Tämä Kirsti Ellilä kirja Ristiaallokkoa mää ole saanu postis jo elokuus. Tarkotus o ollu, et mää kirjottasi täst kirjast plokissani. Innoissani mää heti luinki kirja ko se tuli mul. Se oli mukava lukkee, mum miälestäni oikee tervetullu kevennys naispappeuskeskustelluu. Ainaki mää oti tämä ja ne kaks aikasempaaki kirkkotrilogia kirjaa kaivattun kevennyksen.
Tarkotukseni ei ol ollu vaijjet kirjaa kualiaaks, vaik tämä kirja o ollu mul jo kolme kuukaut enkä ol siit hiiskahtanu. Mul vaa tämä koko kirko naispappeuskeskustelu o nii traumaattine asia, et o vaikee kirjottaa mittää. Varsinki ko mul ei oikee ommaa kantaa ol, eikä ol koskaa ollukkaa. Ja varsinki viäl aihepiirii hiukka sopimattomal ja luantumattomal Pori murteel.
Tai no, on mul ehkä aikasemmi ollu selvempi kanta ko nyte. Mää oli emotionaalisesti tottunu siihe, et miähet o pappei, enkä mää kaivannu siihe asiaa mittää muutost. Sentähde mää kannati miäspappeut. Mua itteeni ei sais papiks kirveelläkkää, ei ol kutsumust.
Mul ei tee yhtää tiukkaa eikä ol vaikeet ol tekemisis ja jokapäiväses yhteistyäs niisanottuje naispappeude vastustajie kans. Ole sentää jo yli 30 vuat ollu tyäs yhdes ns. kirkollises järjestös (Suomen Raamattuopistos), jos näit hyväkkäit on. Päivasto, mu sympatiani o hee pualellas. Heitäki o tiätysti monellaisii, niinko yleensä ihmisii. Kirkos ja muallaki he täl hetkel o päähääpotkittuje joukos. Järjestöpappein näil o varmasti helpompaa. Varmaa silloko naisppeudest päätettii 1986, ajateltii, et naispappeude vastustamine o vanhenevvai änkyröitte ja jäärie asenne, joka haihtuu sitä mukkaa ko nämä jäärät jää eläkkeel.
Nyte sit näyttää silt, et monet vanhat ns. jäärät o kumminki joustavii ja ymmärtäväisii ihmisii, vaikkei he nii innostunneit naispappeudest oliskaa. Sitä paitsi totta o, et he o jo jääny tai ainaki o kohtpualii jäämäs eläkkeel.
Mut kuka olis osannu arvat, et viäl 25 vuode pääst naisppappeude hyväksymisest olis noussu uusii teologia opiskelijoitte sukupolvii, jokka vastustaa naispappeut. Millai nuaret innokkaat juur valmistunneet teologia maisterit voi ol nii tiukkoi ja mustavalkosii, ettei he men edes vihityttämää ittees papiks yhdes naispappie kans? Eikä he kaikki miähii ol, on naisteologejaki, jokka ei tahdo pappisvihkimyst. Mihe nämä teologit pannaa? Kuka hee tyällistää? Kirko virkaa näil nuaril miähil ja naisil ei ol pääsyy.
Vuaskymmie varrel ole tuntenu nii monia kunnioitettavii ja fiksui naispappeude vastustajjii, et mää kunnioita hee kantaaski. Minnuu ei hee katsomukses häiritte. Jos he itte sannoo, et naiste ja miäste pappeus ei ol heil tasa-arvokysymys, mää usko hee sannaas. Mut ulkopualt asia nähdää väevänkäl tasa-arvokysymyksen.
Mut mää ole löperö ja lepsu ihmine. Em mää vastust naispappei enkä naispappeuttakaa. Mää mene ihan miälelläni jumalanpalveluksee, jota pittää naispappi. En jaks vastustaa. Päivasto ole nähny joitai naispappei joist o tullu ajatus, et tua naine o tos tehtäväs omal paikallas.
