Löytöi

Mää ole jatkanu kirpputori pittooni. Perältäki pani milleniummuumimukinki myyntii. Kattoi enstiks Huutonetist, mitä siäl semmosest mukist pyydetää ja maksetaa, ja sit pani hinna pualiks. Siit tuli hinnaks 120 euroo. Seki mum miälestäni tyyris hinta. Mut ei se kerrinny olemaa kirpputoril ko yhde voorokaude, ko tuli myytyy. Hinnaks tuli se 120 euroo. Ja olim mää jo muistaki mukeist ja tavaroist saanu tiänestii. Kaikki mää oli hinnotellu samal periaatteel, pualet Huutoneti hinnoist. Ko mum miälestäni kirpputori henki o se, et ostajalleki täytyy jääd hyvä miäli siit et ny mää tei löydö, ny mää sai helpol.

Seuraavan lauvvantain mää ajeli bussil 27 Espoo Lommilaa Arabia tehtaamyymälää. Mää oli jo etukättee funteerannu mimmoset uudet kaffe- ja teemukit mää tahdo. Ja ostinki. Samal rahal sai Heljä Liukko-Sundströmmi kukkamukei peräti kahdeksa kappalet. Ja hinta just jämpti se 120 euroo. Kahdes mukis o keltane orvokki. Äitini tua noi ni sano et häne kasvatusäitis puhu "kellasest".  Kahdes mukis o punane ja kahdes valkone tulppaani. Mu isäni muuto puhu ain tulpaaneist, mut eppäile vaa, et ei se taitanu ol mittää yleist pori murret vaa pikemmi häne yksityist murrettas. Ja sit viäl kahdes mukis o oikee nätti sinine kellokukka.

Tervetulloo vaa kaffeel ja teelleki, seuraavaks meil tarjotaa näist kukkamukeist!

Kyl ainaki minul jäi täst mukie löydöst oikee hyvä miäli. Sai yhde vanha muki hinnal kahdeksa uut. Kyl sai halval.

Saman päivän  mää tei viäl toisenki löydö, silt samaselt kirpputorilt. Näi ko yks vanhemma pualeine miäs toi vanhoi astioit omal kirpputoripöydälles. Siin oli semmone samallaine Arabia... meinasi sannoo et pilkkumi, mis mee äiti ain kypsensi uunis laatikoit. Mut minu ruppee pori murre näköjäs vähä pätkimää. En tiä tarkalles, mimmone o pilkkumi. Ainaki pilkkumi o semmone pyäreepohjane posliiniastia, jos sevotettaa ja tarjotaanki vaik sallattii. Ja käsitykseni mukkaa voi pilkkumis vispat kermavaahtooki, ja isos pilkkumis vois tehd pullataikinaa. Mut onko semmone laakeepohjane pyäree vuaka, josa kypsennettää uunis lanttu- tai porkkanalooraa, ni pilkkumi? Vai mikä semmone o nimeltäs?

No, mu juttuni öksy ny valla raiteiltas. Olin selliittämäs, et se pappa laitto kirpputoripöydälles esil vanhoi astioit. Ja yks mitä hän se "pilkkumi" lisäks pani framil, ni oli semmone neliskanttine mustavalkone Emilia-vati, josa kuvataa omena poimijoit. Mää meni äkkii kattomaa se fati hintaa. Oho, ei ollu ko 15 euroo. On meinaa halpa, ajatteli. Mää voisi se vaik ostaa. Pääti kumminki antaa muilleki kirpputoril kattelevil ja pasteeraavil mahdollisuude tehd tämä löydö enkä heti hyäkänny Emiliaa ostamaa. Hääräili siin kaikes rauhas ja hinnotteli oma pöytäni tavaroit (= pani vaatteeni alennusmyyntii ja kirjoti niihii uusii hintaklappui, ko näköjäs vanhat vaatteet ei tahdo men kaupaks ko eurol kappale jos silläkää).

Viimitteeks viäl meni kattomaa, joko se Emilia o menny. Ei ollu. Mää oti Emilia ja meni maksamaa kirpputori pitäjäl ja sanoi: "Mää myy omiani ja osta toiste."

"Niin se kuuluuki", tuumas kirpputoripitäjä. "Tämä oliki varsinaine löytö!"

Meil oli kotonaki vanhempaini huushollis Vähälraumal yks Emilia, mut se oli piänempi eikä siin ollu kuvituksen omenanoukkijoit. Se oli viimitteeks eteise seinäs taulun, alu alkae äitimme äiti peruja. Mu Poris Paaranoorikulmil asuvaine siskoni voitti se äitini jälkee pidetyis arpajaisis. Juu-u. Äitini kualema jälkee järjestettii arpajaisii. Ko me keksittii sisarukset, et kaikist rakkaammat kotomme tavarat arvotaa. Valikoittii ain neljä semmost kippaa tai kuppii taik muut tavaraa, jonka me kaikki olsimme halunnu. Sit arvottii. Ja jokkaine voitti neljäst esineest omakses yhde. Meil jäi niist arpajaisist varmaa kaikil hyvä muisto. Meil oli hauskaa ja nauroimme ja kyselimme toisiltamme et: – Mitä sää voitit? Ai! Katto, mää voiti tämä! Sillai me kaikki voitettii ja saatiinki mialuisii voittoi.

Yks minu voittoni oli vanha desilitra mitta. Täs kuvas o käpy havainnollistamas, et tämä o piäni mitta, ei mikkää litrane tooppi.