Väitös

Viime perjantain ja lauvvantain mul oli pikakäynti Joensuuhu. Perjantain oli mu enttise esimiäheni väitöstilaisuus Itä-Suame yliopistos. En ol enne elämässäni ollu tohtoriväitöstilaisuudes enkä karonkas. Ne oli hyvi vaikuttavvii ja kohottavvii tilaisuuksii.

Kuva väitöstilaisuudest. Väittelijä seisoo ja pittää lectio praecursoria -luentoo enne varsinaist väittelyy, ja opponentti ja kustos istuu. Ja yleisö kuulustellee.

Tämä väitöskirja painaa liki kilo. Siin o 524 sivvuu ja 1634 alaviitet.

Erityiseks mun suhteeni tähä kirjaa ja väitöstilaisuutee tekkee mm., et mää ole kirja taittanu ja kanne sil suunnitellu. Mää huakasi helpotuksest ko opponentti sano väitökse lopus et kirja teknist toteutust ei ol moittimine ja kansiki o "ihan nätti". Mul oli semmone pelko et jos mul o sattunu joku paha mistaaki, ko kova kiiru tuli ja aika loppu keske. Piänii mistaakei ole kyl jo itteki huamannu ja neki harmittaa.

Kirja käsittellee norjalaise pastori, ajattelija ja kirjottaja Olav Valen-Sendstadi teologiaa. Hän eli 1904-1963. Tält norjalaiselt o 1970-luvult alkai ilmestyny aika monta kirjaa suamekski, siis häne kualemas jälkee.

Olav Valen-Sendstadi suamennetut kirjat oli minul nuaren opiskelijan tärkeit oma mailmakatsomukse rakennusaineit. Eikä pelkästäs minul, luule et aika monel sama ikkäisel samoihi aikoihi. Niit kirjoi levitettii erityisesti opiskelijoil viidennee herätysliikkee piiris. Väitöstilaisuude kuulustelijoitte joukos oliki monia ikätovereit. Junas paluumatkal joku taisi sannooki, et tämä oli niinko 1970-lukulaiste luakkakokous. Minul oli tunne, et yks ympyrä mu elämässäni sulkeutu. Sen tähde oli hauskaa ja tärkeet ol mukan hankkees ja saad etuoikeus taittaa tämä kirja.

Väittelijä kertoo esipuhhees, et väitöskirja tekemine kesti yht kauvva ko aikoinas Israeli kansa autiomaavellus Egyptist Israelii, neljäkymment vuat. Hän alotti tämä kauvvat ajat takasi töis ollessas ja teki loppuu eläkeläisen. Tyä ohes hän ei pystyny väitöskirjaa riittävästi keskittymmää eikä valmiiks saamaa.

Samasen perjantai-iltan Joensuus oli juhlalline karonkka, jonka väittelijä järjestää vastaväittelijä kunniaks. Täsä kuvas kauniisti katettu illallispöytä vartoo karonkkaviarait. Karonkas oli herkulliset alku- ja pääruuvvaat, jälkiruaka ja kahvi. Puhheit pidettii puali ja toisi. Määki sai valistust vast pari tuntii aikasemmi, et ko tohtori karonkkapuhheessas mainittee nimelt henkilöit, joit hän kiittää, ni näil o velvollisuus kaikkie vastat samas järjestykses ko hee o mainittu. Mul oli syyt eppäil, et minukki mainitaa. Ja ko mainittii, oli varautunu, vaik puhheeni oliki lyhyt ja valmistelematon.

Mää oli aikasemmi ajatellu, ekko kerra elämässäni saa kutsu tämmesee juhlaa, ni kyl tarttee men, Joensuuhu astikka. Miäheni ei tullu, ni mää meni yksi.

Sit vast myähemmi hoksasi, et ei sitä tiä, on mul noit sisarte lapsii, ykski A. joka juur o päässy tutkimaa jottai muinaisliskoje luita. Sikko hän muutama vuade peräst väittelee, ni kyl mää ainaki sitä väitöst mene kuulustelemaa.

Hyvvää adventtiaikaa

Tänäpä oli ensimmäine adventtisunnuntai. Meki käytii päivä kunniaks paikallises Viherlaakso kappelis perhemessus.

Koton o olohuanee ikkunas adventtitähti.

















Kirkkokaffeet nautittii koton kööki pöydä viäres.

Täytyy kai Ruskanki ol fölis ja seurapiiris ko me kaks ihmist kafffet juadaa, toine toisel pual pöytää ja toine toisel pual. Ruska paikka häne miälestäs o keskel pöytää. Hän mennee istumaa tyhjänäs olevaa leipäkorrii.

Mahtuskos tähe mukavaa asentoo? Kori o vähä piäni täl kissal, niät takapuali ja kylkinahka roikkuu valla ylitte. Ei oikee meinaa mahtuu.

Mahtusko tälläi peri, jos pannee ittes oikee piänee kerrää, melkei solmuu? Ei näi piänes solmus kissakaa kauvvaa jaks ol, vaik yritys o hyvä kymmene.