Täl viikol Helsinki Sanomat kerto, et Vantaa seurakunnat o päättäny vähentää ja vähitelle lopettaa tukes viidel kirko virallisel lähetysjärjestöl näitte näkemyste tähde. Se ahdistaa minnuu ihan kauheesti, vaikkei mun tyäyhteisöni sattunu just noitte järjestöje joukos olemaa. Sammaa sakkii me kuulutaa kumminki. Eikä ainakaa mu tyämaani ol ennenkää kirko rahois kiäriskelly. Päivastoi, konkurssi partaal ja uusie haasteitte keskel o toimittu yli 70 vuat.
Mun nähdäkseni mu tyäyhteisöni - ja varmaa monet muutki kirko järjestöt - o dynaamiste ja monilahjakkaitte ja monitaitoste ihmiste yhteisö. Mee tyäporukois nauretaa paljo. Meil o ussei aika lystiiki, vaikkei uskois, ainakaa jos o Helsinki Sanomii uskomist. Täs järjestös o ollu isoi kriisejäki mut onneks ei täl hetkel, ne kriisit tullee enämpi ulkopualt. Järjestötyäs ei pärjää joustamattomat ihmiset. Heil tullee liika vaikeet. Ihmiste täytyy ol valmiit muutoksii, yllätyksii, pettymyksii ja ainaisee rahapuutteesee ja siihe, et joutuu tekemää montaa lai hommaa. Mul o käsitys, et näis järjestöis viihtyy originellitki, individualistit ja hassut taiteilijaluanteet. Tyäilmapiirii kuuluu aika suuri vapaus ja keskinäine luattamus.
Nämä järjestöt ja niitte kannattajt o vuaskymmenie saatos edustanu ihan tavallissii kristittyi ja uskovaisii ihmisii. He ei ol kauheesti muuttunu, eikä ainakaa ahdasmiälisempää suuntaa. He o ollu ahkerii kirkoskävijöit, seurakunta-aktiivei ja ulkolähetystyä tukijoit. Mut muu yhteiskunta - ja kirkko - o muuttunu nii jyrkästi, et se muuttunee mailma silmis he o muuttunu vähitelle konservatiiveiks, ahdasmiälisiks, fundamentalisteiks ja vihdoviime äärifuntamentalisteiks. Kai koht, jos he avvaa suus, heit syytetää vihapuhheist. Tai annetaa heil sakkoi ja pannaa vankilaa.
Täsä sitä ny sit ollaa: äärifundamentalistit ja suvaitsevaiset vastakkai. Jos o pakko valit, mää mialuummi hiljaa valitte ne äärifundamentalistit ja tapani mukkaa pidä suuni kiinni. Mut onko pakko kärjistää näi kauheesti? Ei läheskää kaikki naispapit tai konservatiivit tahtos kärjistää. Monet naispapit mun tiätääkseni pystyy hyvi tulemaa toimee näitte änkyräi kans ja änkyrät naisppie kans. Ymmärryst on kyl olemas siäl ja tääl ja joka pual. Luulem mää.
Mut tämä kirko kärjistyny asetelma tekkee mu vähä niinko rammaks. Em mää pysty kirjottammaa mistää naispapeudest enkä muistakaa vaikeist asioist. Vaik ny jo vähä kirjotinki.
Mut sit takasi varsinaisee asiaa.
