Komioit velipoikii

Viime sunnuntaiehtoosti me mentii suaraa Helsinkist Myyrmäki-hallii Vantaal Ruskaamme hakemaa. Ruska oli lähteny jo aamusti kasvattajas kyytis kissanäyttelyy.

Siäl oli mahtava sukukokous: emo, isä ja peräti neljä kommeet velipoikaa, kaks täysveljee, yks velipuali emo pualt ja toine velipuali isä pualt.

Ruska ei ol kuvas oikee edukses. Mut hyvät arvostelut hän oli saanu tuamarilt, oli erinomane kunto, rakenne, silmät ja korvai asento, häntä... Sanomist oli tullu vaa siit, et Ruska vähä suhisi tuamaril.

Ruska emo Pupu o melkei niinko Ruska. Kyl hänelläki täsä o vähä tyytymätön ilme. Ko mää yriti jutel hänel nätisti ja mainit hänt nimelt "Pupu", hän avas suus ja suhisi mul julmasti et "älä yhtää yrit".

Ei isäpappa Mikkikää kovi hyvätuuliselt vaikuttanu, mut ei hän ny sentää syljeskelly eikä muutonka miältäs osottanu.

Velipojal, Sisul, oli taas nii kova uni, ettei silmiis meinannu viittii ravottaa kuva ottamise ajaks. Mut kyl hän sit päätäs nosti ja silmäs avas, ko hänt vähä nyhjittii.

Täs o toine veli Bono, oikee kommee kollipoika hänki. Mut hälläki näyttää oleva valla hymy hyytyny, ko o nii totise näkköine ja toine korva luimullas.

Isokokkoine, punatäplikäs Rolle oli ainoo, joka näytti oikee heittäytyvä poseeraamaa minul, ko oti kuvvaa. Hän o velipuali emo pualelt. Rolle näytti nii mukavalt nallukalt, et olis tehny miäli ottaa syllyy.

Sit oli viäl Velmu, toine velipuali mut isä pualelt. Velmu oli jo pakattu koppaa niät tuli aika puutteelline kuva.

Kummallakki, nii Ruska emol ko isälläki, oli näyttelys neljä jälkeläist. Ilmankos emo  Pupu oli näyttelys kategoria paras siitosnaaras ja isä Mikki kategoria paras siitosuros. Kumpiki sai hiano ruusukkee ja lisäks viäl pokaalinki. Kuvas o Pupu vaaleepunase ruusukkees kans. Kategorioit o neljä, ja eurooppalaiskissat kuuluu kategoriaa kolme. Sihe kuuluu lyhytkarva- ja somalikissat. Mää ole vähä ulal näist kissoje kategorioist, serteist, arvosteluist ja arvonimist.

Minul Ruska o täl hetkel tiätysti ykkösykköstuplasertibonuskissa. 

Tunnustuksii, jatkoo edellissee

Täsä jatkoo eilisee. Mää sai pokaali Gonetobeachilt plokist Whitedeco ja sihe tunnustuksee liitty, et pitäs esittää kahdeksa tunnustust ittestäs. Ne tullee ny kuvin.

Mää oli viime viikovaihtees hengellisil syventymispäivil Johanneksekirkos Helsinkis. Tämä tapahtuma o viimiset kolmekymment vuat ollu mul suve loppu ja syksy ja tyä alku. Tapahtuma järjestäjän o tyäpaikkani Suomen Raamattuopisto. Mää ole siäl syventymispäivil tai syväreil tai hespis töis erilaisis järjästelyhommis.  Syvärit ja hespi o vähä niinko sisäpiiri kiälekäyttöö.

Varsinki aikasemmi syventymispäivät oli mul koko vuade pahin stressitapahtuma. Ny ole jo oppinu ottamaa asiat lunkimmi. Mukavaa o treffat paljo tuttui, niitäki vuaskymmenie takasii tuttavii, jokka tullee yllättäi moikkaamaa. Kerranki yks naine huusi väkijoukost: "Paula!" Ja hän oli mu enttine lukioaikane luakkakaverini. Tämä eri vuaskymmente tuttuje vaik pikanenki treffaamine o yksi lämmittävämpii juttui minul.

