Monis kissaplokeis o muisteltu menneit ja näytetty arkistokuvia rakkaist kissavainaist. Täsä ja seuraavis postauksis tullee mun vanhoi kissakuviani.
Ensimmäitteeks mää esittele koko edesmennee kissaperheeni. Kaikist vanhempi ja mu ensimmäine kissani oli Sohvi (1991-2005). Täs kuvas Sohvi-matami makkaa sinikankaises koris keskimmäisen. Sohvil oli yhdet pennut ja pennuist jäi kottii Kesäheinä. Kesäheinä (1993-2009) makkailee ylimmäises kuljetuslaatikos nurkas. Koritoolis vasemmal kädel o Keiju (1992-2008) ja oikeelpual Olivia (1996-2000). Etualal laatteel loikoilee Attila (1996-2003). Olivia oli Kesäheinä pentu ja Attila taas Keiju pentu.
Eli mul oli noihi aikoihi tavallas kaks kissaperhet: Sohvi ja häne jälkikasvus, Kesäheinä ja Olivia, ja Keiju ja häne jälkikasvus, Attila.
Molemmat kuvat o otettu suvel 1997, jollo Attila oli vuade ja Olivia pualetoist vuade vanhoi.
Toho alakuvvaa kissat o ryhmittyny hauskasti luantees ja asemas mukkaa. Matroonakissat Keiju (vas.) ja Sohvi (oik.) o asettunu muit ylemmäks tyynypaikoil. Mut he o kääntäny selkäs toine toisilles. He suhtaantu toisiis kohteliaasti mut viileesti. Kumpiki eli ommaa elämääs mut väisti toine toistas. Ehkä Sohvi oli ylimmäine matroona siit päätelle, et Keiju joskus kävi ystävällisesti nualemas Sohvin naamaa mut Sohvi ei koskaa nuallu takasi.
Hee lähelles naamat ja käpälät vastakkai o tälläytyny Olivia (vas.) ja Attila (oik.). Olivia ja Attila oli rakkaat kampraatit. He ussei leikki yhdes ja nukku yhdes. Attila seuras Oliviaa ja Olivia keksi leikkei ja hassutuksii.
Erinäs sänky jalkopäähää o jääny Kesäheinä. Hän oli tämä kissalauma arkajalka eikä välittäny ol väleis oikee kenenkää muu kans ko Sohvi. Sohvi oliki hänel kaikki kaikes. Yleensä hän makaski Sohvi kainalos, mukko kaikki oli yhdes tälläi näi, ni hän oli mialuummi yksinäs ko et olis tunkenu toiste joukkoo Sohvi viäree. Kesäheinä jäi alakyntee kissalaumas. Attila, joka oli muuto hyvi kiltti kollipoika, ei voinu vastustaa kiusaust kiusotel Kesäheinää, jaakat tätä ja läpsii takapualee. Ja Kesäheinä parka karas karkuu, sylki ja sähisi ja oli ihan kauhuisas. Ja Attila vaa leikki toise kustannuksel.
Kuvat o otettu Viherlaaksos, josa mää sillo asui mettä syrjäs kaksios yksinäni näitte viide kissa kans. Ei ollu edes autoo, jol olsi kuljettanu tätä laumaa minkää.
Ens kerral mää kerro, millai tää kissatouhu alko.
*****
Tervetulloo lukijaks, Samantha!
Vähän haikealta tuntuu katsella näitä kissojesi kuvia. Hienoja ja muistorikkaita kuvia.
VastaaPoistaNii mustaki tuntuu haikeelt kattel noit kuvia, Päivi.
PoistaViisi kissaa samaan aikaan! Melkoinen määrä. Sinä itse olet ollut melkoinen kissamamma:)
VastaaPoistaJännittyneenä jään odottamaan seuraavaa juttuasi!
Juu Myrsky, mää oli melkone kissamamma! Ko mää tuli kottii töist, mul oli ain vastaanottokomitea eteises vartoomas. Neljä kissaa ovesuus ja viides hiukka kauvvempan.
PoistaMinullekin tuli vähän haikea olo kuvasta. Niin se menee, heistä on vain muistot jäljellä...
VastaaPoistaKyllä se Paula nyt on niin, että en lähde minnekään. Ihan rasittaa ajatus jonnekin lähdöstä, oon vielä niin raihnainen. Mutta kyllä haluaisin tulla vielä keväällä sinnepäin.
Oi voi, ei voi mittää. Jos kippee o ni täytyy hoitaa ittes kuntoo. (Vähä hassu foorumi soppii kyläkäyntei tääl plokis?)
PoistaKyllä ilman elukoita olis aika yksinäistä.
