Muistoja

Joskus täällä suvilystipaikassa tulee eteen muistoja, jotka säväyttävät, vaikken minä olekaan niistä osallinen. Hiljattain tuli vanhojen valokuvien keskeltä esiin vanha äitienpäiväkortti.

Näytin tätä miehelle ja kysyin, kukahan tämän on askarrellut. "En muista", hän sanoi, "voi olla että minä."

Sitten avasin kortin, ja sieltähän se askartelija selvisi. Ei tämä vielä varmaankaan ensimmäisen kansakoululuokan äitienpäiväkortti liene, ehkä toisen tai kolmannen. Joskus keväällä 1958 tai 1959 tätä on taidettu askarrella.

Tekstiä lukiessa minulle tulee pakostakin kyynelet silmiin. En ole mieheni äitiä koskaan tavannut, koska hän on kuollut monta vuotta nuorempana kuin minä nyt.

Äidille

Äitini luona on armasta aina
Äiti kun läsnä on, huolet ei paina
Puolesta äitini pyytelen Luojaa
että hän siunaa ja äitiä suojaa.

Esko Vähätalo

(En kestä tuota toka- tai kolmasluokkalaisen liikuttavaa allekirjoitusta!)

Toisenkin muiston huomasin juuri. Kamarin pöydälle oli ilmaantunut ikivanha klubiaski, kuulemma mieheni pappan eli äidinisän peruja. En tiedä, mistä se oli siihen ilmestynyt. Pappa poltti Klubia.

Tämä on minullekin hyvin tuttu aski. Tätä tupakkaa isäni poltti 1950-luvulla ja varmaan myöhemminkin. Hän oli oppinut tupakoimaan sodassa, kun siellä miehille jaettiin tupakka-annokset. Isä sairastui 1990-luvun alussa virtsarakon syöpään, johon sitten parin vuoden sisällä kuoli. Tupakan sanotaan olevan yksi virtsarakon syövän (niin kuin myös keuhkosyövän) syistä.

Mieheni pappa kuoli 1967, liki yhdeksänkymmentävuotiaana. Klubiaski on kai yli 50 vuotta vanha.

Kuluneena viikonloppuna Koskella oli perinteinen Kosken kohaus. Me olimme Porissa lauantaina Kosken varsinaisena tapahtumapäivänä. Sunnuntaina pääsimme mukaan haustasmaakierrokselle, jossa käveltiin ryhmissä hautausmaalla ja kuultiin selostusta haudoista. Kierros alkoi ja päättyi samassa paikassa, sankarihautausmaalla. Koskelaisille ja myös miehelleni kierros oli muistelua. Minulle kaikki täällä on uutta.

Sankarivainajien joukossa on myös mieheni eno Lauri Särä. Hänen olisi pitänyt jäädä Särän talon isännäksi. Kun hän kaatui sodassa, toinen Särän tyttäristä miehensä kanssa rupesi pitämään taloa. He olivat mieheni vanhemmat.

Sota muutti kohtaloita monella tapaa.

En lakkaa ihmettelemästä tämän paikkakunnan erikoisia talonnimiä. Enkä sitä, että ihmiset ja talot tunnetaan usein talonnimen eikä sukunimen perusteella. Osalla tietysti sukunimi on sama kuin talonnimi.

Tässä vain muutamia erikoisia talonnimiä:

Ali-Kattelus ja Yli-Kattelus
Harmaa
Hyhkö
Jalli
Julla
Lomme
Manni
Muti
Nyhä
Puras
Pyhkö
Ritari
Sarja
Särä
Sättäri
Tausa
Urmas
Vamma

Kyllä täällä Koskella valtaosa talonnimistä on "tavallisia" kuten Heinilä, Poutala, Rantala, Haavisto, Kuusisto tai Haapasalo, Rauharanta, Uusitalo, Vanhatalo. Silti minulta meni vuosia, ennen kuin opin, keitä asuu Poutalassa ja keitä Rantalassa, mikä talo on Nyhä, mikä Pyhkö, mikä Kärppä, mikä Haapasalo, mikä Kesälä. Ja minkä nimisiä ihmisiä niissä asuu. 

Lisäys ruusujuttuun

David Austin -ruusuni Lichfield Angel avasi toisen kukkansa. Nuppuja on vielä kymmenkunta.

Tämä on kyllä kaunis.

Kuulin ystävältäni, että Merveille tarkoittaa ihmettä. Minähän en osaa ranskaa. Siispä Merveille-ruusu sopii paremmin kuin hyvin hengelliseen ruusutarhaan, The Pilgrimin (pyhiinvaeltajan) ja Lichfield Angelin (Lichfieldin enkelin) kaveriksi.

