Kui kissa kehrää?

Uude kotos ikkunalaudal Ruska kokkeili ottaa nokoset.

Meil o pari viikkoo ollu pikkune Ruska-kissa. Mää ole ollu valla ihastuksissani tähä 13-14 viiko ikkäisee lumoavvaa eläinlapsee. Ja ihmetelly kui äkkii hän on tottunu uusii ihmisiis ja uutee kottiis. Muutaman päivän hän kyl kovasti miukuili. Minust tuntu et hän haki ja kaipas siskojas ja veljiis ja muit kavereitas, ko hän o kasvanu isos viide pennu pesuees. Koton oli häne ihmisperhees lisäks tiätysti emo ja sit oli viäl emon isäkolli eli isoisä ja tämän veli eli isosetä, kaks semmost rauhallist pappakissaa. Ja kaike huippun oli viäl koiraki. Mee huushollis ei ol muit ko uus emäntä ja isäntä. Paris päiväs hän oli oppinu uude kotos kaikki nurkat ja kiinnostavat paikat.

Ruska tiätää, et vessas ja pesuhuanees o kauhee kiinnostavvii vesikraanoi. Miälelläs hän tullee kattelemmaa ko emäntä käy suihkus. Välil hiipii nii lähel ko uskaltaa ja taas painaa karkuu eteise pualel. Ja välil hän kiipeilee pesokonnee päält kattelemmaa sitä jännittävvää vede roiskimist.

Kummallaki meil o paljo ihmettelemist, nii kissal ko häne emännälläs.

Kaikkei ihmeellisint minust o se piäne kissa jatkuva kehräämine. Ain ko mää nosta hänt tai juttele häl, hän kehrää ko rukki. Yäseeks hän tullee nukkumaa mee sänkyymme ja jos mää herrää yäl ja unehortees vaik vähä hipasenki hänt ni kuuluu heti kehräys vastaa. Joskus hän kyl nukkuu nii sikkeesti, ettei hän reakoitte kehräyksel eikä millää muullakaa.

Mää ole oikee pohdiskellu sitä, mitä se kehräämine oikee mahtaa ol ja mist se nousee. Varmaa kissa o sillo mahrottoma hyvä olo ja hyvä miäli ko hän nii kovi kehrää. Ehkä hän kehrää silkkaa elämä illoos. Ainaki häne täytyy tuntee elämäs ja olos viihtyisäks ja turvalliseks.

Välil minust on tuntunu ettei tämä mutkattoma leikkisä ja ilone meno voi ol tosikaa. Jottai siin varmaa o takan, vai olisko?

Mahtaako hän jollakilail yrittää tehr ittees tykö? Yrittääkö hän ol meil miäliks, ol oikee vakuuttava, tehd suurenki vaikutukse, ko hän tollai kehrää? Ei varmasti. Ei kissa yrit miällyttää kettää. Jos yrittäis, ei se olis kissakaa, se olis jottai muut. Kehräämise lumo o juur siin, et se o niin pakotont ja aitoo. Kissa ei yrit peitel mittää salaisii tarkotusperrii kehräämise taa.

Vai mahtaako hän kehräämäl yrittää jollakilai vakuuttaa ittees ja lohduttaa, et kyl tämä täst? En usko tätäkää. Jos me ihmiset osattais kehrät, me varmaa kehrättäis ommaa epävarmuuttamme ja yksinäisyyttämme ja huanoo itsetuntoomme ja sillai kehräämäl pönkitettäis haurast olloomme. Se oliski varmaa ihan hyvä taito. Mut tämä kissa, nii piäni ko hän viäl onki, ei tartte pohtii, mist hän tullee ja mikä hän o ja mikä on häne elämäs tarkotus ja tykätäänkö hänest tarpeeks ja pidetäänkö hänt arvos. Hän vaa o. Hän vaa kehrää. Hän vaa leikkii. Hän vaa nukkuu. Hän vaa viihtyy omas elämässäs.

Olen kyl lukenu joskus semmostaki, et kissa voi kehrät sillo, ko hänel o tukalat oltavat. Niinko esimerkiks synnyttävä kissa kehrää kovasti. Kehrääkö se sillo hyvää olloos vai pahhaa olloos? Sitä o varmaa vaikee tiätää. Joku o sanonu et kehräämine helpottaa synnyttävvä kissa henkityst. Ko kissaemol o koko vastasyntyny pesue imemäs nisilläs, kyl se sillonki kehrää mahdottomasti. Ja sillo kyl varmaa kehräykse syy on emon onni.

Lavuaariski piäni kissa voi lekotel ja kehrät.