Täytysko hankkii isompi leipäkori?







Hyvvää adventi aikaa kaikil!

Taas o tullu pikkuhiljaa muutama uus lukijaki, ainaki Malli, Teijasbeauty ja Berenice Studio da Bere -plokist Brasiliast astikka. Tämä Berenice o ilmeisesti varsinaine tilkkumestari. Welcome, Berenice, to visit and follow my blog! (On se merkillist mut sitäki tervetulleempaa, en joku brasilialaine tullee liittyneeks Pori murtee plokkii.)

Puutarhaunelmii

Vuasi takasi mää määritteli itteni miälikuvitus-puutarhuriks. Kevvääl kulji ympäri ja oti kuvia luannost ja naapuritaloje ja viaraitte ihmiste puutarhoist.

Sit tuli semmone tilaisuus, et miäheni kans saatii viime suven pittää laina- tai adoptiopuutarhaa miähe kototalos, jonka täl hetkel omistaa nuarempi polvi. Saadaa käyd siäl talos vähä niinko kesämökil. On ollu jo puhet siittäki, et ens suven tehtäs sin kasvimaa.

Siittäkös mää innostui, ihan yli äyräitteni. Netist osteskeli  jo ny loka-marraskuus valmiiks siämenii. Niit siämenpussei mää plärrää ehtoisi ja pellaa niil niinko jollai laste pelikorteil. Pane niit erilaisii pinoihi: tomaatit ja kurpitsat, palkokasvit, juurekset, salaatti ja maustekasvit.

Noit keltaste pallomaiste kesäkurpitsoje siämenii mää ostii vaa sitä varte, et tos kuvas ne kurpitsat näyttää nii kauniilt.

Mut kesäkukkii mää vast hurmaannuinki. Niist ostamistani kukkasesiämenist tullee monta läjjää.



Siniset:
- Sinisalvia Blue Angel
- Isonolaana
- Sinisievikki
- Kääpiöritarinkannus
- Kurjenkello

Punaset:
- Salkoruusu (erisävysii punasii vaaleest tummaa ja valkosiiki joukos)
- Silkkiunikko Sperling's Engels Chor (pastellisävysii tummemma ja vaaleemma punasii ja valkosii)
- Kesäleimu Twinkle Mix
- Harjaneilikka Coral
- Idänunikko (lohepunane)
- Koristetupakka Avalon Bright Pink

Tummapunaset (melkei mustat):
- Koreatörmäkukka Black Knight
- Lehtoakileija Bordeaux Barlow

Kelta-oranssit:
- Blomsterkörvel/Orlaya grandiflora (suamekiälist nimmee ei sanot)
- Pensaskrassi Peach Melba
- Kehäkukka
- Kesäpäivänhattu Marmelade

Valkoset:
- Ahkeraliisa Accent White
- Kesäharso Covent Garden

- Kesämalvikki
- Sinikoisokki White Robe
- Lääkärinkukka
- Maitohorsma (valkoinen)

Ja sit viäl valkoset royal weddingit:
- Idänunikko Royal Wedding (monivuatine)
- Hajuherne Royal Wedding (yksvuatine)












Samoist siämenpusseist tullee toisemmoisiiki pinoja, jos lajittellee eri perusteel:
- tammikuus kylvettävä (niit o vaa yks)
- helmikuus kylvettävät
- maaliskuus kylvettävät
- huhtikuus kylvettävät
- toukokuus kylvettävät
- suaraa avomaal kylvettävät

Näist kahdest monivuatisest, valkosest horsmast ja sinisest kääpiöritarikannuksest sanotaa pussi kyljes, et kylvetää maaliskuus "ulkona". Lumihankeenko niit pitäs kylvää, jos maaliskuus o viäl lunta? Vai kukkapurkkiinko enstiks? Tämä o minul arvotus.

Ja vois näit pussei viäl plärät tämmesiinki pinoihi:
- yksvuatiset
- kaksvuatine (niit o vaa yks)
- monivuatiset.

Ja senki mukkaa voi noit lajitel, et mimmosee paikkaa niit meinaa pan kassoomaa.

Mut ny ole alkanu ajatel et millai hyvänenaika mää saa näit kerrostaloasunnos kasvatettuu tammikuust alkai.? Ja viäl kissahuushollis? Esti kyl suunnitteli, et koton näit tarttee yrittää kasvattaa. Mut naps, kekkasinki hyvä idea.

Mää katteli tyäpaikkallani yht valosaa käytävää sil silmäl. Se vois ehkä ol ihanteelline taimie kasvatuspaikka. Se on hyvi valosa paikka, mut siin ikkunoitte yläpualel o semmone mukava lippa, joka just sopevasti siivilöittee valloo. Santpauliatkaa ei pala, vaik aurinko paistaa suaraa. Varovasti mää esitinki ehdotukseni jo yhdel kukkavastaaval, ja hän näytti vihreet valloo. Hän keksi heti muitaki yht hyviä ja valosii paikkoi, jois kukkii vois idättää.