Johanneksekirkko o 30 vuade aikan tullu mul yhdeks kotokirkoistani vaik mää olenki ollu siäl pääasias tyä merkeis. Johanneksekirko omat tyäntekijät o mukavii ja yhteistyä o onnistunu kitkattomasti ja mukavasti.

Isos kirkos ihmiset voi ol omis oloissas jos tahtoo, tai väkijouko keskel. Tänä vuan aiheen oli Sovinto. Ko o itte mukan tyäntekijän, o vaikeet varsinaist sanomaa kuulustel. En pysty asettummaa enkä keskittymmää. Sit eläkkeel mää varmasti tule tänä kirkopenkkii istuskelemaa ja kunnol kuulustelemaa, mitä tääl puhutaa.

Tykätty osa ohjelmaa o seminaarit eri aiheist. Niitte pitopaikka o lähel oleva Cygnaeukse koulu. Yks aihe mikä kauheesti just ny kiinnosti ihmisii - niinko kuvast näkkyy - oli: Ristiriita vai sovinto kirkossa? Tavallas ulkokohtane aihe, mut semmone joka täl hetkel kiinnostaa ja puhuttaa ihmisii. Seminaari pidettii yhdes isos luakas, mut sisäl ei mahtunu ko ehkä pualet ihmisist. Loput seiso tai istu luaka ulkopual aulas ja ylös ja alas menivil trapuil. Onneks seminaarialustajil oli hyvä ja kuuluva ääni, kuulu hyvi luaka ulkopualleki.

Johanneksekirkko o valmistunu 1891. Sen suunnittelija o A. E. Melander. Kirkko o uusgoottilaine ja sisäpualt hyvi koristeelline. Eri pual kirkos o kauniit lasimaalauksii ja puuleikkauksii ja silmäähivelevä muatosii ikkunoit. Ja juhlallissii kattokruunui ja lamppui. Minust tämä kirkko o lämminhenkine ja valoisa.

Puiset enkelihahmot koristaa alttarirakennelmaa.

Kirko parvel johtaa tunnelmaliset rappuset. Jos tääl o arkises tyätouhus juhla keskel, täytyy ol hyvät kenkät, niät jaksaa ol jalkai pääl kaks päivää aamust ehtoosee - ja jokka ei kopis eikä naris, niät ei kulkeissas häiritte toiste rauhaa.

Täsä yks piäni kirkkoviaras jalvottellee alttaritasanteel. Yhdes kohtaa käytävää oli mukava suma lastevaunui ja -ratttait. Yleisö joukos oli 1980-luvu alvus suuri joukko valkohattusii iäkkäit naisii. Valkohattuste naiste joukko o vähentyny ja häipyny. Muutonki väki o vähentyny ja ehkä keskimääri nuarentunu (tai sit mää vanhentunu). Ihmee paljo oli nytenki nuarii aikuisii ja nuarii perheit ja lapsii vanhempais kans. Lapsii varte o lastenhoito ja varhaisnuaril hespileiri.

Hengellises tapahtumas o monta ulottuvuut, mitä ulkopualine ei heti tulis ain ajatelleeks. Iso tavaramäärä kuljetettaa joka vuasi paikal ja sit tapahtuma jälkee pois paikalt. Ihmiset ruakitaa seurakuntatalos, joho o pystytetty väliaikane ruakala ja kahvila. Kyltit ja opasteet tarttee kiinnittää. Kirjamyynti järjästetttää usiampaa pisteesee. Ensiapu ja sielunhoitopäivistys o valmiudes. Äänentoisto täytyy toimii. Musiikki-insrtumenttei, piuhoi ja mikrofoonei o kauheettomat määrät. Vessoi o oltava riittävästi ja niit täytyy siivot koko aja. Parkkipaikaks o saatu vuakrat kirko viäres oleva kenttä. Koko homma pyärii suures määri vapaaehtoste talkoolaiste varas.

Tunnustuksii tuli ny paljo ja harttaasti. Pokaali mää tarjoo ettiippäi miälelläni kaikil, joil tätä ei ol. 

Ihanii naamoi, pokaali ja tunnustuksii

Elokuu alvu jälkee o ilmestyny ihanii naamoi toho lukijalistaa: Cheri, Tiina, Pipsa (jo kolmas Pipsa, eläköön Pipsat!), Anniina, Arjasalo ja Irmastiina. Tervetulloo!

