sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kissanäyttelys

Kissanäyttelys monet kissat näyttää tykkäävä hiakkalaatikos
makkaamisest. Kai se tuntuu tutult ja turvalliselt. Sillai Ruskaki viihty
hiakkalaatikos. Koton en ol kyl nähny siäl oleilemas, asioimas kyl.
Ruskast paljastu muitaki uusii piirteit: hän sylki, sähisi ja murisi.  





















Ruska ja mää oltii eile koko päivä kissanäyttelys Lahdes, Lahde messuhallis. Päästii Pinkkitassu kissala virallises kyytis. Samas kyytis tuli Ruska sisko Bea (kummanki omistaja ja kasvattaja Mikko Murtonen). Yhdes nämä Pinkkitassun Bette ja Beatrix, kilpikonnaruskeetabbyt, o niinko kaks marjaa. He o molemmat Pinkkitassu kissala sijotuskissoi ja heil o tarkotus teettää tänä vuan pennut. Saa nähd sit millai käy. Kuulemma eurooppalaispentui o täl hetkel aika paljo tarjol eikä menekki ol paras mahdolline. Lama-aikoin kissoihi ja koirii panostettaa, muk ko lama hellää, kiinnostus lemmiki hankkimissee vähenee.

Peril kissanäyttelys oli yllättäi oikee sukukokous. Samast pentueest oli näyttelys Ruska ja Bea velipojat Bono ja Sisu ja lisäks isäpappa Mikki. Pupu-emo ja yks siskoist, Tikru, vaa puuttu, et olis ollu koko perhe koos.

Isä pualt näyttelys oli yks velipualiki, eri emost ja eri pentueest ko nämä Pinkkitassu B-pennut. Ilmankos Mikki-isä saiki näyttely parhaa siitosurokse titteli. Häne varsinaine siitosuras o kyl jo ohitte ja hän käy näyttelyis kastraattiuroste sarjas. Oli siäl näyttelys sit kaukasempiiki sukulaisii, yks isotätiki.

Ruska ja häne siskojes ja veljies isä Mikki o vanha konkari. Täsä hän
näyttää jälkikasvul mallii, millai tuamari pöydäl ollaa. 










Mikki ei taitanu ol kauhee tohkeisas jälkikasvustas. Ehkä hän
funteeraa, et ei o tullu pidettyy niist nii lukkuu. "Kysykää emännält",
hän varmaa vastais, "mää ole hoitanu vaa oma ossuuteni eikä
seuraukset ol mun murreitani."



















Miki ja Pupu-frouvva yhdeksä kuukaude ikkäiset pojat oli jo viiskilosii
kollijötiköit, isompii ko isäs. Täs kuvas o Bono Kaarinast. Esti alkuus
hän piti parempan tiirail ohikulkevai ihmiste näyttelyy karvafälly alt. Kai
hän ihmetteli kui häne tämmösee ihmisnäyttelyy o tuatu.


















Toine viiskilone jässikkä, Sisu Kirkkonummelt, emäntäs sylys
odottamas vooroos kissatuamaril. 































Siäl näyttelys oli tiätysti kaikki muukki kissarodut edustettuin. Mää seurusteli pääasjas näitte eurooppalaiste kans. En kauheesti perehtyny kiljuvaäänisii ja pantterikuvioisii bengaleihi, karvattommii sfinkseihi enkä amerikkalaisii kiharakorvii. Ne erikoisuudet ei ol mun juttunu, niinko sanotaa. Ko mää vei Ruskaa arvosteltavaks saksalaisel tuamarifrouvval, hän sano: "This is my first experience with Europeans." Eli tämä oli häne ensimmäine kokemukses eurooppalaisest, hän pääsi arvostelemaa ilmeisesti eksoottist kissaa. Hän luki kirjoist ja kansist rotumääritelmää ja arvosteli Ruska joka suhtees valla ekselentiks.

Sikko täl höövelil frouvval tuli seuraavaks arvosteltavaks sisko Bea, hän oliki jo vanha tekijä, ei tarvinnu ennää lukkee papereist. Tuli viäl kolmaski samaikkäine ja sammaa färisarjaa oleva tyttökissa. Bea pääsi heist kolmest ykköseks, Ruska kakkoseks ja se kolmas tyttö kolmoseks. "For me today", perusteli frouvva kantaas. Tarkotti et tält hänest tuntuu täl hetkel. Bea pääsi lisäks väri parhaaks, mis kisas Ruska ei ollu ennää mukan, ko hän oli jääny kakkoseks. Ja lisäks Bea pääsi viäl tuamari parhaakski. Hän sai hianoi ruusukkeit palkinnoks.

"Anna mun kaikki kestää!" Kuvis o pikkune Bea, joka pärjäs reippaasti
tuamareitte venuttelus ja vanuttelus ja viaraitte ihmiste käsittelys. Ruska
pääsi siskoos helpommal ko jäi ensimmäises arvostelus kakkoseks.
















Lähempi kuva Beast. Bea eli Pinkkitassun Beatrix oli syntyisäs pesuee
kuapus ja kaikist piänempi viidest pennust. Ruska eli Pinkkitassun Bette
taas oli esikoine ja isokokkoine. Näyttelys Bea vaikutti aika rohkeelt
ja rennolt tyypilt. 





















Mää aljoi koht alkuus tippumaa kärryilt, mitä millonki arvosteltii ja minkä tähde. Kotimatkal sanoinki Mikol, sil Ruska omistajal ja kasvattajal, et kissanäyttelys o minust vähä samallaist ko Venäjä tullis. Tuntuu monimutkaselt, ko ole aika pinnallisesti sisäl täsä kissanäyttelymailmas. Ja viäl seki et "For me today", ni et millai kenestäki virkamiähest minäki päivän tuntuu.

Mut komioit ja kauniit oli kissoi. Omistajat siäl keskenäs praatas ja näytteli toine toisilles jöölikkäit kissojas. Määki sai pittää sylys yht luppaavaa nuart eurooppalaiskollii jota häne emäntäs kehu oikee tyrneväks. Ja kyl tämä tyrnevä kollipoika oliki, ja lisäks kiltti ja kesy. Kulki sylyst syllyy eikä ollu moinaskaa.

Näyttelyis kattellaa toiste kissoi sil silmäl. Ja tehdää alustavvii ja intiimeit tunnustelui tulevist parituksist. Kissamailmois o semmosii hööveleit madameit, jotka saunoisas tai muis buduaareisas harjottaa laillist ja kunniallist kissoje seksipalveluitte myyntii. Sillo ollaa kyl ain  liikkeel ihan tositarkotuksel jälkeläiste toivos.

Ruskal o kahde viiko pääst äiti-tytär-viikoloppu
Jyväskyläs. 
























Ruska pää menoks o suunnitelmis toinenki kissanäyttely, kahde viiko pääst Jyväskyläs. Sillo hän lähtee ilma minnuu. Hän saa kaverikses sil kerttaa emos Pupu ja he meinaa ol siäl Jyväskyläs kokonaise viikovaihtee, perjantaist sunnuntahi. Siit tullee Ruskal ja häne emolles äititytär-viikolloppu. Saa kuul sit, millai he toisilles sihisee ja suhisee.

