Downton Abbey -varjostin

Meil oli suvilystipaikas vanha pöytälamppu, jonka varjostin oli rikkinäine, läpitte hapertunu. Mistää kaupast en löytäny uut sopivaa. Sit netist tuli vastaa varjostinateljee Lampun Henki. Siäl suunniteltii uus varjostin mu miäleni mukkaa. Varjostin tuli postis muutama viikko takasi Koskel.

Downton Abbey -televisiosarjas o monellaist seurattavaa ja kattottavvaa. Sen tähde mää ole tilannu sarja osat -dvd-elokuvin, et niit voi kattel kaikes rauhas. Yks piäni osa sarja tenhost o kauniit huaneet ja niitte yksityiskohdat, muummuas valaisimet ja varsinki kauniit lampuvarjostimet.

Ko mää sai uude lampuvarjostime, mää nimesi se heti Downton Abbey -lampuvarjostimekseni. Ja siin kävi sillai, et en sunkaa mää sitä sin mail jättäny. Mää toi se kottii ja pani se lampujalkaa, jonka sai vanhempaini perintöö. Mu siskoilleni sopi, et mää oti tämä lampujallaa.

Täytyy seki täs tunnustaa, et täntyyline lampujalka ja varsinki tämä romanttine varjostin olis ollu mul kauhistus mu nuaruudepäivinäni. En varmasti olis hualinu ilmatteekskaa. Täyty ol suaraa ja selkeet ja yksikertast. Ny oli valmis maksamaa aika iso hinna varjostimest. Lampujalka o alualkai tullu vanhemmilleni jokskuks syntymäpäivälahjaks hee yyteriläisilt ystäviltäs. Sen muista, et tämä oli kimppalahja, mutten muist, saiko isä vai äiti tän.

Tämä kuva mää oti eilä pyhämiästepäivän neljä aikaa ehtopäivä hämäräs.

Täsä lampus o hempee vaaleepunane tunnelmavalo, vaik kuva färit hiukka valettelleeki. Varjostin muuttaa färrii. Ilma valloo varjostin o kaunis roosa. Jos valo o pääl, varjostin muuttuu vaaleepunaseks.

Voi silti ol, ettei edes Downton Abbeys ol yhtää näi koristeellist lampuvarjostint.

En kyl pysty millää kuvittelemaa tätä varjostint nuarempai siskojeni huushollii, ainakaa Päivi enkä Aulinkaa. Anna vanhaa talloo vois kyl soppii mut en tiä sopisko Anna makkuu, ehkä ei. Mut luultavasti mee äiti olis tykänny kauheesti täst varjostimest.

Kristiina Isola suunnittelema Marimeko peikolehtiverho ei ehkä ol paras mahdolline tausta varjostimel. Färiltäs kylläki muttei pelkistetylt kuasiltas. Varjostin ja verho o melkei vastakohtii.

* * * * *

Juu juu, muin miähin aikani kuluks kirjotteli ihan muist aiheist.

Ai et mitä Rauhal kuuluu?

Täsä o tän aamu ensimmäine kuva Rauhast.

* * * * *

Lämpimästi tervetulloo ploki seuraajaks, Tylsä Mörökölli.

Vitornani, welcome as a follower of my blog. 

Uni

Rauha yks lempipaikka o virolaise lampaatalja pääl koritoolis.

Autuaalline uni maittaa.

- Ai, onks jottai asiaa vai?

Ko tätä kattelee, melkei pakko ottaa syllyy.

Ko mää heräti Rauha, hän lähti olohuanee pual. Meil o uus matto ja kissat o heti huamannu kui se pääl o mukava maat.

Ruskaki tullee Rauha kans peuhaamaa. Kuvast näkkyy, et Rauha o melkei yht iso ko emos.

Me toivotettaa hyvvää helmikuu jatkoo teil kaikil, jokka tääl käytte!

Suajelukohde?

Mum miälestäni mee vessas o harvinaise karmee väriyhdistelmä: seinät o osaks maalattu sinapikeltasiks, osaks paperoitu kellasävysel kukkatapetil, osaks päälystetty tummaruskeil laatoil, laattee o tummasinine, vessapyty kansi kirkkaa oranssi. Ja pisteeks ii pääl mää pidä vessas muavimattoo, jonka äitini o muutama vuaskymmen takasi kutonu maitopusseist ja muavikutteist. Se jotenki soppii sihe sanosinko vahvaa tyylii.

Mää tykkäisi ihan toisellaisest vessast. Siin olis vaalee laattalaattee ja vaaleet yksfäriset seinät. Pitäs ol uus piäni nätti peili tai peilikaapi, uus lavuaari ja uus vessapytty, joka ei hais. Tämä nykyine oranssikantine pytty haisee, niät joskus tullee tunne, et voi ei, tääl o niinko juna vessas. Ja vaik kui kluutaa ja jynssää ja pyhkee, ni ain vaa haisee.

Yks mu sisaristani o kylläki määränny tämä vessa suajelukohteeks. Se edustaa kuulemma aikas tyylii ja färei. Jä mää en siis taatusti ol näit färei valkannu.

Vessapaperiteline o kyl mun hankkimani ja kissa-aiheine.

Se täs asunnos o kauhee kiva, et täsä o erilline kylpyhuane. Siäl o onneks neutraalit seinät ja laattee, ei mittää silmääpistävää.








Sitä ossaa seinäst, misä o aluperi ollu valkoset laatat, o muutettu ja vahetettu siihe tummaruskeet. Laattee o tummasinine, ihan alkuperäine, ollu siin paikas 1960 luvu loppupualt astikka.