Lisäks Gonetobeach on plokis Whitedeco myäntäny mul hiano pokaali. Ny mul o näit jo kolme, ja mää kerräile näit pokaaleit ja palkintoi. Kiitos! Tunnustukset seuraa eri postaukses huamispäivän.

Keltaset lehdet

Keltaset koivulehdet nurmikol sai mu taas funteeraamaa syksyy. Just edellisessäki postaukses siit kirjoti. Nua keltaset lehdet viimeistäs varmistaa et syksy o saapunu. Eikä sitä muut miksikää edes lämmin ilma. Syksy on, vaik olis 30 astet lämmint. Ei pelkkä helle ja lämpö suvvee saa takasi. Vuadenajat o varmasti paljo muutaki ko lämpötillaa. Yks olennaine asia o valo määrä ja laatu ja suunta. Joka vuade-ajal o omallaises valo tai sit valo puute. Toine tärkee ero vuadenajoil o färit ja niitte sävyt.

Aika usseis kommenteis viime juttuuni tuli esil ajatus, et syksys o jotaki haikeet, niittenki miälest jokka tykkää syksyst. Mää selliiti, et ehkä tähä haikeutee liittys surruu. Mut yks mun ystäväni arveli minul, et ei häne syyshaikeutes ainakaa ol mittää surruu suve loppumisest. Se o ilost haikeut syksy saapumisest ja jonkullaist täyttymyst.

Toisis syksy aiheuttaa haikeut, ilostaki haikeut. Syksy o joillekki huippuaikaa. Toiset taas ei tykkää, he ahdistuu ja masentuu syksy ajattelemisestaki.

Mut kaike kaikkiaa o kyl suuri rikkaus, et on vuadeajat. Vaik voi ol, et siirtymine vuadeajast toisee o piäni kynnys, sillo vähä puistattaa, ainaki minnuu. Sikko tottuu, se vuadeaika onki hyvä. Miäli o hidas siirtymää uutee, hittaampi ko silmät. Kumminki elämä o lomittunu noitte vuadeaikai mukkaa. Syksyelämä o erilaist ko talvi-, kevät- tai suvielämä.  

Syksy

Syksyl o selvästi jalka overavos. Eikä ihan vaa overavos, kyl syksy o ove jo avannukki. Viime päivin o monis plokeis syystuntoi kuvattu ja syyskuvia esitelty.

Päivät o lyhentyny, illat pimentyny. Just ny sattaa lotisee, vaik ei silti, kyl tänä suven heinäkuussaki sato.

Syksyy sisältyy minust monia elämyksii.

Sadonkorjuu o hianoo aikaa - vaikkemmää olekkaa koskaa ollu korjaamas viljasattoo. Tänä suven ole seurannu suvipaikkamme kööki ikkunast ohrapello vaiheit. Tos yläkuvas ohrat o jo ihan nyäkälläs, valmiin korjattavaks.

Ja täsä ohrapeltoo puidaa. Kyl tommone iso puimakone o aika härveli kattellakki. Kui nättii jälkee se tekkee, ja kui notkeesi ammattimiäs tota issoo puimakonet pellol kääntelee. (Ko mää en ossaa ajjaa edes moppoo...) Ja kui äkkii iso pelto tullee puituu. Muutama vuaskymmen takasi tommose pello niittämissee, kuivaamissee ja puimisee olis tarvittu kauheeton määrä tyävoimaa. Ny yks miäs pannee se silleeks suit sait puimakonneel ja ottaa jyvät korjuu.

Eikä vaa viljat ja perunat ja rypsit ja sokerijuurikkaat. Likemmäks minnuu tullee tiätysti pakasteet, mehut ja hillot, hyytelöt ja pikkelssit. Nii ja tiätysti marjastus ja siänestys. Niist hommist ole ain kauheesti nauttinu vaik ussei ole säilöny piänee huusholliini ihan liika paljo talvevarraa. Uude sado säilömine o jonkullaine suve huipentuma ja toisaalt talvee vaste varustautumist. Jos o isot varastot pakasteit ja mehui ja muit säilykkeit, siit tullee turvalline ja tyytyväine olo. Sit joskus kevätsuvel mul o ussei tullu kiiru alkaa käyttämää loppuu edellisen syksyn säilöttyi talvevaroi.