Täs eilises kissanäyttelys oli mukavaa semmonenki asja, et mää opei  tai mul palautettii miälee  kaks porilaist sannaa: tyrnevä ja praataamine. 

perjantai 28. tammikuuta 2011

Aamurusko



















Voisko kuvitel arkisempaa, harmaampaa ja tylsempää paikkaa ko bussipysäkki? Tänä aamusti mää seisoi pysäkil vartoomas linjapiilii. Siin oli muitaki ihmisii ja kaikki seisoskeli ilmeettömin ja väsynee näkköisin ja vahetti painoo jallaalt toisel, joku näpytteli kännykkääs. Yhtäkkii mää huamasi et ei tää olekkaa hassumpi plassi. Millai arkiselt pysäkilt voiki näkkyy näi kaunis aamurusko ja lumine maisema? Kamera täyty kaivaa kassist ja ottaa kuvia. Mää heräsi.

Tämä taisi ol joulu jälkee neljäs kertta, ko aurinko näyttäyty tääl Espoo ja Kauniaise kulmil. Tyämaani pihas Kauniaisis taivas oli kirkas ja puis oli lumipalloi!



















Kui paljo oikee ihmiset tänä talven o mahtanu plokat täst talvest? Kuviaki o varmaa pelkästäs Suames otettu tuhansii jollei miljoonii. Ja nettiinki pantu kauheettomat määrät. Määkää en ole mikkää valokuvaaja ja piänel digikameral knapsuttele näit kuvia. Mut talvi o kaunis ja kuvia tekkee miäli näyttää muilleki. 

torstai 27. tammikuuta 2011

Ärrämäine olo

Joskus elämä murjoo piänesti tai suuresti ja tullee ärrämäine olo. Kyl onki hyvä, et mää ole jättänyt tämä porilaise ree eli ärrä käyttämäti ja tyytyny enttisen porilaisen, nykyisen ja pitkäaikasen espoolaisen vaa deehe. Mää voinki ottaa tämä ree käyttöö ain silloko o ärrämäine olo.

Onneks meil o tämä ilone ja eläväine lääke ärrämäist olloo vastaa, Serotoniini Extra Prolong. Suameks erikoispitkävaikutteinen hyvänmiälenilopilleri, nimittäi mee kissa Ruska, joka joka ikine päivä kaataa keinustooli hyppäämäl ilosesti täyres faarttis se karmil. Me vaa tyynesti nostetaa se keinustooli pystöö. Mut jos ilopilleri jonaki kauniin päivän onnistuu hajottammaa mu keinustoolini, sit minnuu kyl harmittaa, ottaa oikee syrämmest. Mää ole saanu se viiskymentvuatislahjaa äitiltäni. Hän taas oli ostanu se huutokaupast. Se o hiano vanha keinustooli, nakkilalaise näkköine mut piäni ja siro. Äiti o itte kunnostanu se ja maalannu valkoseks.

Sikko tämä ilopilleri ehtomyähäl tullee uniseks ja rauhalliseks, hän tuppaa minu syllyyni. Jos mul o sillo tiatokone eli sylimikko sylys, hän ottaa oikeurekses puskee ittes sylimiko al ja mun o pakko siirtää vehje syrjää ja nauttii levollisest ja laarukkaast hyrräyshetkest, silitel hänt kärelläni ja ol vaa ja istuu hiljaa, mittää muut tekemäti.

Yks yksinkertane tapa helpottaa ärrämäist olloo o men Ärräl, sin mist voi larat liikennekorttii arvoo tai aikaa tääl pääkaupunkiseurul. Ja sit siält voi ostaa Fazeri sinist. Seki helpottaa olloo ja tullee heti parempi miäli. Kävely ulkon raittiis ilmas o kans aika tehokas konsti torjuu ärrämäist olloo ja ärrämäisii ajatuksii. Tai sit semmone et mennee kirko takapenkil istumaa sillo ko kirkko o tyhjä mut joku harjottelee urkumusiikkii, istuu siäl hiljaa eikä ajattel oikee mittää, korkeintas et täsä mää ny taas ole ja mu ja mu asjani kyl nährää. 

maanantai 24. tammikuuta 2011

Huavutust



















Siskoni Auli anto minul joululahjaks alpakkavillaset ranteelämmittimet, häne itte kutomas. Hän o näyttäny niist kuvia tääl. Ny kävi sillai, et mää huavuti ne, kylläki ihan vahinkos. Minnuu harmitti kauheesti.

Oli mukava pittää niit ranteelämmittimmii kädes ehtoisi suihku jälkee ko istuskeli kylpyjakku pääl. Tuntu et ne villakäsineet lämmitti muutonki ko vaa ranteit. Mää pidi niit kylpyjaku taskus. Viikoloppun Ruska-kisu tuli puskemaa ja hiamailemmaa minnuu nii lujjaa, et mult kaatu pual kuppii kaffet kylpyjaku pääl. Ja kylpyjakku meni samatiä pyykkikonneesee. En tiätysti muistanu ottaa ranteelämmittimmiini pois taskust.

Miäs tyhjensi pyykkikonnee, pani pikkupyykit kylpyhuanee patteri pääl ja vei isommat pyykit kuivaushuaneesee kellarii. Ei hän mittää sanonu. Vast joskus myähemmi mää kattoi, et mikkä ihmee vihriäiset pikku töppöset tual kuivuu kylpyhuanee patteril. Oho! Ne oli mu ranteelämmittimeni, oli menny kauheesti kokkoo. Ne oli niinko vauvvakokkoiset. Viime talven mää hukkasi Auli antamat sormikkaat yhdel Helsinki-reissul. Ja ny mää huavuti toiset.

Mut mää ole venuttanu niit huavutettui ranteelämmittimmii ja tupannu käteni niihii. Ne o ny enttistäki lämpimämmät.

Kumma juttu, et kissaki kiinnostu heti näist huapakäsineist. Tärkee näkköisen kantaa niit suusas. Mut en onnistunu saamaa kunno kuvvaa, mis näkys se kantamine.


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Koivukuja



















Mee oli eilä käsketty kyllää yksil 60-vuatispäivil Kurajoel. Kurajoki o kulmakunta Perttelis, joka nykyää kuuluu Salloo.

Koko menomatka sin Turu suuntaa mää päivitteli ja ihmetteli et kui kaunis mailma mee ympäril o. Tuli piänt lumehipsutust, ei mittää lumipyrryy ollu. Mettät ympäril oli puhtaavalkosii ja lumihuurteisii, lehtipuitte oksat kuura koristelemii. Taivas oli tasase harmaa.

Sit käännyttii viimisel pikkutiäl enne määräpäät, Siltasetiäl. Se vast kaunis oliki. Oli pakko pyytää et Esko pysättäs auto. Mää meni ottamaa valokuvvii.



















Viäl kotimatkallaki mää ajatteli tätä lumist kauneut, vaik oli jo pimmeet. Suunnitteli et mää kirjota täst plokikirjotukse ja laita näit kuvia tän näi. Ehtoosti koton mää avasi tiatokonnee ja kattoi, mitä siskoni plokis sinä päivän oli tapahtunu. Oho! Taas kerra hänel oli samallaisii kuvia ja ajatuksii. Hän oli ottanu kuvia lumisist puist ja hänel oli tullu joululaulu miälees. Hän oli pannu se laulu Winter Wonderland sanatki sin ommaa plokkiis. Mulleki tuli joululaulu miäleeni! Mun miäleeni tuli se, et Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas... Taivas ei kyl ollu sinine. Silti se harmaa taivas sen kaike kauneude yläpual näytti huikaselvalt ja kirkkaalt.

