tiistai 5. kesäkuuta 2018

Pioni edestä, pioni takaa, pioni istuu, pioni makaa...

Otsikon tyyliin olen valokuvannut tämän kesän pioneja, joitten kukinta on nyt etuajassa. Viime kesänä pionit kukkivat noin kolme viikkoa myöhemmin kuin nyt.

Ensimmäisenä kukoistivat kuolanpionit, joita onkin monta puskaa ja epälukuinen määrä siementaimia. Jos oltaisiin viime vuoden aikataulussa, ne olisivat nyt parhaimmllaan kukassa, mutta tänä vuonna kukinta alkoi jo helluntaina 20.5. ja kesti viikon verran.

En ole koskaan ennen katsellut näitä niin tarkkaan kuin tänä keväänä. Nämä ovat tavallaan vaatimaton mutta hyvin kestävä luonnonlaji.

Seuraavana avasi kukkansa 'Claire de Lune'. Minulla oli joinain päivinä tuoli pionin vieressä ja otin siitä lukuisan määrän kuvia.

Kermanvaalea 'Claire de Lune' eli "kuutamo" on minusta todella kaunis ja ihastuttava. Se on ns. hybridi eli eri lajikkeiden risteytys.

Tämä on ollut myös siitä kiitollinen pioni, että se on parhaiten kasvanut ja kotiutunut minun istuttamistani pioneista.



Nyt on sitten avautunut järjestyksessä kolmas pionimme: 'Carnation Bouquet' eli "neilikkakimppu". Kaksi kukkaa on auki ja useita vielä tulossa.

Tämä kukka olikin tällä kertaa yllätys, sillä se on erilainen kuin kahtena aikaisempana kukkimisvuotenaan. Aiemmin tämä on ollut tiheästi kerrannaiskukkainen, ja nyt ainoastaan puolikerrannainen, kuten kuvasta näkyy. Tällaisenakin se on kyllä hurmaava. Mistähän tällainen poikkeama johtuu? Olen ottanut viime vuonna kuvan yksittäisestä kukasta 27.6. ja tänään otin tämän kuvan 5.6. Viime kevät oli hyvin kylmä ja taisi olla ainakin Koski Tl:ssä sateinenkin. Nyt on ollut poikkeuksellisen aurinkoista, helteistä ja kuivaa. Mietin, pystyykö kasvi jotenkin säästämään voimavarojaan tällä tavalla. Eli tekee vähän niukempia kukkia, ei yhtä kerrannaisia kuin normaaleina vuosina. Jos olet kiinnostunut, voit vertailun vuoksi katsoa kuvaa 'Carnation Bouquetista' paria postausta taaksepäin.

Yllättäen toinenkin pioni avautui tänään: 'Hillary'. Tämä kuva on otettu illalla, kun aurinko on mennyt pilveen ja kukka on mennyt hiukan suppuun. Olen istuttanut Hillaryn 2016, ja nyt tulivat ensimmäiset kukat. Tämän kukan lisäksi on neljä nuppua. Näitten ihanuuksien kukat nimittäin lasketaan!

Seuraavaksi tulee luultavasti olemaan vuorossa loistavanpunainen 'Mackinac Grand'.

Hän antaa vielä odottaa itseään päivän tai kaksi. Tai kolme.

Eräs ystäväni kysyi, olenko menettänyt kiinnostukseni joriineihin ja muihin kukkiin, kun olen nyt niin innostunut pioneista. En suinkaan. En minä joriineita ole hylännyt enkä muitakaan aikaisempia kasvi-ihastuksiani, vaikka tosin joihinkin olen turhautunut.