Tämä kuva o otettu tyäpaika kukkakäytävält  viime suven. Meil alko sillo toises osas talloo remontti, ja sen tähde kaikki kukat siirrettii täl valoisal käytäväl. Isoje ikkunoitte viäres o ikkunapenkki kukkasii varte ja istumapenkki ihmisii varte. Täl hetkel istumapaikatki on varattu suureks osaks kukkasil. Remontti valmistuu jouluks, ja sillo kasvei siirrretää taas omil paikoilles ympäri rakennust. Mun tyäpaikassani o iso piha ja puutarha ja paljo sisäkukkii. Pääasias vapaaehtoset viherpeukalot hoitaa näit talkooperiaatteel.

Ei tää asia viäl varma eikä lopullisesti sovittu ol, mää vast ole esittäny kysymykse ja ehdotukse. Mut jos tämä toteutuu, tehdää ehkä semmone sopimus, et mää saa idättää kukkii sovituil paikoil ja sitävastaa anna talol kesäkukkii. Jos nimittäi idättämine onnistuu.

Nyte oikee jo vartoo ens tammikuut. Sillo saa kylvää ensimmäiset siämenet. Ensimmäisen olis sinisalvia Blue Angel. Kuvast päätelle se o loistava sinine.

Mul ei ol minkäälaist kokemust ennestäs kesäkukkai kasvattamisest. Mitä ny lapsuudestani muista jottai rinkeplummui ja kosmoskukkii. Jos mää olsi viisas ja varovaine, mää olisi esti hankkinu vaa muutama siämenpussi, ja kaikki semmosii et voi kylvää suaraa kukkapenkkii. Mut mää lumoudui näitte kukkase kauneutee pelkästäs kuvie perusteel ja meni hankkimaa vaik mitä vaikeesti kasvatettavaa ja hoidettavvaa. Antaas kattoo kui hyvi yritykseni onnistuu taik menneekö pahasti mönkää. Oliski varmaa enstiks pitäny kyssyy viisaammilt.

Sitäki mää ole koko aja funteerannu, ekko tämä elämä o nii kovi epävarmaa. Ei sitä tiä, onko meist edes ens suven menemää sin miähe kototalloo. Voidaa vaik sairastuu.

Kerrotaa, et Martti Luther olis aikoinas sanonu, et vaik huamen tulis mailmanloppu, tänäpä täytyy istuttaa omenapuu. Sitä vois ehkä soveltaa, et vaik ens suven tapahtus mitä yllättävvää tai ikävää, mää ainaki tänäpä osta siämenpussi ja suunnittele, mihe mää se kylvä ja millai se taimeks kasvata.

Ne nettikaupat, joist mää siämenii tilasi, oli valla miälekiintosii. Toine oli Vesa siämenliike Poris ja toine  Joyseeds.

Kalenteriflikka

Eurooppalaiskissarengas o julkassu kalenteri, joho mee Rusuki o päässy kalenteritytöks. Se oli minul ihan yllätys. Ruskal oli tänäpä taas näyttelypäivä, täl kerttaa Helsinki Myllypuros.

Ko meni hänt siält kissanäyttelyst hakemaa kottii, osti samal tämä kalenteri ja selaili sitä ja yllätyi, et Ruskaki oli siin, marraskuu 2012 kalenteriflikkan. Ihmetteli kyl, misä ihme paikas kuva oli oikee otettu. Ja kuka oli ottanu. Sit selkis. Kerra viime helmikuus Ruska oli kasvattajas kans näyttelys Jyväskyläs saakka. He viätti siäl hotellielämää, ja siäl hotellihuanees tämä kuva o otettu. Ruska kattoo siin hauskasti peilii, niät näkkyy kroppa sivustpäi ja naama peilist edestpäi. Peilikuvas näkkyy hiano punane kaulaliinaki. (Täsä kuvas, joka o otettu kuvast, se ei oikee nävy.)

Sama kuva vähä likempää.

Kalenteris o paljo muitaki kauniit eurooppalaiskissoi. Niinko ny tua kansikuvakissa, fiini hopeatiikeri. Ruska sukulaisiiki kalenteris o, sulone tassukuva häne isoisästäs (äidinisäst) Belagian Ludvigist. Ja lokakuu kalenteripojaks o päässy Ruska velipoika Sisu (Pinkkitassun Benjamin). Näit kuvia voi kattel paremmi, jos tillaa kalenteri omaks. Sitä o saatavan Eurooppalaiskissarenkaast, ja sitä tilataa yhdistykse sihteerilt: sihteeri(at)eurooppalaiskissat.net tai puh. 050 304 8889. Kalenteri hinta o 10 € ja postimaksu 3 €.

Ruska sai näyttelyst tämmese hiano lelu. Heti Ruska näytti et ymmärsi millai täl lelul leikitää: se otetaa tukevaa otteesee etukäpäläi vällii ja takatakakäpälilil potkitaa. Eli sen kans taistellaa.