Edellises kodos alvust astikka mää inhosi kööki tummasinisii kaapiovia ja ajatteli, et ensimmäitteeks ne täytys maalat. Mut sikko mää aikani niit kaapei katteli, mää aljoi tykkäämää niist. Ko teeti remonti, hankei uudetki kaapiovetki siniset, hiukka vaa vaaleemmat ko vanhat. Saa nähd ny kullai käy vessal. Tulleeks tän oranssi vai valkone vessapytykansi.

Kirjanurkka, lepopaikka ja keskeneräset käsityät - kolme haastet

Nyt mää vastaa kolmee eri haasteesee samal kerttaa.

Rva Pioni  haasto 10.6. kommentissas yhtee minu postaukseeni minu kertomaa keskeneräsist käsitöist. Ja muukki vois kertoo.

Auli Virveriikka-plokis haasto lukijoit kertomaa: mitä näet, kun lepäät.

K-blogi - koko lailla kirjallisesti esitti haastee: kerro, millainen on se paikka, jossa kotona mieluiten luet.

Ensimmäises kuvas kirjahyllyi välis o mu lukunurkkani, joka yhtläi o mu rentoutumispaikkani. Eli se o mu lepopaikkani, semmone valvelepopaikkani. Siin mää miälelläni lue, siin mää plokkaile ja pidä tiatokonet sylys. Välit pidä sylys ja silittele kissaa. Siin mää ussei aamusti enne töihii lähtöö istu tekemäti mittää, ole vaa. Ole ottanu tavakseni pittää semmosii "olemishetkii". Ne o tärkeit lepohetkii.

Aika kumma yhdistelmä kylläki, et täsä mu lepopaikassani näkkyy keskeneräsii käsitöit, eli vastaus Rva Pioni haasteesee. Ei niit varsinaisii käsitöit mut kumminki käsil tehtävii töit. Ilmeisesti ne ei ol kauhee stressaavii, ko mää pysty niitte viäres kaikes rauhas huilaamaa ja olemaa vaa. Joskus joistaki ihan piänist hommist kehittyy semmone jumi, ettei saa millää tehtyy. Vaik olis pikku homma vaa. Toisel pual mu istumapaikkaani o kori täyn laskui, jokka olis tarkotus plokat ja pan mappii. Ja looras, joka o toisel pual nojatualii, o kirjaaläjä al papereit jokka o seisonu siin ainaki vuade ja varronnu selvittämist.

Suaraa mu edessäni o ikkuna. Ikkuna edes roikkuva amppeli oli tosikauvva tyhjänäs, ko en vaa toimertunu hankkimaa sihe mittää kasvii. Ihan hiljattai sai aikaseks ja osti vaaleevihreelehtise viherkasvi. Mut sevvert homma jäi keske, et en huamannu kyssyy tämä kasvi nimmee enkä hoito-ohjeit. Viiko pääst se rupes lykkäämää keltasii kukkasii, vähä niinko suikeroalpis. No, sai mää vihdoviime kukkase amppelii vaikken viäl tiäkkää sen nimmee. Siin o erikoise vaaleevihriäiset pyäreet lehdet.

Sit kysymys, mitä mää nää ko mää huilaa. Ussei iltasi mää nää ikkuna ja keltaste verhoi ja kukka-amppeli lisäks, et minnuu vastapäät toises samallaises nojatualis istuu mu miäheni. Kissa o alkanu menemää häne syllyys, oppinu, et hänenki sylysäs voi ol, varsinki silloko mun sylysäni o miniläppäri. Miäs kattoo ehtoisi telkkarii ja mää kuulustele toisel korval. Ussei mää tarkasta hänelt: "Ai mitä se sano!" "Mitä tua tarkotti?" Mää nää televisio mutten varsinaisesti kattel sitä, ajatukset o mual.

Huanee vasemmal pual mää näe edessäni puusoffa jonka pääl o nallei ja mokkuloit. Takanurkas oleva nuke mää ole saanu lapsen. Soffa o ollu mu äitini kasvatusäiti sänkyn suurimma osa häne elämääs. Ja äitiki nukku lapsen tämä täti kans ain talvisajat, äiti karmipual ja täti reunapual. Soffa levitettii yäseeks ja koottii päiväks.

Soffa färi oli aikasemmi sinine, sit se oli maalattu usseempaanki kerttaa valkoseks. Muutama vuasi takasi mää hioi kaikki maalikerrokset pois ja maalasi se sinisel maalil, yriti ottaa mallii siit alkuperäsest. Ei ol tarkkaa tiatoo siit, kui vanha tämä soffa o, mut on se ainaki yli 80 vuade vanha. Se o alialkaei kuulunu ihan eri ympäristöö ja kulttuurii, maalaissepä pirttii Pori maalaiskunna Yyteri kyläs. Ja nyte se asustaa espoolaise kerrostalohuaneisto televisiokatteluhuanees. Mää kattele se soffa päätyy, ko huilaa omas huilaustualissani. 

Köökiasiaa

Enne siivoomist.

Siivoomise jälkee. 

Hiljakkoi Lisa sisustusplokisas kehu kööki avohyllyi ja kyseli kokemuksii ja miälipitteit niist. Se aihe jäi pyärimää mu päähääni. Minust köökist tullee ilmava ja kaunis, jos o avohyllyi ja tavaraa esil. Emmää tykkää siit, et kööki o valkone laboratorio. Kööki o mum miälestäni tärkee huane, josa laitetaa ruakaa, syärää, oleskellaa, lujetaa lehtee, seurustellaa. Mut mää en sulat kovi kauvvaa sekasotkuukaa. Vaik ole aika hyvä pitämää tavarat ja paikat järjästykses, silti mee kööki avohyllyt ja tasapinnat tuppaa kokkoomaa kaikemailma sekalaist töönää. Eikä pelkästäs miähe jälliilt, yhtlai minu. O helppo laskee kädestäs. 