Syksys mää tykkää kuulaist päivist ja sinitaivaast. On iso nautinto kulkee suppilovahveromettäs kauniin syyspäivän.

Mut kaikis enämpi mää tykkää syksy färeist, ruskast. Millai mää voisi ol tykkäämäti, ko kissaninki nimi o Ruska? Tämä kuva o otettu Ruskast vuasi takasi elokuus 2010. Ruska oli sillo neljä kuukaude vanha. Ny hän o jo aikuine kissa, vaik onki viäl pentumaise leikkisä.

No ni, vihroviime sai ton etusivul mollottava oranssi vessapyty pois haisemast. Mää jo ajatteli, et varmaa ihmiset ruppee erroomaa mu plokistani tua vessapyty tähde. Mut ihmekyl ei ol kukkaa viäl eronnu. Kiitos kärsivällisyydest!

Oli kiva ko mu siskoni Auli soitti, et häl o jo ikävä Arkiporinaa. Ja häntäki tua vessapytty ruppee kyllästyttää. Tuli kiiru päivittää plokkii. 

Suajelukohde?

Mum miälestäni mee vessas o harvinaise karmee väriyhdistelmä: seinät o osaks maalattu sinapikeltasiks, osaks paperoitu kellasävysel kukkatapetil, osaks päälystetty tummaruskeil laatoil, laattee o tummasinine, vessapyty kansi kirkkaa oranssi. Ja pisteeks ii pääl mää pidä vessas muavimattoo, jonka äitini o muutama vuaskymmen takasi kutonu maitopusseist ja muavikutteist. Se jotenki soppii sihe sanosinko vahvaa tyylii.

Mää tykkäisi ihan toisellaisest vessast. Siin olis vaalee laattalaattee ja vaaleet yksfäriset seinät. Pitäs ol uus piäni nätti peili tai peilikaapi, uus lavuaari ja uus vessapytty, joka ei hais. Tämä nykyine oranssikantine pytty haisee, niät joskus tullee tunne, et voi ei, tääl o niinko juna vessas. Ja vaik kui kluutaa ja jynssää ja pyhkee, ni ain vaa haisee.

Yks mu sisaristani o kylläki määränny tämä vessa suajelukohteeks. Se edustaa kuulemma aikas tyylii ja färei. Jä mää en siis taatusti ol näit färei valkannu.

Vessapaperiteline o kyl mun hankkimani ja kissa-aiheine.

Se täs asunnos o kauhee kiva, et täsä o erilline kylpyhuane. Siäl o onneks neutraalit seinät ja laattee, ei mittää silmääpistävää.








Sitä ossaa seinäst, misä o aluperi ollu valkoset laatat, o muutettu ja vahetettu siihe tummaruskeet. Laattee o tummasinine, ihan alkuperäine, ollu siin paikas 1960 luvu loppupualt astikka.

Edellises kodos alvust astikka mää inhosi kööki tummasinisii kaapiovia ja ajatteli, et ensimmäitteeks ne täytys maalat. Mut sikko mää aikani niit kaapei katteli, mää aljoi tykkäämää niist. Ko teeti remonti, hankei uudetki kaapiovetki siniset, hiukka vaa vaaleemmat ko vanhat. Saa nähd ny kullai käy vessal. Tulleeks tän oranssi vai valkone vessapytykansi.

Yksinkertane elämä

Yhdes plokis Peikkokukkulalla Chilen taivaan alla pohdittii miälenkiintosesti kysymyst yksinkertasest elämäst. Ploki kirjottaja ihmettellee sitä, et vauraude ja tavarapaljoude keskel elävil o ihanteen tai ainaki seinäjulisteen yksinkertane elämä: "Live life simple." Se tuntuu ristiriitaselt.

Määki rupesi tätä yksinkertast elämää funteeraamaa. Tuli oikee hiki pintaa, nii monimutkaselt yksinkertasuus alko tuntumaa. Downshiftingii, ekologisuut, kiärrätyst, kiireettömyyt. Sitäkö se tarkottaa?

