Muistoja

Joskus täällä suvilystipaikassa tulee eteen muistoja, jotka säväyttävät, vaikken minä olekaan niistä osallinen. Hiljattain tuli vanhojen valokuvien keskeltä esiin vanha äitienpäiväkortti.

Näytin tätä miehelle ja kysyin, kukahan tämän on askarrellut. "En muista", hän sanoi, "voi olla että minä."

Sitten avasin kortin, ja sieltähän se askartelija selvisi. Ei tämä vielä varmaankaan ensimmäisen kansakoululuokan äitienpäiväkortti liene, ehkä toisen tai kolmannen. Joskus keväällä 1958 tai 1959 tätä on taidettu askarrella.

Tekstiä lukiessa minulle tulee pakostakin kyynelet silmiin. En ole mieheni äitiä koskaan tavannut, koska hän on kuollut monta vuotta nuorempana kuin minä nyt.

Äidille

Äitini luona on armasta aina
Äiti kun läsnä on, huolet ei paina
Puolesta äitini pyytelen Luojaa
että hän siunaa ja äitiä suojaa.

Esko Vähätalo

(En kestä tuota toka- tai kolmasluokkalaisen liikuttavaa allekirjoitusta!)

Toisenkin muiston huomasin juuri. Kamarin pöydälle oli ilmaantunut ikivanha klubiaski, kuulemma mieheni pappan eli äidinisän peruja. En tiedä, mistä se oli siihen ilmestynyt. Pappa poltti Klubia.

Tämä on minullekin hyvin tuttu aski. Tätä tupakkaa isäni poltti 1950-luvulla ja varmaan myöhemminkin. Hän oli oppinut tupakoimaan sodassa, kun siellä miehille jaettiin tupakka-annokset. Isä sairastui 1990-luvun alussa virtsarakon syöpään, johon sitten parin vuoden sisällä kuoli. Tupakan sanotaan olevan yksi virtsarakon syövän (niin kuin myös keuhkosyövän) syistä.

Mieheni pappa kuoli 1967, liki yhdeksänkymmentävuotiaana. Klubiaski on kai yli 50 vuotta vanha.

Kuluneena viikonloppuna Koskella oli perinteinen Kosken kohaus. Me olimme Porissa lauantaina Kosken varsinaisena tapahtumapäivänä. Sunnuntaina pääsimme mukaan haustasmaakierrokselle, jossa käveltiin ryhmissä hautausmaalla ja kuultiin selostusta haudoista. Kierros alkoi ja päättyi samassa paikassa, sankarihautausmaalla. Koskelaisille ja myös miehelleni kierros oli muistelua. Minulle kaikki täällä on uutta.

Sankarivainajien joukossa on myös mieheni eno Lauri Särä. Hänen olisi pitänyt jäädä Särän talon isännäksi. Kun hän kaatui sodassa, toinen Särän tyttäristä miehensä kanssa rupesi pitämään taloa. He olivat mieheni vanhemmat.

Sota muutti kohtaloita monella tapaa.

En lakkaa ihmettelemästä tämän paikkakunnan erikoisia talonnimiä. Enkä sitä, että ihmiset ja talot tunnetaan usein talonnimen eikä sukunimen perusteella. Osalla tietysti sukunimi on sama kuin talonnimi.

Tässä vain muutamia erikoisia talonnimiä:

Ali-Kattelus ja Yli-Kattelus
Harmaa
Hyhkö
Jalli
Julla
Lomme
Manni
Muti
Nyhä
Puras
Pyhkö
Ritari
Sarja
Särä
Sättäri
Tausa
Urmas
Vamma

Kyllä täällä Koskella valtaosa talonnimistä on "tavallisia" kuten Heinilä, Poutala, Rantala, Haavisto, Kuusisto tai Haapasalo, Rauharanta, Uusitalo, Vanhatalo. Silti minulta meni vuosia, ennen kuin opin, keitä asuu Poutalassa ja keitä Rantalassa, mikä talo on Nyhä, mikä Pyhkö, mikä Kärppä, mikä Haapasalo, mikä Kesälä. Ja minkä nimisiä ihmisiä niissä asuu. 

Unikkoi ja Yyteri muistoi

Tääl talos ja pihas joka täl hetkel o mee puuhamaa ja suvilystipaikka, kassoo vanhastas oranssei unikoit. En tiä, mikä o näitte lajike. Luuli et nämä olis idänunikkoi, mut niis o erilaiset nuput ko mu kasvattamisani idänunikois. Tämä kuva o jo viimevuatine ja täsäki unikot o osittai ylikukkineit ja rähjäsii. Ne o hetke kukkasii. Tänä vuan mää näi ko ne vast alko avvaamaa nuppujas, sit mää lähdi käymää Espoos, ja seuraavaks ne oliki jo kukkineit. 

Vuasi takasi mää kylvi ja kasvati kaht lai idänunikkoo, valkost ja vaalee lohepunast. Unikot iti hyvi ja mul oli taimii hurumykky. Mää istuti niit noitte oranssie viäree ja mualleki pihhaa. Ei ol montaa ennää henkis. Valkosii o onneks ainaki kolme yksilöö. Lohepunasist en tiä ko yksikää ei ol ainakaa kukkinu. 

Valkoset ("Royal Wedding") unikot o mu miälestäni ihanii. Kyl kannatti itte kokkeil näitte idättämist ja kasvattamist vaik sai yli vuade varrot kukkasii ja enää muutama kappale o henkis. Ko nämä ny kumminki o asettunu "taloks" ni kai soppii toivoo et ne levvii. 

Täsä yks Royal Wedding jo kukkineitte oranssie joukos. 

Ja täsä näkkyy kaks kukkaa. 

Ehtoaurinkos otettu kuva toisest paikast. 