Tuli semmone miäli, et täl koivureunusteisel mättätiäl täytys välttämäti pääst uudemma kerra valokuvvaamaa kevvääl silloko nämä koivut o hiirekorval. Ja sit suviaikaa, ko koivut o oikee vihriäisii ja rehevii. Ja sit taas syksyl, ko tääl o keltane ruska.























































perjantai 21. tammikuuta 2011

Lemmiki virka

Eilispäivän tammikuu yhdeksäs mee lemmikil Ruskal eli Rusul tuli ikkää yhdeksä kuukaut. Melkei jo täyskasvune kissa tämä fröökynä o.

Ussei tullee miälee kui hyväosane tämä piäni kissa o. Kui hänest tykätää vaik o vaa kissa. (Kui ni vaa?) Leikilläs me ollaa sanottu Ruskaa Viherlaakso prinsessaks. Häne kasvattajas kävi jouluaikaa meil kattomas Russuu ja sano, et o mukava nähd, et Ruska o onnelline.

Joku päivä takasi mää päivitteli Eskol, et kyl täl Rusul o hyvät oltavat, nukkuu vaa ja leikkii ja vaanii ja o sylys siliteltävän, ja syä kupist.

Esko vastas et: "Kisu o osannu järjestää asias."

"Kui ni, mitä sää ny tarkotat?" mää kysyi.

"Sitä et kissa o ollu viisas ko o ruvennu aikoinas kimppaa ihmise kans. Antanu kesyttää ittes. On saanu mukava elämä."

Ni et olisko kissa kaukaa viisas?

Kissat se paremmi ko muutkaa eläimet ei yhtää näyt silt, et ne tavottelis onnellist elämää. Ne o vaa sitä mitä o. Varsinkaa kissat ei edes miälistel ihmisii.

Eläimet ossaa lisät ihmisil hyvvää miält ja tyytyväisyyt. Ne ossaa ol omistajies terapeuttei. On se kuulemma ihan tiäteellisesti todistettu, et jos istuu ja pittää kissaa sylys ja silittää sitä, ni verenpaineki laskee. Olisko nykymailma aikaa kissoje ja koirie yks virka näyttää esimerkkii ihmisil, millai ollaa yksinkertasist ja tavallisist asjoist ilosii ja onnellissii, ihan niinko ne jokapäiväset asjat olis jottai ihmeellist.

Eläimis o jottai semmost luamakunna täydellisyyt, mitä o kukissaki. Ne o ylimääräsii lahjoi, jokka ossuu ihmise tiäl ilostuttamaa ja joskus lohduttammaaki. Ja olemaa lähel sillo, ko ihmiset ei ol, joskus  ymmärtämmää sillo, ko ihmiset ei ymmär. Vaik kyl se alkaa ol jo liika iso tehtävä eläimel. Elukal o oikeus ol eläin.


Ruska tykkää leikkii lelu kans, josa o toises pääs keppi ja toises pääs leppäkertu näkköine pehmoleppäkerttu ja naru siin välis. Hän ottaa leppäkertu suuhuus ja kirmaa kovvaa faarttii huusholli toisest pääst toisee päähää ja vettää narruu ja sitä tikkuu peräsäs niät kolina käy. Ja välil hän sömplää narruu ympäri huanekalui, ussei just tämä keittiöjakkara ympäri. 


tiistai 18. tammikuuta 2011

Orkideakuulumissii















Vaaleekeltane orkidea rupes viikovaihtees kukkimaa. Perjantai-iltan yks knuppi alko ravottammaa terälehtii, lauvvantain se kukka aukes lissää ja sunnuntain oli jo ihan auki. Viäl sihe o tulos usiampi kukka.

Mää ole ennenki sanonu, et orkideat ei tunnu minust tavallisilt kasveilt. Ne tuntuu vähä niinko olennoilt, ei ny just eläimilt, mut enemmilt ko pelkät kasvit. Niihii syntyy tunnesuhde. No, ehkä kyl muihinki kasveihi voi syntyy. Tämä vaaleekeltane orkidea o saapunu meil Koskelt suruvalittelukukaks silloko mun äitini kuali, kevvääl 2007. Meil muuttos jälkee se piti pari vuat taukoo kukkimises. Mut ny se kukkii jo kolmat kerttaa. Vai tua noi ni... pitäskö sannoo "hän", ninko mää sano kissoist?














Valkosii orkideoit meil o kaks, ja ne valkoset o ahkerii kukkijoit. Tämä yksilö (vasemmapualeine) tuli ilostuttamaa minnuu 60-vuatissyntymäpäivänäni ja se o kukkinu melkei koko aja yhtmittaa jo yli vuade. Toiseenki valkosee o tulos knuppei, mut se ei ol näis kuvis.

Tos valkose orkidea viäreises kuvas o venuksekenkä, jonka mää sai joulual yhdelt ystävältäni. Se o asustanu mee huushollis jo yli neljä viikkoo ja näyttää viihtyvä hyvi ja kukka o säilyny tuareen näi kauvva.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kissat sipsuttaa ja koirat saapastellee





















Kissaomistajat tiätää, et kissat tykkää änket koloihi ja laatikoihi. Nii mee Rusuki. Täsä kuvas Ruska o tunkenu ittes korrii, joka o muutonki täyn sekalaist tavaraa.

Mää luulisi, et täs suhtees kissat o erilaisii ko koirat. Koirat taitaa ol enämpi ahtaapaikakammosii. Ei ne tykkää men minnekkää piänii komeroisii. Ne tykkää ol avoimemmis ja avarammis tilois. Luulisi ainaki. Eikä koira kroppa ol nii notkee ja irtonaise liikkuvaine ko kissa, ni et se mahtuskaa yht piänii tiloihi.

Mist mahtaa johtuu, et aika monet koirat pelkää uutenvuaten rakettei ja muutonki pauket ja rätinää, mut kissat ei? Ei ainakaa ne kissat, joist minul o kokemust. Ei tämä Ruskakaa pelläänny tänä uutenvuaten, joka oli häne ensimmäises. Ruska istu kyl ikkunalaudal ja seuras räiskyvii rakettei ja oli hiukka ihmettelevä näkköine. Korvat liikku ko hän kuulusteli. Mut ei mittää sen kummempaa. Mahtaako raketit koira perimäs ja pääkopas hälyttää jostaki semmosest vaarast, mitä kissat ei tunne tai ei ymmär?

Jostaki mää luji just, et koirat ei ymmär ihmiste viästinnäs hallaamist, ne ei ossaa tulkit sitä oikei. Koirat näkkee perheejäsente hallaamises taisteluu ja voimaimittelyy, uhkaavaa painiotteluu. Jos isäntä ja emäntä hallaa, koira hualestuu ja alkaa vinkumaa ja haukahtelemaa. Ja ihmiset taas tulkittee se helposti vääri, et koira olis mustasukkane. Mut ei se mustasukkasuut ol, se o hualestumist siit, et mitä nua ny oikee meinaa, mahtaaks täst tul kovaki riita. Jos koirat keskenäs kaulailee, sillo ne taistelee, joko leikilläs tai tosisas.

