Lähteeko Ruska ulos?

Ruska o opetullu ulkoilemmaa valjais.

– Tulisko Ruska ulos mu kanssani? mää kysele kissalt. Mää haje valjaat ja leikitä kissaa niil. Valjaitte pääs o pitkä naru, ja seki kauheesti kiinnostaa kissaa. Kova kehräys käy ja mää puje valjaat kissa pääl. Sit ota häne syllyyni ja mene porraskäytävää. Kissa kehrää koko aja. Porraskäytävä ikkunast me kattellaa ulloos. – Ei nävy ny paljo ihmisii siäl, mää puhele.

Avataa ulko-ovi ja mää laske Ruska maahaa. Varovaisesti hän lähtee hiipimää pihhaa päi. Ny neljänneel ulkoiluviikollas hän o selvästi tullu rohkeemmaks. Tähä asti mää ole ain kantanu häne pihhaa päi ja hän o hiipiny siält turvallisel koto-ovel eli porraskäytävämme ulko-ovel. Ruska o tääl pihal ihan elävä esimerkki millai ollaa matalal profiilil: sillai et hiivitää maas mahdollisimma matalan, tassut hiipimisasennos ja maha melkei maat laahate.

Ei aikaakaa ko kokonaine lapslauma pyrähtää sihe ja ympäröi mee.

– Mikä sen nimi on?

– Monta vuotta se on?

– Saanko mä silittää sitä?

– Voi kun ihana!

– Se on pehmoinen!

– Mikä sen emon nimi on?

– Kuinka kauan se on ollut teillä?

– Kuinka pieni se oli kun se tuli teille?

Mää vastaile lapsil et: – Tämä kissa nimi o Ruska. Tämä ei ol vuattakaa vanha, vast neljä kuukaut. Ruska emon nimi o Pupu (lapsii nauruttaa). Pupu assuu Helsinkis. Ja Ruska o ollu meil vasta muutama viiko, ja kyl se o jo sinä aikan selvästi kasvanu.

Ne lapset rapsuttaa ja silittää kuki laillas Ruskaa joka ei näy oleva lainkaa paniikis, vaik monet piänet kädet hänt koskettellee ja hän o laste joka pualelt ympäröimä. Yks poika keksii sannoo kissal tassust päivää ja sit muukki lapset tervehtii oikee tassust pittäi Ruskaa. Määki kysele laste nimmii, ja lapset kertoo. Joukos o Pekko ja piäni Väinö, Neea ja Riikka, Katri ja Jyrki, Laura, Viljami ja Verneri. Vähitelle lapset lähtee siit leikkeihiis, mut Viljami ja Verneri tahtoo kilpaa pittää Ruskaa sylys. Mää anna heil luva, ko he ossaa nätisti pittää kissaa. Yhtäkkii he antaa Ruskal ja minul juaksunäytökse, painaa kauheet vauhtii piha pääst päähää ja takasi.

Sit ko mää alja hankkimaa Ruska kans sisäl päi, ni Verneri kyssyy: – Saandanko me tul teille leikkimää Ruskan kanssa? Ja vaik mää en oikee näyt saunailtanamme vihreet valloo, pojat tullee vaa. Mää ole valla otettu siit, mihe suureee suasioo mää ole yhtäkkii päässy piha laste silmis. (En ol enne huamannu et he olis millää lail meit noteerannu.)

Mää sano pojil et Ruskan olis aika saad ny ruakaa. – Saanko mä antaa? Viljami annoo. Mää anna pojal kissa kupi kättee ja neuvvo hänt et pan se toho kissa ruakapaikal sillai et kissa näkkee ja tul sit itte pois siit. Kissal täytyy antaa ruakarauha siks ajaks ko se syä. Poika tottelee ja tullee kattelemmaa kissa syämist vähä kauvvempaa.

Sil aikaa Verneri jo tekkee meil tupatarkastust. – Täs on eteine, täs on makuuhuone, ja täs on tällane huone, ja täs on olohuone..., ja täs on partsi, teil onki aika iso koti, hän värteeraa.

Verneri sit jo lähtee. Mut Viljami o vaikeet erot Ruskast, ko hän tahtoo ain vaa viäl viimise kerra ottaa Ruska syllyys. Vihdo viime minu täytyy sannoo et ei ennää. Poika mennee mennootas ovest ja mää toivota häl et tulkaa vaa toisteki kisu kans leikkimää.