Mirrin kolttu se kirjava on...



Ruska-kissa alkaa jo ol fröökynä vaik ikkää o vast neljä kuukaut.

Viime viikol mee kissapentu, joka ei ol ennää mikkää pikkune pentu, pikemminki jo neiti, täytti virallisesti neljä kuukaut. Me ei kyl fiirattu tätä nelikuukautissynttärii muute ko et mää oti täst fröökynäst taas kuvia. Niinko ota melkei joka muuki päivä.

Kuvist näkkee, et fröökynä silmät alkaa viähkeesti vihertää. Färiltäs Ruska o – niinko kuvist näkkyy – vaalee- ja tumma- ja oranssiruskee kirjava. Ruskee sävyt vaihtelee vaalee kermafärisest kuano- ja leuvva-alusest liki mustaruskeisii kylki- ja selkäkuvioihii. Ja paikka paiko Ruskas o oranssiruskeit flaimui. Kuviot o pyäreekaarevii kuvioit, ei tiikeriraakoi eikä täplii. Tämmöst kissaa sanotaa kilpikonnaruskeetabbyks. On siinäki sana! Tabby o englantii ja kilpikonna o varmaa käännös ja suaraa englannist. Tabby tarkottaa niit kuvioit ja kilpikonna punasekirjavuut (tyttö)kissois. Ja punane taas tarkottaa oranssipunaruskeet.

Ruskal o viralline hiano nimiki: Pinkkitassun Bette, mut puhuttelunimeltäs hän o Ruska. Tämä kissa o täl hetkel minul mialuine projekti. Hän o toistaseks minul sijotuskissan ja hän siirtyy minu omistukseeni vast sik ko o saanu yhdet pennut. Häne kasvattajas o viralline omistaja ja teettää häl pennut sikko hän o tarpeeks vanha ja ko sulhaspoika löytyy.

Tämmöne järjestely soppii minul oikee hyvi, ko mää tykkää kissapojist mahdottomasti ja miälelläni seuraa kissapoikuee elämää tääl kotonamme, ko semmone aika joskus koittaa. Mut jos ruppeisi itte teettämää pentui, ni vaara pyäris, et meil olis pia niinko vilkkiläs kissoi, ko mää en malttas luapuu yhdestäkkää. Enkä olis hyvä myymää niit enkä hakemaa niil uusii kotei. Ei silti, kyl mu miäheni Eskoki varmaa sanos jokuse sana – nii hyvälaitane miäs vaik hän onki – jos meil tulis vaik viis kissapentuu ja mää tahtosi pittää ne kaikki kerral. Mukko pennut o alvust astikka toise vastuul, siin o selvä peli ja se tuntuu minust turvalliselt järjästelylt.

Ruska rotu o eurooppalaine. Se o minu miälirotuni, ko mää tykkää tavallisist kissoist jokka tua miäleeni lapsuuteni kissat. Em mää oikee mistää muust rodust ol kiinnostunukkaa. Tämä rodu kanta-isät ja -emot o kaikki ollu tavallissii maatiaiskissoi, joihi ei ol sekottunu muit rotui. Rottuu o kasvatettu 1960-luvult astikka Suames ja 1940-luvult Ruattis. Tähä rottuu voidaa viäläki rekisteröittee tavallissii kotikissoi, jos ne täyttää rotupiirteet. Semmost ensimmäise polve rotukissaa sanotaa novisiks kissakasvatuspiireis.

Ruska tua mu miäleeni elävästi laulu, jota minul laulettii lapsuudessani:

Mirrin kolttu se kirjava on,
kuni maisema syksyn säällä.
Sen selkä on pellavanpehmoinen
ja silkkiä hiukan päällä...

Täst laulust ja ulkonävöstäs Ruska o nimeski saanu.

Kyl enne vanhaaki kissoi o osattu arvos pittää, vaik ne oli vappaan ulkon kulkevii maalaismirrei. Minu äitini kerto Mirri-nimisest kollikissast, joka oli hee krannies kaanaalaiste kissa. Mirri oli kova mettästäjä, laahas mettäst kottii jäneksiiki. Yäseet Mirri nukku perhee poja jalvois peito al. Mirri oli leikattu, mikä ei sihe aikaa ollu ihan tavallist. Ko äiti oli piäni flikka ja lähti Kaanaast ehtoosti kottiis, jos oli ollu siäl leikkimäs Kaanaa flika kans, Mirri joskus rupes vaanimaa hänt ja hyäkkimää häne jalkoihiis. Äiti otti Kaanaa ove edest havo turvakses ja huiski sil Mirrii pois jalvoistas. Tämä Mirri o eläny 1930-luvul, ja hänenki muistos viäl jutuis ellää, ainaki ny täsä mun jutussani. Mut mää en koskaa tullu kysyneeks äitilt, et minkä näkköine se Mirri oikee oli. Tai ei ainaka ol jääny mu muistooni. Sen muista äiti sanonee, et se oli isokokkoine ja jöölikäs kolli. Mää ole vaa kuvitellu, et se Mirri oli ruskeekirjava, ko lauluki sannoo et "Mirrin kolttu se kirjava on kuni maisema syksyn säällä". Mut kuka tiätää vaik se Kaanaa kissa oliski ollu yksfärine harmaa?

Se laulu sanat jatkuu:

Siinä se kykkivi kynnyksellä
ja kehrävi langan päitä.
Niistä ma ompelen hienon hilkan,
keijunen viettää häitä.

Hiiren otti se eineeksensä
ja metsähän hiljaa hiipi.
Siellä se telmi ja teuhasi niin,
ja sen suus oli peipon siipi.

Kuules, Mirri, sen peiponpojat
nyt kulkevat mieron mailla.
Tyhjä on tikka ja köyhä on kerttu
ja pulmunen penniä vailla.

Minu lapsemiälessäni tämä laulu o kertonu juur siit Kaanaa Mirrist, samast, jost minul muutenki kerrottii. Se Mirri istu Kaanaa talo kynnyksel ja lähti Kaanaa mettää, josa se telmi ja teuhas ja otti peippose kii. Se laulu oli surulline mut silti mää tykkäsi kuulustel sitä. Kaks ihmist mu muistooni osas sitä laulaa, Kaanaa Aune ja mee äiti. 

Tämäki tänä vuan syntyny piäni mirri o kirjavakolttune – ja silmist näyttää

tuleva oikee kaunii vihriäiset. Tämä mirri metsästää korkeintas kärpäsii
kerrostalo pihas silloko hän pääsee ulloos naru pääs. Ja sisäl teuhaa
leikkihiirie ja pehmoleluje kans.