Oikee miälelläni lui Kirsi Ellilä kirkkotrilogia, viimitteeks ny tämä Ristiaallokkoa. Siin pohdiskellaa miäspappeut, naispappeut ja yleensäki pappeut. Ja tiätysti paljo muitaki asioit. Kirja kertoo Auliksest, papist, jonka vaimo joutu kriisii ja vasto Aulikse tahtoo otti pappisvihkimykse ja avioero. Aulis sairastuu äänisairautee, joka vaikeuttaa puhumist tai jopa estää sen. Aulis o kirkkotrilogia kahdes ensimmäises kirjas esiintyny periaattee miähen, jol o selvät pasmat asiaa ko asiaa. Täs kirjas, josa kerrotaa elämäst ja tapahtumist Aulikse omast näkökulmast, tuntuu, niinko pudottais hyllyvää suahoo, josa mikkää ei ole selvää eikä helppoo ja kaikki pasmat o sekasi. Siäl suas Aulis yrittää selvit murrosikäste lastes ja koiras kans päivä kerrallas. Ko hän o menettäny äänes, oikeastas hän o menettäny pappeuteski. Ja siin sivus mennee itseluattamus. Kuka hänt ennää jaksaa kuulustel, ei kukkaa hänt ot vakavasti, hän ajattellee.
Kirja lopus o kohtaus perhee koirast. Koira, nimeltäs Apatia, lopettaa syämise ja sairastuu henkevaarallisesti, ko o syäny rotamyrkkyy. Ko koira henki o vaakalaudal, Aulis oivaltaa siit koirast yhde asia: "Koira oli aina hyväksynyt hänet sellaisenaan." Koira sairastaa eteises ja Aulis valvoo koira viäres ja vartoo, alkaako toipumise merkit. Loppui lopuks uni voittaa ja hän nukahtaa. Hän herrää ja koira peti o tyhjä.
"Aulis lähti etsimään koiraa. Hän sytytti keittiöön valot, ja koira oli siellä, istui hellan edessä ja tuijotti alakuloisena tyhjää ruokakuppia. - Onko sinun nälkä? Aulis kysyi. Koira käänsi päätään ja heilautti häntäänsä..."
Koira oli alkanu parantuu. Aulis herätti koko perhee. Oli jouluaamu. He seiso hämäräs keittiös, jouluvalot tuikki ikkunal, ja he katteli aterioivaa koiraa. Auliksest tuntu, et tämä onnellise hetke hän muistas elämäs loppuu saakka.
Ny mää meni paljastammaa kirja onnellise lopu. Kaikkii vaikeit ristiriitoi ei ratkastu. Räpiköittemine ristiaallokos varmaa Auliksenki elämäs jatkuu. Mut vanha koira ainaki parantu. Aulis oli onnelline siit. Koira, Apatia, oli ain yht riamukkaasti huiskuttanu häl häntääs ja toivottanu häne tervetulleeks kottii, sillonki ko hän ei ollu siit itte yhtää välittäny. Eikä koira pualestas yhtää välittäny, pystykö Aulis pitämää hyvvii saarnoi selkeel äänel vai pihisemmää ja kähisemmää. Koira välitti hänest.
Asiast toisee. Yhdest kirko konservatiivist, Osmo Tiililäst, joka oli dogmatiika professorin Helsinki yliopistos, kerrotaa hauskast anekdoottii. Tiä sit, onko totta vai ei. Tiililäl oli koira, jonka kans hän harrasti mettäl käymist. Koira oli hänel läheine ja tärkee. Joskus pari opiskelijaa oli käyny häne tykönäs häne kotonas suullises tentis. Jälkeepäi Tiililä oli kuulemma kommentoinu opiskelijoitte tenttimenestyst: "Toine taputti ja toine reputti."
Aika pitkä kirjoitus aika vaikeasta asiasta. Tiedän sinut suvaitsevaiseksi enkä yhtään öykkäriksi. Meitä varmaan yhdistää vähän sama suvaitsevaisuuden henki, vaikka tiedät että olen vähän sellainen huithapeli näiden aatteidenkin ja ajatusten suhteen. Ehkä minua ärsyttää yleensä kaikki suvaitsemattomuus; tässäkin asiassa vähän kaikkien ääripäiden....Ja turha kiistely ja ainakin toisten vainoaminen joka suhteessa..
VastaaPoistaKiitos, Auli. Tää oli kyl kauhee pitkä. Niinko edelline postauski. Aiheet mennee vähä laidast laitaa, ensti kissai astutuksest ja lisääntymisest ja sit naisppeus- ja muist vaikeist kysymyksist.