Enne siivoomist.

Siivoomise jälkee. (Tai taidakkaa ol suurt erroo.)

Mee köökis oli enne remonttii tilajakajan ruuvvaalaitto- ja ruakailutila välis iso, kattoo asti ulettuva kaapisto. Mu siskoni Päivi keksintö oli, et sihe panis matalemma kaapisto ja kaapie toine pää olis pelkkii avohyllyi. Sillai tehtii. Ja mää ole kovi tykänny näist hyllyist, vaik niis o se vika, mitä äskö selliiti. Lisäks o se, et pitäs pyhkii pölyjä, mut jos o liikaa sekalaist tavaraa, o vaikee pyhjet pölyjäkkää.

Täsä al o sama hyllykkö toiselt pualt kattottun.

Enne siivoomist. 

Siivoomise jälkee. 

Enne siivoomist.

Siivoomise jälkee.

Kööki pitkäl seinäl vastapäät ikkunaa hommattii tämmene astiakaapisto. Tämäki o Päivi suunnittelema kokonaisuus. Färit ja kaapisto ovimalli mää kyl valitti itte. Färi nimi oli "latte" mut mu miälestäni se muistuttaa enämpi maitokaakaoo ko maitokaffeet. Astiakaapis o keskul avohyllyi, muistaakseni se oli mu toivomukseni, ja klasiovet. Kaapi o sevvert matala, et se pääl voi kans pittää mialuisii esineit. Kaapi pääl o mu tooppi- ja kaffepannukokoelmani. 

Enne siivoomist.

Näil astiakaapi hyllyil o mu Pomona-purkkikokoelmani. Ja lisäks ussei tärkeet postii, laskui, reseptei, korui ja muit töpesköi, kumminauhoi, silmäklasei ja mitä millostenki. 

Siivoomise jälkee.

Siivoomise jälliilt Pomona-purkkikokoelma näyttää vähä kauniimmalt.

Enne siivoomist ja se jälkee.

Sinivalkoset lautaset pyssyy ain järjästykses, ko ne o tarpeeks korkeel, ni et ei tul sevotettuu niit. Niitäki tarttis ain joskus pest, ko ne tullee pölysiks. Ja ko köökis se pöly o viäl jotenki rasvast.

Korkee kaapi päält haukottelee mee paras koristus, Ruska.

Ussei Ruska oleskellee tääl kaapi pääl, jos meki ollaa köökis. Täsä o pesuhetki menos. Se o muuto klookii, et kissal o paras mahdolline pesuainekoostumus omas syljesäs, niät turkki tullee ilmavaks, puhtaaks ja tuaksuvaiseks. Sylki o ainaki kolmitehost, siin o pesu-, huuhtelu- ja hoitoaineet mukan.  

Haukotus ja loikka ja sirpaleet

Yhten hetken tämä mee kissa Ruska makas koris ja haukotteli harttaasti.

Seuraaval hetkel hän otti pitkä loika ja hyppäs televisio päält yli kaks metrii korkee kaapi pääl. Sit hän makkaili aikas siäl.

Kaapi pääl oli jotaki tavaroit, muummuas minu kansakouluaikane hymytyttöpatsaani. Ruska nyhjäsi sitä patsast ja hymytyttö suaraa laatteel ja kymmeniks palasiks. Meil oli yks viaraski sillo, ja me kolmee pekkaa noukittii niit sirpaleit roskapussii.

Kissal tuli kiiru hypät allaas siält korkeuksist. Näyttää kauheelt loikalt, ko hyppää suaraa laatteel yli kahde metri korkeudelt, niät tömähdys vaa käy. Ihan hirvittää kattel semmost hyppäämist. Sit vaa hääräämää niitte sirpaleitte joukkoo, hänest se sirpalaleitte noukkimine näytti vissii kovinki hauskalt.

Eikä kissaa edes kloosuttu. Mää syyti itteeni siit, et oli jättäny patsaani sin kaapi pääl, vaik oli nähny ennenki, et kissa sin hyppää. Ei tämä Ruska-kisu ol enne mittää pudottanukkaa eikä tavaroit rikkonu, vaik onki vallottanu korkeit kaapipäälisii. Yhde orkideakukinno hän kylläki vähä reposteli.

Viaras sano, et hän ihmettellee, minkätähde sin kaapi pääl täyty hypät. Hän ei ol ikän enne semmost nähny.

Ei se patsas mul ny nii kauhee tärkee esine ollu. Oli se kyl klookii, et patsas o säilyny ehjän 1950-luvult ja kulkenu mu mukanani tähänki huushollii. Ja ny sit yks kaunis sekuntti ja kissa mennee ja rikkoo se.

Eskoo naurutti. Mukava muistoesine se hymytyttö oli kansakouluajoilt. Ny se hymy sit lopullisesti hyyty.

Sirpaleet o jälliil mu hymytyttöpatsaastani.

Kottii tulo ja koton olo

Ruska seuraa täs isäntäväkes touhui kööki korkee konttuuri päält. Tämä Ruska-
kissä täytti kuus kuukaut viime viikol. Hän on siirtyny pentuluakast nuarte
kissai kategoriaa. 

Melkei viikko o jo hurahtanu koton olles Santoriini matkani jälkee. Aika suuri hyppäys siält lämmöst ja aurinkost ja kuljeskelust pitki vuare rinteit taas tän kirpeesee syysilmaa ja arkeielämää ja tyähöö.

Miäheni Esko tuli minnuu vastaa lentokentäl ja Ruska-kissa vartos tääl koton. Ko me avattii ove ja tultii sisäl, ni heti ensmäine näky oli kissa makkaamas valtaistuimellas keinustoolis keskel olohuanet. Täs kissas onki kovi mukavaa se, et hän o heti oikopäät keneltäkkää luppaa kysymäti ottanu paikkas mee huusholli keskipisteen ihan kirjaimellisestiki ja lisäks mee isäntä-(taik palvelus)väje huamio keskipisteen.