Täsäki suhtees kissoje viästintä o ilmeisesti erilaist ko koirai. Ainaki Ruska käyttäytyy erilail. Hän ruppee kauheesti kehräämää, jos Esko ja mää halataa ja ollaa liki toisiimme. Hän saattaa tul sihe kolmanneeks puskemaa ja kehräämää. En tiä millai sitä pitäs tulkit. Näyttää silt, et hänki tahtoo ol liki ko muukki o. Ja et hänel tullee hyvä miäli. Onko se sit mustasukkasuut,  sitä en tiä. Ei se silt näyt.

Kissatki painii keskenäs ja sillo kaulailee. Mut kyl ne kaulailee muutonki, sama huusholli kissat voi nukkuu yhdes mytys, poski päi toise poskee ja sylityste, tassut toistes kaulal. Ja ne puskee toine toisiis ja merkkaa huanekalutki naamaferomoneillas. Voi ol et kissa tulkittee hallailuu ja pussailuu semmoseks merkkaamiseks, mitä se itteki tekkee, ko hiaroo naamallas ja pyhkee kyljilläs.

Kissat sipsuttaa, hyppää korkeel, tekkee baletti- ja trapetsitaiteilijoitte temppui ilma tuntikausie päivittäist harjottelluu ja monivuatist koulutust. Koirai hianomotoriikka o vähä niinko saapastelemist kissoje sirroo sipsutuksee ja notkeisii, hallittui pantteriloikkii verrattun.

Just ko mää oli funteeraillu näit koirai ja kissai eroja, mää kuuli, etä yhde tutu koiravanhukse, minu sisareeni perhee Ruffe, elämä o eile tullu määräpäähääs. Oi voi Ruffee, kyl hänki oli aikamoine saapastelija, legenda jo elläisäs. Ne harvat koirat joihi ole tutustunu, o lähtemättömä muisto jättäny, nii tämä Ruffeki.

Kyl kissaihmises koiraihmisenki aineksii o.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Mustavalkost vai värillist

Sama kuva isost vanhast tammest mustavalkosen/harmaasävykuvan ja värikuvan. 




















Sihe aikaa, ko kaikki lehdet vooros jälkee rupes julkasemmaa kuvia färillisin, mustavalko- tai harmaasävykuvat tuntu "värittömilt" ja pliisuilt, mittääsanomattomilt, ykstasosilt. Ja vanhanaikasilt. Sanomalehdetki o tullu värillisiks.

Sitä mukkaa, mitä värillisemmäks ja räiskyvämmäks kaikkie viästimie mailma o muuttunu, sitä tehokkaammi  mustavalkokuvat o ruvennu erottummaa joukost. Niist o alkanu tul melkei tehokeino, ko ympäril kaikki o ylettömä värikylläist.

Jos jollaki o mustavalkoset asenteet ja puhheet, muut ei välttämäti näje hänt minnää kovi harmaan tyyppin, pikemminki huutomerkipunasen tai muuto nii rasittava räikeen, et hänelt pitäs saad suu tukkoo. Mustavalkoset valokuvat o pliisui mut mustavalkoset puhheet ja miälipitteet o ärsyttävästi liika värittynneit.

Joskus elokuvis, jokka tiätysti nykymailma aikaa ain o värillissii, erotettaa esimerkiks muistot, takaumat ja unet elokuva senhetkisest valvetodellisuudest sillai, et ne o mustavalkosii. Mustavalkosii unia. Mustavalkosii ajatuksii. Mustavalkosii muistoi. Ihmise pää sisäl mustavalkost ja pää ulkopual värillist.

Mut kyl elokuvas vois ihan päivastasestiki todellisuuksii kuvat. Kummat o värikkäämpii ja lennokkaampii, unet vai valveajattelu? Kummat o tiiviimpii ja tihkuvampii, tärkeet muistot vai nykyhetki?

Elokuvas vois ol vaik joku keski-ikkäine päähenkilö, jonka elämää kuvattas mustavalkosel filmil. Hänel olis tommone tasase harmaa mut kiiruine ja ylitäysinäine elämä, juaksuu paikast toisee. Harmaa ja mustavalkone koti ja perhe ja tyäpaikka ja harrastukset ja laste harrastukset. Hän kulkis kiiruusti mustavalkoset vaatteet pääl mustavalkosis metrois ja ratikois ja liukuportais. Ehtoisi kattelis hiukka aikaa uuttisii mustavalkosest lcd-väritelkkarist. Kävis nauttimas herkkuaterioit  mustavalkosis ravintolois ja matkustais ulkomail mustavalkosil siivil. Joka pual ympärilläs harmait mustavalkosii ihmisii. Värit olis hukas ja kadonnu.

Mut häne unelmas ja ajatukses olis värillissii, sillo ko hän hetkeks vois pysähtyy. Unet olis värikylläisii. Lapsuudemuistot olis riamukirjavii. Mukko hänel tosielämäs ei oikee olis aikaa näil värillisil hetkil.

Täsä elokuvas vois ol vaik viäl joku semmone teema tai juani, et päähenkilö joutus kauheesee kriisii. Ja sit karanneet värit vähitelle alkas kajastammaa häne elämääs.

Millai hän vois ne värit löytää? No en tiä, muttei ainakaa sillai, et häne täytys matkustaa mailma ympäri värie peräs, painaa kaasuu niät vauhti ja tahti kiihtys, lisät volyymii, räisket ja präisket. Ehkä ne värit alkas lempeesti läikehtimmää ja tiivistymmää ja tihkumaa, ihan vaa ilmatteeks, niinko lahjaks, ilma häne ommaa yrittämistäs ja pyrkimistäs, vaik hän itte olis mittää tekemäti ja minnekkää pyrkimäti.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Maistuisko blogi? Oleks glögänny? Entäs polkannu?

Tänäpä oli minu miälestäni ensimmäist kerttaa oikee kevväine tuntu ilmas, vaik oli 15 astet
pakkast tääl Espoos. Aurinko paisto kirkkaalt taivaalt, kylläki aika matalalt.























Tämä bloggaus o avannu mul ihan uut mailmaa, jollei peräti viäny minnuu eri planeetoil, ainaki kurkkaamaa. Omalt piänelt planetaltani, täält näi mää kattele ja imhettele, ko viaraat planetat sujahtellee ohitte. Ihmiste mailmat. Siäl vilahtaa silmie ohitte jännittävvii pohdiskelui ja kannaottoi ja kiahtovii käsitteit: count up, katalyytti ysi, maltikko. On kuvia ihanist tauluist, uusist laste ja aikuiste vaatteist, käsitöist, lankoist, kipoist ja kupeist, maisemist. On erilaisii ihmisii, erimaalaisii, naisii ja miähii, enimmäkses naisii, erilaisis elämätilanteis ja ikävaiheis olevii.

Minu yks ystäväni oli ollu pari viiko matkal ja häne matkas jälkee juteltii kuulumiset. Mää kerroi, et meil oli just ollu yhdet viaraat.

"Tarjosiks sää heil jotaki?" hän kysy.

"Blogii", mää vastasi. "Ei..., eiko... No mitä se ny o se... se joulujuama... Glögii!"

Taas tuli muistutus, ettei vanhuus tul yksinäs.

Ja vaik en ny valla sevottas kokonaisii sanoi, ni mu sormeni sevottaa kirjaimet väärää järjästyksee. Sormet kirjottaa: mää ole "polkannu".  Piti kirkottaa... eiko kirjottaa, et mää ole "plokannu". Tai mää kirjota, ettei sanat mailmast "polu". Ja sit lorjaa: "lopu".  Helposti "perusasjast" tullee "persuasja", "seurakunnast" tullee "seurkaunta" ja "portti" onki yhtäkkii "protti".