Lähikuva. 

Keskustaki o kaunis. 

Hiljakkoi mu siskoni Anna kuskas tän mu toise siskoni Auli lähettämä valmu eli uniko juurako, joka o Aune Kaanaa kantaa. Aune Kaanaa ja minu ikäero oli 40 vuat. Me oltii naapureit 1950-luvul, hän oli siis naapuri täti ja tärkee ihmine mul ja mu nuaremmil siskoilleni. Hän niinko meki jouduttii lähtemää Yyteri Kaanaast ko sin rakennettii tehdas. Mee perhe muutti tehtaa tiält Vähäraumal liki Pori kaupunkii mut Aune osti ittelles talo ihan siit enttise kotos likelt. Hän kävi tehtaas töis siivoojan. Siäl uudes pihas hänel oli monemmoisii kukkasii mut yks sortti oli punane valmu. Mää en ol varma se färist mut mul o muistikuva et se olis viäläki voimakkaamma punane ko nämä Särä talo vanhat oranssit unikot. Enne vanhaa Poris unikoit sanottii valmuiks. 

Mää ole muistellu muutonki tätä Aune Kaanaat. Joskus 1950-luvul ko mää oli al kymmene vuade vanha flikka, Aune sairastu vyäruusuu. Se oli sevvert merkittävä tapaus et se o jääny mu miäleeni. Mu äitini oli sitä miält et nii mukava ko Aune oliki, ni hän ei oikee kestäny sairastamist. Jos häl tuli vaik flunssa, hän oli nii kippee, nii kippee. Ja hän oikee valitti äänees. Voih-voih-oi-joi. Oi-joi-joi-voi-voi. Mää voi kuvitel et ko Aune sairasti nii kivulloist sairaut ko vyäruusuu, hän silloki oli tosikippee. Ja valitti. Syystäki. Mää luule muistavani et hän esitteliki sitä vyäruusuu mee äitil ja isäl. Mut mää en uskaltanu kattoo. 

Aune oli syntyny juhannusautton 24.6. Yleensä hän fiiras syntymäpäiviis, melkei joka juhannusautto. Hän leipo ain ISO kermakaaku ja koristeli se kauniisti ja trahteeras viarailles. Meki oltii häne tykönäs usiampan juhannuksen. Joskus oltii oikee yäseetäki. Hän tykkäs viaraist, ja hänel oli iso tuttava- ja ystäväpiiri. Aune tykkäs lapsist ja nuarist ihmisist. Ja nämäki tykkäs hänest. Aune oli nii lämmin ja ystävälline ja viaraavarane et oli ain hauskaa men häne tykös kyllää. Aune oli naimaton ja perheetön ihmine mut häl oli paljo perheystävii. Hän hoivas viaraitas ja järjästi lapsil tekemist ja pani mukavasti istumaa tai vaik huilaamaa sänkyy päiväunil.

Aune oli mul oikee rakas ihmine, niinko oma mummu. 

Ny o koht juhannus ja Aune syntymäpäivä. Hän täyttäs ny 104. Mää muistele Aunee senki tähde, et just ny juhannukseks määki sairastui sihe ikävää tautii: vyäruusuu. Ja munki tekis miäleni valittaa. Ja valitanki. Troppei on ja ole jo saanu yäni nukuttuu. En tiä millai vyäruusuu 1950-luvul lääkittii. 

Mää ole ollu sev verra huanos kunnos ja sitä enne kiiruine ja menos ja tulos et viäläki se Aune Kaanaa unikko (se jonka mu siskoni toi toiselt siskolt Porist) seisoo ämpäris ja vartoo istuttamist. On jo varronnu reilu viiko. Oi-voi, oih-voih. Toivottavasti se unikko viäl o henkis, suvaittee juurtuu ja mää saa ens vuan nähd se kukkiva. Siskoni Auli uhkas pan matalaks koko kukkamaas. Siit tuliki se ajatus, et Aune Kaanaa vanha valmu sais kasot josaki mual ja jatkaa elämääs. 

Nuket

Saanko esitel: oikeepualimmaine nukke o nimeltäs Eija. Vasemmapualeine o ilmeisesti kauvva kadoksis ollu kaksossisko. Eija, tai tarkemmi Eija-vauvva, o mun ensimmäisii leikkikalujani 1950-luvu alvust. Ihme kyl Eija-vauvva o säilyny korjus, vaik o vaa sorme mittane pikkune nukke. Vissii mää oli nii itsekäs ja tarkka lelujeni kans, etten antanu pikkusikoje leikkii niil enkä hukat niit. Eija ei ol koskaa käyttäny vaatteit, hän o ollu ain alaston, hiakkalapio toises kädes ja pikkune ämpäri toises.

Viime suven miäheni kotopaikast tuli vastaa tämä vasemmapualeine nukke, jonka mää heti tunnisti: ihan ko mu Eija-vauvva-nukkeni. Mää järjästi heil jälleennäkemise ja oti oikee valokuviaki siit muistoks. Muuto aika samallaiset mut mun nukellani o paljo enämpi leikitty, ko siit o lähes kaikki maalit krapissu pois. Sisko o paremmas kunnos, niinko uus. Kulmakarvoi myäte o värit säilyny. Sil ei ol vissii oikee paljoo leikitty eikä ainakaa livotettu vesis ninko mun nukkeeni.

Sevverra näkkyy vanhaa maalii Eija-nukest, et hänel o ollu sinine lapio ja punane ämpäri. Täl siskol o päivasto, punane lapio ja sinine ämpäri.

Tämä alempi kuva o otettu takkaapäi.

Ei uskos, et nämä o jo 60 vuade vanhoi. Ainaki Eija-vauva, ja varmaa tämä siskoki.