Mut kyl se näköjäs unittelutyynykski kelpaa. 

Ristiaallokos räpiköittemist

Tämä Kirsti Ellilä kirja Ristiaallokkoa mää ole saanu postis jo elokuus. Tarkotus o ollu, et mää kirjottasi täst kirjast plokissani. Innoissani mää heti luinki kirja ko se tuli mul. Se oli mukava lukkee, mum miälestäni oikee tervetullu kevennys naispappeuskeskustelluu. Ainaki mää oti tämä ja ne kaks aikasempaaki kirkkotrilogia kirjaa kaivattun kevennyksen.

Tarkotukseni ei ol ollu vaijjet kirjaa kualiaaks, vaik tämä kirja o ollu mul jo kolme kuukaut enkä ol siit hiiskahtanu. Mul vaa tämä koko kirko naispappeuskeskustelu o nii traumaattine asia, et o vaikee kirjottaa mittää. Varsinki ko mul ei oikee ommaa kantaa ol, eikä ol koskaa ollukkaa. Ja varsinki viäl aihepiirii hiukka sopimattomal ja luantumattomal Pori murteel.

Tai no, on mul ehkä aikasemmi ollu selvempi kanta ko nyte. Mää oli emotionaalisesti tottunu siihe, et miähet o pappei, enkä mää kaivannu siihe asiaa mittää muutost. Sentähde mää kannati miäspappeut. Mua itteeni ei sais papiks kirveelläkkää, ei ol kutsumust.

Mul ei tee yhtää tiukkaa eikä ol vaikeet ol tekemisis ja jokapäiväses yhteistyäs niisanottuje naispappeude vastustajie kans. Ole sentää jo yli 30 vuat ollu tyäs yhdes ns. kirkollises järjestös (Suomen Raamattuopistos), jos näit hyväkkäit on. Päivasto, mu sympatiani o hee pualellas. Heitäki o tiätysti monellaisii, niinko yleensä ihmisii. Kirkos ja muallaki he täl hetkel o päähääpotkittuje joukos. Järjestöpappein näil o varmasti helpompaa. Varmaa silloko naisppeudest päätettii 1986, ajateltii, et naispappeude vastustamine o vanhenevvai änkyröitte ja jäärie asenne, joka haihtuu sitä mukkaa ko nämä jäärät jää eläkkeel.

Nyte sit näyttää silt, et monet vanhat ns. jäärät o kumminki joustavii ja ymmärtäväisii ihmisii, vaikkei he nii innostunneit naispappeudest oliskaa. Sitä paitsi totta o, et he o jo jääny tai ainaki o kohtpualii jäämäs eläkkeel.

Mut kuka olis osannu arvat, et viäl 25 vuode pääst naisppappeude hyväksymisest olis noussu uusii teologia opiskelijoitte sukupolvii, jokka vastustaa naispappeut. Millai nuaret innokkaat juur valmistunneet teologia maisterit voi ol nii tiukkoi ja mustavalkosii, ettei he men edes vihityttämää ittees papiks yhdes naispappie kans? Eikä he kaikki miähii ol, on naisteologejaki, jokka ei tahdo pappisvihkimyst. Mihe nämä teologit pannaa? Kuka hee tyällistää? Kirko virkaa näil nuaril miähil ja naisil ei ol pääsyy.

Vuaskymmie varrel ole tuntenu nii monia kunnioitettavii ja fiksui naispappeude vastustajjii, et mää kunnioita hee kantaaski. Minnuu ei hee katsomukses häiritte. Jos he itte sannoo, et naiste ja miäste pappeus ei ol heil tasa-arvokysymys, mää usko hee sannaas. Mut ulkopualt asia nähdää väevänkäl tasa-arvokysymyksen.

Mut mää ole löperö ja lepsu ihmine. Em mää vastust naispappei enkä naispappeuttakaa. Mää mene ihan miälelläni jumalanpalveluksee, jota pittää naispappi. En jaks vastustaa. Päivasto ole nähny joitai naispappei joist o tullu ajatus, et tua naine o tos tehtäväs omal paikallas.

Täl viikol Helsinki Sanomat kerto, et Vantaa seurakunnat o päättäny vähentää ja vähitelle lopettaa tukes viidel kirko virallisel lähetysjärjestöl näitte näkemyste tähde. Se ahdistaa minnuu ihan kauheesti, vaikkei mun tyäyhteisöni sattunu just noitte järjestöje joukos olemaa. Sammaa sakkii me kuulutaa kumminki. Eikä ainakaa mu tyämaani ol ennenkää kirko rahois kiäriskelly. Päivastoi, konkurssi partaal ja uusie haasteitte keskel o toimittu yli 70 vuat.