No, ei tämä ihan täysi uuskaa ilmiö ol. Minu kansakoulu ainekirjotusvihkooni mää ole jo kirjottanu, varmaanki kiäli keskel suut et, syksyl "sage ropisee", ja enne pääsiäist pannaa "pääsiäistihuja" rairuahoihi.

Ei mul silti mittää lukiräihiöö ol ikän diagnosoitu.

Äitini ain jutteli isäst juttuu, et ko häne piti kirjottaa johonki tärkeesee tehtäväpaperii, ko hän kävi sillo veturikuljettajakurssii, et "radio", hän kirjottiki oikee hualellisesti et "dario". Ni et olisko vähä sukuvikaki? Isäl tua lipsahdus kylläki johtu siit, et porilaisen (yyteriläisen) hän puhu tiätysti "rariost". Ja sikko piti se sana kirjottaa, sattu vahinkos d väärää kohtaa.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Niinko ulkomail, mut Poris...

Pori Etelärantaa. Eteläranta o Jazz-festivaalie aikan Jazz-katun. 





















Pori hianot rantakorttelit siin Kokemäjejoe rannal, raatihuanee ja teatteri kulmie ja kirko välis, o ain ollu minul vähä niinko olsi ulkomail menny. En ol koskaa edes tuntenu kettää, joka asus näis vanhois arvokkais rakennuksis. Kai suurin osa o rakennettu 1800-luvul tai 1900-luvu alvus. Tyylisuuntii taitaa ol moniaki: uusrenessanssi, uusklassismi, empire, jugend, uusgotiikka, uusbarokki. Näil kulmil vois men kamera kans ottamaa paljo yleiskuvia ja miälekiintosii yksityiskohtii: ikkunoit, ikkunapiälii, trappui, porttei, porttikonkei, parvekkeit, ovia, ovekahvoi, seinäkoristeit, leikkauksii. Monet arvorakennukset on varmaa täl hetkel kaupunki tai seurakunna tai muin virastoin tai liikerakennuksin. Mut kyl täälpäi ihmisiiki assuu.

Ja on Poris muitaki kiinnostavvii rakennuksii. Esimerkiks vaik Pori linnat. Niit o monta, Antilinna, Heikillinna, Karhulinna, Ratalinna, Torilinna ja monta muut. Oma lukus o vanhat puurakennukset ja puutalokorttelit Viidennees, Kuudennees ja Kahdeksannees osas... Ja on näit Pori pytinkei, rakennuksii, rivejä ja huaneit kuvattukki eri aikakausin. Emmää sunka ensimmäine enkä toinenkaa ol, joka keksii, et Pori talot o kuvvaamise arvosii. Mää sai yhdelt siskoltani just joululahjaks valokuvakirja Poria ja Satakuntaa, jos o valokuvaaja K. E. Klinti historiallisii valokuvia Porist ja ympäristöst. Ja ole kattellu valokuvaplokkii Porissa.

Hianoi porilaisii rakennuksii ja niitte yksityiskohtii.


































































Raatihuane, valmistunu 1841. Raatihuanee edes o tuttu  karhupatsas lunta sellääs.
Juhana Herttua patsas o valmistunu vast 2008 ja on ihan Raatihuanee viäres, heti
oikeel kädel Raatihuaneest.   







































Sit viäl Kaupunkitalo eli Junneliukse palatsi, joka o valmistunu yksityiskäyttöö
1895, apteekkari Robert Junneliukse rakennuttaman. Jollaki nettisivul sanottii,
et tämä o venetsialaistyyline renessanssipalatsi. Tämä o nii kauhee jyskäle,
et tuntuu ihan et kameraki poksahtaa, jos näi mahtavaa, melkei pääl kaatuvaa
rakennust yrittää saad yhtee piäne digikamera kuvvaa. On komia. Oli purku-uhka
alasen 1950-luvul. Kaupunkitalo katol liahuilee lippu, jos o Pori vaakuna.
Vaakunas o kuva karhust ja teksti: "Deus protector noster" (Jumala meitä
varjelkoon/suojelkoon). 

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Pori puarit jatkuu

Ny mu Pori-fiilistelyni jatkuu. Porilaiset kauppapuarit o arkisii ja tavallissii. Niis myydää esimerkiks siämenii, kukkasipuleit, sähkötarvikkeit, lamppui, kippoi ja kuppei, ruakaa, korui ja kelloi, vaatetavaraa... Liikerakennuksetki o pääasjas tommosii aika mittääsanomattomii laatikkotaloi. Silti näihii Pori liikkeisii minul liittyy käsittätätönt nostalgiaa, paljo enämpiki ko Pori virallissii nähtävyyksii. Yhten aamukarvanteen joulukuu lopus aljoi ottamaa näit kuvia, ja mää laita ne tähä "pimeysjärjästyksee". Ensiks se kuva, joka o otettu ihan aamuhämäräs.





















Vesa siämenliike Yrjökadul myy siämenii ja kukkasipuleit ja kukkii ja kukkastehoitotarvikkeit. Hauska nimi oikeastas tua "Vesan siämen".  En ol itte kekannukkaa, mut yks porilaine vihjas mul.





















Jos tarttee sähkölamppui tai sähkötarvikkeit, kannattaa men ensimmäitteeks kattomaa Helle et Helteel Yrjökadu varrel.





















Täs kuvas o kuuluisa Airio-kulma kauppatori ja Yrjökadu kulmas. Joka kert ko tule Porrii, mää käy kattomas vähintäs Airio ikkunat, usseimmite viäl mene sisällekki. Täält mää sai tänäki joulun sisareeltani yhde mialuisa lahja. Se Airio pussi ja nimi oli mul varmaa melkei yht tärkeit ko itte lahja, semmone pikkuleipäformu. Sil saa tehtyy porilaisii konjakkiplarei. Meil o viäläki semmoset lautaset jokapäiväses käytös, jokka o joskus 1960-luvu lopus ostettu Airio alakerrast.





















Kauppahalli o kans näit nostalgianähtävyyksii minul. Sin mää mene ja kävele hissukses pääst päähää ja ettiistakasi ja osta jottai Pori-tuliaisii kottii Espoosee viätäväks.





















Tämä Satakunna Kello ja Kulta o varmaa ollut Pohjos-Kauppatori varrel aika kauvvat ajat. Mää en taid ol siält oikee mittää koskaa ostanu. Mut tämä kuva edustaa täs muitaki vanhoi kultasepäliikkeit, jokka o häipyny Porist vuasie ja vuaskymmenie varrel. Tämä sentää o viäl säilyny paikallas. Joskus oli Heino kulta- ja kelloliike Itäpuistos, ja Turu kultasepäliike oli tori varrel just vastakkaisel pual ko tämä Satakunna Kello ja Kulta. Siäl Turu kultasepäs mää usseemma kerra asioittinki. Harmitti ko se oli yhtäkkii hävinny ko tuhka tuulee, ko mää kerra taas meni Porrii.



















No ni, täs o toine tärkee kulma, Ratsula-kulma Itäpuisto ja Antikadu kulmaukses. Täält Antiasu-Ratsulast monet porilaiset naiset hankkii juhlaklänninkis ja arkeivaattees. Ja määki käy tääl ja ole montaa lai ostanukki, vaik olenki espoolaine.