Kai mää toi Ruskal paljo hajuterverveisii siält mailmalt, ko hän ihan tärisi ja haisteli minu kapsäkkiini ja kassejani ja muavipussejani. Likaset kenkäni mää pani ensimmäitteeks vesisaavii (ko ne o semmoset pesukestävät kenkät), ettei kaikki tautipasiliskot niist kenkist heti hyppäis päi kissa nennää ja silmii.

Ja ko mää avasi se kapsäkkini kanne, ni kai se kissa täyty sin kapsäkkii änket haistelemmaa ja kuaputtammaa et mitä siäl oikee mahtaa ol. Ja siältäki tulvahteli jottai merkillissii hajupiikkei häne nennääs ko häne nii kovi tarkkaa tartti haistel silmät kiinni ja korvat luimus. En tiä, mitä ne hajut hänel kerto, ko hän ei kertonu sitä minul. Jottai tärkeet kumminki.

Kissa ei saanu tuliaisiks muut ko näit hajuterveisii ja sit paljo silittellyy ja sylyttellyy. Esko sai muutaki, pähkinöit ja halvaa ja hunajaa.

Ja sikko laukut ja kassit oli tyhjennetty ja pyykit lajiteltu pesuhuaneesee ja tavarat pantu paikallas, mää istui viäl oikee kaikes rauhas allaas ja Ruska tuli mu syllyyni kehräämää nii et valla korina kuulu. Kyl hän oli selvästi onnelline.

Vaik hyvi hän oli viihtyny koton Eskonki kans ja erinomasesti tämä oli häne hoitanu. Mää oli saanu kyl semmosii viästei sin matkal, et he o "auttavasti" tullu toimee ja et Ruska o kamala kiinnostunu Esko tekemisist ja koko aja häne kimpussas. Ja esimerkiks tekstailuki o alkanu Ruskaa kiahtomaa, ni et mitä se Esko oikee se kännykkäs kans räplää.

Ny Esko totes, et ko mää ole koton, hän saa taas rauhas lukkee kööki pöydä viäres. Ko he oli tääl Ruska kans kahde, ni heti ko hän otti lehde ettees ja piti alkaa lukemaa, Ruska hyppäs sihe lehde pääl makkaamaa.

Sointu-särviisi

Näät Sointu-serviisi kipat o osast mu kotoni peruja,osast kirpputorilt ostettui.

Ny mää pääsi taas vissii yhtee miäliaiheeseeni, kippoihi.

Meil oli lapsuudenkodossani 1950-luvul pyhäkuppein tua noi ni semmoset Sointu-nimiset kaffekupit. Niit kuppei o valmistettu eri färisii, vaalee sinisii ja punasii ja vihreit ja harmait ja beesfärisii. Sihe kalustoo kuuluu kaffe- ja teekuppei ja tassei ja pullalautasii ja sit sokeriaski ja kermanekka ja kannu, eks tiä... semmone, jota voi käyttää tee- tai kaffekannun. Meil koton ei kyl ollu mittää muut siit särviisist ko pual tusinaa kuppei ja sokeriaski ja kermanekka. Ei ollu kaffekannuu eikä pullalautasii eikä
teekuppei. Meil käytettii lasisii pullalautasii.

Kotomme perinnöjavos mää sai vanhat Sointu-astiat, eli sem mitä niist oli jälliil. Suureks osaks ne oli menny rikki. Niit oli vissii neljä kuppii ja pari kolme tassii ja sit sinine sokeriaski ja kermanekka. Mää oli itte ostanu kirpputoreilt, ain sillo harvo ko oli vaa nähny, irrallise Sointu-tassi.

No nii no, ny mää näi yhten päivän Viherlaakso kirpputoril melkei oma (jo lopetetu) myyntipöytäni viäres kaks vaaleepunast Sointu-pullalautast. Ne oli käyttämättömii ja aika likasii mut pesu jälliilt niinko uusii. Ja makso 2 euroo vaa kappaleelt.

Sointu-kalustoo kuuluva pulla-lautane.

Sit sil samal pöydäl oli kovi nätti posliinitooppi. Samafärist vaaleepunast posliinii ko ne kaks asettii. Ja hinta oli vaa 20 euroo. En tiä kuka se toopi o suunnitellu mut Sointu-astiat o kumminki suunnitellu itte Kaj Franck. Se tooppi näyttäs oleva sama aikakaude tuatantoo ja suunnittelijaki vois vaik ol sama, en yhtää ihmettelis. Samal kirpputoril oli toinenki Arabia posliinitooppi mut ei minu miälestäni yht kaunis ko tämä. Ja siit pyydettii 120 euroo.

Arabia posliinikannu luullakseni 1950-luvult.

Tiätysti mää osti ne kaks asettii heti ja piäne funteeraukse jälkee se näti toopinki. Mää voi antaa se toopi vaik lahjaks.

Täs o viäl kuva mu äitini 1950-luvu sokeriaskist ja kermanekast.

Meni sivu suu

Minu kirpputoripitoni loppu täl viikol. Hyvi siält ostettii mut kaikki ei tehny kauppaas.

Yhde tavara mää itteki siält taas löysi, omalt kirpputoripöydältäni. Se oli vanha alkuperäne mut käyttämätöin Vuakko-kankas, kolmmetrine pala. Mää oli se hinnaks pannu 29 euroo ja heti alvust astikka ajatellu, et hintaa en laske, vaikkei kukkaa ostais. Mukko mul ei oikee ollu käyttöö sil kankaal, ajatteli et joku joka sen pääl ymmärtäis, vois vaik ostaa se ittelles. Tyyki oli peräsi 1970-luvult ja sen nimi o "Arkkitehtiraita". Siin o keltasii ja valkosii yli kymmensenttisii raakoi. 

