Arki, juhla ja arkihualet

JOULUKALENTERI 1/24

Arkihuolesi kaikki heitä,

mieles nuorena nousta suo!

Armas joulu jo kutsuu meitä

taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa.

(Sanat Alpo Noponen)

Täst joulukalenteri ensimmäisest luukust tuli tuttu joululaulu Arkihuolesi kaikki heitä.

Minu miälestäni arki ja juhla ei ol toistes vastakohtii. Arje vastakohta o katastrofi, onnettomuus, joku semmone tapahtuma, joka sevottaa ja pannee palasiks ihmise normaali elämä. Se katastrofi voi ol äkilline sairastumine tai järkyttävä kualematapaus, avioero, tulipalo, väkivallateko, luannokatastrofi, konflikti, sota.

Ko arki katastrofi jälkee alkaa pikkuhiljaa luanaamaa, viäl pitkän aikaa voi ol semmone hälytystila pääl, et piäniki risahdus saa pelkäämää sitä maajäristyst. Joko se taas alkaa?

Vast vähitelle arki ja arje rutiinit alkaa kantamaa. Voi huakast helpotuksest ja heittää ne isommat hualet ja pelot taka-alal. Piänet ja arkiset murreet pääsee taas oikeel paikalles. Sillo arki o juhlaa.

Ko mää oli pikkuflikka, minust sota tuntu ain joltai muinaiselt esihistorialt. Joskus 50 ikävuade jälkee  mää aljoi ymmärtämmää, et mu syntyisäni sodast oli kulunu vast muutama vuasi. Aikuisil se oli viäl tuarees muistos, vaikkei he siit nii kauheesti ja kovi ussei välttämäti puhunukkaa. Normaalii elämää kumminki palattii ja kuulosteltii – ehkä –, et kantaako tämä ja kui kauvva.

Joskus mu lapsuudesani isäni huakasi lauvvantaiehtoosti sauna jälkee nukkumaa mentäis: "Silloko mää siäl korsuis makasi, en olis ikän uskonu, et joskus viäl mul o oma perhe ja koti ja mää voi men kaikes rauhas nukkumaa ommaa sänkyyni puhtaitte valkoste lakanai vällii!"

Tämä oli varmaa sitä juhlaa, mikä tuli, ko normaali elämä ja arki oli palannu ja saatii taas ajatel elämää etiippäi. Puhtaat valkoset lakanat sauna jälkee ja oma sänky ja koti oli juhlaa. Määki pikkuflikkan eläydyi väkevästi näihi isäni sanoihi ja tajusi et tämä o juhlaa. Sihe liitty piäni ihmetys, et voiko tää ol tottakaa, voiko asjat ol näi hyvi. Minust tuntuu, et tämmene ihmettely olis jollakilai ollu osa koko 1950-luvu ilmapiiriiki. Et ko oli nii hyvi kaikki ja ainaki paljo paremmi ko sota-aikan. Ei parantunu piänist valittaa.