Pori murrepiiri

Mu multane viikkoni venuki aika pitkäks, yli kuukaude mittaseks, päätelle siit ettei tääl plokis ol mittää tapahtunu. No ei se mittää.

Huhtikuus oli paljo kaikemmoist. Oli pääsiäist, pääsiäisviarait, pääsiäiskyläilyy, 30-vuatisjuhlaa, 40-vuatisjuhlaa, myyjäisii, ystäväi treffaamist, Mesiläs käyntiki. Se viimemainittu tarkotti, et oltii Naukula Mamma kas kattomas Ruska pennu Mesi pentui, siis Ruska pennupentui, jokka oli sillo just liki luavutusikkää. Pualet huhtikuust oltii mail ja pualet kaupunkis. Kuljettii Espoo ja Varsinais-Suame vällii, käytii Loimaal, Poris ja Tammela Mustialas.

Yks huhtikuu alvu kohokohta oli Poris käynti. Mua oli käsketty Pori kansalaisopisto murrepiiri juhlii, ko piiri fiiras 30-vuatisjuhlaas.

Juhlas oli puhheit, muisteluit, sopevaa musikkii, murtee lujentaa ja lausuntaa ja murrejuttuje esittämist. Mul oli yhdesorti elämys ko korkees ijäs oleva Aino Korhone, mul vanhastas tuttu, esitti mu äitini murrepakina Epätoivo vimmal. Äitini oli murrepiiri jäsenii alvust alkai. Hän ain praakaili mul,  mitä murrepiiris millostenki oli tehty ja puhuttu ja kirjotettu.

Piirii o pualet 30 vuadestas fööränny Ulla Leino, joka pakinoittee murrejuttui porilaises Uudes Ajas. Hän o omalt ammatiltas sjuuksöötterska, nyte eläkkeel.

Täytyy kovi ihmetel ja ihhail tämä murrepiiri elinvoimasuut. Tänä lukuvuaten piiriläisii o 18 mainitu jööpitäjäs Ulla lisäks. Ikähaitari o kuulemma knaftist kolmestkymmeneest kahdeksaakymmenee ja silt välilt.

Murrepiiri o ollu moneks. Siäl o talletettu murret ja murresanoi, siin sivus kerätty perinnettäki ja talletettu sitäki paperil. On kirjotettu murrejuttui ja annettu palautet, niät piiri o toiminu kirjotuskoulun, luava kirjottamise ryhmän ja varmaa ina elämätarinakirjottamisryhmänäkki. Siäl o muisteltu vanhoi sanoi ja vanhoi asioit, on koottu aarteitte kapsäkkii eli elämä aikan kapsäkkii saatui muistoi ja tärkeit oivalluksii. Välistäi o ollu nii hauskaa et murreki o päässy unhottummaa. Sit o viäl yhdes retkeiltykki ja tehty piänii opintomatkoi.

Jokkaine kirjottaa omal laillas ja tyylilläs. Kuulemma yritettää ol triihaamati siit et mikä o oikeet Pori murret ja mikä väärää. Monet asiat voi sannoo monel lail ja Pori sisälläki o ollu murre-eroja.

Yks piiris jo kauvva olleist o Lampise Ulla, taiteilija ja kallikraaffi. Häne käsiallaas o viimeks julkastuje neljä kirja ulkoasu. Eli murrepiiri o julkassu kirjojakki. Kaikki o saatu myytyy, niät omist rahoistas ei ol kukkaa piiriläine omakustanteit joutunu maksamaa, paitti julkasuvaihees. Nyte just enne 30-vuatisjuhlaa ilmesty neljäs kirja Soo sit siin.

Jokkaine joka o joutunu kirjoje kustantamise kans tekemissii, tiätää, et yhdenki kirja saamine painost o iso jooni. Ei kirja sunkaa tyhjäst synny. Siin o ollu paljo tyät ja tyävaiheit, ja kaikki o tehty ymmärtääkseni talkoohenkes. Hianoo seki, et murrepiiris o semmonenki ihmine, joka pystyy antamaa kirjal ja kirjoil taiteellise ulkoasu. Monet kyvyt o päässy käyttöö. Kirjoje otsikot o itte tekstattui, ei mittää valmiit fonttei. Kirjas o mukavii välilehtii. Niis o kallikraaffitekstauksii, joitte ajatust ja murret lukija pyssää kattelemmaa ja funteeraamaa. Vähä ninko aforismei.

Tähä juhlakirjaa o koottu juttui enttisilt ja nykyisilt murrepiiriläisilt, niiltäki, joist aika o jättäny. Semmosen se o vähä ninko murrepiiri historiikki. Puhheesas Ulla muisteliki äänees niit piiriläisii, jokka oli jääny jo pois.

Munki oli pyydetty pitämää puhe "vaatimattomast" aiheest "Pori murre". No, mää oli valmistanu puhheeni vähä niinko vanhoist evväistäni ja siit, mitä tääl plokisaniki ole joskus miätiskelly. Julkine puhumine ei ol oikee mu heiniini, ei voi mittää.

Mut otettu mää oli siit et oli käsketty juhlaa.

Juhla veti väkkee Pori kansalaisopisto auditorio aika täytee. Ensti kylläki trahteerattii juhlakaffeet.

Murremaakarit Heli Laaksone ja porilaine Elina Wallin istu juhlaviarain etupenkis.

Täsä kuvas kaks porilaismuijjaa prohtaa Pori toril Kaarina Alava pakina mukkaa.

Makuri ko ole, täyty kai mu Poris käydesäni trumffat Sarpil tori syrjää ja ostaa yks käpykaakku kottii viämisiks. Penskan Sarpi konditoria paakaamat käpykaakut oli mu miälestäni mailma parast  herkkuu, varsinki se vihriäine marsipaanipäällysteine kaakku. Ny pääsiäise al käpykaakku oli muuntunu valkoseks pääsiäismunaks.

Koton kaakku pantii pakkasee ja sit trahteerattii myöhemmi pääsiäisviarail (ja ittellemme tiätysti) kaffee kans.

Postauksee oli taas sujahtanu yks kissaki, vaikkei ollu pyydetty. Kuvvii ottaisani oli vähä tekemist et sai kissat pysymää pois kirja ja se sivuje päält. Josse olis häätäny heit pois, kuvis olis Rauha makkaamas kirja pääl.

Hyvvää toukokuut!