Tämä kankas oli tullu meil miäheni Esko romppeis, joist mää plokkasi aarteit. Niinko hianoi hantuukityykei, yksiki oikee käsi kudottu pellavaine, jost mää tei kaitaliina, ja sit tämä vanha Vuakko-kankas. Ne aarteet oli Eskol vaa josaki paffiloora pohjal vinti pääl. Kankaat oli alu alkai peräsi häne Vilma-tätiltäs, joka oli syntysi Koski Tl:st mut joka meni naimisii ja eli elämäs Kitteel valla toisel pual Suamee. Mää en ol koskaa tätä edesmennyt Vilma-tättii treffannu, mut häne tavaroitas o mee huushollis. Mut tyttäree kans ollaa kyl oltu kyläväleis.

Ko mää aikani katteli sitä Vuakko-kankast kirpputoril, minul tuliki näkemys, millai mää voi sitä käyttää. Siit tulis hiano yls ja als vedettävä laskosverho. Suunnittelinki jo, et ko mää seuraava kerra mene Porrii, ni mää viä se kankaa Villaa ja peitteesee. Siäl voi teettää semmosii laskosverhoi. Kyl tääl Stockmannillaki voi, mut tääl o tyyriimmät hinnat. Se laskosverho sopis oikee hyvi mee keltaseks tapiseerattuu kamarii. Nykki siin o kelta-valkoset kartiinit ja mää sano sitä aurinkohuaneeks.

Mukko mää meni hakemaa viimisii tavaroitani ja kamppeitani kirpputorilt, tämä kankas oliki myyty, meni sit itteltäni sivu suu. Just viimisin kirpputoripäivin. Ei silti, ei se minnuu harmittanu.

Täst toisest Vuakko-kankaast meil o kartiinit yhdes huanees, samase
Vilma-täti peruja. Kankaa syrjäs lukkee "Sääntö" -73, sama aikakaude
Vuakkoo ko se "Arkkitehti-raitaki" jonka joku osti minu kirpputori-
pöydältäni. Taitaa ol jottai retroo.

Löytöi

Mää ole jatkanu kirpputori pittooni. Perältäki pani milleniummuumimukinki myyntii. Kattoi enstiks Huutonetist, mitä siäl semmosest mukist pyydetää ja maksetaa, ja sit pani hinna pualiks. Siit tuli hinnaks 120 euroo. Seki mum miälestäni tyyris hinta. Mut ei se kerrinny olemaa kirpputoril ko yhde voorokaude, ko tuli myytyy. Hinnaks tuli se 120 euroo. Ja olim mää jo muistaki mukeist ja tavaroist saanu tiänestii. Kaikki mää oli hinnotellu samal periaatteel, pualet Huutoneti hinnoist. Ko mum miälestäni kirpputori henki o se, et ostajalleki täytyy jääd hyvä miäli siit et ny mää tei löydö, ny mää sai helpol.

Seuraavan lauvvantain mää ajeli bussil 27 Espoo Lommilaa Arabia tehtaamyymälää. Mää oli jo etukättee funteerannu mimmoset uudet kaffe- ja teemukit mää tahdo. Ja ostinki. Samal rahal sai Heljä Liukko-Sundströmmi kukkamukei peräti kahdeksa kappalet. Ja hinta just jämpti se 120 euroo. Kahdes mukis o keltane orvokki. Äitini tua noi ni sano et häne kasvatusäitis puhu "kellasest".  Kahdes mukis o punane ja kahdes valkone tulppaani. Mu isäni muuto puhu ain tulpaaneist, mut eppäile vaa, et ei se taitanu ol mittää yleist pori murret vaa pikemmi häne yksityist murrettas. Ja sit viäl kahdes mukis o oikee nätti sinine kellokukka.

Tervetulloo vaa kaffeel ja teelleki, seuraavaks meil tarjotaa näist kukkamukeist!

Kyl ainaki minul jäi täst mukie löydöst oikee hyvä miäli. Sai yhde vanha muki hinnal kahdeksa uut. Kyl sai halval.

Saman päivän  mää tei viäl toisenki löydö, silt samaselt kirpputorilt. Näi ko yks vanhemma pualeine miäs toi vanhoi astioit omal kirpputoripöydälles. Siin oli semmone samallaine Arabia... meinasi sannoo et pilkkumi, mis mee äiti ain kypsensi uunis laatikoit. Mut minu ruppee pori murre näköjäs vähä pätkimää. En tiä tarkalles, mimmone o pilkkumi. Ainaki pilkkumi o semmone pyäreepohjane posliiniastia, jos sevotettaa ja tarjotaanki vaik sallattii. Ja käsitykseni mukkaa voi pilkkumis vispat kermavaahtooki, ja isos pilkkumis vois tehd pullataikinaa. Mut onko semmone laakeepohjane pyäree vuaka, josa kypsennettää uunis lanttu- tai porkkanalooraa, ni pilkkumi? Vai mikä semmone o nimeltäs?

No, mu juttuni öksy ny valla raiteiltas. Olin selliittämäs, et se pappa laitto kirpputoripöydälles esil vanhoi astioit. Ja yks mitä hän se "pilkkumi" lisäks pani framil, ni oli semmone neliskanttine mustavalkone Emilia-vati, josa kuvataa omena poimijoit. Mää meni äkkii kattomaa se fati hintaa. Oho, ei ollu ko 15 euroo. On meinaa halpa, ajatteli. Mää voisi se vaik ostaa. Pääti kumminki antaa muilleki kirpputoril kattelevil ja pasteeraavil mahdollisuude tehd tämä löydö enkä heti hyäkänny Emiliaa ostamaa. Hääräili siin kaikes rauhas ja hinnotteli oma pöytäni tavaroit (= pani vaatteeni alennusmyyntii ja kirjoti niihii uusii hintaklappui, ko näköjäs vanhat vaatteet ei tahdo men kaupaks ko eurol kappale jos silläkää).