VastaaPoistaOli minustakin pitkä postaus. Suvaitsemattomuus ja mielikuva, että asioihin löytyy vain yksi ratkaisu ärsyttää minuakin.
VastaaPoistaAuliksella on toivoa niin kauan kun löytyy noita onnen tunteita
Pipsan postit, kiitos! Taitaa ol aika vaikeesti kommentoitava juttu, jos oli vaikeesti kirjotettavaki.
VastaaPoistaMielestäni tässä(kin) naispappeusasiassa on usein sekä puolustajilla että vastustajilla puurot ja vellit menneet sekaisin...Minusta on täysin hyväksyttävää, että joku tulkitsee Paavalin sanat kirjaimellisesti, eikä siten voi katsoa naispappeuden olevan kristinuskon mukaista. Ymmärrän, että kysymys on vilpittömästä vakaumuksesta. Mitä minun on sen sijaan vaikea hyväksyä? Sitä, että ihminen kuuluu vapaaehtoisesti Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon + antaa vihkiä itsensä papiksi + ottaa vastaan kirkkomme pappisviran JA sen jälkeen kieltäytyy tulemasta alttarille toisen, saman ev. lut. kirkon papin kanssa tai jopa kieltäytyy jakamasta hänelle ehtoollista. Tällainen käytös sotii kaikin tavoin raamatun ydinsanomaa vastaan ja olen tulkinnut sen olevan itseään korostavan henkilön kiukuttelua, jolla ei ole enää mitään tekemistä vakaumuksen kanssa. Maailmassa ja myös Suomessa on kristillisiä yhteisöjä ja kirkkoja, joissa ei ole naispappeutta. Tervemenoa sinne.
VastaaPoistaLeena, kiitos kommentist! Nii, taannoi synty kohu siit, ko muutamat kiältäyty jakamast ehtoollist sillosel Helsinki piispalleki. Se oli ikävä tapaus ja kärjisti asioit ja media sai vettä myllyys. On paljo semmost mitä mää en ymmär ja mist tullee paha miäli - en tahtos et kukkaa nais- tai miäspappeude tähde kirkost lähtis tai joutus lähtemää. Ei se mul kynnyskysymys tai ydinsanoma ol.
VastaaPoistaNyt täytyy vielä kirjoittaa, kun huomasin, että edellinen kommenttini on vähän väärin muotoiltu (tai helposti väärin ymmärrettävissä). En missään tapauksessa ole sitä mieltä, että olisi yhtään ihmistä, joka ei olisi tervetullut kirkkoomme kaikkine ominaisuuksineen, vakaumuksineen ja mielipiteineen. Tarkoitin sitä, että henkilön, joka tietää pappina päätyvänsä em. kaltaiseen käytökseen työssään, ei pitäisi ollenkaan hakeutua papin virkaan. Eli vakaumuksensa voi pitää ja ilmaista ääneen, mutta ei käyttäytyä tietoisesti kirkon sääntöjen vastaisesti. Minusta sitä, että kieltäytyy esim. olemasta liturgina jumalanpalveluksessa jossa naispappi saarnaa, on mahdoton perustella. Eihän oma vakaumus siitä saastu tai tule häväistyksi, jos nainen puhuu Jumalan sanaa samassa kirkkosalissa. Mutta nämä tilanteet taitavat olla jo historiaa. Olen myös surullinen näistä äkkinäisistä päätöksistä lähetystyön suhteen. Pitkäaikainen työ ikään kuin mitätöidään, vaikka kaikki kirkot lähetteineen kuitenkin välittävät samaa sanomaa. Ei kukaan lähede lähetystyöhön julistaakseen naispappeuden tai homoseksuaalisuuden vastustamista, kun on tärkeämpääkin sanottavaa.
