Ja he elivät onnellisina...

Vuade 1996 aikan mun kissoillani oli peräti kahdet pennut. Tammikuus synnytti Kesäheinä kolme pentuu ja elokuus Keiju kaks. Toine Keiju pennuist oli sairas ja menehty. Tätä aikaisemmi Keijul oli ollu yks keskenmenoki. Kuvas Kesäheinä imettää kolmee jo aika issoo pentuus, joitte nimet oli Oskari, Olivia ja Saku. Saku sai uudes kodissas ihana nime: Fauni. Hän oli kuulemma ihan faunin näkkköine.

Täs kuvas unepöpperöine Olivia kattelee sinisilmilläs.

Ja mitäs täs kuvas sit tapahtuu? Kävi sillai, et Sohvi rupes imettää Kesäheinä pentui silloko Kesäheinä yritti viarottaa niit. Ja viarottiki, omie nisies imemisest mut ei Sohvin. En tiä mitä Sohvilt tuli, ehkä ei mittää, mut kovi innokkaasti pennut Oskari ja Olivia (kuvas) lutkutti ja pureskeli Sohvi nisät ihan vereslihal. Sekä pennut että  Sohvi kehräs eli Sohviki kyl nautti silminnähde siit, et pennut imi hänt. Kolmest pennust kaks kollii lähtii uusii koteihis mut Olivia jäi minu kissakseni. Järjestykses se oli neljäs.

Täsä Olivia o aikuisen. Olivia oli mun kissoistani ehkä kaikist mukavaluanteisin, kiltti ja leikkisä, oikee veikee kissa. Hänes oli hauskaa se, et hän oli kaikkie kans kaverii. Mut häne emos Kesäheinä pualestas ei ollu kenenkää muu kaveri ko Sohvin. Olivia oli läheisis väleis mummus Sohvi kans ja yhtläi Keiju ja Attila kans ja periaattees emos Kesäheinänki kans. Hän ei vaa saanu Kesäheinält oikee vastakaikuu. Tämä oli sitä miält, et ko hän oli pentus hyvi hoitanut 12 viiko ikkää, ni sen jälkee hän ei tahtonu ennää ol missää erityisis väleis näitte kans, sais lähtee vaik matkoihis mailmal. Ko Olivia tuli ystävällisesti puskemaa hänt, hän yleensä ärähti ja anto ymmärtää, et hän ei tykkää. Mut onneks Sohvi-mummu otti tämä puskija vastaa ja nuali hänt ystävällisesti.

Täs kuvas o Attila, Keijun pentu. Attila oli mu kissakasvatusurallani ensimmäine ja viimine rekisteröity pentu. Mää oli alkanu ajattelemaa, ettei kannat vartavaste teettää kotikissapentui, kannattais keskittyy rekisteröityihi kissoihi. Joskus 1995 paikkeil mää hai kasvattajanimmee Kissaliitost, Mirrinkoltun, ja se mul myännettii. Attila nimi oli Mirrinkoltun Attila. Mirrinkolttu mun ajatutuksissani tarkotti kirjavaa kissaa, mut Attila oli tyylikäs yksfärine, ihan umpimusta. Häne äitis Keiju oli mustasavu ja isäs musta.

Mää oli aikeis Attila myyd mut en ollu siin kauhee määrätiatone ja sillai kävi, et Attilaki jäi mu kissakseni, se oli viides kissa.

Attila syntyis Olivia oli seittämä kuukaude ikkäine. Keiju oli tiukka emo ja nii mustasukkane pennustas, et alko hyäkkimää Sohvi ja Kesäheinä kimppuu, jos nämä häne miälestäs teki jottai sopimatoint tai uhkaavaa. Mut Olivia hän salli ihan vappaasti huserat häne piäne pentus kans. Ehkä syy oli se, et Olivia oli itteki viäl pentu ja Keiju vähä niinko adoptoi häne. Jos mult oltas kysytty, minust Sohvist ja Kesäheinäst ei ollu mittää vaaraa mut Olivial mää olsi antanu porttikiallo pentukoppaa.

Oliviast ja Attilast tuli kumminki rakkaat kaverukset, jokka nukku yhdes ja leikki yhdes. Heil oli paljo huppii toine toisestas. Olivia toimi jonkusorti leikijohtajan ja keksi uusii leikkei ja Attila oli ain juanes mukan. Välistäi leikki oli hurjaa, he hyppi säälimättömästi toistes kimppuu ja huusi ja vinku toistes kynsis. Mut leikkii se vaa oli. Olivia osas vettää auki joitaki vetoloorii ja pudotel siält tavaroit. Attila istu laatteel ja vartos, mitä siält seuraavaks tullee, ja hauskaa oli.