Onko yksinkertane elämätapa raha-, elintaso-, arvo-, katsomus-, sukupolvi- vai peräti sukupualikysymys? Voisko miäs laittaa seinälles taulu jos lukkee kauniil kirjailmi et Live life simple?

Minul yksinkertasuus o sitä, et istu aamusti enne töihii lähtöö nojatualis ja ole vaa. Jos kissa hyppää syllyyni, silittele kissaa.

Yksinkertast o se, ko mää makkaa sänkys ja kuulustele ko miäs kuarssaa viäressäni. Ja mu tullee hyvä ja turvalline olo.

Tarkottaako yksinkertasuus vähä niinko sitä et o löytäny oma olos ja kolos eikä tartte pyristel eikä haikail?

Jos tullee välil paha miäli, sit on vaa pahal miälel. Ei tartte ain ol ilone ja onnelline ja suu korvast korvaa. Välil saa itkee ja jos oikee paha miäli o, ni vaik äänees porat kollottaa. Semmosiiki aikoi tullee.

Yksinkertane o kaunist. Kaunis o yksinkertast. Yksinkertast elämää viättävä nauttii ja ottaa ilo irti kauneudest, joka ei maks mittää. Hän nuuhkii ja höristellee korviis ja silittellee ja krapsuttaa ja kupsuttaa. Hän möyrii maas. Hän ottaa ilma- ja vesikylpyi. Hän syä mustikoit mettäst. Hän kuulustellee lintuje lauluu, tuule suhinaa, aaltoje kohinaa. 

Liljat

Liljoist ensimmäisen rupes kukkimaa tämä, minkä mää luule oleva tiikerililjan. Muitte mee suvipiha liljai nimiä en tiädäkkää.

Seuraavaks avas kukkas tämä lilja, jonka terälehtie ulkosyrjät o punaset ja sisäosat valkoset. Etukättee en tiätäny mimmosii kukkii mikäki lilja tekkee, ko en ol niit itte istuttanu. Jokkaine lilja ja muu kukka o ollu mul yllätys.

Seuraavaks aukes nämä suloset valkoset.

Ja viimitteeks vast elokuu alvus aukasi kukkas tämä kaunis punane lilja, jonka kukkie ulkosyrjät o valkoset. Tämä jäi toivottelemaa meil hyvvää kotimatkaa ja tavataa sit ens suven. Kyl suvi o lyhkäne. Ja viäl lyhkäsempi jos sitä mittaa yhde kuka kukostusajal. 

Kissa meinas karat

Ruska nautti suvipaikas ulkoilust ihan silminnähde. Vaik onki kovi kakspiippune asia opettaa sisäkissaa nauttimaa ulkoilemisest. Jos kissa ei tiä mittää ulkoelämä ihanuudest, ei se ossaa sitä kaivatakkaa, nauttii vaa tyytyväisen sisäseikkailuist. Jos taas kissa opettaa ulkoilemmaa, sen tarttis yhtmittaa pääst ulloos.

Eiks muuto Ruska täs yläkuvas näytäkki ihan villilt kissapedolt, oikee pelloottavalt?

Ruskal tuli semmone ahaa-elämys, et hän voiki men ulloos ihan millo hän itte tykkää. Hän oppi avvaamaa kahvalliset ovet, ovet tuvast kuistil ja köökist kuistil. Ja lisäks ulko-ove.

Tämmene näkymä oli Ruskal ulko-ovel. Kissa pasteeraili tyytyväisen pihhaa. Ensimmäisel kerral miäs seiso tällinkeil ihan liki ja huusi minul toisel pual pihhaa: "Paula, kisu o pihal." Mää juaksi paikal ja miäski osallistu kissa kiiniottamissee. Ko oli saanu kissa kii, sydämmeni helty ja oti kissa valjais pihhaa kanssani. Parhaillas oli repimäs nokkosii ja vuaheputkii marjapensaist. Ei aikaakaa ko huamasi, et ny Ruska o omenapuus. Eikä se tiätysti ossaa tul siält takasi sammaa reittii, mitä valjasnaru kiamurteli. Ei muu parantunu ko huutaa miäst appuu. Hän haki tikapuut ja nosti kissa omenapuust. Omenapuu latva oli joskus katkennu ja kissa seiso siin latvanokas.

Sisso! Sit mentii sisäl. Ainaki mää sai tarpeeks kissa ulkoilust.

