkuu on. Kaffeet voidaa keittää. Ja glögiäki on, ja rusinoit ja manteleit. Ja juu, hyväs lykys kyljyspata ja punajuuriloora o uunis kypsymäs.

Tämä viimine kuva o Ruskast viime joulun. Miäs täs leikittää kissaa. Kuvast näkkyy, et Ruskal ainaki oli hauska sentään. Viime joulu oli Ruska ensimmäine joulu, hänel oli sillo ikkää kahdeksa kuukaut.

*****

Tervetulloo lukijaks, Anniina!