Kevätfiilinkei

Tänä kauniin kevväisen palmusunnuntain Suame lippu liahu meenki pihas vaalipäivä kunniaks. Taustal oli pääasias sinine taivas, tai sinivalkone.

Tämä kevät o ollu erilaine, ko mää ole kattellu sitä muitte plokie näkökulmast. Ole kattellu kuvia kukist ja silmuist, linnuist ja perhosist ja pysyny ehkä paremmi kevvää fölis ko aikasemmi. Nykki ko lähdi piänel kävelykiarroksel Viherlaakso mettää, mää kuvitteli, et suuri näkymätön plokkaajie armeija kulki mu kansani, ja kaikil meil roikku kamera kaulas ja kaikki me sihtailtii ja tsuumailtii samoi sinivuakkoi ja samoi kurasii mut kovvaa faarttii sulavii lumikasoi.

Mun kansani ristii rastii kulki oikeestiki yks nuari naine kamera fölis. Hän otti kuvia samoist kukist ko hetke pääst määki oti, ja yks ohikulkeva miäs sano et ne kukat o ihan ko jottai julkkiksii.

Ja nämä krookukset kuulu kans niihii valokuvattuihi julkkiksii.

Kuraset lumikasat seisoo jökötti viäl paikallas. Luule kyl, et viiko pääst nämä lumiläjät o sulanu.

Sulavie lumikasoje alt oli paljastunu jos jotaki, ihan kerrostalo seinäviäres kuivettunneel pihanurmel oli isot määrät eläinte jätöksii. Mun silmiini nämä näytti jäneksepapanoilt, tai minkä liä rusako. Ompas ne kesyi, jos uskaltaa tul ihan  ihmiste kulkuväylä viäree ahkerasti papanoimaa.

Samas pihas muutama metri pääst lumikasoist kivijallaa viärest lykkäs jo näi iso voikuka taimi.

Minul oli aika suuri yllätys, et jo nyte, huhtikuu 17. päivä, Viherlaakso mettäs kukosti sinivuakkoi kuivie lehtie joukos ja lumialueitte välis.

Vesi solisi ilosesti ojas.

Kiarroksellani näi kaks sitruunaperhost lepatteleva ilosesti. Muutama keltanokkane mustarastas juaksi ettiistakasi nokkimas murkinaa maast. Isos kuuses kujersi selpelkyyhky. Niist en saanu yhtää kuvia, onneks muist plokeist niitäki löytyy.