Ruusuja

Kun tulin tänne suvilystipaikalle tämän viikon tiistaina, minulla oli kiiru heti päästä katsomaan, mitä englantilaisille David Austin -ruusuilleni kuuluu.

'The Pilgrim' oli avautunut! Petyin, kun menin katsomaan. Ei tämä miltään 'The Pilgrimiltä' näyttänyt! Tämähän on jokin valkoinen ruusu. No, kaunis kyllä, muttei sitä mitä odotin.

Toinen englantilainen ruusuni 'Lichfield Angel' ei ollut vielä avautunut.

No, kun seuraavan kerran menin katsomaan 'The Pilgrimiä', se alkoi näyttää oikealta.

Tässä on tämän päivän kuva 'The Pilgrimistä'. Kuvien välillä on kaksi päivää.

Tänään oli myös 'Lichfield Angel' avautunut.

Siinä on ihana persikkainen sävy. Seuraavat päivät näyttävät, mitä tästä vielä kehkeytyy. Tämä ensimmäinen kukka on niin hennon oksan päässä, että se nuokkuu "kasvot" maata kohden. Niinpä yritin vaikka mitä ja vihdoin narun avulla sain kohotettua Lichfield Angelin kukkaa sellaiseen asentoon, että sain siitä kuvan. (Siksi tuo ruma naru kuvassa.)

Myös Pippin ruusu on alkanut availla nuppujaan.

Sain tämän ruusun Pippi-pennun emännältä toukokuussa 2016, kun Pippi luovutettiin hänelle. Äitienpäiväruusu siis. Kukki ahkerasti koko viime suven ja säilyi hengissä talven yli.

Olen haaveillut, että keräilisin "hengellisiä" ruusuja, ja niin minulla olisi "hengellinen ruusutarha".

Hengellisiin ruusuihin kuuluvat 'Lichfield Angel' ja 'The Pilgrim' eli 'Lichfieldin enkeli' 'Pyhiinvaeltaja'. Minulla on täällä myös kirkkoruusu 'Empresse Josephine'. Kirkkoruusu kelvannee hengelliseksi ruusuksi. On olemassa myös kirkkoruusu 'Ruustinna'. Sehän sopisi!

Sain vastikään ystävältä valamonruusun taimen. Siitä tulee oiva lisä hengelliseen ruusutarhaan Valamon luostarin perusteella. Tosin eräs toinen ystäväni valisti minua, ettei valamonruusulla ole mitään tekemistä Valamon luostarin kanssa, vaan nimi tulee valmusta eli unikosta. Valamonruusu on siis oikeastaan valmuruusu eli unikkoruusu. No, kelpuutan sen kuitenkin isaksi hengellistä ruusutarhaani.

Olen nähnyt suomalaisilla taimisivustoilla luostarin köynnösruusua, jonka kukat ovat persikanvaaleat. Sitten on tietysti ranskanruusu 'Cardinaali de Richelieu'. Kyllä katolilaiset ja ortodoksit kardinaalit, piispat ja pyhimykset tähän ruusutarhaan kelpaavat. Todella kaunis kuvien perusteella on ryhmäruusu 'Gospel'. Kuvissa se näyttää suurikukkaiselta ja kauniin tummanpunaiselta. Enlantilaisissa David Austin -ruusuissa olisi erinomaisen sopivia ainakin valkoinen 'Winchester Cathedral' ja oranssikukkainen 'Grace' ('armo'). Winchester Cathedralia myydään Suomessakin, mutta Grace-ruusua luullakseni ei. Mieleen tulee myös jaloruusu (vai ryhmäruusuko?) 'Peace'. Kyllä senkin jollakin logiikalla voi lukea hengellisiin ruusuihin.

Täytyy tunnustaa, että minulla on muitakin ruusuihastuksia. Olen joskus nähnyt jossain lehdessä kuvan ranskanruususta 'Merveille', jonka suomalainen Pirjo Rautio on jalostanut. Ruusi vei heti sydämeni. Tänä kesänä olimme Hongiston taimitarhalla ja halusin sieltä pikkuruisen Merveillen. Sain hoito-ohjeeksi, että sille pitää jutella joka päivä, antaa vahvistua ruukussa ja istuttaa maahan vasta loppukesällä. Olen noudattanut ohjetta ja kutsunut sitä tuttavallisesti Merviksi.

Kuvassa pikku Merveille ruukussaan. Yleensä hän saa olla päivät ulkona mutta yöksi olen tuonut kuistille, ettei mikään elukka syö.

Avoimissa puutarhoissa kohtasin taas uuden ruusun, johon ihastuin. Se on kurtturuusu Agnes.

Tämä kuva on otettu Agnes-ruususta Porin seudulla.