Viimitteeks viäl meni kattomaa, joko se Emilia o menny. Ei ollu. Mää oti Emilia ja meni maksamaa kirpputori pitäjäl ja sanoi: "Mää myy omiani ja osta toiste."

"Niin se kuuluuki", tuumas kirpputoripitäjä. "Tämä oliki varsinaine löytö!"

Meil oli kotonaki vanhempaini huushollis Vähälraumal yks Emilia, mut se oli piänempi eikä siin ollu kuvituksen omenanoukkijoit. Se oli viimitteeks eteise seinäs taulun, alu alkae äitimme äiti peruja. Mu Poris Paaranoorikulmil asuvaine siskoni voitti se äitini jälkee pidetyis arpajaisis. Juu-u. Äitini kualema jälkee järjestettii arpajaisii. Ko me keksittii sisarukset, et kaikist rakkaammat kotomme tavarat arvotaa. Valikoittii ain neljä semmost kippaa tai kuppii taik muut tavaraa, jonka me kaikki olsimme halunnu. Sit arvottii. Ja jokkaine voitti neljäst esineest omakses yhde. Meil jäi niist arpajaisist varmaa kaikil hyvä muisto. Meil oli hauskaa ja nauroimme ja kyselimme toisiltamme et: – Mitä sää voitit? Ai! Katto, mää voiti tämä! Sillai me kaikki voitettii ja saatiinki mialuisii voittoi.

Yks minu voittoni oli vanha desilitra mitta. Täs kuvas o käpy havainnollistamas, et tämä o piäni mitta, ei mikkää litrane tooppi.

Käsityäkissa

Kui voikaa liki neljäkymmene vuade vanha virkkaustyäni ja neljä
kuukaude ikkäine kissa ol näi sävy sävvyy?

Joskus 1970-luvul opiskeluaikanani mää rupesi virkkaamaa eirisävysist ruskeist villalankoist klappupeittoo. Se jäi aika piäneks, semmoseks pikemmi torkkupeitoks. Lankoi olis kyl lissää, ni et sitä peittoo vois suurentaa. Lankat o viäläki Laviko muavipussis korjus.

Nyt ko meil o tullu kottiimme kissaneiti Ruska, mää ole hämmästyny, kui hän o ihan sävy sävvyy se vanha torkkupeito kans. Oikee silmiini hivelee torkkupeito ja Ruska-kisu värie ja sävyje yhteesopivuus.

Täs Ruska leikkii valkosel hiirel taustanas sisareni Auli tekemä
sinisävyne tilkkupeitto.

Joskus sisarellani Aulil oli tilkkupeittointo pääl. Hän teki moniaki erilaisii tilkkupeittoi ja muit tilkkutöit. Minulleki hän sillo valmisti puusohvalleni sinisävyse tilkkupeito.

Ruska o löytäny lankakerä, jonka kans hän täs leikkii. Al o minu
kutomani käytävämatto.

Mee huushollis meilkei kaikki mattot o räsymattoi. Pari o minu itteki kutomaani mut suurempi osa o äitini vuaskymmenie varrel kutomii. Räsymattot o mahdottoma kissaystävällisii mattoi, ja leikkiväisel kissapennul niist o hyätyy ja huvvii. Niihii voi oikee hyvi terottaa kynsii eikä emännä tartte pelläät et mattot siit kärsii. Ei tartte yhtää kiältää kissaa. Räsymattoje al voi kissa men lymmyy ja vaanii siält ja leikkii pellootteluleikkii vaik ittekses. Mattojel al voi ryämii ja tehd pitkii tunneleit. Reunahapsut o ja mukavii vaanittavvii. Sit ko kissa o onnistunu saamaa matto oikee läjjää ja ryppyy, se matto kimppuu voi viäl hyäkät ja tuiskuttaa ja kurittaa sitä.

Ruska torkkuilee yhdel lempipaikoistas, keinustoolil. Äitini kutoma

käsityä o pehmusteen.

Yks mialuisa nukkumapaikka täl kissal näyttää oleva vanha nakkilalaine puine keinustooli. Siin o äitini villalankapätkist kutoma ilosekirjava keinustoolimatto. Kiva kattel ko Ruska nukkuu siin keinustoolis. Se soppiiki hyvi, ko mää ole melkei julistanu koko keinustooli pannaa. Mää pelkää, et sattus semmone vahinko, et joku keinus kissa pääl. O turvallisempaa, et kissa itte keinuu siin, ko et häne päälles keinuttas.

Ruska oleilee keinustooli karmil. Taustan o Aune Kaanaa

virkkaama hartiahuivi, jonka läpitte pilkottaa kirjava

keinustoolimatto.

Siin keinustooli karmil o ussei viäl toinenki vanha käsityä, Kaanaa Aune virkkaama hartiahuivi. Aune kuali 80 vuade vanhan jo parikymment vuat takasi. Se hartiahuivi o aika vanha, mut minul rakas, ko se muistuttaa Aunest. Aunel oli hiukka erikoine maku ja erikoiset värivalinnat. Häne lempifärejäs oli vihriäine ja kretliini. Tämä hartiahuivi o virkattu aika kirkkaa turkoosivihriäisest lankast, josa o kultasii hipsui.

Mul olis viäläki näit käsitöit esiteltäväks. Mut jätän ny toisee kerttaa. 

