JOULUKALENTERI 6/24
Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas,
Ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta kuljemme laulain,
Taivasta kohti matka vie.
Kiitävi aika, vierähtävät vuodet,
Miespolvet vaipuvat unholaan
Kirkasna aina sielujen laulun
Taivanen sointu säilyy vaan.
Enkelit ensin paimenille lauloi,
Sielusta sieluhun kaiku soi.
Kunnia Herran, maassa nyt rauha,
Kun Jeesus meille armon toi!
(Suom. Hilja Haahti)
Minu lapsuudesani porilaises tyäväjekodis itsenäisyydenpäivä oli hiukka ristiriitane juhlapäivä. Ei siit 1960-luvul tehty nummeroo. Isä piti oikeistolaisen kynttylöitte polttamist itsenäisyydenpäivä kunniaks, ei olis tullu kuuloonkaa, et hän olis polttanu, taik meil olis poltettu. Vaik hän itte oli sodas ollu.
Mut mee perhees tämä joulukuu kuudes päivä oli toinenki ja ihan kiistaton juhlapäivä, siskoni Päivi syntymäpäivä. Meil oli omast takkaa vastaaotto – Päivi synttäriviarail. Onneksi olkoo vaa, Päivi!
Ko aikaa ja vuaskymmenii o kulunu, tuntuu et tua itsenäisyydepäivä viaroksumine o vähentyny. Ei kynttylöitte polttamist ennää tartte hävet tai ihmetel. Kyl mää ainaki arvosta ommaa isämmaatani ja sen itsenäisyyt.
Presidentilinna itsenäisyydepäivävastaaottoo usseimmat ihmiset kattoo televisiost ja lehdet kertoo niist jälkikättee. Ei se nii vakaumukse juhlalt sillo tunnu, enemmänki ollaa kiinnostunneit siitä, et mimmone ja minkä färine juhlaklänninki tänä vuan o sil ja sil frouvval ja kuka sen o suunnitellu.
Mee isä oli sotaveteraani mut sitä ikäpolvee, ettei oikee koskaa saanu kunniaa siit, et oli nuaren poikan siäl sotatouhuis ollu. Ja itteki 1960- ja 1970-luvuil vähä häppeili sitä sodas olemistas. Sillo oli semmone henki.
Isä joutu menemää sotaväkkee jonkullaisee pikakoulutuksee syksyl 1943 hiukka enne enneko hän oli viäl edes 18 vuat täyttäny. Hän kuulu viimisee ikäluakkaa, jokka koko ikäluakka kutsuttii rintamal. Ensimmäisen syksyn ja talven häne kaikki lomas kulu siihee, et hän kävi koton hautajaisis. Koton kuali häne äitis ilmeisesti sydänvikkaa ja vanhempi veljes lentävää keuhkotautii. Sit kuali velje kaikki kolme piänt last.
Pitkänperjantain 1944 isä sit joutu 18 vuade vanhan poikan rintamal. Ei se sota Venäjää vastaa ennää kovi mont kuukaut kestäny, mut sev verra kesti ja sev verra rankkaa oli, et isäki näki painajaisii sodast viäl vanhan miähen enne kualemaas. Kyl se sota hänneenki jäljet jätti vaikkei jäänykkää näkyvii vammoi. Eikä sillo puhuttu mistää kriisiterapiast. Jokkaine sai vaa omas elämäsäs hankkii omat terapias parhaa taitos mukkaa. Sillo soda jälkee ymmärtääkseni elettii täyt höyryy ettiippäi, perustettii perheit ja saatii lapsii ja rakennettii taloi ja tehtii töitä. Ei ollu mahdollisuut kauhesti pysähtyy ja funteerail et mitä täsä oikee tapahtu minul ja milt se minust tuntu.
Just eilä ehtoosti satui kuulemaa radiost, et kirko diakoniatyä ja Suame Miälenterveysseura alkaa järjästämmää muisteluryhmii sotatraumoist kärsivil sotaveteraaneil. Jatkosoda loppumisest o jo sentää reilut 66 vuat ja Lapi sodanki loppumisest 65 vuat ja sotaveteraanit mu laskujeni mukkaa o vähintäs 84–86 vuade ikkäisii vanhoi miähii. Aika kauvva o kestäny järjästää muisteluryhmii. Valtaosa sotaveteraaneist o jo kualleit. Niinko lauluki sannoo: "Miespolvet vaipuvat unholaan."
 |
| Sinivalkoset hyasintit ja päiväkakkarat o valokuvattu Keukenhofi kukkapuistos Hollannis huhtikuus 2008. Selvästi Suame itsenäisyydepäiväkukkapenkki. |
Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas,
Ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta kuljemme laulain,
Taivasta kohti matka vie.
Kiitävi aika, vierähtävät vuodet,
Miespolvet vaipuvat unholaan
Kirkasna aina sielujen laulun
Taivanen sointu säilyy vaan.
Enkelit ensin paimenille lauloi,
Sielusta sieluhun kaiku soi.
Kunnia Herran, maassa nyt rauha,
Kun Jeesus meille armon toi!