Mun nähdäkseni mu tyäyhteisöni - ja varmaa monet muutki kirko järjestöt - o dynaamiste ja monilahjakkaitte ja monitaitoste ihmiste yhteisö. Mee tyäporukois nauretaa paljo. Meil o ussei aika lystiiki, vaikkei uskois, ainakaa jos o Helsinki Sanomii uskomist. Täs järjestös o ollu isoi kriisejäki mut onneks ei täl hetkel, ne kriisit tullee enämpi ulkopualt. Järjestötyäs ei pärjää joustamattomat ihmiset. Heil tullee liika vaikeet. Ihmiste täytyy ol valmiit muutoksii, yllätyksii, pettymyksii ja ainaisee rahapuutteesee ja siihe, et joutuu tekemää montaa lai hommaa. Mul o käsitys, et näis järjestöis viihtyy originellitki, individualistit ja hassut taiteilijaluanteet. Tyäilmapiirii kuuluu aika suuri vapaus ja keskinäine luattamus.

Nämä järjestöt ja niitte kannattajt o vuaskymmenie saatos edustanu ihan tavallissii kristittyi ja uskovaisii ihmisii. He ei ol kauheesti muuttunu, eikä ainakaa ahdasmiälisempää suuntaa. He o ollu ahkerii kirkoskävijöit, seurakunta-aktiivei ja ulkolähetystyä tukijoit. Mut muu yhteiskunta - ja kirkko - o muuttunu nii jyrkästi, et se muuttunee mailma silmis he o muuttunu vähitelle konservatiiveiks, ahdasmiälisiks, fundamentalisteiks ja vihdoviime äärifuntamentalisteiks. Kai koht, jos he avvaa suus, heit syytetää vihapuhheist. Tai annetaa heil sakkoi ja pannaa vankilaa.

Täsä sitä ny sit ollaa: äärifundamentalistit ja suvaitsevaiset vastakkai. Jos o pakko valit, mää mialuummi hiljaa valitte ne äärifundamentalistit ja tapani mukkaa pidä suuni kiinni. Mut onko pakko kärjistää näi kauheesti? Ei läheskää kaikki naispapit tai konservatiivit tahtos kärjistää. Monet naispapit mun tiätääkseni pystyy hyvi tulemaa toimee näitte änkyräi kans ja änkyrät naisppie kans. Ymmärryst on kyl olemas siäl ja tääl ja joka pual. Luulem mää.

Mut tämä kirko kärjistyny asetelma tekkee mu vähä niinko rammaks. Em mää pysty kirjottammaa mistää naispapeudest enkä muistakaa vaikeist asioist. Vaik ny jo vähä kirjotinki.

Mut sit takasi varsinaisee asiaa.

Oikee miälelläni lui Kirsi Ellilä kirkkotrilogia, viimitteeks ny tämä Ristiaallokkoa. Siin pohdiskellaa miäspappeut, naispappeut ja yleensäki pappeut. Ja tiätysti paljo muitaki asioit. Kirja kertoo Auliksest, papist, jonka vaimo joutu kriisii ja vasto Aulikse tahtoo otti pappisvihkimykse ja avioero. Aulis sairastuu äänisairautee, joka vaikeuttaa puhumist tai jopa estää sen. Aulis o kirkkotrilogia kahdes ensimmäises kirjas esiintyny periaattee miähen, jol o selvät pasmat asiaa ko asiaa. Täs kirjas, josa kerrotaa elämäst ja tapahtumist Aulikse omast näkökulmast, tuntuu, niinko pudottais hyllyvää suahoo, josa mikkää ei ole selvää eikä helppoo ja kaikki pasmat o sekasi. Siäl suas Aulis yrittää selvit murrosikäste lastes ja koiras kans päivä kerrallas. Ko hän o menettäny äänes, oikeastas hän o menettäny pappeuteski. Ja siin sivus mennee itseluattamus. Kuka hänt ennää jaksaa kuulustel, ei kukkaa hänt ot vakavasti, hän ajattellee.

Kirja lopus o kohtaus perhee koirast. Koira, nimeltäs Apatia, lopettaa syämise ja sairastuu henkevaarallisesti, ko o syäny rotamyrkkyy. Ko koira henki o vaakalaudal, Aulis oivaltaa siit koirast yhde asia: "Koira oli aina hyväksynyt hänet sellaisenaan." Koira sairastaa eteises ja Aulis valvoo koira viäres ja vartoo, alkaako toipumise merkit. Loppui lopuks uni voittaa ja hän nukahtaa. Hän herrää ja koira peti o tyhjä.

"Aulis lähti etsimään koiraa. Hän sytytti keittiöön valot, ja koira oli siellä, istui hellan edessä ja tuijotti alakuloisena tyhjää ruokakuppia. - Onko sinun nälkä? Aulis kysyi. Koira käänsi päätään ja heilautti häntäänsä..."

Koira oli alkanu parantuu. Aulis herätti koko perhee. Oli jouluaamu. He seiso hämäräs keittiös, jouluvalot tuikki ikkunal, ja he katteli aterioivaa koiraa. Auliksest tuntu, et tämä onnellise hetke hän muistas elämäs loppuu saakka.