Sanottakoon vielä, etten tiedä ruusuista paljonkaan, en edes niiden luokittelusta.

Pitkään kartoin ruusuja ja ajattelin, että ne ovat hankalia, kun niissä on aina jotakin härmää ja kirvoja ja mitä lie kärsäkkäitä. Nyt olen uskaltanut hiukan kokeilla.

Kymmenen ilonaihetta puutarhasta

Huhtikuussa voivottelin sitä, että peurat olivat kynineet suurimman tulppaanipenkkimme. Siinä kasvaneet tulppaanit olivat miähen sisaren viimeisenä kesänään istuttamat. Tulppaanit ovat ihmeesti säilyneet ja lisääntyneet. Muutamia kertoja olen nostanut ne kesällä ylös maasta kuivumaan ja syksyllä istuttanut takaisin multaan. Ovat ilmeisesti tykänneet. Mutta menivät nämä tulppaanit parempiin suihin.

Masennukseni peurojen tihutöistä oli hiukan suhteeton, koska olemme säästyneet peurojen aiheuttamalta mielipahalta lähes kokonaan.

Myöhemmin kesällä tällainen söpöläinen ilmestyi kukkapenkkiin ihan talon lähelle. Katsoi minua silmät suurina ja paikoilleen jähmettyneenä. Kerkesin hakemaan sisältä kamerankin. Sitten astuin askelen liian lähelle ja peuralapsi säntäsi pakoon. En oikein osannut olla tälle pienelle bambille vihainen.


1. Puna-ailakki

Bambikuvan alaosaan on tallentunut yksi kevään ja kesän ilonaiheeni. Viime kesänä Saaripalstalta saamani puna-ailakki oli selvinnyt hyvin kukkapenkissä. Täällä Koskella on paljon kedonkukkia ja rehevää kasvillisuutta, mutta puna-ailakkia en ole täällä sattunut näkemään. Nyt yksi kasvaa kukkapenkissä.

Tässä puna-ailakin pulleita siemenkotia ja hiukan vielä kukkiakin.


2. Tulppaanit

Vaikka keväällä harmitti peurojen touhut tulppaanipenkissä, tulppaaneista oli silti paljon iloa. Talon seinustoilta ja varsinaisesta pihasta rakennusten läheltä tulppaanit oli jätetty rauhaan.

Tämä dramaattinen yhdistelmä, keltainen liljakukkainen 'West Point' ja yöntumma 'Queen of the Night', miellytti silmääni eniten. Taustalla on muovikasvihuone, ei ehkä paras mahdollinen tausta, mutta ainakaan kukat eivät huku taustaan. Kun oli kylmää, tulppaaneista sai nauttia poikkeuksellisen pitkään.

'Ballerina'-lajiketta olen ostanut useita kertoja, ja joka kerta kukat ovat hiukan erilaisia kuin edellisellä kerralla. Tämä on yksi lempitulppaanejani.


3. Ukonhatut

Samassa kuvassa tulppaanien taustalla näkyy kolmas ilonaiheeni: ukonhatut. Minulla on kaikkiaan neljä ukonhattua, joista osa kirjavia ja osa sinisiä. Istutin ne alunperin varmaankin liian aurinkoiseen paikkaan, koska joka kesä aurinko poltti kukat ruskeiksi kesken kukinnan.

Viime syksynä siirsin ukonhatut saman kukkamaan varjoisammalle puolelle. Jännäsin, ovatko ne selvinneet siirrosta. Ovat, kaikki.


4. Alppiruusut

En ole toistaiseksi ollut alppiruusujen ystävä. Tämä kesä ehkä muutti asenteeni, kun olen nähnyt niin kauniita alppiruusuja ja atsaleoja.

Miäs armoitettuna dyykkaajana laahasi tänne suvilystipaikan pihaan muutama vuosi sitten alppiruusun rontteja. Ne oli poistettu puutarhasta, jossa hän oli käynyt talkoissa. Katsoimme, mihin ne istutettaisiin, ja päätettiin istuttaa riviin rinteeseen tammen alle. Nyt näyttää, että paikkavalinta oli sopiva.

Alppiruusuja ei ole muuten erityisemmin hoidettu, kuin että juurilta on yritetty repiä isoja rikkaruohoja pois ja muutaman kerran kesässä niille on annettu rodolannoitetta. Tänä kesänä ne yllättivät.

Kuva on otettu ilta-auringossa. Kuvasin näitä moneen otteeseen. Jotenkin en onnistunut tarkentamaan rodon kukkiin.


5. Ruusut

Iloinen yllätys on ollut, että kaikki ruusuni ovat säilyneet viime talvesta, jopa ruusu, jonka sain Monikalta, kun hän kävi hakemassa Rauhan pennun Pippin viime toukokuussa. Silloin oli äitienpäiväruusujen aika. Tämä Pippin ruusu kukoisti kukkapenkissä myöhäiseen syksyyn saakka.

