tiistai 8. elokuuta 2017

Missy ja pennut

Hämeenlinnan kissanäyttelyn jälkeen kerkesin pikimmiten katsomaan Leenan (& ipanat) kutsumana Missyä ja tämän kahta seitsenviikkoista pentua Noxx-kissalaan Espooseen. Leena oli kissavahtina, koska hänen sijoituskissansa Missy oli synnyttänyt ja hoiti pentujaan kissalassa, jonka omat ihmiset olivat parhaillaan muualla.

Matkustaessani linja-autossa kohti määränpäätä mietin, että olen menossa aivan uuteen maailmaan. En ole koskaan ennen nähnyt kotioloissa muita pentuja kuin eurooppalaisia, ja lisäksi aikaisempina vuosina kotikissoja. Nyt menen katsomaan itämaisia kissoja. Kissanäyttelyistä - ja blogeista! - eri rodut ovat kyllä tuttuja, mutta oikeasti olen tavannut aikuisistakin vain norjalaisen metsäkissan, brittikissan ja pari koratia, ja eläinlääkärin vastaanotolla pikimmiten muutaman muun. Hyvin suppea on siis rotutuntemukseni.

Perille saavuttuani oli yllättävää, että pentujen emo naulitsi minut katsellaan jonkinlaisen lumouksen valtaan. Kissan katseella hän minua napitti. Ei tämä nyt ollutkaan niin uusi maailma kuin olin luullut.

Missy katsoi vaaleanvihreillä silmillään minua suoraan silmiin. Niinpä kävi hassusti, että lumouduin enemmän tästä nuoresta emosta kuin kahdesta suloisesta kollipennusta. Hyvin tutulla tavalla Missy-emo pentujaan imetti, valvoi ja hoiti.

Itämaisissa pennuissa huomiotani herätti niiden valtavan suuret korvat. Kyselin, minkä kokoiset korvat pennuilla oli, kun ne syntyivät. Kuulemma aika isot!

Vastasyntyneillä eurooppalaispennuilla on todella hassut pienet korvanaihiot pään sivuilla, melko alhaalla. Vasta myöhemmin pennun pään kasvaessa korvat "asettuvat" oikeisiin paikkoihin ylemmäs. Myöhemmässä kehitysvaiheessa eurooppalaispennuilla on usein suhteettoman suuret korvat suhteessa muuhun päähän, kunnes kissa kasvaa oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Lisäksi itämaiset kissavauvat vaikuttivat minusta olemukseltaan hauskasti hiukan pikkuvanhoilta. Ehkä siksi, että ne ovat niin selvästi oman rotunsa edustajia.

Missyn virallinen nimi ja väri on Noxx Miss Moneypenny, sininen ticket tabby.

Minun oli vaikea erottaa pentuja toisistaan. Jos oikein tulkitsen, nukkuva pentu on Daniel (Noxx Final Flash) ja imevä on Antti (Noxx Guardian Angel).

Samoihin aikoihin Missyä ja pentuja sekä talouden muita kissoja kävivät katsomassa muutkin. Pennuista ovat julkaisseet järkyttävän hienoja kuvia ainakin nämä blogit:

Trio MiuMau ja Herra Nilsson
Elämää ja elämyksiä
Naukulan kerho

perjantai 4. elokuuta 2017

Syntymäpäiviä, kansalliskissa ja Breed Bis

Sataa, sataa lotisee... Ulos ei ole menemistä, paitsi jos haluaa poimia viinimarjoja vesisateessa. Niinpä on oivallinen päivä muistella, mitä tärkeää viime aikoina on tapahtunut kissarintamalla.

Kesäkuussa juhannuksen tienoilla meillä oli kylässä ja hoidossa Ruskan pentu ja Rauhan täyssisko Raita eli Pinkkitassun Estelle (kilpikonnasinitiikeri eurooppalainen).

Raita ja Rauha ja hedän siskonsa Elli ja veljensä Eetu täyttävät huomenna neljä vuotta.

Kissat suhtautuivat sen verran äkeästi toisiinsa, varsinkin Rauha Raitaan, ettei niitä voinut pitää samassa tilassa, toisin kuin puolitoista vuotta sitten, jolloin Raita oli meillä kaksi viikkoa hoidossa ja kissat suhtautuivat toisiinsa ystävällisesti ja niitä voi pitää yhdessä eikä mitään ongelmia ilmennyt. Rauha oli silloin tiineenä, joten ehkä Rauha oli pentuja odottaessaan sen verran suopealla tuulella, ettei mitään hankaluuksia tullut. Öisin ja poissa olessamme kissoja silloinkin pidettiin eri huoneissa. Muutenkin juuri Rauhan tiineyden takia olin silloin varovainen.

