Ny kävi sillai et tuli mutka mu Saksa-matkaani. Enne Wartburgi linnaa tuli umpilisäkkee leikkaus. Nimittäi seuraavaks piti syventyy Warburgi linnaa.
Mee kissa Ruska oli ikionnelline ko mää tuli kottii matkoiltani. Ei tiätäny millai päi olis kiäriny ja pyäriny mu jalvoisani, hyrräs ja istu sylys koko ehtoo ja nukku tyynylläni yäsee. Mut sit pari päivä jälkee mul tuli huali ko ei hän yhtää leikkiny tapas mukkaa ja silmät oli väsynee ja alakulose näkköiset. Mittää selvii sairaude oireit ei kumminkaa ollu.
Mää soiti eläinlääkäriasemal ja kiikuti häne sin. Tohtoritäti arveli, et hänel o alkava kohtutulehdus. Onneks alkava vast. Ruska sai kipupiiki, antibioottikuuri ja suasitukse, et jos Ruskal meinataa hankkii viäl pennut, ni kannattas kolli käskee kyllää jo tänä kevvään.
(Siis: kissal ei tullu sitä umpilisäkkee leikkaust...)
Seuraavan aamun ko herättii, Ruska oli leikkiny hiirileikkii nii ahkerasti, et mattot oli läjäs laatteel. Lääkkeetki Ruska ottaa oikee mukavasti. Ne o niit tuttui vaaleepunasii pillereit, joit mää ole antanu aika monel kissal parikymmene vuade mittaa.
Ruska näytti paremmalt, mut mul tuli vatta kippeeks. Ensti vaa muljahteli, iltaa kohti koko oikee puali mahhaa oli jo aika kippee. Yäsee mää valvoi ja vartosi aamuu. Soiti ambulanssinki, ko mee oma auto oli huallos. Ambulanssi ei hualinu minnuu kyytiis ko mää en ambulanssineitie miälest ollu tarpeeks kippee eikä sopinu hee protokollaas kuskat minnuu Jorvii. Onneks heti aamusti pääsi terveyskeskuksee. Ja siält Jorvi sairaalaa. Siäl oloni heti parani ko oli turva takan. Ja pääsi aika pia kirurgisel osastol vartoimaa "ommaa" sairalasänkyyni leikkauksee pääsyy. Päivä siin meni piänes horrokses. Mukavat hoitajat ja lääkärit kävi painelemas vattaa, ottamas kokkeit, mittaamas verepainet ja sanomas ettei sovi mittää juad eikä syäd. Ehtoosti leikataa.
Nii sit leikattiinki. Hyvi kaikki meni. Nukutuksest ei ollu muut vaivaa ko se, et kurkku ja henkitorvi tuli kippeeks ja kova kröhinä.
Seuraavan aamun oli valla mahdottoma mukavaa saad aamukaffeet ja fiilii ja leipää. Ja jo ehtopäiväst pääsi kottii ko miäs tuli hakemaa. Tääl koton ny toivutaa.
Kävipäs hyvi ettei umpilisäke ruvennu ryppyilemmää siäl Saksas, esimerkiks Wartburgi linnas.
Saksa matkaki viäl jatkuu, vaik mää vaheti jo kiältäki välil. Tämä o näköjäs kakskiäline ploki. Matkakertomukset o helpompi esittää yleiskiälel.
Ai ni ja juu! Paras juttu täsä sairastelus oli se et ihan yllättäi eläinlääkäriasemal träffättii Ruska kans sulone venäjäsine Minni-kissa ja hänen emäntäs. Emäntä paljasti et hän tuntee mee, ko hän o lukenu Ruskast mu plokistani. Ja meil oli mont yhteist ystävääki, ainaki Naukula Helmi, Saaripalsta Musti ja Ransu, Herra Harmaa, Autuaa olo Nero, Sijaiskodo Myrsky ja ketäs kaikkii viäl....? Mää oli ollu Skasa-matkani tähde plokipimennos ja frouvva kerto mul suru-uuttisenki, et Herra Harmaa oli menettäny Musta ystäväs. Sit myähemmi mul selvis et Minnilläki o oma ploki: Kissiminni. En ollukkaa aikasemmi tutustunu. Kiva tutustuu Minnii.