Antikadul kauppatorist hiukka rantaapäi o ilmestyny tämmene ravintola, jonka nimeks o pantu Kirjakauppa. Tämäki o tätä Pori-nostalgiaa vanhemmil ihmisil. Näitte samoje klasie takan oli enne vanhaa Vuarelaise kirjakauppa. Ko mää lukiolaisflikkan vartoili toril linjapiilii, ussei mää aikani kuluks meni kattelemmaa näyteikkunoit. Ensiks siin torikulmas oli semmone vanhanaikane siirtomaatavara- tai herkkukauppa. Ja siit hiukka ettiippäi Antikadul oli Vuarelaise näyteikkunat. Enne Poris oli muistaakseni kaks Vuarelaist, toine oli Itsenäisyydekadul. Ja sit oli viäl ainaki Kytöhonka ja Kehitykse kirjakauppa. Tähä ravintollaa mu tekkee miäleni men syämää.

Mitä uus vuasi tua tullesas?

Kaks minul tärkeet: Esko ja Ruska. He alottaa aamus lehdeluvul, yleensä
sanomalehdel. Seuraavaks Ruska saattaa hypät aamupörröpäise, lehtee
syventynnee miähe hartioil suunnittelemaa, et mihe ny täst seuraavaks hyppäis.

















Vuadevaihtees monet tekkee uudevuadelupauksii tai muuto funteeraa alkava vuade toiveit ja haaveit ja tavotteit ja varmaa joskus listaa pelkoi ja kauhuskenaarioit.

Määki ole nyte pohdiskellu tulevaa vuat silt kantilt, et mitä mää mahda täs plokis porist, mikkä asjat antaa aihet. Mittää selvii suunnitelmii ei ol. Kattotaa ny mitä vuasi tua tullesas. Alu alkaenki tämä ploki alko niinko pualvahinkos ja vähä ittestäs. Mää luji jonku muu ihmise plokkii ja siin Bloggeri sivuil sanottii, et "Luo oma blogi, se on helppoa  ja ilmaista". Rupesi ensti kokkeilemmaa, et onks se helppoo. Ja kyl oli, ko määki osasi ploki perustaa. Sit mää hetke miätei et mitä mää tähä ny sit kirjota. Ja kirjoti. "Määki aljoi plokkaamaa!" Se alko sillai porilaisesti. Sit mää kirjoti siskoilleni ja paril ystäväl, et mää kirjoti ploki. Ja se o jatkunu porilaisesti, vaik tämä pori murre o hankalaaki, se o kynnys, tekkee vaikeelukuseks. Mut kumminki pori murtee treenailu kiahtoo minnuu itteeni.

Minu ensimmäine plokikaverini o ollu yks siskoistani Auli, joka kans perusti ploki, käsityäaiheise, ja me plokkailtii ja kommentoitii päiyhtee. Ja kaks muutaki siskoo luki ja kommentoi.

Toistaseks tämä plokkailu o ollu hauskaa, vaik joulukalenteri pitämine alko käymää jo tyäst.

Viime viikol kävi yllättävästi, ko minul ilmesty kaks uut julkilukijaa. Tervetulloo vaa heilleki! Toine lukija oli Alice, Perth, Western Australia. On tämä plokimailma aika merkillist, et pori murtee ploki lukijaks tai ehkä pikemminki kattelijaks öksyy joku englannikiäline australialaine. Hän ei valitettavasti pysty edes kääntämää tätä porrii Google-kääntäjäl, ko ei se ossaa kääntää pori kiält, tarttis ensiks suamentaa. Määki oli kyl liittyny tämä Alice taideplokkii, joka o miälestäni kovi viähättävä. Siäl o sulosii kukka- ja maisemataului. Mää huamasi, et Alicel o toinenki, käsityäaiheine ploki. Mää oli löytäny Alice taideploki Marku taidetta -ploki lukijoitte joukost. Tämä lumitaitelija Markku Mäkelä maalaa ihanii lumisii taului, jokka o täysi eri mailmast ko Alice australialaiset kukkataulut. Mut kummatki kauniit.

Jos terveyt minul suadaa, ni tämä vuasi 2011 o toiseks viimine tyävuasistani. Kahde vuade pääst ikkää tullee 63, ni et pääse ehkä eläkkeel jos tahdo. Ole kumminki tehny semmose rajaukse, et en tyästäni varsinaisesti plokkail. Se saa ol oma lukus, jätä tyämaani rauhaa. Mut eläkkeel jäämine taik pääsemine o kumminki asja, joka mukavasti jo häämöttää ja jota mää ainaki täl hetkel vartoo.

Yks tämä vuade projekti o Ruska-kissa. Ruska pää menoks onki suunniteltu jo paljo. Ruska o meil sijotuskissan sihe astikka, ko hän saa yhdet pennut. Pentuje jälkee hän siirtyy minu omistukseeni. Ruska pennut tullee olemaa Pinkkitassu kissala kolmanneet tai neljänneet pennut, C- tai D-pentue. Kasvattajal o toinenki sijotuskissa, Ruska pikkusisko Pinkkitassun Beatrix jota sanotaa Beaks. (Mää juttele Rusul siskost, jonka nimi o Peeaa.) Ruska taas viralliselt nimeltäs o Pinkkitassun Bette. Ei ol viäl varmaa, kummal koitetaa ensimmäitteeks pentui, Ruskal vai Beal.

Sulhane o jo alustavasti kattottu ja ilmeisesti ensimmäiset alustavat neuvottelutki jo käyty. Eikä Ruska tiä viäl mittää eikä hänel ol ilmenny mittää sensuuntasii poltteit, ainakaa mää en ol tullu huamaanaa. Ko Ruska kasvattaja o omil nettisivuillas tämä sulhaspoja nimenki jo julkassu, kai määki voi. Se o semmone yks Mäkikatin Sinfonia, oikee komia sinitäplikäs kolli, assuu Satakunnas. Mää en tiä mikä o tämä Sinffonia arkeipäiväne puhuttelunimi.

Yks mu ystäväni kysy, mut entäs jos Ruskal o ittel valla erilaiset toivomukset. Entäs jos hän jo viime suven nuaren kissaneitin näki tual Viherlaakso puskis yhde semmose oikee ihana riakalekorvase ja arpinaamase, syntyperältäs epämääräse Rolle ja ihastu tähä heti ensi kissasilmäyksel. Ja sikko hänt ruvetaa kuljettammaa sin Sinffonia morseimeks, hän sannooki, et oi ja voi, älkää pakottako minnuu, mää en voi men kenellekkää muul. Ko mää ole jo antanu sydämmeni sil ihanal Riakale-Rollel. Jos pakotatte, ni mää karkaa Rolle kans Ameriikkaa!

No, kattotaa ny, kui käy.

Mut jos Ruska ja Sinffonia kumminki tykkäis toisistas ja sais jotaki aikaseks, Ruska kyläilyst Sinffonia tykön vois tuloksen ol pentui. Keskenäs he vois saad aikaseks kirjava pesuee.

Pentuje vartoomine kissal kestää kaks kuukaut (63-66 vrk). Syntymä jälkee pentuje tarttee ol oma emos kans vähintäs kolme kuukaude ikkäisiks. Sit meil vois pahimmillas tai parhaimmillas vilistää neljä-viis-kuus villii kissapoikaa ja meno vois ol välistäi aika kova.

