Hiljattai mää esitteli miäheni minul tuntemattoma Lauri-setä perintöö. Miäheni o saanu perintöö Vilma-tätiltäski. Vilma oli häne isäs (ja Lauri-setäs) sisko. Täti oli naimisis ja eli elämäs Itä-Suames ja hänel oli lapsii, jokka tiätysti peri vanhempas. Mut nämä lapset jostaki syyst luavutti serkulleski tavaroit vanhempais jäämistöst. Ilmeisesti heil ei ollu niil käyttöö ko heil oli jo isot huushollit. Miäheni kamppeisii oli tullu mm. Vilma kankait, yks melkei pakalline hantuukikankastaki. Kankaat oli miähelläni tarkoitus toimittaa Venäjä Karjalaa vähävarasil ihmisil josaki vaihees, ko hänel oli sin päi kanavii. Mut mää kaappasi ne kankaat heti ko näi ne. Pyheliinakankaast tuli astiapyyhkeit muistaakseni yhdeksä kappalet. Sisarteni lapset sai niit lahjaks yhten joulun. Meil oli astiapyyhkeit ennestäs vaik kui paljo, ja sentähde me annettii ne pois. Yhdeksännee, se yhde parittoma, mää jäti meil Vilma-täti muistoo ja merkkasi sihe miäheni nimikirjaimet EV. Se pyyhe näkkyy tos ylimmäises kuvas leipäkorituukin, alimmaisen noist kahdest.
Toine Vilma jättämä aarre oli palttamaton pätkä käsikudottuu pellavakankast. Seki oli tarkotettu vissii hantuukikankaaks, mut mää tei siit kaitaliina. Se soppii juhlatuukis kööki pöydäl, toise tuuki pääl. Hianoo vanhaa käsityät.
Vilma tavaroist miähel oli päätyny muutamii astioitaki. Niinko tämmene Arabia perhostooppi. Mää pidä sitä kunniapaikal kööki kaapi pääl.
Yks astia o Arabia soikee keltaraitaskooli. Mun lapsuudenkodisani oli sama sarja astioit mut siniraitaisii.
Nämä eri tahoilt mee huushollii päätyneet tavarat merkkaa minul tarinoit ja mee yhteise tarina piänii palasii. Vähä niinko palapeli paloi. Em mää pelkkii tavaroit tähä framil panis eikä ne kiinnostais, mut pane niitte tarinoitte ja ihmiste tähde. Ne tarinat o tiäviittoi ettiippäiki. Ne o osa mee arkeipäivää.
Ihna perintö. Tuo ensimmäinen kuva on niin hieno, että melkekin leipä tuoksuu! Meidän likoilla on myös tuollaisia pellavaliinoja, joita mummu oli kutonut. Olen ajatellut, että niihin pitäisi nimikoida nimet, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Just muuten Anun tuollainen samnlainen punaruudullinen astiapyyhe oli täällä pyykissä. Eli ne on ahkerassa käytössä.
VastaaPoistaTuo liinanmalli on minulle tuttu, sisareni on kutonut samanlaisia liinoja. Itsellänikin on. Onkohan nimi "lumihiutale". Tuo kannu herättää lapsuusmuistoja mieleen... (luulin ensin, että olet leiponut leipää :)
VastaaPoistaMää en ol koskaa enne nähny tämmöst liinaa. Hassuu et teil Auli ja Anneli se o tuttu malli. Miäheni sisko kerra meil ollesas sano kundontamalli nime. Minnuu o harmittanu etten ennää muist nimmee. Ja tämä sisko o kuallu ni etten voi ennää kyssyykää. Enkä muist sitäkää oliko se "lumihiutale".
VastaaPoistaTarinat vanhoissa esineissä minuakin kiehtoo.
VastaaPoistaViime keväänä "arvoimme" mitä tehdä nuorina roskiksesta kaivamillemme nojatuoleille, vai ostaako uudet. Totesimme yhteen ääneen, että ne ovat osa meidän taivaltamme ja korjautimme ne isolla rahalla. On tullut pelastetuksi myös lipastoja, ovia, mattoja, pihakeinu,...jne.
Rva Pioni, minustaki esineet o osa mee taivalt. Varmaa ne tee nojatualit oli korjaamise väärttei - tai korjaamine ihan kulttuuriteko piänes mittakaavas.
VastaaPoistaIhanat!
VastaaPoistaMinä pidän pellavasta ja Arabiasta.
Tosi herkullinen kuva ylin kuva ♥
Iloista ,aurinkoista viikkoa :)