(Suom. Hilja Haahti)
Minu lapsuudesani porilaises tyäväjekodis itsenäisyydenpäivä oli hiukka ristiriitane juhlapäivä. Ei siit 1960-luvul tehty nummeroo. Isä piti oikeistolaisen kynttylöitte polttamist itsenäisyydenpäivä kunniaks, ei olis tullu kuuloonkaa, et hän olis polttanu, taik meil olis poltettu. Vaik hän itte oli sodas ollu.
Mut mee perhees tämä joulukuu kuudes päivä oli toinenki ja ihan kiistaton juhlapäivä, siskoni Päivi syntymäpäivä. Meil oli omast takkaa vastaaotto – Päivi synttäriviarail. Onneksi olkoo vaa, Päivi!
Ko aikaa ja vuaskymmenii o kulunu, tuntuu et tua itsenäisyydepäivä viaroksumine o vähentyny. Ei kynttylöitte polttamist ennää tartte hävet tai ihmetel. Kyl mää ainaki arvosta ommaa isämmaatani ja sen itsenäisyyt.
Presidentilinna itsenäisyydepäivävastaaottoo usseimmat ihmiset kattoo televisiost ja lehdet kertoo niist jälkikättee. Ei se nii vakaumukse juhlalt sillo tunnu, enemmänki ollaa kiinnostunneit siitä, et mimmone ja minkä färine juhlaklänninki tänä vuan o sil ja sil frouvval ja kuka sen o suunnitellu.
Mee isä oli sotaveteraani mut sitä ikäpolvee, ettei oikee koskaa saanu kunniaa siit, et oli nuaren poikan siäl sotatouhuis ollu. Ja itteki 1960- ja 1970-luvuil vähä häppeili sitä sodas olemistas. Sillo oli semmone henki.
Isä joutu menemää sotaväkkee jonkullaisee pikakoulutuksee syksyl 1943 hiukka enne enneko hän oli viäl edes 18 vuat täyttäny. Hän kuulu viimisee ikäluakkaa, jokka koko ikäluakka kutsuttii rintamal. Ensimmäisen syksyn ja talven häne kaikki lomas kulu siihee, et hän kävi koton hautajaisis. Koton kuali häne äitis ilmeisesti sydänvikkaa ja vanhempi veljes lentävää keuhkotautii. Sit kuali velje kaikki kolme piänt last.
Pitkänperjantain 1944 isä sit joutu 18 vuade vanhan poikan rintamal. Ei se sota Venäjää vastaa ennää kovi mont kuukaut kestäny, mut sev verra kesti ja sev verra rankkaa oli, et isäki näki painajaisii sodast viäl vanhan miähen enne kualemaas. Kyl se sota hänneenki jäljet jätti vaikkei jäänykkää näkyvii vammoi. Eikä sillo puhuttu mistää kriisiterapiast. Jokkaine sai vaa omas elämäsäs hankkii omat terapias parhaa taitos mukkaa. Sillo soda jälkee ymmärtääkseni elettii täyt höyryy ettiippäi, perustettii perheit ja saatii lapsii ja rakennettii taloi ja tehtii töitä. Ei ollu mahdollisuut kauhesti pysähtyy ja funteerail et mitä täsä oikee tapahtu minul ja milt se minust tuntu.
Just eilä ehtoosti satui kuulemaa radiost, et kirko diakoniatyä ja Suame Miälenterveysseura alkaa järjästämmää muisteluryhmii sotatraumoist kärsivil sotaveteraaneil. Jatkosoda loppumisest o jo sentää reilut 66 vuat ja Lapi sodanki loppumisest 65 vuat ja sotaveteraanit mu laskujeni mukkaa o vähintäs 84–86 vuade ikkäisii vanhoi miähii. Aika kauvva o kestäny järjästää muisteluryhmii. Valtaosa sotaveteraaneist o jo kualleit. Niinko lauluki sannoo: "Miespolvet vaipuvat unholaan."
Kiitos onnitteluist! Aino tuli aamupäiväl, toi herkullise näköse sitruunakaku ja alko touhuumaa. Nyt on kuivamuonakaappi siivottu ja seuraava kaappi menos. Aino vertaili mu kaappieni siivoomist tutkimusmatkailuu... Kova faartti näyttää oleva pääl ja mun kannaltani se o vaa hyvä juttu! Ruaka o uunis ja Mattii odotellaa. (Yriti nyte kirjottaa porrii juhla kunniaks, en tiä kui hyvi onnistu?)
VastaaPoista- Päivi
Hyvi se pori luanas. Terveisii vaa sin su kaapisiivoojilles vastaaottoviarailles.
VastaaPoistaOlenki odotellu tätä Maa on niin kaunis -lauluu, joka o mu miälest paras joululaulu. Silmät kuivin sitä en kuuntel ikin. Sillo varsinki, ko tuntuu, et ei se maa ny nii kaunis ol eikä se toiviotiekää nii ihanaa aina, ni sillo tää viisu soi duuris lohduttavan ja tullee semmonen tunne, et kyl se maa kuitenki oikeesti o kaunis!
VastaaPoistaAnna
Mää lisäsi tähä ny viäl viimisenki säkeistö, ko ole laittanu yleensä vaa yhde tai korkeintas kaks säkeistöö. Ny o koko laulu.
VastaaPoista