Murremiätintöi

Täs o muutamii kirjoi, jokka o porimurteisii taik muuto esittellee
pori murret tai Porrii.

Siit o jo yli kolmekymment vuat ko mää kevättalvel 1978 nauhoti Poris pori murret. Siihe joonii mää oli saanu apuraha Pori kaupunkilt. Nauhotuksii mää sai kokkoo kaikkias jonku verra yli sata tuntii. Niist nauhotuksist synty sit melkei kymmene vuat myähemmi Pori murrekirja (SKS, 1987).  

Ohjeet ja vehkeet siihe nauhottamistyöhöö mää sai sillo Helsinkist Nauhotearkistost, joka nyte o Kotimaiste kiälte tutkimuskeskukse yks osasto. 

Mun o jääny elävästi miäleeni ne muutamat ohjeet mitä mää sai Nauhotearkistost murteenauhottamist ja ihmiste haastattelemist varte. 

Haastateltavie alaikärajaks esitettii 80 vuat, mikä kyl yllätti ja melkei kauhistuttiki minnuu. Mist ihmeest mää ny löytäsi nii paljo 80 vuade vanhoi ihmisii, joit vois nauhottaa ja haastatel? Ja millai mää ossaisi jutel nii vanhai ihmiste kans? Mu oma ikäni oli sillo al 30 vuade. Myähemmi kyl sit mul selkis, et niit vanhoi vast mukava oliki jututtaa. Perustelu korkeesee ikkää oli se, et murre muuttuu nii kovvaa kyytii, et kaikist kiireellisempää olis saad tallennettuu sitä vanhempaa Pori murret. Murteepuhujiks ei voinu luakitel ko korkeintas 80-vuatiaat eli 1898 syntyneet tai sitä vanhemmat. Sitä nuaremmat puhu porilaist "puhekiält", ei murret. 

Mut sit samatiä mää sai liävennykse tähä vaatimuksee. Kyl mää saisi nauhottaa ja haastatel nuarempiiki. Olis liika kova urakka löytää iso joukko kovi iäkkäit haastateltavii, jokka olis halukkait puhumaa, tarpeeks hyväkuntosii, sujuvasanasii ja kohtalaise hyvämuistisiiki, niät vois vanhoi asjoit puhel.. 

Mut kyl ne mu haastateltavani silti ikäihmisii oli, vaikkei ny kaikki 80 vuade vanhoi. Mut oli heis yli 90-vuatiaitaki.  

Toine yllättävä ohje oli se, ettei kannattais lainka etukättee soppii niit haastatteluja. Täytys vaa kysel ihmisilt, ketä hee miälestäs sopivii murteepuhujii he tiätäs ja tuntis. Sit täytys men tämä mahdollise murteepuhuja ove taa, koputtaa ovvee tai soittaa ovikelloo ja sannoo, et mää kokkoo vanhoi asjoit ja saanko mää haastatel. "Te varmaa muistatte paljo vanhoi asjoit?" Mut keskustelu kannattais alottaa helpoist asjoist, semmosist et mikä tee koko nimi o ja misä ja millo te olette syntyny.  

Tätä perusteltii sil, et jos haastattelui soppii etukättee, usseimmat ihmiset alkaa jännittämmää niit ja suunnittelemaa mitä he sannoo. Se lissää ihmise ommaa kontrollii ja hän ruppee asettelemaa sanomistas toisellai ko normaalisti puhus. Olis tärkeet saad nauhal mahdollisimma normaalii ja tavallist ihmiste puhet. Siit etukättee valmistautumisest o enemmä haittaa ko hyätyy. 

Kolmas ohje oli semmone, ettei kannattas sannoo niil haastateltavil, et mää nauhota murret ja ole kiinnostunu vanhast murteest. Parempi olis sannoo vaa, et täsä puhellaa vanhoist asjoist. Tämä vast kummalline ohje minust oliki. Ettei sais suaraa sannoo, mil asjal ollaa? 

Perustelu tähä oli murtee herkkyys ja aitous. Ei ol normaali puhetilanne ihmisel, et hän alkaa tarkkailemmaa sitä, kullail hän puhhuu. Normaalii o keskittyy niihi asjoihi, mist puhutaa. Murteepuhumine ja yleensäki puhumine o vähä niinko henkittämine: ei ihmise tartte sitä koko aja ajatel. Sentähre kannattaa puhhuu ihmiste kans asjoist eikä murteest. O eri asja puhhuu murret ja esittää sitä. 

* * *

Kyl mää sit huamasinki nämät ohjeet hyviks. Joskus oli ystävällisii välikäsiä, jokka sopi mul valmiiks haastatteluja. Nämä höövelit ihmiset saatto antaa haastateltaval ohjeit et muistat sit puhhuu sillai ko ennevanhaa puhuttii. Kerranki yks mummu oli yäs valvonu ja aamusti oli ihan hermostunu ja yliväsyny. Hän sano mul et hän o koko yäsee suunnitellu ja funteerannu sitä, millai häne oikee täytys puhhuu sitä vanhaa pori murret. Eikä siit häne haastattelustas sil kerttaa mittää tullukkaa. 