Just ko mää oli vast miälessäni suunnitellu tämmöst käsityäaihet, sisareni Auli soitti minul ja sano, et hänki koittaa ruvet plokkaamaa. Häne plokistas tulleeki käsityäaiheine ja se tullee kirjakiälel. Mää rupesi heti Auli ploki vakilukijaks, vaik siäl o vast yks harjotus. Sen osote o http://virveriikka.blogspot.com/.

Kissa ja orkideat

Täsä Ruska o löytäny uude torkkupaika.

Ko meil varrottii kissapentuu ja käytii jo hänt kattomassaki, mää aljoi miälessäni käymää läpitte erilaisii vaaroi ja houkutuksii, jokka mee huushollis vaanis kissapoikaa.

Muutamii vaaroi o ny jo nähtykki. Vessapytty kannattaa pittää ain kii. Kerra mää meinasi saad sydänhalvaukse, ko mää oli just vetäny vessa ja vesi kohisi viämärii täydel voimal ja kissa hyppäs pyty reunal, ei onneks pyttyy. Kauheet, olisko se menny suaraa viämärii, jos olis hypänny? Miäheni arveli et ei varmaa, mut ei sitä tiä: paras pittää pyty kansi kiinni. Ja vaikkei menis viämäriinkää, ei se mukava olis, jos kissa sais yllättävä kylvy. Vaik puttoomine olis kyl varmaa hyvä opetus, ei varmaa hyppäis varomattomasti pyty pääl toist kerttaa. Vessa ovvee mää en kyl malt pittää kiinni, ko minust kisu on nii ihastuttava, ko hän tahtoo tul vessaa mu kanssani ja lavuaari reunalt kattel vede lorinaa kraanast. Vessas o mee äiti joskus menneil vuasikymmenil maitopusseist kutoma matto. Kisu tykkää kraappii siihe kynsiäs. Matto ja vesi o kisul luvallissii houkutuksii. Äitiniki oli kissarakas ihmine ja hän olis vaa ilone ko tiätäs, et taas piäni kissa terottaa kynsiis häne kutomiis mattoihi.

Pesuhuaneessaki o henke vaara: pesukone. Pesukonnee kansi onki ny pidetty valla kiinni, ettei kissa pääsis huamaamati menemää pyykkei joukkoo nukkumaa. Ole kuullu kahdest tapauksest, toises kissa selvis henkis, ko pesuohjelma oli viäl alkuvaihees sillo ko asia huamattii. Toises tapaukses kissa oli pesukonnees linkouksee astikka ja kuali. Muuto kyl pesuhuane o luvalline paikka mu miälestäni. Aikasemmas kodissani minul oli lattialämmitys kylpyhuanees ja silloset kissani tykkäs maat siin lämpimäl laatteel.

Sähköjohtoi o joka huanees. Mää ole suasiol täs vaihees korjannu pois ylimääräsii pöytälamppui ja muit sähkövehkeit, joist kissa o tuntunu kiinnostunneelt. Ja irrottanu johtoi seinäst ja piilottanu niit. Ny ostin kissakarkotettaki, jota voi suihkuttaa semmosil paikoil joihi kissa ei sais men. Saa nähd onko semmosel suihkeel mittää tehhoo.

Sillo ko mää seiso hella viäres ja keitä siin jottai, kissa tullee siihe jalkoihini ja meinaa hypät hellal. Tyhjil levyil täytyy pittää kattilaa josa on kylmää vet. Ainaki jos levy o kuuma. Se estää kissaa hyppäämäst, ko hän näkkee, et levyt o jo varattui. Miälessäni ole kyl varautunu siihenki, jos kumminki kissa polttais tassus kuumal hellalevyl. Sillo täytys vähä äkkii pyydystää kissa ja pittää häne palaneit tassujas kylmäs vedes ainaki viistoist minuuttii. Ei riit et tassut vaa kastetaa vettee, niitte täytyy liot kylmäs vedes paljo kauemmi. Kylmä estää palovammaa levviimäst syvemmäl kudoksee.

Keittiös astiapesukone ja pakastin ja mikroaaltouuni on kans kissal kauhee kiinnostavvii vehkeit. Kaikki kissa mentävii, jos luukku o auki. Ei kai ny kukkaa kissaa vahinkos pakastais tai mikrois, mut astiapesukonneesee piäni kissa vois kyl huomaamati men.

Jo etukättee mää miätei, kui suuri houkutus kissal olis orkideat. Mahtuuko kissa ja mu kauniit orkideani sammaa huushollii? Ei niitte lehdet varmaankaa kissaa kauheesti kiinnost, mut kyl niitte lonkeroiset ilmajuuret. Ne orkideat o minul tullu aika tärkeiks, ne o vähä enemmä ko tavalliset huanekasvit. Jokaisest kahdeksast muista tarkkaa, kenelt ja mis elämävaihees ole se saanu. Yhde niist ole itteki ostanu. Vanhin orkideani o vähä yli kuusvuatias. Siis minu hoidossani ollu yli kuus vuat. En tiä kui kaua orkidea o ollu olemas enne sitä ko pääsee kukkakaupast jonku kukaks. Orkidea jaksaa kukkii pual vuattaki, se palkitsee runsaasti hoitajas. Vois melkei sannoo, et "hän" palkitsee hoitajas.

Tämä o mu kaikist vanhempi orkideani, saatu lahjaks

kevvääl 2004. Tänä suven se o kukostanu näi kauniisti.

Silti kissa painaa vaakakupis enemmä ko orkideat, jos o pakko valit. Mut mää tahtosi pittää molemmat, kaikki kahdeksa orkideaani ja tämä sulose kissa.