Ny mää meni paljastammaa kirja onnellise lopu. Kaikkii vaikeit ristiriitoi ei ratkastu. Räpiköittemine ristiaallokos varmaa Auliksenki elämäs jatkuu. Mut vanha koira ainaki parantu. Aulis oli onnelline siit. Koira, Apatia, oli ain yht riamukkaasti huiskuttanu häl häntääs ja toivottanu häne tervetulleeks kottii, sillonki ko hän ei ollu siit itte yhtää välittäny. Eikä koira pualestas yhtää välittäny, pystykö Aulis pitämää hyvvii saarnoi selkeel äänel vai pihisemmää ja kähisemmää. Koira välitti hänest.

Asiast toisee. Yhdest kirko konservatiivist, Osmo Tiililäst, joka oli dogmatiika professorin Helsinki yliopistos, kerrotaa hauskast anekdoottii. Tiä sit, onko totta vai ei. Tiililäl oli koira, jonka kans hän harrasti mettäl käymist. Koira oli hänel läheine ja tärkee. Joskus pari opiskelijaa oli käyny häne tykönäs häne kotonas suullises tentis. Jälkeepäi Tiililä oli kuulemma kommentoinu opiskelijoitte tenttimenestyst: "Toine taputti ja toine reputti."

... niinko Vilkkiläs kissoi?

Mää pani Sinfonia, Ruska sulhaskolli, kuva oikee näitteihi kehyksii ja näyti tätä Ruskal. Ruska ei viäl korvaas lotkauttanu. Luva kans julkase tämä kuva tääl plokissaki. Eiks vaa olekki kommee ja kaunis kollikissa, tämä Mäkikatin Sinfonia? Kyl tämä kans kelpais riijjustaa. 

Tämä sulhane o ollu valittun Ruskal jo viime kevvääst alkai. Sinfonia o sinitäplikäs eurooppalaine uros. Ruskal o ollu kolme piänt juaksuu, joist keskimmäisel kerral häne kuljetettii Sinfonia tyä. Mut Ruskast paljastuki sillo oikee pirttihirmu, eikä hän tahtonu yhtää ol missää tekemisis kenenkää Sinfonia kans. Varmaa lähinnä Ruska pelläästy kauheesti, ko joutu pitkä matka päähää kottoo viaraitte kissoje ja viaraitte ihmisten joukkoo viaraisii paikkoihi. Koko juaksuki tyssäs sihe paikkaa, ko Sinfonia lähesty ystävällisesti Ruska-fröökynää. Ruska oli nii kiukkuine, et kuulemma sylki pelkästäs Sinfonia hiakkafatilleki. 

Sen jälkee o yks kolmepäiväne juaksu täl mee kissafröökynäl ollu. Sillo ei ryhdytty mihenkä toimii, ko oli etukättee Ruska kasvattaja ja omistaja kans sovittu, et kattotaa ny tämä juaksu kaikes rauhas et kui kauvva se kestää ja minkä kaava mukane se o. Et osataa sit seuraaval kerral varautuu. Kolme päivää se kesti niinko ensimmäiselläki kerral viime kevvään. Tämä oli syyskuu loppupual. 

Sillai o sovittu, et seuraavaks o Sinfonia vooro matkustaa meil. Jos vaa fröökynä suvaittis juast. Ilmeisesti häl ei ol mittää hinkuu ruvet äitiks. Ilmeisesti hän o ihan tyytyväine elämääs tälläi näi.  Antaas kattoo, kullai käy. Koska Ruska juaksee ja millai hän ottaa Sinfonia vastaa. Ruska pittää meit piänes epävarmuudes ja jännitykses. 

Tänä syksyn o Ruska pikkusiskol Beal ollu kahdet sulhastreffit. Ensimmäisel kerral heil ei viäl tärpänny. Beast ja häne sulhasestas Joonatanist o nättei kuvia tääl.  

Mitä opimme tästä? Ei se sanonta et o niinko Vilkkiläs kissoi, ain pidäkkää paikkaas. Ei ne kissat vaa napist painamal lissäänny.  

Sama näkkyy mee suvipaikas Koskellaki. Suvel siäl oli kaks vakituist navettokissaa Musta Miina ja Miisu. Miisu sai kaks pentuu, jokka hän piilotti nii hyvi, ettei niit suve aikan löydetty eikä saatu ihmiste ilmoil. Niist toine hävis loppusuvel jäljettömmii. Syys-lokakuus mää yriti monen viikoloppun loukuttaa toist jäljel jäänyt pentuu, mut ei siit tullu mittää, ko ruuvvaat vaa hävis loukust mut loukku ei lauvvennu. Sit mää ajatteli surumiälel, et no ni, pentu o kohtalos valinnu.  Ei hänest tul kotikissaa, hän jää kesyttämättömäks navettokissaks viättämää villii ja vappaat elämää.

