Vanha laste leikkikaappi

Yäpöytän mu sänkyni viäres o piäni vanha kaappi. Mun isäni muuto sano "kaapi" ja äiti "kaappi". Isä oli vanhakantasempi murteepuhuja ko äiti. Se kaappi taik kaapi o ollu olemas nii kauvva ko mää muista ja paljo kauvvemmanki. Mää muista semmose hetke jostai 1950-luvult, ko mää istui tämä kaapi tykön, se ovet oli auki ja mää laskuti järjästyksee nukevaatteit sin kaapi pohjal ja hyllyl. Mut minu huusholliini tämä kaapi matkusti vast muutama vuasi takasi 2007, äiti kualema jälkee, ko häne huusholliis tyhjennettii.

Mul oli vuarotteluvappaa marraskuu alvust 2007 lokakuu loppupual 2008, melkei vuasi, ja mul oli erilaisii hommii, mitä oli pannu ittelleni määräks tehd. Yks oli, et mää meni reeraamaa tätä vanhaa kaappii Nikkariverstaasee, joka o tääl Espoos, kuuluu Tyäväjeopistoo. Ensti oli semmosel piänel vanhoje huanekaluje kunnostuskurssil.

Kaapi oli huanos kunnos ja toine ovi oli irti. Lapsuudestani muisti, et se oli ollu semmone tyypilline himmee vihriäine, senfärisel maalil mee isä oli maalannu muitaki tavaroit. Josaki vaihees isä kualema jälkee äiti oli sutinu kaapi kahdel erilaisel maalilopul, osast kirkkaasinisel öljymaalil, luultavasti Miranoolil, ja osast valkosel lateksil. Öljymaalii oli helppo poistaa mut lateksii vaikeet. Niitte päälimaalei al oli se mu muistamani vihriäine, sen al vaalee peessi, joka oli jottai vanhanaikast maalii. Kurssi opettaja sano sitä liitumaaliks. Sitä vast vaikeet oliki poistaa.

Maalikaupast löyty vanhanaikast pellavaöljymaalii ja sil mää maalasi tämä kaapi. Ove ja loora vetoknupit mää osti uudet ja vaihdoi, ko ne vanhat oli mustuneit ja vääntyneit.

Kaapi kansi o 45 senttii levvee ja kaapi korkeus 45 senttii. Näist kuvist ei nävy mittasuhteet, et tämä kaappi o piäni ja lapsel tarkotettu huanekalu.

Äitini o 1985 omis murremuisteluksisas kertonu täst samast kaapist:

"Kamarii köökivastasel seinäl ove ja kakluuni vällii mahtu viäl mu pikkune pöytäkaappini, jonka täti oli teettäny yhrel puusepäl. Vast ison ihmisen mää kuuli, kui kranni flikka oli ollu siit kovasti mul katteine, konnei häl ollu semmost. Se oli ainoo paikka misä mää sai pittää omia tavaroitani, ko piironkiloorat oli täyn täti töpesköit. Sänkyvaatteit ja hantuukeit ja ne muutama kirja mitä häl oli ja käsifäsky ja jottai muut piänt roinaa. Siin pöytäkaapisani oli ylhääl yks vetoloora ja vastatuste aukeevat peiliovet joitte takan oli yks hylly. Pohja kans siit sit tuli yhtees kaks hyllyy mu tavaroilleni."

Äitini jälkee kaapil o leikkiny minu lisäkseni kaikki kolme siskooni ja äitini päivähoitolapsetki. Eikä ihme, et kaapi yläloora alakulmat o melkei pyäreiks kulunu. Ny mää huamasi, et kaapis o jo mu maalaamiseni jälkee tullu uusii kraapaleit.

Samal kerttaa ko reerasi kaappii, mää maalasi tämä vanha palli. Se ei ol aluperi mittää isä tai äiti peruja, sen äiti oli joskus ostanu jostai huutokaupast. Mut seki o vanha. Palli pinta o nii kulunu, et puusyyt selvästi näkkyy ja tuntuu syvennyksin sormii jos pintaa sivelee. Mut jallaat o säilyny ehjin.




Kuvas kaapi pääl o vanha tuuki. Mää pitäsi sitä tuukii siin, mut kissan tähde en voi pittää. Ko sil o semmone tapa, et hän kantaa tämmesii piänii tuukei suusas ja laahaa niit millo mihinki. Yksi vanha pikkutuuki o jo loppusuvest astikka ollu hukas. Mää eppäile et kissa vei se jonneki pankkoosees ja toivo et se joskus viäl löytys jostaki piilost. Tarkotuksel jäti silittämäti tämä fiini käsityä, niät siin näkkyy vanha pellavakankaa pinta ja kauniit ompeleet ja pistot. Tämä o tiätääkseni äitini kasvatusäiti peruja. Tuuki o luultavasti ainaki sata vuat vanha ja ihan ehjä.