Tämä pentusuunnitelma o aika pitkä ja pitkäjänteine projekti, kestää ylitte viis kuukaut. Siit riittäs plokiaihettaki vaik kui. Mut asjat voi men ihan toisel lail ko suunnitellaa. Pennuist ei voi ol varma, enneko ne o olemas. Ni et voi tul juttuu pennuist, joit ei tullukkaa. Tai kertomus sulhasest ja morseimest jokka ei tykännykkää toisistas.

Mää kyl ymmärrä, ettei Pori murteest kiinnostunneet ol välttämäti tohkeisas kissoist eikä kissapennuist, eikä kissaihmiset ol kiinnostunneit Pori murteest. Mut silti mää en meinaa jakkaa tätä kahdeks eri plokiks, kissaplokiks ja murreplokiks.

Ja on mul muitaki aiheit. On esimerkiks yhdeksä orkideaa. Niist just kolmes o kukkasii ja neljää tulos. Sikko usseempi kukkii, niistäki voi näyttää taas kuvia.

Orkideoit on siunaantunu meil yhdeksä kappalet. Kolme kukkii parhaillas
ja neljäs o knuppei. Oikeepualimmaises alakuvas oleva venuksekenkä o uusin tulokas.  


























Mää ole olevanani käsityäihmine. Ole pannu tämä ploki yhdeks aiheekski käsityät. Mut en ol ensimmäistäkää käsityät viäl tehny tämä plokkaamise aikan, enkä edes saanu irronneit knappei neulottuu. Mut tästäki aihepiirist olis mukava kirjottaa. Ja olis mukavaa jottai käsitöit taas tehdäkki.

Oikee hianoo olis suviaikan käyd Poris ja vaik siäl Yyteris päi ja siältäki jottai porist.  Pori o tiätysti yks tärkee  aihe kans. Just yks Puikkoellu avas mu silmäni sil, et monet päiväselvät asjat Poris o hianoi tai erikoisii. Niinko ny esimerkiks Pori vesitorni. Se o mul ain ollu nii tavalline ja yleine asja Poris, et voisko mittää tavallisempaa ja arkisempaa ol. Mut sit yhtäkkii seki voi näyttää ihan uudelt ja erilaiselt.

Monet tavalliset arkiasjat olis hyviä aiheit, ain ko huamaa niihi jonku hiukka uude näkökulma.

Yks mu suunnitelmani o se, et mu pitäs hiukka vähentää (ainaki lyhentää) tätä plokikirjottamist, et voisi keskittyy muuhunki kirjottamissee. Se muu o jääny valla vähäl, vaik ole käynykki kirjottajakoulus. Ja ens syksyn tykkäisi men taas elämäkertakirjottamise jatkokurssil Santoriinil. Se o jatkoo viimesyksysel kurssil. Siält olis mukava lähetel plokiterveisiiki koto-Suamee. Kyl mää miälelläni mualki päi matkustasi, mut muit matkasuunnitelmii miähel ja minul ei täl hetkel ol.

Nämä kaikki suunnitelmat o viäl ja kaike lisäks vähä tapit (ei napit) vastakkai toistes kans, ja voi ol et täytyy valkat ja pan oikee prioriteettijärjästyksee. Ei voi men Santoriinil, jos kissa o just sillo vaik piänii päi. Jos meinaa jotaki muut kirjotel, ei voi koko aika kirjottaa tätä plokkii. Jos Ruska poikaset tekkee lopultaki selvää mu orkideoistani, ni niist ei ol ennää plokiaiheeks.

Voi käyd sillailaki, et vuasi tua tullesas jottai ihan muut, semmost, mitä en tullu ajatelleeks, mitä en osannu varrot. Vuasi voi viäd jotaki mennesäski. Ihmine päättää ja Jumala säätää, sanotaa.

Muil ja ittelleni mää kumminki toivottele rauhallist ja turvallist vuat 2011 ja mukavaa arkeielämää.

torstai 6. tammikuuta 2011

Poris piänel muistelu- ja esittelykiarroksel

Loppiaise kunniaks vois tehd piäne kävely Pori keskustas ja kattel hiukka päält päi muutamii tärkeit rakennuksii ja paikkoi. Vaik kiältämäti tälläi ulkoporilaisen tuntuu hassult ruvet esittelemää ommaa kotikaupunkiini, konnen edes käy siäl ko kaks kolme kerttaa vuatees. No, ehkä tämä ploki antaa syy käyd ussseemmi.


Keski-Pori uusgoottilaine kirkko, rakennettu 18591863.








































Kaks kuvvaa Keski-Pori kirkost, vastakkaisist suunnist otettui, toine aamuhämäräs ja toises o jo alkanu päivä valkenemmaa. Mu kastetodistuksesani maaliskuult 1950 o tämä kirko kuva. Se o sillo ollu Pori kaupunki- ja maaseurakunna kirkko.

Suvel 1965 mää pääsi ripilt täs kirkos. Se oli minul kauheaa epämukavaa aikaa ja ikkää. Mää oli piänikokkoine mut täyty ol aikuise naise korkkokenkät. Ne oli ainaki nummeroo liika suuret. Ja käsis mul oli semmoset pitkät juhlahansikkaat, jois sormet oli ainaki senti liika pitkät. Ja ko valokuvaamos minust otettii rippiskuvvaa, semmost kokovartaloversioo, sen valokuvaamoliikkee alba oli nii pitkä, niät mu jalkojeni al täyty laittaa pino paksui puhelinlujetteloit, et alba pysty laskeutummaa kauniisti maahaa. Ilma korotust alba olis menny rumasti läjjää. Ja siin kuvasaki minu alaosani vyätäröst allaaspäi o sentähde valla suhteettoma pitkä. Eikä siin ollu kysymys vaa tommosist ulkonaisist hassuist asjoist, et tartti klooffat suuris korkkokenkis ja pittää sopimattomii hansikkait ja ol pujettun ylisuuree albaa. Kyl se mu sisäine olotilani oli sillo varmasti yht tukalaa. Kesti viäl mont vuat enneko elämä mittasuhteet asettu kohdalles ja löyty oikeekokkoiset ja -näkköiset vaatteet ja aatteet. Sillo ne rippiskouluopetusetki tuli uutee valloo ja uutee arvoo. Mut se o eri juttu se.

Ko lapsen mää asui Yyteris ja sit myähemmi Vähälraumal, ni tämä Keski-Pori kirkko ei ol koskaa tullu minul kotikirkoks.

Ihan siit kirko likilt lähtee silta Kokemäejoe ylitte.

Pori silta o valmistunu 1926. Enne tätä siltaa täs oli puine ponttoonisilta,
jonka nimi oli Charlotta.



















Pori pumpulitehdas alotti 1902 ja tyällisti parhaimillas 3000 tyäntekijää,
valtaosa naisii.

Joe toisel pual o vanhat Pumpulitehtaa rakennukset. Aikoinas Pori Puuvilla oli paikkakunna suurin tyällistäjä. Tehdas o perustettu ihan 1900-luvu alvus. Sit tehdas 1970-luvul myytii Finlaysonil, ja 1980-luvu iso tulipalo jälkee tehtaa toimintaa aljettii siirtämää mual.

Nyte Pori pumpulitehtaa rakennuksist o tullu näköjäs iso kulttuuri-, taide- ja kauppakeskus. Siäl toimii Pori yliopistokeskus. Siäl o Satakunna Kansa toimitus ja Rakastajat-teatteri tiloja ja Pori Jazzi toimisto. Ja siäl o vaik mitä liikkeit ja yrittäjjii ja yhdistyksii ja ravintoloit ja kahviloit.