VastaaPoistaKirjoitin Kotimaa24:ssä tästä samasta asiasta tänään tämmöisen kommentin:
VastaaPoista"Taustaksi monenmonta kertaa toistunut kokemus Thaimaasta:
Useimmat ei-kristityt tiesivät kristinuskosta minimaalisesti. Uskosta, uskonnosta ja uskomuksista sen sijaan keskusteltiin säännöllisesti, paikallisten aloitteesta, vähän joka tilanteessa. Aika usein esille tuli kysymys siitä, (vaikkapa taksikuskin taholta), mikä ero oli katolisilla (kristang) ja protestanteilla (kristian). Vastasin yleensä, että molemmat lukevat samaa Kirjaa, mutta pitivät vähän eri asioita siellä tärkeämpinä kuin ne toiset.
Mikä ihmeen ongelma meillä täällä olisi kertoa, että osa suomalaisista kirkon jäsenistä lukee "Kirjaa" niin, että vain miehet saavat olla pappeina, kun taas muut ovat sitä mieltä, että pappien sukupuoli ei ole tärkeä? Voidaan kertoa, että tämä kirkkomme on päättänyt, että sekä miehet että naiset ovat samanarvoisia pappeina ja vaikka näin on päätetty, on lupa ajatella toisellakin tavalla, vaikka syrjintäoikeutta ei olekaan.
Saatan tietysti olla jäävi tästä puhumaan, koska uskon (ilmeisesti vähän laittomasti ja naivisti joidenkin mielestä), että tämä juttu on monelle opin kysymys eikä tasa-arvon."
Leena, kiitos lisäkommentist. Minust mm vastas jo tähä aiheesee ihan nappii. Mää en olis osannu vastat noi hyvi. Kirkos o lupa tai pitäs ol lupa ajatel toisellaki taval ko o päätetty, vaik syrjintäoikeut ei olekkaa.
VastaaPoistaEi pitäs ol oikeut syrjii myäskää niit (miähii tai naisii), joitte vakaumus o se, et pappisvirka kuuluu miähil. Mun miälestäni hee asemas kirkos ja yhteiskunnas o täl hetkel aika uhattu.
Mää ole naisen tehny elämätyäni puljus, jos ei ol naisppei töis, on kyl naisteologei. Mu miälestäni naiset o mun tyäyhteisössäni arvostettui. Mää vastaa näi yämyähää ko meil oli tyäpaika illanviatto, jonka miähet oli järjestäny naisil, naistyäkavereil, vaimoil, naistalkoolaisil. Siäl miähet oli laittanu herkkuruakaa naisil ja (miäs)papit ja muut miähet valkoset paidat pääl tarjoili ruuvvaat ja juamat pöytii. Siäl oli erilaist ohjelmaa, mm. arpajaiset, jos naiset sai arva sil perusteel, et oli ottanu kutsu vastaa. Mul kävi nii hyvä tuuri, et voiti päävoito, hiano sveitsiläise veitsisarja.
Taisi men ny kyl asiast pahasti sivvuu. On nii myähäki, ettei oikee ajatus kulje.
mm, kiitos kommentist. Sinul o rakentava ja hoitava näkökulma asiaa. Ole kyl kans jäävi puhumaa, ko määki usko, et tää juttu o toisil oppi- ja raamattukysymys eikä tasa-arvokysymys. Mää saata kyl ol viäläki jäävimpi.
VastaaPoistaOlipas mielenkiintoinen kirjoitus, niin minäkin tunnen kaikennäköisiä ajattelijoita ja suokoot heille ne omat ajatuksensa niin naisppeista kun muistakin asioista....ei me voida kaikki samanlaisiakaan olla, mutta suurempi kiihko jonkun asian puolesta vie usein metsään...joka tapauksessa oikein hyvää viikonloppua sinne.
VastaaPoistaKiitos, Sarppu, hyvvää viikovaihdet sin Räpsööseenki! Aika harmaat o, mut minust vappaa viikovaihde omis olois o ain ihanaa.
VastaaPoista