Ikävä

"Ma-uuuu, mis mun kaikki leikkikaverit on?" näyttää Rauha kyselevä kankaspuitte päält.

Ny o kulunu tasa viikko siit ko Raita ja Elli viime lauvvantain lähti uusii kotoihis. Eetu oli lähteny jo pari päivää aikasemmi sama viiko torstain.

Ole saanu se käsitykse, et Raita selvis muutoksest kaikist helpommi. Jo ensimmäisen ehtoonas uudes kodos hän makas uude emäntäs sylys ja kehräs. Ei mikkää yllätys mul. Vaik kyl hänki meni josaki vaihees piiloo jääkaapi taa nukkumaa. Eetult ja Ellilt oli päässy oikee itku, ko tuli nii emmoo ja toisii pentui ikävä ja uudes paikas pellootti. Elli oli itkeny kovi: auu, auuu, auuu...

Onneks tämä suru pia iloks muuttuu ko pennut tottuu uusii kotoihis. Ja on jo varmaa muuttunukki. Elliki uskaltaa jo ottaa turvas menemäl emäntäs syllyy.

Me ollaa Ruska ja Rauha kans vaihteeks oltu näit marraskuu pimmeit päivii ja pari aurinkoistaki mail.

Rauha o kans ikävöiny. Hän maukuu viäläki sillo tällö. On ehkä ollu outoo ja orpoo ko ei ol ennää leikkikavereit. Mää valla hualestui ko tuntu et meil o kaks aikuist kissaa jokka ei tee muut ko makkaa. Rauha kyhnäs Ruska kyljes ja välil ain maukasi, unisaski. Emmää silti tiä vaik Rauha muutonki olis tämmene juttelevaine kisu, mutte huamannu Rauhal tommost maukumist silloko kaikki pennut oli viäl koton. Must tuntuu et hän maukuu siskoje ja velje perrää.

Pentuees Raita oli lyämätön leikijohtaja, ain ensimmäisen menemäs ja leikkimäs. Ja Rauha oli kaikist rauhallisin, hän tarkkaili ja meni muitte mukan. Ko hän jäi yksinäs, ni ei hän ensti oikee osannu leikkiikää ko ei ollu kettää näyttämäs et mihes mennää ja mitä leikitää. Eikä ollu yhtää painikaveriikaa.

Mää ole leikittäny Rauhaa hiirulaisil. Ruskaki pari kerttaa o leikisti vaaninu hänt ja paininu häne kansas. Enimmäkses Ruska yrittää ottaa välimatkaa, ko Rauha o muuto kaivamas häne masukarvoistas nissää imettäväks.

Rauha näyttää isolt, ei mahdottomasti ennää kokoerroo ol Ruskal ja Rauhal. 

Saas nähd mimmosiks näitte kahde kissa välit muatoutuu ko Ruska leikataa ja Rauha täst viäl kassoo.

Surulline ja ikävä olo tuli, ko Ruska pyysi pentukamarii joka ny o kylmilläs. Kolkko ja kylmä kamari. Ruska kiärsi kamari ympäri ja haisteli nurkat ja mää rupesi oikee suremaa ja ajattelemaa elämä ja kaike elollise katoavaisuut. Suvel oli vilsket ja vilinää ja lystii ja lämpöö ja ny o kamari tyhjänäs kaikist piänist asukkaist ja kylmilläski viäl. Et "ruaho kuivuu ja kukkane lakastuu". Ei nävy pentuhuanee klasist ennää yhtää kukkastakkaa, ulkon o syksyst ja ankeet ja märkää ja puut paljait ja lehdettömmii.

Mut ei sunkaa ny tollai sentää saa ruvet synkkämiäliseks. Pennuil o elämä edes ja kaikil uus koto. Varmasti he tua paljo illoo ja lystii ja hyvvää miält uusil ihmisilles. Ja meilläki o sentää Rauha.

Ny Rauha o alkanu hiukka riahumaanki - ja kiipeilemmää. Ko hän yhten päivän kaato iso kaktusruuku, niät kaktukselehtii ja -oksii ja multaa levis ympäri, mää jopa miälelläni siivosi jälkii. Ihan virkistyi, ko Rauha muistutti, et pentukissa hän sentää o ja häl o pennu touhut. Hyvä ette sentää kameraa hakenu ja ottanu kuvvii häne aikaasaannoksestas eli sotkust.

Ikävää o lisänny seki, et täl viikol o ollu synkkii ja pimmeit päivii. Tänäpä sentää paisto aurinko. Mää lähdi ulos haravoimaa lehtii mut mut sit rupesinki kitkemää kasvimaat. Ihmeellist, en ol ikän kuullukkaa, et viäl marraskuu loppupual vois rikkaruahoi kitkee.