Ainaki yks ihan omaki leikki Attilal oli. Sitä hän leikki mun kanssani. Mun piti heittää punast kummist mehupullokorkkii ja Attila sinkos se perrää, haki ja toi se mul takasi. Mun piti heittää uudesti ja uudesti. Hän ei yleensä väsyny tähä leikkii, mut mää väsyi. Attilas oli tämmene vähä koiramaisen pidetty piirre, et hän nouti tavaroit, joit heitettii.

Attila oli ainoo mu kissoistani, jokka oli viarait ihmisii kohtaa kiinnostunu ja ystävälline. Naaraskissani paino sänkyal piiloo, ko ovikello soi. Ei he välttämäti kaikki olis piiloo karannu, mukko joukos oli yks arkajalka, Kesäheinä, jol tuli paniikki, se varmaa vaikutti yleise hämminki ja kaikki karas piiloo. Joskus kyl Attilaki meni muitte mukan, mukko hän huamas et tuli ihmisii, ni hän tuli ensimmäiseks kattomaa ja tekemää tuttavuut. Muit ei ihmiset nii kiinnostanu. Kesäheinä oikee kavaksu viarait.

Tämä näyttää hurjalt kuvalt mut oikeesti ei ol nii paha milt näyttää. Attila läähättää täs. Ulkon oli aika kuuma ilma ja musta turkki taitaa ol kuuma aurinkopaistees.

Suvel 1997 me oltii koko konkkaronkka, mää ja mu kissaperheeni, kesälomani aja suvilystil äitini tykön Poris. Siit suvest jäi onnelline muisto. Äiti oli harvinaise kissahööveli ihmine. Kuvas kaikki kissat o tuatu ulkoilemmaa. Kaikil o valjaat pääl ja narut kulkee ristii rastii. Tarkkaavaine löytää täst kuvast kuus kissaa. Yks kissoist, tua etumaine harmaa, o äitini kissa Jaska, joka suhtaantu hyvi suapeesti ja kiinnostuneesti tähä mun kissalaumaani. Tosin me kyl pidettii heit erinäs, niät Jaskal oli oma rauha omas kodissas alakerras ja mun kissani asu mu kansani vintis. Ulloos heit viätii joskus sammaa aikaa.

Matkustamine kissakatraa kans oli aika mahdotont ko mul ei ollu edes ajokorttii saati autoo. Mut mul oli ystävälline sisko Auli, joka tuli autollas mee hakemaa Espoost Porrii ja sit kuskas kesäloma lopus takasi Espoosee. Oli se aikamoist raijjaamist. Muut kissat ei pannu kauhee pahaks matkustamist, mut Kesäheinäl oli matkapahoinvointi ja yleensä se oksensi, kualas, uikutti ja läähätti koko matka. Mut äitini talos kaikki kissat viihty hyvi. Vintis oli yks pitkämäine läpitalo huane. Välistäi me äiti kans ehtoisi katteltii televisioo ja meit huvitti, ko kissat karas yläkerras ettiistakasi ja niil oli nii kova meno et töminä vaa kävi. Vintis oli kummassaki pääs ikkuna, jost näki aika kauvvas ja kissat tykkäs istuu ikkunas ja kattel mitä ulkon tapahtu.

Täsä sitä ny oltii. Viis vuat oli kulunu siit, ko mää oli ottanu Sohvi. Ny mul oli viis aikuist kissaa. Mää oli järjästäny neljä kertaa kissa paritukse (kerra kerrostalokaksioni köökis), ollu kätilön kolmes synnytykses, nähny yhde keskemmeno, todistanu yhdeksä pennu syntymä ja yhde vastasyntynee kualema, otattanu kissoist Felv- ja Fiv-testei, rahdannu viit kissaa taksil rokotuksil ja hammaskive poistoil, hakenu kodi viidel kissapennul, madottanu ja lääkinny. Ja mitä viäl? Oppinu kauheesti ja tutustunu uusii ihmisiinki. Mää oli alvust astikka tiätäny, et jos mää ottasi kissa, minust tulis ihan kissahöperö. Mut emmää ollu osannu kuvitellakkaa, et must tulis näi höperö. Vai oliko se höperyyt? Vai oliko se vaa elämää?

Täs vaihees mua välistäi vaivas tunne et mää oli näitte kissoje kans liämes. Jos olis ollu edes miäs. Tai auto. Tai enämpi rahhaa, ni eläinlääkärimaksut ei olis tullu nii raskaiks. Mut onnelline mää oli kissoistani ja vakaasti päättäny, et jokaikise hoida hyvi tämä elämä loppuu saakka. Mut viide kissa kohdal kissakiintiö oli selvästi tullu täytee mu kohdallani

Tarina jatkuu...