Sosiaaline erakko ja laumaeläin

Mu hulluje päivie juttuni ei herättäny näköjäs kauheesti ihastunut vastakaikuu. Ja ko mää tarkemmi ajattele, ni kaikki mun ystäväni kiärtää semmoset päivät kaukaa. Heil tulis hiki ja tukala ja tuskane olo. He ei keksis mittää ostettavvaa. He menis pyäräl päästäs. Heil tulis pakokauhu. Tai he ajattelis vaa sitä, mikä o tarpeellist. Mitä järkee o men sin kassajonnoo siirtämää painoo toiselt jallaalt toisel ja seisoo töröttämmää, et saa pesuainepullo pualtoist euroo halvemmal? Ei kiitos, he sannoo.

Miähelleni ei ol koskaa edes ehdottanu, et tulisiks hulluil päivil. Tiädä muutonki, ettei hän miälelläs tulis.

Mut mää voi tunnustaa, et mää taas voisi men sin heti aamusti kello kahdeksalt ja viihtyy siäl kaikes rauhas mont tuntii, vaik koko päivä. Ole joskus semmose päivä viättänykki, silloko mää oli vuarotteluvappaal. Kiärtää kaikki osastot ventavasti läpitte alhaalt yllöös tai ylhäält allaas. Ain välil käydä kaffeel ja välipalal tai jätskil ja välil poiket vessas. Enkä mää ol ainoo, vaik kettää mun ystävistäni en sais mukkaani nauttimaa täst harhailust.

Olisko tähä joku toinenki selliitys ko tua saalistusvaisto mil mää aikasemmi yriti tätä selliittää?

Olisko isois tavaratalois ja hulluilpäivil kiärtelemine, ns. soppailemine, - vaikkei mittää ostaskaa - jonkullaist nykyaja sosiaaliste erakkoje hommaa? Kauheesti ihmisii ympäril, tasane sorina ja surina ja kuhina. Ollaa isos joukos ja samal yksinäs, omis ajatuksisas. Ei tartte "kohdat" kettää. Ei tartte sannoo kenellekkää mittää. Ei tartte edes ajatel mittää. Voi vaa ol ja kattel ja kuulustel sitä sorinaa, välil istuu ahtaasti ja juad kaffet taik maistel suklaaminttujätskii viaraitte ihmiste keskel.

Ihmine o kai jonkullaine sosiaaline olento, sillai ainaki sanotaa. Mut samal nykyaja ihmine ainaki mee kulttuuris o yksilölline, erityine, omallaine, persoonalline. Täytyy ol. Nykyaja sosiaalisuus vaatii äärimmäist yksilöllisyyt ja oikeuttaa siihee. Vaik samal yksilöllisyys o uhkaki, erilaisuus voi oikeesti syrjäyttää.

Mää kuuli kerrottava sympaattisest eläimest, alpakast. Alpakat o kuulemma ujoi mut sosiaalisii eläimii. Ne seisoo liki toisiis ja pittää hyrisevvää äänt, vähä niinko kissat kehräis.

Olisko se mukava ja viihdyttävä tunnelma, jonka valtaa mää heti pääse, ko astu Helsinki keskusta Stockmanni pääovest sisäl, tämmest sosiaalist hyrinää, ko mää pääse yksilöllisesti sammaa klimppii muitte, viaraitte ihmiste kans?  Sisäine alpakkuus ruppee hyrisemmää. Sosiaaline erakkous ja orpous löytää vastakaikuu siit tunnelmast. Voi ol ihmislaumas ja silti yksinäs. Saa ol omas rauhasas eikä kukkaa häiritte. Koko aja kovanäänisist tullee kuulutuksii eikä niitäkä tartte kuulustel.

Kuvas o yhde sosiaalise erako keltaset kassit, ko hän o saalistanu ittelles kamera ja perheelles kaks kassillist ruakaa. 