Ny me mennää Ruska kans jatkamaa toipuilemist. Kuviakaa ei ny jakset ottaa eikä julkast.
Mee kissa Ruska oli ikionnelline ko mää tuli kottii matkoiltani. Ei tiätäny millai päi olis kiäriny ja pyäriny mu jalvoisani, hyrräs ja istu sylys koko ehtoo ja nukku tyynylläni yäsee. Mut sit pari päivä jälkee mul tuli huali ko ei hän yhtää leikkiny tapas mukkaa ja silmät oli väsynee ja alakulose näkköiset. Mittää selvii sairaude oireit ei kumminkaa ollu.
Mää soiti eläinlääkäriasemal ja kiikuti häne sin. Tohtoritäti arveli, et hänel o alkava kohtutulehdus. Onneks alkava vast. Ruska sai kipupiiki, antibioottikuuri ja suasitukse, et jos Ruskal meinataa hankkii viäl pennut, ni kannattas kolli käskee kyllää jo tänä kevvään.
(Siis: kissal ei tullu sitä umpilisäkkee leikkaust...)
Seuraavan aamun ko herättii, Ruska oli leikkiny hiirileikkii nii ahkerasti, et mattot oli läjäs laatteel. Lääkkeetki Ruska ottaa oikee mukavasti. Ne o niit tuttui vaaleepunasii pillereit, joit mää ole antanu aika monel kissal parikymmene vuade mittaa.
Ruska näytti paremmalt, mut mul tuli vatta kippeeks. Ensti vaa muljahteli, iltaa kohti koko oikee puali mahhaa oli jo aika kippee. Yäsee mää valvoi ja vartosi aamuu. Soiti ambulanssinki, ko mee oma auto oli huallos. Ambulanssi ei hualinu minnuu kyytiis ko mää en ambulanssineitie miälest ollu tarpeeks kippee eikä sopinu hee protokollaas kuskat minnuu Jorvii. Onneks heti aamusti pääsi terveyskeskuksee. Ja siält Jorvi sairaalaa. Siäl oloni heti parani ko oli turva takan. Ja pääsi aika pia kirurgisel osastol vartoimaa "ommaa" sairalasänkyyni leikkauksee pääsyy. Päivä siin meni piänes horrokses. Mukavat hoitajat ja lääkärit kävi painelemas vattaa, ottamas kokkeit, mittaamas verepainet ja sanomas ettei sovi mittää juad eikä syäd. Ehtoosti leikataa.
Nii sit leikattiinki. Hyvi kaikki meni. Nukutuksest ei ollu muut vaivaa ko se, et kurkku ja henkitorvi tuli kippeeks ja kova kröhinä.
Seuraavan aamun oli valla mahdottoma mukavaa saad aamukaffeet ja fiilii ja leipää. Ja jo ehtopäiväst pääsi kottii ko miäs tuli hakemaa. Tääl koton ny toivutaa.
Kävipäs hyvi ettei umpilisäke ruvennu ryppyilemmää siäl Saksas, esimerkiks Wartburgi linnas.
Saksa matkaki viäl jatkuu, vaik mää vaheti jo kiältäki välil. Tämä o näköjäs kakskiäline ploki. Matkakertomukset o helpompi esittää yleiskiälel.
Ai ni ja juu! Paras juttu täsä sairastelus oli se et ihan yllättäi eläinlääkäriasemal träffättii Ruska kans sulone venäjäsine Minni-kissa ja hänen emäntäs. Emäntä paljasti et hän tuntee mee, ko hän o lukenu Ruskast mu plokistani. Ja meil oli mont yhteist ystävääki, ainaki Naukula Helmi, Saaripalsta Musti ja Ransu, Herra Harmaa, Autuaa olo Nero, Sijaiskodo Myrsky ja ketäs kaikkii viäl....? Mää oli ollu Skasa-matkani tähde plokipimennos ja frouvva kerto mul suru-uuttisenki, et Herra Harmaa oli menettäny Musta ystäväs. Sit myähemmi mul selvis et Minnilläki o oma ploki: Kissiminni. En ollukkaa aikasemmi tutustunu. Kiva tutustuu Minnii.
Ny me mennää Ruska kans jatkamaa toipuilemist. Kuviakaa ei ny jakset ottaa eikä julkast.