VastaaPoistaElukoist o seuraa, niist oppii kaikemmoist, niitte touhui o hauska tarkkail. Mut on niist murhettaki.
PoistaKissoilla oli varmaankin seuraa toisistaan, vaikka ovatkin sellaisia itsenäisiä.
VastaaPoistaOvat olleet sinulle rakkaita; nyt on mukavat muistot jäljellä.
Juu Daisy, niil oli seuraa, niil oli sympatioit ja antipatioitaki. Joskus joillaki oli vähä kirreet välit, niät täyty pittää eri huaneis ja ovi kii välis...
PoistaOnpas sinulla ollut suuri perhe. Minulle tuli kolme kissaa tilaamatta ja pyytämättä, villikissaemo teki pennut aittaani ja hylkäsi ne jostain syystä oman onnensa nojaan. Oli pakko sijaistaa emoa. Pennut elivät villiä elämää navetan alla. Oli kyllä jännä huomata miten ne kaikki olivat kovin erilaisia luonteeltaan. Minulle jäi Nero, joka tuntuu olevan sitä mieltä, että olen sen emo (ja tietysti piika myös). Nyt on vaikea ymmärtää miten on tullut vuosikaudet toimeen ilman kissaa. Odotan kovasti kertomusta siitä miten kaikki alkoi.
VastaaPoistaCher, mulleki ensimmäine kissa tuli tavallas ihan tillaamati ja pyytämäti, mut siit mää kerro hiukka myähemmi.
PoistaIhana perhe on sinulla ollut!
VastaaPoistaNaukulan Mamma, kyl se oli aika ihana perhe, mää oli kiintyny niihi kissoihini. Mut oli siin seki puali, et oli raskast ain päättää, millo minkäki kissa mikäki sairaus tai vanhuudevaiva oli siin pistees, et kissa oli nukutettava. Ko viimine oli poistunu elävie kirjoist, mää oli oikeastas huajentunu. Mut vuade vaa oltii ilma kissaa, sit rupesi jo kaipaamaa uut.
PoistaViisi kissaa - ihanaa!!!!! Olen vaikuttunut. Myös kissojen "värikartta" on hieno: pikimustaa, mustasavua, siniharmaatiikeriä ja "kilpikonnan" punaistakin (Kesäheinässä?). Kun katsoin ekaa kuvaa, niin ajattelin että tällaisissa kuvissa on aina jokin juju tyyliin "missä kissa luuraa?". Kotkankatseellani löysin neljä kissaa ja aloin sitten lukea juttuasi. Huomasin että korituolissa ollut Keiju jäi kuin jäikin bongaamatta:D Nyt täytyy skarpata:)
VastaaPoistaKesäheinällä on hieno nimi! Meidän Ottoa kutsuttiin myös Kesäheinäksi, kun kesäturkki oli auringon vaalentama ja sopi kesäiseen luontoon upeasti. Ottoa kutsuttiin reilusti neiti Kesäheinäksi eikä se herrasmieskissaamme haitannut - Ottokin tykkäsi suurisydämisenä kulttuurikissana Eino Leinosta:)
Laskin että olen tuntenut 14 kissaa 40 vuoden aikana joko omassa tai aivan lähipiirissä (+ monia muita). Kaikki upeita ja hyvin erilaisia persoonia ja todella rakkaita minulle ja perheenjäsenilleni. Ihania kissoja joiden elämässä on saanut olla mukana tai ainakin läheltä seuraamassa. Kissan ikääntyminen ja sairastelut ovat niitä kovia paikkoja, mutta yhtä kaikki kaiken surunkin väärtejä. Kissan koko elämänkaaren seuraaminen antaa hurjasti ainesta myös oman elämänkulun pohtimiseen.
Otto Kulta, kiitos kommentist! Hianoo kuul, et Kesäheinäl o ollu kaimaki. Aikasemmi mää ole kuullu Kesäheinä-nimisest lehmäst. Mää näi ko Kesäheinä synty (Sohvi sai neljä pentuu) ja mun tuli jostaki kumma syyst heti miäleeni se, et tämä pennu nimi o Kesäheinä. Mää kuvitteli se onnellisen hyppelevä perhoste peräs suvisel niityl. Sillo oli kyl talvi. Toine asia, mikä tuli miäleeni, oli et tämä kirjava pennu mää pidä itte. Olit tarkka ko huamasit et Kesäheinä oli kilpikonna. Sohviki oli, mut oikeastas vast Sohvi pentuje väri paljasti Sohvi kilpikonnaks. Siin oli hiukka vaalee punertava ruskehtavvii flaimui, mut ne ei ollu selvää punast.
VastaaPoistaIhania kissakuvia ja paljon muistoja, rakkaita ♥
VastaaPoistaKiitos, Seijastiina.
Poista