Sen pituinen se

Tähä tämä kissakertomukse viimisee postauksee mää laita vaa kuvia Keijjust ja Kesäheinäst, jokka eli vanhemmiks ko muut.

Olivia sairastu kahde vuade vanhan autoimmuuniperäsee ikävää sualistotulehduksee, jota hoidettii yli kaks vuat. Kortisoni autto parhaite, mut jossaki vaihees ei sekkää auttanu ennää kunnol. Sit tilanne meni nii pahaks, et tuli aika päättää Olivia nukuttamisest. Minu Anna-siskoni nukutti Olivia suvel 2000 Poris, ja mää hautasi häne äitini pihhaa.

Oi-voi, ko se oli mul vaikee ja raskas päätös, jokkaise kissani kohdal. Ja kaikkie kohdal se jossaki vaihees tuli ettee. Attilal tuli seittämä vuade vanhan viäl mystisempi häiriö, jota nimitettii hyperestesia-syndroomaks. Sikko mittää keinoi ei ennää näyttäny oleva, oli pakko taas se lopulline päätös tehd ja saattaa kaunis Attila viimisel matkalles. Se oli mul ittelleni tärkeet, et mää oli kissoje turvan loppuu astikka.

Sit jäi viäl Sohvi, Keiju ja Kesäheinä. Ensimmäitteeks Sohvil alko olemaa munuaiste vajaatoimintaa. Lisäks tuli nisäkasvaimii. Sohvi nukutettii talvel 2004 14 vuade vanhan. Ei Sohvi sillo viäl mikkää vanhus ollu.

Loppui lopuks oli ennää kumppanukset Keiju ja Kesäheinä. Ko Kesäheinä oli koko elämäs ollu nii riippuvaine Sohvist, et melkei hän oli niinko Sohvis kii oleva kääpä, ni mää etukättee pelkäsi, millai Kesäheinä ottaa Sohvi poismeno. Mut hän otti se aika hyvi. Sen jälkee hän kiinnitty minnuu ja mää oli hänel kaikki kaikes.

Tos ensimmäises kuvas Kesäheinä syä ohraa kööki pöydält. Kesäheinä oli siit erikoine kissa, et hän tykkäs laulamisest. Nimittäi siit ko mää lauloi häl. Mää ole ain pitäny itteeni huanon laulajan enkä pysy nuatissakkaa. Mää keksei Kesäheinäl ihan oma laulunki, joka meni Ukko Nooa nuatil. Ensimmäine säkeistö kuulu:

Kesäheinä, Kesäheinä, koukkuhäntä on.
Kun hän meni saunaan, pani häntäs naulaan.

Sit laulu jatku viäl monta yht hassuu säkeistöö. Viimeistäs kolmannee säkeistö kohdal Kesäheinä jostai nukkumapaikastas nousi yllöös ja tuli puskemaa mua ja kehräämää. Oli se aika hianoo huamat, et mailmas oli yks olento, joka piti minnuu hyvän laulajan, mailma parhaan. Mää oli ihan oopperalaulaja Kesäheinä miälest.

Keijuu mää joudui lääkittemmää aika monta vuat päivittäi, aamusti ja ehtoosti. Keijul oli semmone mahavaiva, et hänel oli joko paha ummetus tai paha ripuli. Lääkkeel tämä mahahäiriö pysy kuris usiampii vuasii. Mut Keiju oli siit mainio ja liikuttava kissa, et hän kirjaimellisesti söi lääkkeit mu kädestäni, ainaki melkei. Kyl mu ne piti Keiju kurkkuu tiputtaa mut siin ei ollu mittää vaikeet. Keiju otti tämä lääkkeeantamise semmosen mukavan huamio-osotuksen. Se oli mee kahdekeskine laatuhetki, joka aamu ja joka ilta. Mää nosti Keiju pöydä pääl, Keiju avas nätisti suus, kehräs ja leipo tassuillas ja mää lykkäsi lääkkee häne kurkkuus ja hiukka vettä lääkeruiskust pääl. Tämä oli siit hankalaa, et Keiju oli riipppuvaine minust. Ainoo joka mun lisäkseni pysty antamaa Keijul lääket, oli mu kummiflikkani A. Kukkaa muu ei saanu Keijuu edes kii.

Mahavaiva lisäks vanhemmite Keijul oli pahalaatusii nisäkasvaimii ja munuaiste vajaatoimintaa. Keiju tuli vanhan aika kuuroks ja rupes mouruumaa kauhee äänekkäästi. Mää vähä jänniti, jos naapurit häiriintyy tai mitä he ajattellee, jos kuulee seinie läpitte. Keiju sai viäl vanhanaki semmosii hepuleit, et karas ja hyppi ja ryntäili ja mourus suuree äänee.