Nyt jännitys tiivistyy, kun kaikkiaan kolme viime kesänä saatua tai hankittua ruusua on tulossa kukkaan ja minä olen lähdössä viikonlopuksi täältä pois, kun menen kissanäyttelyyn Hämeenlinnaan. Ehkä miäs saa todistaa fanfaarihetken.

Tässä lähikuva Pippin ruususta ja sen monista nupuista. Lähikuva paljastaa myös ikävän tosiasian, että seuraavaksi saan mennä poistamaan siitä kirvoja.

Viime suvena innostuin ostamaan kaksi englantilaista pensasruusua Saila Roution Saaripalsta-blogin innoittamana. Toinen oli tämä, 'Lichfield Angel'.

Ruusun joka oksankärjessä on rykelmä nuppuja. Yhden ison nuppurykelmän söi pullea vihreä toukka. Sen jälkeen olen käynyt ruusut tarkastamassa monta kertaa päivässä.

Toinen toinen englantilainen ruusu on 'The Pilgrim'. Olen sitä joka vuosi ihaillut Saaripalsta-blogissa.

Ehkä ensi viikolla sitten näen nämä kaikki kolme kukassa.


6. Alkukesän karkkikukkapenkki

Alkusuvella minua ilahdutti kukkapenkin nurkkaus, johon tahattomasti oli syntynyt todellinen karkkiväritys.

Talon kolme vanhaa perennaa ovat löytäneet toisensa, valmu, päivänlilja ja illakko. Illakko on itsekseen siirtynyt valmun ja päivänliljan seuraan. Sitä on talon pihassa kahta eri sävyä, aivan vaaleanliilaa ja hiukan tummempaa. Tuossa taustalla näkyvät molemmat sävyt. Valmu ja päivänlilja asustavat tässä kukkamaassa vakituisesti, tuo illakko vaeltelee siementaimina pitkin pihaa.

Olen nähnyt Särkän perennataimiston sivuilla hyvin samanlaisen näköistä idänunikkoa kuin tämä vanha valmu. Siellä sen lajikkeeksi on merkitty 'Olympia'.


7. Akileijat

Akileijat ovat ilahduttaneet taas. Niitä on paljon erilaisia.

Tässä yksi suloisimmista, matalakasvuinen valkoinen alppiakileija.


8. Pionit

Pioneista on helppo iloita. Tässä yksi varhain kukkineista, hybridipioni 'Athene', hankittu toissa kesänä Porista Taimimoision taimistolta.

Nyt pionipenkit alkavat olla jo aika ränsistyneitä. Valkoisista pioneista menin sekaisin ja olen arvuutellut, kuka kukin on. Tämä kuva on otettu tänään. Hyvin korkea, valkoisena kukkiva pioni. Olisiko kiinanpioni 'Mother's Choice'? Tämä on kotoisin Pionien kodista Taivassalosta, matkustanut sieltä linja-autokyydissä Kosken matkahuoltoon.


9. Perhoangervo

Muutama vuosi sitten sain perhoangervon lahjaksi ystäviltä. Joka vuosi se kasvaa korkeammaksi, vaikka on ruohovartinen perenna ja lakastuu tyystin syksyn ja talven aikana. Se kasvaa valkoisena pilvenä muiden kasvien keskellä.

Taustalla on kukassa violetinsininen jalopähkämö. Ympärillä on tulossa kukkaan eri korkuisia ritarinkannuksia. Etualalla kasvaa harmaanväristä nukkapähkämöä ja peurankelloa. Idänunikot ovat lakastuneet huonon näköisiksi ja päivänlilja lakannut kukkimasta. Tästä samasta kukkamaasta eri kuvakulmasta on kohdan 6 kuva eli alkukesän karkkikukkapenkki. Värit vain ovat vaihtuneet. Tällä kertaa on tahattomasti syntynyt sinivalkoinen Suomi 100 -teema.

10. Kesäesikko

Hiljattain tuli yllätys vastaan. Olen ainakin kolme kertaa yrittänyt kasvattaa siemenestä kesäesikkoa. Aina taimet ovat kuolleet jossain vaiheessa maahan istuttamisen jälkeen. Nyt löysin yhden kesäesikon omenapuun alta. Siinä on jo kukkavarsikin. Eli kaikki taimet eivät olleetkaan kuolleet, koska jossakin ainokainen kesäesikko on luurannut. Kuvaa kesäunikosta en ole vielä ottanut.

Ilonaiheita olisi tietysti enemmänkin, ja ne jatkuvat sekä puutarhassa että ympäristössä ja tienvieruilla.