Minul tämä Pumpulitehdas o hiukka tuttu niilt ajoilt, ko mää ole joskus aikoinani käyny tehtaamyymäläs kattelemas ja ostamas kankait. Ja joskus 1950- ja 1960-luvul me käytii kyläs Kahdeksannees osas isäni serku tykön. Sin mentii Pori silla ylitte ja Pumpulitehtaa ohitte.

Puuvillatehdast vastapäät joe toisel pual, samal pual ko kaupunki keskusta ja kirkko, o Pori taidemuseo. Se o 1970-luvu loppupual saneerattu taidemuseoks.

Enttine Vaaka- ja pakkahuane (18581860) o kunnostettu taidemuseoks.
Takan näkkyy Raatihuanee torni. 






















Taidemuseo rakennukses o mont historiallist kerrostummaa. Niihii historia vaiheisii voi jokkaine tutustuu taidemuseo nettivisuil. Tämä rakennus o ollu osa uusrenessanssihenkisii 1800-luvul rakennettui arvokkait rantakortteleit. Usiammal arkkitehdil o peukalojälkes täsä rakennukses ja sen historias. Taidemuseo tähä valmistu 1981.

Pori teatterirakennus o valmistunu 1884. Nortano patsaa o veistäny koskelaissyntyne
Yrjö Liipola ja se o paljastettu 1946. 










































Raatihuanee toisel pual Raatihuaneepuisto toisel syrjäl o Pori teatteri. Teatteri sivus istuskellee raumlaisse Nortamo patsas.

Tutuks nämä kulmat tuli minul suvel 1967. Mää oli sillo yhde pikkupoja lapseflikkan ja päivät pitkät istui poja kans Raatihuaneepuisto leikkikentäl siin puisto kulmas ja teatteri viäres. Mää oli sairastanu rasitusastmaa ja sinä suven mult jäi kaikki astmaoireet poijjes. Se astma taisi jääd sin Raatihuaneepuistoo, ko se oli ensimmäine suvi mu elämäsäni et mää oli pääasjas ulkoilmas. Se lapseflikkan olemine pakotti pihal olemissee, ko ei kai eläväine pikkupoika sisäl olis viihtyny. Vaik ei se parantumine pelkäst pihal olemisest johtunu, jo kauvvaa aikasemmi oli sanottu, et tämmene astma voi parantuu murroiäs. Mut ehkä se ulkoilma edisti.

Monet tärkeet kulttuurikohteet jäi kyl viäl ny valla näkemäti. Niinko ny vaik Kaupunkikirjasto ja Satakunna Museo, tai sit Juseliukse mauseleumi Käppärä hautausmaal.

Ja Pori Jazzitki o sit viäl ihan oma lukus. Niist mää en ol häävi enkä sääkäri sanomaa mittää, ko en ol tarpeeks valistunu. Tarttisko ens suven men hakemaa vähä parempaa valistust täst Pori Jazzist?

tiistai 4. tammikuuta 2011

Eetu Salini patsas




















Täs kuvas o Eetu Salini patsas Poris Itäpuisto pääs. Minul tämä patsas o jääny miälee niist ajoist ko mee perhe asu Yyteris ja me mukulat tultii äiti kans joskus Mäntyluado linjapiilil Porrii. Ei sunkaa Poris sillo joka päivä trampattu, eikä joka viikkokaa. Ain ko tultii, äiti oli koonnu klapul asjoit, mitä vois samal kerttaa toimittaa. Häne tartti käyd Satakunna Säästöpankis ja hallis ja toril ja misä millostenki. Ko meit oli kaks tai sit jo kolmeki flikkaa, joist kaikist nuarempi oli ehkä vast kahde tai kolme vuade vanha, välistäi äiti jätti mee sin Itäpuistoo penkil istumaa. Häne oli helpompi trumffat asjoillas ko et olis kuljettanu kaht tai kolmee mukulaa kansas. Ja sit hän piti kovat kloosut, et mihenkää ette sit täst lähde menemää ettekä kenenkää mukkaa saa men vaik pyydettäis. Ja jos viaraat ihmiset tarjoo jottai, ei saa ottaa. Eikä autotiäl saa juast. Mää oli vanhempi ko pikkusiskoni ja mun oli määrä pittää vaarii piänemmist.

Äiti ussei osti meil jäätälötiku taik -töttärö. Ja me jäätii puistopenkil kahdestas tai kolmestas istumaa ja nualeskelemaa jäätälöömme ja vartoomaa äitii. Kyl meil lupa oli tiätysti siin penki ympäril kävelläkki, kunnei minkää kauvvas lähdetty. Ussei se paikka mis me istuttii, oli lähel Eetu Salini patsast. Em mää kyl sillo edes tiätäny, et se patsaa nimi oli Eetu Salin. Eikä se nimi mul mittää olis sanonu, puhumattakaa, et mää olsi sillo tiätäny jottai häne aatteestas tai häne juamatavoistas. Enkä edes muist et minnuu olis näis asjois lapsen kovi valistettu.

Minul se patsas oli kauhee puhutteleva. Iso miäs o kykistyny allaas  ihan samal tasol ko laps. Ja hän joi vet omist kouristas. Em mää siin patsaas mittää muut nähny. Enkä viäläkä näje, ko se lapsuude miälikuva o vahvempi ko myähäsemmät miälikuvat ja vaikutteet. Voi ol, et mää oti turvani siit patsaast, se iso miäs näytti turvalliselt piäne flika silmis. Semmossii turvallissii isoje miäste kuulus ollakki, vaikkei ne ain ol. Sil patsaal ei ol mittää korkeet jalustaakaa, niinko ussei patsaat o jossai korkeel, niät niit täytyy ainaki laste kattel pää kenos ylspäi.

Nyte mää luji netist jottai keskustelluu, mitä oli käyty Eetu Salini patsaast ja sen saneeraamisest ja kui paljo o kulunu verorahoi patsaa ympärystänki pelkkää kivetyksee. Joku sano et koko patsas olis voitu poistaa, juato radikaali kommunisti patsas. No, nämä radikaalit ja muut sanat o semmosii leimoi, joit ulkoopäi lyädää, mut sisältpäi he o vaa ihmisii.

Minu taas o käyny miälesäni harmi siit, et nykypäivän sihe patsaa viäree kukkaa äiti ei voi lastes kans istuu eikä ainakaa voi jättää lapsiis sihe vartoomaa, ko se patsas o ympäröity autotiäl. Se paikka ei ol ennää turvalline. Eikä taid suvisi siin puistopenkkii ennää ollakkaa. Ei kukkaa mukula voi ennää siin puistopenkilt omalt tasoltas kattel sitä patsast.

Mää oli hämmästyny siit, ko luji, et tämä Aimo Tukiaise tekemä Eetu Salini patsas o paljastettu "vast" suvel 1955. Mää oli kuvitellu, et se o ollu ain Poris.

Yriti ottaa valokuvvaa patsaast. Vähä vaikeet oli, ko patsas oli aikamoise hanke keskel eikä päässy tarpeeks liki semmosest suunnast, jost olis tullu parempi kuva. Tähä vuadeaikaa täl miähel o lunta kummasaki kouras.

Täsä o toine kuva samast patsaast, otettu hämäräs.