Mää meni naimisii kevvääl 2006. Sillo mu kissoistani ennää eli Keiju ja Kesäheinä. Seuraavan talven me muutettii isompaa asuntoo. Uus koti oli samas taloyhtiös ja osittai siin oli sama pohjakaavaki eikä muutto varmaa ollu kissoil nii vaikeet ko se olis voinu ol. Keiju ystävysty mu miäheni kans ja äkkäs heti, millai tätä voi käyttää hyädykski. Öisi Keiju tykkäs lämmitel miähe pääl, vissii hän huamas et miähel oli hiukka enämpi lämmint pintaa ko minul. Ja muutenki hän oli tämä kaveri. Sylykissa Keiju ei ollu koskaa, ei  viihtyny munkaa sylys mukko harvois poikkeustapauksis.

Keiju mää hyvästeli suvel 2008.

Keiju poistumise jälkee tuntu silt, et Kesäheinänki kunto romahti. Kesäheinä kyl hyväksy mu miäheni ommaa väkkee kuuluvaks, mut ei miäs saanu koskee hänt, ei edes hipast. Kesäheinäl munuaiste vajaatoiminta tuli nii pahaks, et piti alkaa lääkittemmää. Lisäks Kesäheinä alko potemaa toistuvasti kivuliait idiopaattisii virtsatiätulehduksii ja niitäki piti lääkit. Eikä Kesäheinä lääkittemine sujunu lainkaa niin helposti ko Keijun.

Viimisestäki kissast luapumine oli mul kova paikka. Vihdoviime mää tilasi eläinlääkäri kottii nukuttammaa Kesäheinä. Arka Kesäheinä sai poistuu täst elämäst mee turvallises sänkys. Tämä jälkee Kesäheinä mentii hautaamaa miäheni mettää Koskel. Sammaa mettää oli aikasemmi haudattu Attilan, Sohvin ja Keijun tuhkat. Olivia oli haudattu Porrii äitini pihhaa.

Mää oli ottanu ensimmäise kissani Sohvi kevvääl 1992. Sohvin pentu Kesäheinä lopetettii kevvääl 2009.  Tämä kissaelämänvaihe kesti 17 vuat.

Vaik mun kissoillani oli aika paljo sairauksii, silti monist säästyttiinki. Ei kertaakoo ollu kissoillani flunssaa, ei kenelläkkää ollu epilepsiaa eikä kukkaa sairastunu diabeteksee, joka ymmärtääkseni o aika yleine sairaus kissoillaki.

Elämä ilma kissoi oli vähä aikaa kovi huajentavvaa. Kissoje kans oli ollu nii paljo murhet ja sairaut ja vaivaa ja lääkittemist ja luapumist ja rahakulluu, et tuntu oikee hyvält ellää vähä aikaa ilma yhtäkää kissaa.

Vuade sitä huajennust kesti. Samal se oli vähä niinko suruaika. Sit iski kissakuume. Mää olisi ehkä ihan maatiaiskissanki voinu ottaa mut mää päädyi eurooppalaisee. Kyl mää silti ole tykänny esimerkiks venäjäsinisest, norjalaisest metsäkissast ja turkkilaisest angorast ja vanist. Eurooppalaiskissa oli mul silti tutumpi ja luannolline valinta.

Oli mukava alottaa ihan uus elämävaihe ihan uude kissa kans, nuare ja eläväise. Mu ennää en viit kissaa ittelleni hankkis. Ehkä kaks vois ol sopiva määrä, jos yks ei riit.

Tähä loppuu mää pane jäähyväiskuva Kesäheinäst. Kesäheinä näyttää täs kuvas ihan hyvävoipaselt ja hänel oliki oikee hyväkuntone turkki. Mut hän oli jo aika huanos kunnos ko kuva otettii.

Viäl yhde muisto pane tähä aikaisemmist kissoistani. Silloko kissoi oli viäl viis, ne sai mu tuntemaa itteni varsinaiseks kissoje kuninkattareks. Emmää ollu pelkkä niitte palvelija vaik kyl niist kissoist tyätäki oli tiätysti. Ko mää tuli ehtoosti töist kottii ja viide kissa vastaaottokomitea oli eteises vastas vartoomas, seuras kauhee puskemine ja kehräämine ja juaksemine ja hiakkalaatikol käymine ja ruuvvaa vartoomine. Mää sai käsitykse, et kissat oli vedelly hirsii koko päivä, ei edes hiakkalaatikol oltu käyty. Mukko mää tuli kottii, kyl alko vilske ja vilinä. Ihan niinko joku elämä aurinko olis alkanu paistamaa kissoil.