Seuraavan päivän sama juttu. Mää oli just siin etupihal ja yhtäkkii ovi aukee ja kissa tullee ulloos.

Seuraavaks tartti ryhtyy varotoimii. Tuva ovi kuistil tönköttii kuistipualt mattoläjäl ja isoil looril, nii raskail, ettei ne liikahtas, vaik kissa toiselt pualt hyppäs ovekahvaa ja roikku kahvas kahde etutassu varas. Eikä ovi antanu peräks sittenkää vaik kissa mätkähteli päi ovvee.

Kööki ovi kuistil köytettii köökipualt tämmesel krouvvil narusysteemil. Naulat oli sopivasti valmiinas jo siin ovepiäles. Näit narui kissa ei ossaa sömplät auki - ainaka viäl.

Ja sit oli viäl lukut. Tuva ja kööki välis o vanhanaikane lukku, jonka saa auki vaa kööki pualt. Tuva pualel o pelkkä avvaimereikä ja avvain o hukas. Välil pidettii tätä ovvee lukus ja kissaa siäl tuva ja muitte huaneitte pual, niät me saatii rauhas kulkee köökist kuistil ja takasi. Mut silti varmuude vuaks aljettii pitämää ulko-ovveeki lukus.

Ruska tyyty makkailemmaa pirttileijjonan mee sänkys.

Kovi päättäväine ja oivaltava ja ovela kissa ossaa ol, jos hän oikeesti jottai tahtoo. 

Ihana sato

Alkusuvel omenapuitte vaaleepunaset kukat toivotti mee tervetulleiks miähe kototalloo Koskel. Eilä siält taas lähdettii kottii ja omenoil alko posket punottaa. Vaik tyät o jo alkanu, miäli jäi maal. Ei silti, kyl oli ihanaa huilat omas sänkys. Nokkoste kiskomisest tuli kädetki ihan kippeiks, ja ny o mukavaa, ko nokkosii ei puske mistää.

Hiukka saatii sattooki jo korjattuu, peräti kolme issoo kesäkurpitsaa. Plantut oli ostettu alkusuvel Pori torilt, sit kuljetettu linja-autos Espoosee ja pidetty pari viikkoo väliaikasesti parvekkeel kukkaruukuis. Juhannuksen mää ne vast maahaa istuti.

Kirsikkatomaatiplanttujaki istuti iso kivijallaa suajaa talo eteläsivul. Täs samases paikas o kai mailma molemmat sivut tomaattei kassootettu. Paikka o tuulesuajane ja lämmin ja aurinkoine. Tomaattitertut o jo kovi isoi, mut ei viäl vaa alkanu punertaa. Saa nähd saadaanko näit jo maistaa ens viikovaihtees, ko meinataa men maalaisviikovaihdet pitämää.

Talo pihapiiris o vanhastas iso määrä marjapuskii. Mustii, punasii ja valkosii viinimarjoi noukittii nii, et saatii pari kol maijallist.

Nii ja mustikat lisäks. Usiamma kerra kävinki mustikas. Sai niist hilloo ja pani pakkaseenki. Ja mustikkapiirakkaa paakasi ainaki neljä kertaa loma-aikan.

Pualukaraakileet viäl vartoo mettäs kypsymist. Niit näyttiki oleva aika hyvi. Ja sit siänet. Suppilovahveroit mää tykkää käyttää ruuvvaalaitos, jos ne o ensti kuivattu ja sit jauhettu hianoks. Tullee hyvvää lihafärssii, jos sitä siänijauhoo laittaa korppujauhoje sijast. 

Vanha talo

Koht kokonaine kuukausi o oltu vanhas talos maaseudul. Uus lomakokemus minul. Aamuvarhasest ehtoomyähää o ollu puuhaa. Miäs o kraappinu seinist vanhaa maalii. Mää ole touhunnu sisäl tai pihal ja puutarhahommis.

Mää  ihaile talo yksityiskohtii.

Kauniit vanhoi kuisti klasei.



Vanha ovekahva.

Kellari ove haka.

Pirti ikkuna ulkopualt. Tääl päi sanotaa tupa.



Komia kivijalka.

Nurkka.

Vanha talo vartoo uut maalikerrost ja muutaki korjaamist.