Valkone kanerva

Tänäpä mustikkareissullani huamasi polvu viäres yllätykse: valkose kanerva. En ol koskaa nähny, enkä kuullukkaa. Ympäril oli "normaali" färisii kanervii ja joka pual muallaki mettäs. Onneks oli kamera mukan, ni sai otettuu kuva. 

Netist haji valkost kanervaa, ja mm. Luantoporti sivuil sanottii kanervast: "Teriö kellomainen, vaaleansinipunainen tai harvoin valkoinen..."  Niät kyl valkone kanerva ihan tunnettu kukka o. 

Oli mul muitaki tuamisii mettäst, taas kerra mustikoit. 

Ruska seikkailee

Ruska näyttää viihtyvä kovi hyvi maal. Hän tykkää olost maalaistalos sisäl ja ulkoilemisest pihal. Oikee hianoo hänest o, ko hän muutama kerra o päässy karkaamaa ja seikkailemmaa talo issoo vinttii. Siäl o jos jotaki, usiamma ihmissukupolve tavaraa. No, en tiä mitä kissa siäl näkkee, mut kiahtova paikka se joka tapaukses on. Mää en silti hänt sin pääst komppaamaa, ko vähä pelkää, et hän joutus johonki loukkuu taik sattus joku vahinko. Mut karkaamaa hän o sin pari kerttaa päässy. Ja hianoo o kissal ollu.

Ulkonaki o hianoo. Ihmettelemist, kattelemist, kuulustelemist ja nuuskimist riittää.

Täs kuvas ollaa navetovinttii tutustumas ja haistelemas. "Mikäs tämä rako mahtaa ol? Mitäs täält näkkyy?"

Ruska seisoo täs heinäpaali pääl. Minustaki siäl navetovintis o hiano tunnelma. Heinät haisee puhtailt. Navetovinti laattee o olkie peitos.

Koivukuja

Viime tammikuus mee käskettii kyllää yhtee huushollii Perttelii, tarkemmi sannoi Kuraojal. Nykyjäs se Pertteli kuuluu Salo kaupunkii. Sihe kyläpaikkaa johti koivukuja, joka sillo näytti tält. Mää kerroi siit sillo tääl. Se kuja oli ihan satumaise kaunis, ko lumi oli paikkapaiko painanu notkeit nuarii koivui melkei holvikaareks sihe tiä ylitte.

Viime viikol mee käskettii uudesti treffaamaa ystäviimme sammaa paikkaa. Ny koivukuja näytti tält.

Kauniit on nää suvisekki koivut. Tarttis viäl pääst ottamaa kuvia sammaa paikkaa silloko o oikee kaunis keltane ruska nois koivuis. Kyl mee koto-Suame luanto o ihana. Ja vuadeajat suuri rikkaus.

Talo krapsuttamist

Mee puuhamaahaa o viime aikoin kuulunu miähel talo krapsuttamist. Ajatuksen talo nykyisil omistajil o, et se täsä pikkuhiljaa maalattais. Enne maalaamist pitäs vanhat irtoovat maalit krapsuttaa. Katorajat miäs o käyny jo läpitte.

Nyte o vooros alempi osa matalammalt tällinkilt.

Joka tarkkaa kattelee, huamaa, et kissa seuraa klasi toiselt pualt.

Juu-u, Ruska se siält kurkkii ja seuraa, et mitä se Esko ny oikee mahtaa kraappii. Aika kissamaine miäs vai mitä? Kiipeilee tällinkeil ja kraappii seinää.

Maalaiskissat ja kaupunkilaiskissa

Mee suvilystipaikas o perintökissoi, he o jääny orvoiks talo aikasemmalt emännält. Mut he o ain ollu ulkokissoi ja asunu navetos. Nykki heit kyl koko aja käydää ruakkimas sin navettoo. He o hiirikissoi, jokka pittää viljavarastot puhtain jyrsijöist. Mää anna heil ruakaa trappusilleki ja pihhaa silloko he tullee pyytämää. Musta Miina vartoo täsä trapuil jo aamusti, et saiskos jottai herkkui.

Ole nii otettu näist kissoist, et kyl he yleensä saa herkkui mult. Vaikkei mu tarttis heit syättää, mut ollaa sovittu vakituise syättäjä kans, et määki saa pittää välil huale hee ruuvvistas. Hee miälestäs kaikki mitä heil antaa on herkkuu, vaik antasi sitä, mitä mee oma kissa Ruska ei ol syäny.





Ko mää ilmesty ovel ruaka-kuppi kädes, Musta Miina ja Miisu puskee kauheesti - ei sunkaa minnuu, mut toine toisiis. Minul Musta Miina sylkee  ja suhisee villisti samal ko hounii ruakaas ja ain välil säntää karkuu iso pala ruakaa suus. Syämisest näkkyy kui villei nämä kissat o. He syä ko villielävät. Ihan ko ei olis enne ruakaa nähnykkää, vaik varmasti o. Musta Miinaki näyttää olevas ihan tuhtis kunnos. Ihan eri meininki heil o ko mee Ruskal, joka käy makustelemas ruakaa silloko hiukka tekkee miäli eikä oikee koskaa syä kuppiis tyhjäks





Täsä he näyttää oikee kuhiseva toisilles et: "Mitäs tua naine mahtaa meil täl kerttaa antaa!"