Ohje siit, et alotettaa kyselemine nimest ja syntymäajast, toimi oikee hyvi. Jokuset oli nii puhuvaisii, ettei paljo muut sit tarttenu kyssyykää, ko juttuu tuli ja tuli vaa yht soittoo.

Niitte vanhempai ja nuarempai murteepuhujie välil oli yks helposti huamattava ero. Sen kuuli aika äkkii ko kuulusteli ihmiste puhet. Vanhemmat oli ainaki yhdes suhtees kirjakiälisempii ko nuaremmat, ja se ero oli just siin 1800-luvu lopus ja 1900-alvus syntyneitte välil. Vanhempaa pori murret edustavat sano, et "me asuimme" siäl ja siäl ja "me pruukasimme mee äiti kans käyr pyykil", "me menimme", "tulimme" jne. Nuaremmat sano, niinko yleiskiäles et "me pruukattii", "me asuttii", "me tehtii". Tämä ero perustuu siihe, et moniko ensimmäise persoona verbimuato o vanhastas ollu länsimurteis persoonamuato, "me olimme". Itämurteis o taas käytetty passiivii, "me oltiin" jne. Kirjakiälee o aikanas omaksuttu länsimurteitte persoonamuato ja puhekiälee taas itämurteitte passiivi. Sit tämä itämurteisii perustunu passiivi o levinny länsimurteittenki alueel puhekiälee ja siälläki joka pual varmaa puhutaa passiivis. Niät Porisaki sanotaa "me mentii, tultii, oltii". Se tuntuu kyl hassult, et vanha murre o voinu joisaki suhteis ol kirjakiälisempää ko uudempi murre eli puhekiäli.

* * *

Mun 1978 saamieni oppie taustaa vaste Poris ei tätä nykyjäs pitäs asumaa yhtäkää murteetaitajaa ennää. Murteepuhujat o kaikki kuallu jo viimeistäs 1980-luvu aikan.

Mut ei se murre sillai vaa kualekkaa. Olisko se vähä ninko kissa, et sil o mont henkee? Se saa pahoi kolhui, siit lähtee karvoi ja turkki harvenee, mut jottai ja paljonki jää viäl jälliil. Ja kassoo uut karvaa. Se oppii viäl vanhanaki uusii ja uskomattomii temppui.

Koko murrekirjottaminenki o hiukka ristiriitane juttu. Silloko ihmine kirjottaa murteel, hän koko aja funteeraa sitä murret ja harkittee ja plokkaa millai hän ny kirjottas ja mitä sanoi hän käyttäs. Se o vähä pakko jos meinaa murteel kirjottaa. Sillai siit murteest tullee kirjallist ja harkittuu ja erilaist ko aito puhuttu murre. Kirjotettu murre o vähä fiktiivistäki. Se voi ol kirjallist puhekiält, jota o kryydätty eri aikakausie murresanoil ja -muadoil. Kirjalline murre voi ol tiivistettyy murret, jos siin o enämpi ja taajempaa silmiipistävii murresanoi ko normaalis puhutus murtees.

Varsinaiset murteetaitajat o ollu ihmisii, jokka ei ol koskaa kirjottanu murret eikä muutenkaa tehny nummeroo omast murteestas. On vaa ollu ihmisii, joil o ollu hyvä ulosanti ja tärkeet sanottavvaa ja toisii ympäril kuulustelemas. Oma lähi- ja tuttavapiiris ulkopual he o jääny nimettömiks ja tuntemattomiks murteetaitajiks.

Mut jokuset onnistuu hyvinki kirjottammaa luantevasti murteel, vaik runoi, niinko ny tämä Heli Laaksone Laitila murteel, taik näytelmii, niinko Sinikka Nopola Tamperee murteel. Tai sit aikanas Väinö Linnal oli ihmeelline kyky pan ihmiset puhumaa eri murteit keskenäs, niinko ny Tuntemattoma sotilaa Rokka ja Hiatane. Linna kyky ei perustunu siihee, et hän olis kauhee paljo eri murteist tiätäny. Hänel oli mahdottoma hyvä eläytymis- ja matkimiskyky. Hän kirjotti sillai, millai oli kuullu ihmiste puhuva. Häne murteepuhujillas oli kaikil ollu elävä esikuva.

Ko murre häipyy ja laimenee, murtee arvostus lissääntyy, ainaki jokusil. Tullee taas uusii sukupolvii, jokka ossaa antaa arvoo murteel ja oma kotopaika puhetaval ja perinteel. Ja yrittää pittää murret arvosas ja välittää taas ettiippäi. Murret kirjottavat, harrastavat ja esittävät lissää tätä oma kotimurtees arvostust.