Ny sit sej jälkee o emokissa Miisu hävinny. Lähimettäs asustaa ilves, olisko se viäny, tai kettu? Mut yks aikuine kolli, joka koko suviaja oli omil reissuillas, o kuulemma tullu takasi kotonavettoos ja valmiil ruakakupil. Kai se sanonta pittää paikkas et routa kollikissanki kottii ajjaa. Kolme kissaa siäl tälhetkel o, tämä paluumuuttaja musta kolli, Musta Miina, joka syyst tai toisest ei saa pentui, ja tämä keskekasvune, jonka mää ole nimittäny Pyryks. Musta Miina o vissii ottanu Pyry hoiviis ko tämä oma emo o hävinny. Pyry sukupualest ei ol viäl tiatoo, ko hän ei ol esittäytyny kunnol niät vois kattoo.  

Pyryl ja Mustal Miinal ja mustal kollil tullee ruaka-toimitus navettoo joka ilta, ja he ossaa sitä varrot. Heil o lämmitystäki luvattu järjästää. Mut kovi o lyhkäst ja epävarmaa näitte kissoje elämä. Ei se sanonta, et o niinko Vilkkiläs kissoi, siäl maatalossakkaa ol ainakaa tänä syksyn toteutunu. Vaik siäl o kuulemma välil ollu yli kymmenenki kissaa ni nyte o vaa kolme.

Yks eläinlääkäri oli laskenu, kui paljo yks ainoo leikkaamaton naaraskissa voi saad jälkeläisii ja lissääntyy muutama vuade aikan. Jos häne laskelmaas soveltais mee sukulaispaika navettokissoihi, se menis tälläi. Miisu ja uus pentu (jos se o tyttö) sais ens suven kahdet pennut ja kummallaki kerral kumpiki neljä pentuu, joist pualet olis tyttöi. Sit siäl navetos olis ens syksyn 20 pualvillii kissaa (jos laskee mukkaa Musta Miina ja tämä nyte takasi tullee musta kolli). Ja jos kissat jatkas sammaa tahtii, ni seuraavan syksyn siäl vois ol jo 70 kissaa ruakittavan. Mut käytännös tämä laskelma ei stemmaa. Miisu itte o hävinny. Miisu pennuist yks ainoo jäi henkii, ja tämä yks ainoo pentukissa voi yht hyvi ol kolli. Jos se o kolli, ni ainakaa tämä naveto kissat ei ennää lissäänny. Ja näyttää silt, et näitte ulkokissai hävikki o aika suuri.

Toivotaa kumminki, et Musta Miina ja Pyry ja musta paluumuuttaja selvii talvest ja talve tuiskuist ja vaaroist ja saadaa taas treffat hee kansas ens kevvään ja suven.

Täsä kuvas Ruska o tunkenu ittes isännä syllyy. Häl o semmone tapa, ekko isäntä ottaa sanomalehde ja levittää se kööki pöydäl, kissa tullee ja lyä maate lehde pääl. Ja jos isäntä istuu nojatoolii ja ottaa lehde polvelles - niinko täsä - ja meinaa lukkee lehtee, ni Ruska luulee, et se lehti o ihan hänt varte asetettu sihe ja hän mennee nukkumaa ja kehräämää lehdelukija polvel. Hurina vaa kuuluu: hur-hur-hurrrr.

Orkideat

Viime viikol mu orkideaperheeni sai uude perheejäsene, tämmese jännä vaaleepunertava perhosorkidea. Nyte näit orkideoit o meil jo täys tusina. Itte mää ole ostanu vaa yhde ainoo, muut kaikki ole saanu. Viime kevvään meil tuli kaks uut perintöorkideaa, jokka mää sai hoitooni miähe vanhemma sisko kualema jälkee. Hänelt jäi muitaki kukkasii ja kissojaki. Näit perintökissoi käy miähe veljepojat Koske talos päivittäi ruakkimas ja samal kastelemas kukkasii. Me kastellaa tiätysti silloko ollaa käyty siäl.

Perintöorkideat o siit erityise kiinnostavvii, et mää en tiä kummosefärisii kukkasii niihi tullee. Niis ei nävy viäl uusii kukkavanoi, mut uusii lehtii o kyl kasonnnu.

Tämä 60-vuatislahjaks saamani valkone orkidea rupes kukkimaa viime heinäkuus just silloko me oltii lomal ja pois kottoo siäl miähe kototalos Koskel, sisarvainaja tyhjäks jättämäs huushollis. Se kukki heinäkuu, elokuu, syyskuu. Vast ny marraskuus pari kukkaa o alkanu kuivettuu.

Uskokaa tai älkää, Ruska tälläs ittes ihan itte noihi kuvvii. Just hiljattai yks ihmine ihmetteli Ruskaa ja sano, ettei hän on ikän nähny tommost kissaa jonka tarttee ol joka paikas fölis ja päälläs pystös.

