"Emäntä vaa puuttuu!"

Lempipaikkani koton o tämä me peräkammari nojatuali. Täs mää ussei istu ehtoisi miniläppäri ja/tai kissa sylys ja teekuppi toolikarmil. Täs mää ussei syä aamupalaniki ja nauti hiljasest ja rauhallisest hetkest aamusti enne töihii lähtöö, ko mää ole kauhee hidas herräämää. Täs nojatualis o käytännölliset levveet karmit, niät voi varustautuu tarpeellisil tavaroil. Karmil mahtuu piäni tiatokoneki ja ilta- tai aamupala ja kaffe- tai teekuppi. Voi mukavasti istuu ja nauttii palat.

Miäheni o tehny kaks tämmest toolii nuarenmiähen maamiäskoulus. Toolie pääliset taas o mun kädejälkeeni. Tooli soppii ko valettu minu vanhai koivuste kirjahyllyjeni vällii.

Enne maamiäskouluu miäs oli ollu kansanopistos ja tehny siäl liinavaatekaapi, kirjotuspöydä, silityslauda ja kukkapöydä. Hän oli polleen poikan ajanu tavarat traktori peräkärrys kottiis. Häne vanhapappas oli lausunu: "Emäntä vaa puuttuu!"

Miähel kestiki sit kauvva aikaa enneko hän emännä löysi, otti tai sai. Mää oli sillo jo täysipalvellu vanhapiika ko oti vastaa harjottelupaika Esko emäntän. En voi sannoo "sinkkukaa", ko sinkku tarkottaa sialihhaa - poriks siis. Poris päi syädää joulusinkkuu eikä -kinkkuu. Ja kyl Eskoki oli täysipalvellu vanhanpoikan. (Kiitos vaa hyväst sanavihjeest, EW, ja terveisii!)

No, sillai siin sit kävi, et me mentii naimisii ja nojatualit sai kunnollise päälystykse. Elämä o pitkä projekti.

Ny toine nojatuali palvelee minnuu luku-, kirjotus- ja kissasylittelyistuimen ja toine o samas huanees telkkarikatteluplassin.

Josaki sisustuslehdes oli kuva kahdest tämmesest toolist. Lehdes sanottii, et nämä o Askon Bonanza-nojatualit 1960-1970-luvult.

Nämä mee tualit ei kyl ol Askon. Ne o Eskon.

Tähä jälkimmäisee kuvvaa liittyy viäl lisätehtävä: Etsi tästä kuvasta kissa!