* * *
Vuaskymmenie varrel o ollu aika mont murteekirjottajjaa Poris, Hilja Takala, Kalle Manninen, Kaarina Alava, Aili Nummi, Aarno Perho, Mauno Laakso, Hilkka Eskola. Nämä o mainittu Henry Graanforssi kirjas Porilaist prohtaamist (1991). Manta eli Hilja Takala  pakinoitti aikanas Satakunna Kansas. Jatta eli Hilkka Eskola pakinoitti Uudes Ajas vakituisesti 1983–2007 ja julkasi 2003 kirja Kruusaamatoint flätinää. Häne jälkees Uudes Ajas o jatkanu Ulla Leino. Kröönruuska eli Maijaliisa Mattila pualestas o pakinoinu Satakunna Viikos ja julkassu pakinakirjojaki.

Pori tyäväjeopistos o jo vissii 25 vuat toiminu Pori murrepiiri. Varmaa o väki vahettunukki aika lail, en tiä kui monta nykyisis kävijöis o niit, jokka olis alvust astikka ollu mukan. Ulla Leino o siin täl hetken vetäjän.

Ja tämä nuari Elina Wallin ny vast hauskane pakkaus onki. Ko hän ei ollu viäl edes syntyny sillo, ko mää sai ohjeet, et murteepuhuja olis pitäny ol ainaki 80 vuade vanha. Hän o syntyny ainaki 80 vuat liika myähää! Mut silti vaa flikka prohtaa ja kirjottaa poriks.

Mää ole nii ulkopual Pori asjoist, et ensimmäise kerra kuuli Elina Wallinist vast tänä syksyn just sen jälkee ko mää oli ruvennu itte pitämää tätä hupiplokkiini. Ja sit Pori päivä aikoihi huamasi, et hän julkasi kirja Onne potkui. Ny mää ole vast lujeskellu Onne potkui, sitäki liikuttavvaa kohtaa, ko Elina lähti mummu tyä punase Tunturi Ponis sellääs leikkimää hevoskauppiast.

Ko mää kuuli, et Satakunna Kansa julkasee tämä Elina juttui, ni ensimmäitteeks ajatteli, et ny o mailmakirjat menny sekasi. Ko Satakunna Kansa o ollu varsinaine änkiotto täsä murrekysymykses. Aikoinas Satakunna Kansa pakinoittija Manta kirjotteli "dee" pääl, mikä oli käsitykseni mukkaa keskikaupunki vanhaa murret. Joskus 1960-luvuil äitini Hilkka Eskola tarjos murrepakinoitas Satakunna Kansaa. Hän taas oli kotosi vaatimattomist oloist Yyterist ja oli oppinu murtees ympäristös ihmisilt ja varsinki kasvatustätiltäs Anni Bromgrenilt (1884–1958), joka koko ikäs oli asunu Yyteris. Anni oli oikee teräväkiäline ja vualaspuhheine ihmine, ihan erinomane murteeopettaja ja murre-esikuva. Satakunna Kansa julkasiki niit Hilka pakinoit muutamii. Mut sit sanottii, et he o tehny semmose periaatepäätökse, ettei julkas ennää mittää murrejuttui, ko niist tullee nii paljo sanomist. Mää ole ymmärtäny, et sitä sanomist tuli ainaki niis äitini pakinoisas käyttämäst "reest". Ko niis "otti syrämmest" tai "pirettii kaksikäsi kii" tai "pantii klasi pöyräl". Sitä ei Satakunna Kansa lukijat sulattanu, ainakaa jokuset heist. Satakunna Kansa otti semmose kanna, ettei julkas ennää lainka murrepakinoit, ei deellisii eikä reellisii. Olisko ollu oireellist, et tyäväjelehti Uusi Aika kumminki alko julkasemmaa niit pakinoit. Olisko "syrän" ja "rario" ja "sare" kattottu sillo enämpi tyäväje kiäleks?

* * *
Sis so! Mailma muuttuu, Eskoseni. On se ny klookii, et Satakunna Kansa julkasee taas 2000-luvul murrejuttui, jois kuulustellaa rarioo ja kaaretaa maitotooppi ruakapöyräl. Eikä välttämäti puhut lainka steedaamisest eikä kryydät dillil silakkaloodaa. Aika o vissii tehny tehtäväs. Onko käyny sillail, et tämä "ree" o porilaises murretajus ottany ylivalla? "Dees" ei ol mittää erikoist eikä se kelpaa ennää murtee tunnusmerkiks, ko sillai joka pual Suamee puhutaa. Murtees tarttee ol jottai selvästi erilaist, mikä erottaa se yleis- ja kirjakiälest.

Sit o tämä hauska uusmaine ilmiö, et murtee edustajin o alkanu essiintymmää nuaret ja nuarehkot nätit naiset, eikä vaa vanhat murretaiturit. Murre ei olekkaa ennää vanhanaikane juttu, 80 ja 90 vuade vanhai mummuje asja. Sitä voi esittää nuaret ja omas ajasas kiini olevat ihmiset, joil o tulevaisuus viäl edesäs. Mut heilläki tarttee ol mummui tai muit vanhoi murteepuhujii esikuvin ja opettajin, ei he tyhjäst sitä murret ol voinu eikä voi oppii eikä keksii.

Täst tuli ny varsinaine posotus. Onneks olkoo vaa, jos joku jakso lukkee tämä loppuu astikka!