Oli mukava nähdä Raita ja seurustella tämän ystävällisen, reippaan ja kauniin kissan kanssa. Valitettavasti juuri vähän ennen Raitan lähtöä pääsi tapahtumaan yllättäen ikävä suhaus, kun Rauha ja Ruska "murtautuivat" huoneeseen, jossa Raita parhaillaan oli. Kaikki tapahtui tosi nopeasti, joten tapahtumien järjestys on jäänyt osittain arvailuksi. Minusta ensin Rauha hyökkäsi Raitan kippuun ja kun tuli tappelu, Ruska hyökkäsi kolmanneksi kummankin kimppuun. Raita ampaisi toiseen huoneeseen, mutta Ruska ja Rauha jatkoivat tappelua keskenään. Jossain vaiheessa sain ne erotettua toistensa kimpusta ja rähinän loppumaan. Sen jälkeen oltiin kaikki jäähyllä, mies ja minä tuvassa, Raita keittiössä, Ruska makuukamarissa ja Rauha salissa. Onneksi oli tarpeksi huoneita.

Raita pääsi pian omien ihmistensä seuraan ja oli ilmeisesti jo autossa oma itsensä ja toipui nopeasti järkytyksestään.

Tilanne oli opettavainen, ja joku kolmesta kissasta hötäkän keskellä puri käteeni niin, että jouduin antibioottikuurille. Ruska ja Rauha jatkoivat jäähyllä olemista seuraavaan päivään saakka. Halusin, että ne rauhoittuvat täysin, niin ettei niiden välille jää aggressiota tai norosovintoa tapahtuneesta.

Heinäkuussa meillä oli pienimuotoiset kekkerit Telliksen siirtolapuutarhamökissa Vallilassa Pinkkitassun Ree- eli D-pentujen kunniaksi. Ree pennut (Pinkkitassun Dorothy eli Mesi, Dionysos eli Didi, Daniel eli Sulo ja Diana eli Minni).

Tässä valamonruusun kukka onnitteluksi Ruskan molemmille pentueille, Pinkkitassun D- (s. 10.6.2012) ja E- (s. 5.8.2013) pentueelle.

Heinäkuun 22.-23. päivä oli suuri kissanäyttely Hämeenlinnassa. Olin odottanut sitä keväästä asti, ja hotellikin oli varattu jo maaliskuussa. Lauantaina oli erityinen eurooppalaiskissojen Breed Bis, erikoisnäyttely, jossa eurooppalaisten arvostelussa niitä verrattiin vain toisiin eurooppalaisiin, ei muiden rotujen edustajiin. Tämä vuosi on myös Eurooppalaiskissarenkaan 30-vuotisjuhlavuosi.

Kyyti Hämeenlinnaan oli varattu yhtä ajoissa kuin hotellikin. Perjantaina iltapäivällä mies heitti kissat ja minut Naukulaan, josta matka Hämeenlinnaan jatkui Naukulan mamman eli Merjan kyydissä. Matkassa oli siis kolme kissaa, nuorimpana Noomi Naukula eli Pinkkitassun Noomi ja tämän isoäiti Rauha ja isomummu Ruska. Puuttuva sukupolvi Namu Naukula oli hoidossa ihmismummulassaan yhdessä serkkunsa Sulon kanssa. Punatabby, cremetäplikäs ja kilpikonnatabby matkustivat takapenkillä nätisti, vain cremetäplikäs välillä hiukan vaakkui ja punatabby säesti mummuaan vienosti naukuen. Isomummu ei pahemmin kommentoinut.

Perjantaina Eurooppalaiskissarenkaan ihmisiä oli mukana SUROKin näyttelyn pystytystalkoissa. Me tulimme paikalle hiukan myöhään, emmekä ehtineet osallistua. Omat häkit ja sturdit saatiin valmiiksi lauantaiaamun näyttelyä varten. Kissat oli jo majoitettu hotelliin.

Eurooppalaisia oli lauantaina mukana liki yhdeksänkymmentä.