Ruskukka oli ollu meil jo yli kaks viikkoo enneko hän pudotti laatteel ensimmäise orkideas. Mää säntäsi kattomaa, et mitä tapahtu. Oli valla ilosesti yllättyny, ko orkidea näytti vahinkoittumattomalt. Isoi nuppui täyn oleva kukkavanaki oli ihan ehjä. Lasine suajaruukku oli ehjä mut muaviruukku oli haljennu. Ihme kyl. Ympäri keittiö laatet oli kasa orkideamultaa, semmost tummaa kaarnaa. Se oli Ruskuka miälest kauhee hauskaa ja hän riahu siin orkideamullas. Mää hai äkkii harja ja sihveli. Siit vast lysti kissal tuli, hän hyäkkäs se harja kimppuu ja tykkäs et koko mu harjaamiseni o joku häne huvikses järjestetty leikki. Mää yriti totisenani vakuuttaa hänel, et ei tämä ol mikkää leikki, tämä o vakava paikka ny. Kauniisti mää yriti hänelt pyytää ja puhhuu, ettei hän ruppeis mu orkideoitani kurmuuttammaa. Sit kissa huamas, et se pitkävartine sihveli o just sopiva kokkoine ja malline piänel kissal makuupaikaks. Hän löi kyljelles maate siihe rikkalapioo. Mää yriti nätisti hänt siit häätää ja varistel roskii biojäteämpärii. Vast ko mää hai pölyimuri, kissa meni karkuu. Pölyimuri o semmone vehje, et sitä hän selvästi kunnioittaa ja miälelläs pittää siihe suurempaa välimatkaa. Sit ko kaikki jäljet oli siistitty ja orkidea taas ruukussas keittiö ikkunalaudal ja pölyimuriki korjattu pois, mää oti kissakarkotesuihkee ja suihkuti kaikki orkidearuukut sil. Saa nähd sit...

Tämä orkidea o ainoo minu itte ostamani,

kevvääl 2007. Ostettais orkidea oli täydes kukas mut

kolmee vuatee ei osottanu mittää merkkei. Ja tänä suven

lykkäs näi kommee kukinno.

Yks hyvä konsti varjel kissaa levittämäst kukkamultaa o kuulemma hankkii kauniit koristekivvii ja levittää niit multai pääl. Mää en ol viäl kokkeillu.

Murati mää häviti jo enne kissa tulloo, ko murati tiädä oleva myrkylline. Ei mul sit paljo muit kasvei olekkaa.

Komerot ja kaapit vast kiinnostavvii o kissoil. Tämäki piäni Ruska-kissa mennee juaksujalkaa sin huaneesee, josa kuulee komero ove avattava. Ja heti täytys pääst komeroo tutkimaa, mitä siäl mahtaa ol. Meil o vaatehuane, jonka olemassaolloo hän ei heti oikee oivaltanu. Siin o liukuovet ja arvasi kyl et hän oppii ne pia avvaamaa. Kolmes viikos hän oliki se oppinu. Se vaatehuane o täyn tavaraa laatteest kattoo ja siäl vast kiva kissa o kiipeil ja tutkii ja hakkee ittelles pesäpaikkoi ja piiloi.

Jo ensimmäisen päivänäs meil Ruska huamas, et eteises o kenkäkaappi, jonka luuku hän saa tassullas auki. Hän avaski luuku ja hyppäs suinpäi mu kenkäini pääl sin kaappii. Luukku knapsahti kii ja hän loukutti ittes kenkäkaappii. Onneks miäs sattu huamaamaa mitä tapahtu ja vapautti kissa loukustas.

Nyt o vast kolme viikkoo kulunu siit ko Ruska tuli meil. Muutaman viimisen päivän hän ei ol lainkaa menny ennää keittiö pöydäl. Mää ihmettele. Onko hän oppinu mitä hänel o opetettu? Mu tuli oikee surku Ruska parkaa. Onko häne mahtanu tul paha miäli, ko hänt o uudestas ja uudestas nostettu pois pöydält ja kiälletty kolme sana voimal: "älä", "pois", "ei". Ei kai siit ny kauheesti haittaa olis, jos sisäkissa ruakapöydäl oleskelis? Äitiniki aikoinas sano Jaska-kissal, joka meni makkaamaa häne leipäkorriis: "Voi voi Jaska, mahtaako knäkkileivät kolhii su kylkiis, mamma pannee sul pehmustee!" Enkä mää kiältäskää, jos me asuttais vaik kaksios. Mää ajattelisi vaa, et kissa o luatu hyppäämää. Mut ko meil o nyt monia muitaki pöytii ja kaappei ja ikkunalautoi ja hyllyi, jois hänel o täys vapaus hypel ja katel, ni olisko liikaa pyydetty, ettei kissa keittiös hyppelis hellal eikä tiskipöydäl eikä pöydäl?

Ko mää ole Ruskaa kiältäny, mää ole ollu hualestunu siit, et ymmärtääkö hän, mist hänt kiälletää. Vai ymmärtääkö hän vaa, et hänet ny torjutaa eikä hän missää sais ol? Mää olenki ain yrittäny osottaa hänel oma paika, josa hän saa kyl ol, olen nostanu häne korkee keittiöjakkara pääl ja sanonu, et täsä o Ruska su paikkas, täsä sää saat ol, tämä o hyvä paikka. Ja sit ole viäl kovi hänt silittäny.

Mu äitini sano ussei, et jos ei pahot miältäs, ni ei paran tapojas. Siis ei opi. Mää ole ymmärtäny, et kissaa ja koiraa pitäs opettaa sillai, et ain ko he tekkee hyvi, heit kauheesti kehutaa ja palkitaa. Ja et ei pelkästäs vaa kiället vaa keksitää jottai muut mialuisaa tilal.