Ja täsä kuvas Ruska o esittelemäs kolmat täl hetkel kukostavvaa orkideaa. Mää ei tiä edes tämä nimmee, mut ei kai se tavalline perhosorkidea ainakaa ol. Tämäki o perintöorkidea, mu äitini peruja. Äitini kuali kevvääl 2007, niät tämä o ollu minu hoidossani 4 ½ vuat.

Täsä o viäl vähä likempää otettu kuva kukast.

Täsä viikovaihtees mää tei hiukka tarkempaaki orkideatarkastust. Näytti silt, et kahtee valkosee o tulos uus kukkavana ja niitte lisäks yhtee vaaleepunasekeltasekirjavaa. Jännää varrot sitä, et millo mikäki orkidea alkaa kukostammaa. Ja ny viäl seki lisäks, et kummosii kukkii tullee.

Pyhämiästepäivä

Eilä oli pyhämiästepäivä (pyhäinmiestenpäivä), niinko enne vanhaa sanottii. Meil oli hijaiselloo koton. Mun oikee silmäni lepäs täs kukkakimpus, joka juhlisti mee olohuanet, valkoses krysanteemis ja syreenioksas. Mu miälestäni kaunis kimppu ja soppii päivä luanteesee. Vast tänäpä mennää sytyttämmää kynttilä edesmenneitte muistol.

Me ollaa toistaseks pysytty erillämme Halloween-meininkist. Aika liki Halloween kyl eilä jo kävi, ko yläkerra lapsperhees oli kekkerit. He oli viaratas varte koristellu koko porraskäytävä mustil lepakoil, ja ulko-ovel oli hämähäkkikuvioisii ilmapalloi.

Ei hee juhlat meit häirinny. Me oltii omas olossamme ja hissuteltii koton ja viätettii rauhallist pyhäinpäivää.

Hyvvää viikovaihtee jatkoo teil kaikil, jokka satutte poikkeemaa!

Klaput ja käsityäkissa

Eilä mää esitteli isoäitiklappui, joit virkkasi ja kuvasi Santoriinil. Tämä o kokeilu, kui paljo ympäristö muuttaa sävyi vai muuttaako. Mää levitteli virkatut klaput perrostalopiha kalliol. Kui must tuntuu, et färit ja sävyt o platkumpii näis kuvis, jokka o otettu Suames, verrattun niihii, jokka mää oti Santoriinil paljo kirkkaammas Välimere valos. Tummavihriäine lanka kyl näissäki kuvis hukkuu harmaasee eikä erotu lainkaa samallai ko sinine ja punane.

Loppuu täytyy pistää kuvasarja Ruskast. Ko hänki on nii innostunu käsityäihmi.... eiko tuanoini käsityäkissa. Ainaki lankakerät o häne suuri intohimos ja kiinnostukse kohtees.

"Kyl mää ny ainaki yhtäkkii vähä lainaa tota houkuttelevaa lankakerrää, sanopa tua mu emäntäni ihan mitä vaa!""

"Sit mää kanna se tän vähä kauvvemmas!"

"Ja aah, ihanaa o antaa villalankakeräl oikee kyytii! Tämä o mu tämä päivä paras saaliini."

Pitkäst aikaa uus käsityä

Pitkäst aikaa mää aloti uude käsityä. Rupesi tekkee näit isoäitiklappui. Kuva o otettu Santoriinil lokakuu alvus. Kuvast näkkyy et käsityä oli mul mukan. Klaput o täs levitettyn parvekkee kaiteel, ja bougainvillea oksa meriteeraa Välimere färei ja valloo. Enne matkaa mul oli kova arpomine siit et otanko kävityä mukkaa vai enko ot. Pualest puhu se, et lankat o kelvii kantaa vaik ne viäki tillaa kapsäkis. Vastaa puhu, et ne viä suure tila enkä tiä tulleeko noit klappui kumminkaa siäl virkattuu. Kyl tuli. Onneks oti mukkaa. Lentomatkoillaki mää virkkasi ja matkat kulu mukavasti, ko oli piänt askartelluu koko aja, välil askartelluu niitte syämiste kans ja välil isoäitiklappuje kans. Metalline virkkuukoukku pääsi läpitte turvatarkastuksest kummallaki matkal.

Koton ole jatkanu virkkaamist. Ruska tahtoo kans virkat, tai ainaki sötköttää mu lankojani ja kantaa niit suussas.

Sokokse lankahyllyl ei ollu paljonkaa valinnavarraa silloko oli ostamas näit lankoi. Nämä o Novita Nalle-lankaa ja tommosii himmeit, mu miälestäni hiukka syksysii färei. Mu tullee noist miäleeni syyssuvine mettä: havupuut, kalliot, jäkälät, oksat, kävyt, kukkivat kanervat ja sinine taivas.

Se o muuto kumma, et tos kuvas ei vihriäine näyt lainkaa vihriäiselt. Kirkas valo syä se färi ja muuttaa se tunnistmattomaks. Sinine ja kanervapunane pualestas o kuvas kirkkaampii ko ne oikeesti onkaa.