Päivän kohokohta oli eurooppalaiskissan julistaminen kansalliskissaksi. Kuvassa eurooppalaiskissa-renkaan puheenjohtaja Mikko Murtonen pitämässä puhetta. Vasemmalla portailla seisovat Kissaliiton varapuheenjohtaja Satu Hämäläinen ja Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio. Maamme-laulun soidessa monet liikuttuivat kyyneliin saakka.

Ruska ja Rauha olivat kumpikin molempina päivinä harvinaisen nätisti. Ruska ei osoittanut mieltään minulle eikä Rauha kovin paljon räyhännyt tuomareille (mitä nyt lauantaina hiukan).

Lauantai oli yhtä voiton huumaa. Ruska oli tuomarin paras kastraattinaaras, ja loppukilpailussa BIS eli paras eurooppalaiskastraattinaaras ja myös BIS-veteraani. Ruska täytti viime huhtikuussa seitsemän, minkä takia olin kokeeksi ilmoittanut hänet myös veteraaniluokkaan. Rauha sai ensimmäisen sertinsä kastraattina. Rauhahan leikattiin viime maaliskuussa. Olin kaavaillut lopettaa Rauhan näyttelyt siihen, jos hän saisi kolme sertiä ja valmistuisi premieriksi, sen lisäksi, että ennestään on Grand International Champion.

Tässä kissojeni sturdi BIS-ruusukkeineen ja pokaaleineen.

Eurooppalaiskissarengas oli teettänyt jokaiselle osallistujalle mitalin muistoksi osallistumisesta Breed Bis -näyttelyyn. Kissojen sinivalkonauhalliset mitalit riippuvat sturdin kyljessä.

Niin hämmentynyt ja tohkeissani olin koko näyttelyn ajan, etten saanut otettua kuvia kissoista enka paljon mistään muustakaan. Nuo pari kuvaa otin. Sturdikuvassakin kissat ovat melko näkymättömissä. Joten tässä postauksessa Raita olkoon esimerkkinä kansalliskissarodusta eurooppalainen.

Sukulaisiakin oli mukana lauantaina. Nuorimmasta vanhimpaan: jo mainittu Pinkkitassun Noomi (Ruskan lapsenlapsenlapsi ja Rauhan lapsenlapsi), Pinkkitassun Jóhanna eli HelmiOrvokki (Ruskan lapsenlapsi), Pinkkitassun Louise eli Lupsu (Ruskan lapsenlapsi), Pinkkitassun Harvey eli Hartsa (Ruskan lapsenlapsi ja Rauhan lapsi), Pinkkitassun Dionysos eli Didi (Ruskan lapsi ja Rauhan puoliveli). Pinkkitassuja oli siis yhteensä seitsemän. Ja paljon paljon muita eurooppalaisia, Pikkupiun ja Kissakallion kissoja, Katinhäntiä, Silkkiturkkeja, Feronioita, Casimirrejä, Mäkikatteja ym. vain muutamia mainitakseni.

Lauantain näyttelyn päättyessä useimmat eurooppalaiset lähtivät. Me jäimme paikalle myös sunnuntaiksi, ja joukkoomme liittyi Pinkkitassun Gertrude eli Sipi emäntänsä Telliksen kanssa. Kaikkiaan eurooppalaisia oli sunnuntaina enää vähän yli toistakymmentä.

Ruska oli sunnuntainakin tuomarin paras kastraattinaaras, mutta loppukilpailussa tuomarien yksimieliset äänet sai kaunis britti. Rauha ei saanut sunnuntaina sertiä, mikä oli minulle vähän kuin antikliimaksi sunnuntain voittohuumalle.

Sunnuntaina näyttelyn päättyessä osa meistä eurooppalaisväestä jäimme vielä auttamaan näyttelyn purkamisessa. Talkootyönähän kissanäyttelyt aina pystytetään ja puretaan. Kissanäyttelyn järjestäminen on todella iso rulianssi.

Isäntä haki Ruskan ja Rauhan Hämeenlinnasta ja vei mennessään Koskelle. Minä palasin samassa kyydissä Merjan kanssa kotiin ja kotimatkan varrella käytiin hakemassa Sulo ja Namu Porvoosta, jossa juotiin virkistävät kahvit ja sain ihailla Merjan äidin kukkapenkkejä. Kun tuli lähdön aika, Sulo näytti yllättäen esimerkkiä, kuinka hienosti mennään (upouuteen) omaan boksiin kotimatkaa varten.