Madeiran mahtavat jouluvalot

Madeira jouluvalot tuli mu miäleeni ko ole just lukenu usseemmist plokeist kuvaust pimeydest, jonka keskel me just ny eletää. Meil Suames o nii lyhkäne päiväki ja päivälläki valo määrä taitaa ol aika vähäne. Yks ja toine o tuntenu ittes väsyneeks ja haluttomaks ja masentunneekski. Lunta varrotaa, et tulis edes hiukka valosampaa.

Äitini ja mää pruukattii matkustel yhdes ja jostaki syyst me tehtii melkei kaikki matkamme syksyl ja monet just tähä vuade aikaa, ko Suames oli pimmeet. Me oltii Turkis, Prahas, Varsovas ja Budapestis. Ja viimise yhteise matkamme tehtii Madeiral syksyl 2003 marras-joulukuu vaihtees. Siäl Madeiral oli mahtavat jouluvalot, eikä me edes kerriitty niit kaikkii näkemää. Joka ehtoo siäl sytty uusii valoi uusil kaduil. Me matkustettii kottii enne enneko kaikki valot oli sytytetty. Ne jouluvalot oli oikee varsinaine turistinähtävyys. Kuvas näkyvät enkelivalot oli tuamiokirko edes Funcahlis, joka o Madeira pääkaupunki. Mee hotelli oli lyhkäse kävelymatka pääs täst paikast.

Äitini oli pikkuflikast astikka unelmoinu matkustamisest. Vanhan hän ihmetteli sitä, mist hän semmose haavee oli päähääs saanu, kirjoist vissiinki. Ko nimittäi hän ei edes tuntenu kettää, joka sillo 1930-luvul olis matkustanu ulkomail. Jonku tuttava tuttava tai sukulaise sukulaine oli kyl käyny Ruattis, siit hän oli kuullu kerrottava. Mut hän haaveili paljo kaukasemmistaki maist mihe hän matkustais. Vanhan hänel oli mahdollisuus matkustel, ja kyl hän oli siit kiitolline, ain matkoil ihmetteli sitä, et matkustamine o nykysuamalaisil mahdollist. Ja hänelleki. Mut Madeira matka jälkee hän sano, et hän ei ennää uusi passiis. Eikä uusinu. Hän eli sen jälkee viäl kolme ja pual vuat.

Täst matkakuvast ja täst tämähetkisest pimeydest mu tuli yks ihan toinenki asia miäleeni, nimittäi ns. Jesaja jouluevankeliumi, erityisesti sen alku. Ain enne ole ymmärtäny ne sanat vertauskuvallisesti. En ol koskaa enne tullu ajatelleeks, et se o ihan niinko suamalaise lumettoma joulukuu alvu kaamoksest kirjotettu.

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus..."  

Kevväisii äiteipäivätunnelmii

Valkovuakkoje kukinta alkaa ol jo loppuvaihees ja viimiset sinivuakot o ihan haalistunneit.

Ylärivis vasemmalt:
Saniaine puskee maast lehtikiahkuraas.
Villituppaaneit pensaa juurel.

Keskirivis:
Kevätkaihonkukkaa pihanurmel (nime ole oppinu vast hiljattai muist plokeist).
Kialolehdet o jo isoi ja knuppejaki näkkyy (ihan piänii).
Tuntematon tähtikukka nurmikol.

Alarivis:
Ketuleipä kukkii.
Oravamarja lehdet o jo isoi. Meilpäi sanottii näit lehmäkialoiks (vai lehmäkiäliks?).

Ylärivis:
Vahtera kukkii kauniisti.
Ihanii palleroit lehtikuuses.

Keskirivis:
Unkarinsyreeni tumma knuppi, kukast tullee violetti.
Pähkinäpensaa sulone piäni umppulehtiruusuke.
Pihlaja-angervo (meil päi sanottii spireoiks)

Alarivis:
Onnenpensas kukostaa.
Pihjaja lehdet o melkei täytee kokkoo kasvaneit. (Tammes o vast silmut.)

Äiteipäivä o tulos

Mää en ol itte äiti mut silti ole joskus ostanu ittelleni äiteipäiväruusu. Nytenki taas osti, valkose. Oikeastas osti se oma äitiniki muistoks. Katteli vanhoi menneitte vuaskymmenie äiteipäiväkorttei. Mee äiti oli semmone ihmine, ettei hän koskaa heittäny mittää menemää, ja sen tähde o korjus vanhoi äiteipäiväkorttejaki.

Nämä kortit äiti o itte antanu kasvatusäitilles, jota mee perhees sanottii tätiks. Tai sit näit o ollu jo mukan antamas osa meist lapsist. Ko kyl isoäitejäki äiteipäivän onnitellaa. Äitil ittel oli kaks onniteltavaa, tämä täti ja lisäks oikee (biologine) äitis, jota sanottii mammaks.

Nämä kortit o mun oma äitini saanu 1950-luvul, ensiks minult Paulalt, sit Paulalt ja Päivilt, sit Paulalt ja Päivilt ja Aulilt. Ja 1960-luvul tuli viäl yks äiteipäiväonnittelija, Anna. Mut niihi aikoihi jokaine flikka anto äitil oma äiteipäiväkorttis, ussei itte askartelemas.

Merkillist et mää muista äitil hyvi piänen antamistani äiteipäiväkorteist, et niis oli joku ihmeelline lumo. Varmaa en ollu edes mukan niit ostamas ja valikoittemas, isä ne o täytyny ostaa. (Kuka tiätää vaik äiti olis joskus itteki ostanu samal ko osti kahdel omal äitilles.) Ne kortit oli kauniit ainaki tämä yhde allekirjottaja miälest. Ihmeellise kauniit, ihan täydellissii. Se äiteipäiväkorti kauneus ja lumo o jääny miälee. En tiä oliks ne kortit äiti omast miälest yht kauniit. Mitä isommaks tuli, sitä vähemmä niis korteis oli hohtoo. Ko oli itte aikuine, ne oli vaa aika tavallissii kukkakorttei, joit kaupois oli myytävän kymmenittäi.

Äitil soppii ruusut mut orvokit kans, vaik ne onki vähä haikeit kukkii. Ehkä se haikeus johtuu laulust Orvokkini tummasilmä.. Valkovuakkoi mu äitini ei koskaa ainakaa minult saanu, ko ei meil päi kasonnu vuakkoi.