Hulluil päivil

Taas täl viikol keltaset kassit keikkuu tääl pääkaupunkiseudul. Stockmanni hullut päivät ei oikee voi men ohitte huamaamati, jos yhtää liikkuu ihmiste ilmoil. Eikä ne muutonkaa jät ihmisii ihan kylmiks. Toiset kammoksuu niit. Ei sunka semmosee ihmistunkoksee kannata men ittees väsyttämmää ja rahojas hassaamaa. Toiset taas o niinko kalat vedes ja friskaantuu siin samas tunkokses. Ja vinkuttaa Stockmanni luattokorttiiki, toivottavasti kukkaa ei liikaa, yli varojes. Ja sit o niit, jokka harkittee tarkasti, lukkee hulluje päivie vihkoo ja mennee pakiparraastas ostamaa vaa se yhde tavara, jonka he tarttee.

Mullaki o vanhemmite ilmenny yllättävä suurt taipumust materialistisuutee ja aineellissii arvoihi. Niät tavara peräs tarttee joskus juast. Mää tykkää kauniist esineist, kauniist kipoist, kauniist tekstiileist, kauniist koruist, kauniist vaatteistaki... Tänä vuan mää himoitte hulluilt päivilt kameraa, joka tullee myyntii lauavvantaiaamusti. Se o Canon G12, hinta 399. Katteli semmose kamera hintaa netist ja kyl se näytti mual oleva kalliimpi, hinta pyäri 460 ja 650 välil. Aika suuri hintahaarukka. Mul o hyvä syyki, saisi hiukka parempii kuvia tähä plokkii. Nii ja saisi parempii kuvia kissast!

Taida mää siäl hulluil päivil Tapiola Stockmannil lauvvantaiaamusti käyd se kamera ostamas. Helsinki Stockmannil ole jo käynykki poikkeemas. Muummuas osti siält miähel suihkusandaalit ja kissal ruakaa ja meil ihmisilleki ruakaa pakastimmee ja jääkaapii. Ja namui palmusunnuntai virpojamuksui varte.

Mun silmäni aukeni kerra yhdel Euroopa-reissul, et nämä hullut päivät o aikamoine ilmiö Suames. Johkaannuttii miähe kans Berliinis Euroopa suurimpaa tavaratalloo, nimeltäs KaDeWe, just ko siäl oli hullut päivät menos. Zehn Verrückte Tage oli niitte päivie nimi: kymmenen hullua päivää. Olsi luullu, et suures mailmas hullut päivät o kymmene kerttaa hullummat ko josaki Suame Stockmannil. Ei ollu. Mum miälestäni ne oli ihan surkeet, henkettömät ja aneemiset. Ei mittää meininkii. Ei yhtää tönivii eikä tunkelevvii ihmisii, ei minkääsorti ihmisryntäyst. Ei mittää tavararöykkiöit eikä oikee kiinnostavvii tarjouksiikaa. Ainakaa mää en innostunu, ja mää innostu aika helposti, jos vaa jotaki voi ostaa tarjouksest. Tavaratalos oli siäl tääl oli joku pinkifärine mainosplakaatti ja sen al teline josa oli jottai hulluje päivie töpeskää. Ei tehny miäli ostaa mittää. Plääh.

Niitte saksalaiste pitäs tul Suamee ottamaa mallii, mimmosii hulluje päivie kuuluu ol. Onko suamalaiset nii paljo hullumpii ostamaa ko esimerkiks saksalaiset? Vai onko tää nii piäni maa, et yks myyntitapahtuma näkkyy koko pääkaupunkiseudul? Vai ollaanko me suamalaiset viäl nii lähel luantoo ja primitiivisii, et meihii iskee hullu saalistusvaisto, jos me nähdää paljo saalistettavaa?

Kuva o otettu kevvääl 2008 Berliinist Euroopa suurimma tavaratalo (KaDeWe) hulluilt päivilt. Ainaki sil hetkel ko mää siäl oli, nämä hullut päivät oli hyvi hillityt.
















Tämä ploki lukijoiks o hiljttai liittyny ainaki Sirpa, Tuija ja Aino. Tervetulloo heil! Ja  kaikil muilleki, jokka tääl sattuu poikkeemaa, vanhoil kävijöil ja uusil.