Eikä kauvvaa ko kuppi o taas tyhjä. Miisu syä hillitymmi mut Musta Miina o varsinaine houna.




Näist kahdest kissast Miisu o vähä kesympi. Hän o antanu minu jo vähä hipast ittees samal ko mää tarjoo ruakaa.

Naapuri iso punane kolliki o tullu kattomaa et mitä tääl oikee mahtaa ol tarjol. Olisko parempaa ko koton? Ole yllättäny tämä kolli navetostaki kissoje ruakakupeilt. Mahtaako koko kulmakunna kissat käyd siält syämäs noutopöydäst?




Täs kuvas Ruska (joka joutuu olemaa naru pääs) o uteliaan menos kohti Mustaa Miinaa. Ruska ei näyt tekevä Mustaa Miinaa suurempaa vaikutust.

Täs taas Ruska, tämä mee kaupunkilaiskissafröökynä, kattelee pirti klasist pihakissoi. Jos hän ossais puhhuu, hän vois ehkä sannoo: "Kyl on epistä! Nii kertakaikkiaa epistä! Kaikki muut saa ol vappain ulkon mut minu vaa tarttee ol tääl sisäl. Mua pidetää tääl vankin! Tai sillo joskus harvo kerra päivääs ko emäntä suvaittee ottaa mu ulos, sillonki tarttee kulkee tyhmä naru pääs. Eikä emäntä edes pääst mua metrii lähemmäks noit muit. Varmaa se pelkää et mää heti karkaa ja vaik öksy." (Ei silti, kyl Ruska näyttää sisäkissa ossaas helposti tyytyvä, ei mittää pahempaa kapinahenkee ol oikeesti havaittavis.)

Maalaiskirpputori

Koskel (TL) o hiano kirpputori vanha Hämmee härkätiä varres. Tavanomaste kippoje ja kuppie ja tassie ja kassie lisäks kirpputoril o harvinaine valikoima vanhoi tyäkalui ja erilaisii kromui, joist tämmene naisihmine ei mittää ymmärräkkää.  Muutako ihmetel ymmärtää. En missää tämmesii määrii tämmest tavaraa ol nähny.

Vanhaa höylää ja sahhaaki o vaik kuinka ja monta. Tämä kirpputori vaikuttaaki enämpi miähiselt. Ja kaikki tavarat o esil hyvi ja hyväs järjästykses.

Omiaki kromui tän saa tuara. Mut ei onkelmajätteit, ei jääkaapei eikä teeveit.

Mustikas

Marjastamine o ain ollu miälipuuhiani. Tääl mee suvilystipaikas mettä o liki ja määki kävi jo ensimmäise kerra mustikas. Sai pikkuämpärillise marjoi ja tei siit piirakkaa. Loput mennee pakasteesee. 

Aika kauvva mul oli semmone periaate, et mustikoit tarttee noukkii käsi, ei semmone poimuri kans rohmuumine mittää oikeet marjastamist ol. Mukko mul o yleensä nii vaikeet ja harvinaist herkkuu pääst edes mettää, kyl ole antanu aikoi sit peräks ja alkanu poimuril mustikoit kauhomaa ämpärii. Käsi noukkimine o nii paljo hittaampaa. Niit poimurimarjoi o kyl aika rasittavvaa perraat, aikaa mennee enämpi ko niitte noukkimissee. Ja marjastamine o sentää mukavaa hommaa, mut perkaamine ei, ainakaa mää en siit tykkää. 

Mut silti nykki ahneus taas voitti ja pikkuämpärini mää noukei täytee poimuril. Ja sit laskeskeli, et samas ajas mikä meni perkaamissee, olsi kyl noukkinu se määrä käsinki. Ja olis tullu nätimpii marjoi. 

Mut herkullist piirakkaa tuli, Mamma marjapiiraa ohjeel. 

Peltomaisema

Tämmest peltomaisemaa mää kattele aamusti kööki klasist tääl Koskel.

Yli viikko o jo oltu miäheni kototalos maaseudul. Ihan niinko oltais maan niälemii. Päivät ollaa kaksistas ja häärätää ja touhutaa ja puuhataa koko aja jotaki. Radio vaa o vähä joskus pääl, televisioo ei täs huushollis täl kerttaa ol. Miähe sukulaiset ja naapurit hiukka poikkeilee ja munki siskoni Auli kävi meil Porist. Aamust ehtoosee mennää niinko tuaksaus vaa. Taas o myähä ja aika men nukkumaa. Kyl aika kulluu äkkii. Seinäkello tasane tik-tak ei silti käy raskaaks eikä painostavaks, päivasto tuntuu rauhalliselt. Ja kuis ollakkaa, jollaki lai ajattomalt.

Sammaa peltomaisemaa mää ole kattellu aamusti ja ehtoosti ja erilaisil ilmoil.

Tämä kuva o otettu ehtoosti. Aurinko laskee.

Täs ukkone nousee.

Ja sit ruppee satamaa. Oikee lujasti sattaaki.

Kuvat o kaikki otettu kööki klasi alt talo ulkopualt. Siin talo ja pello välis o kylätiä.

Täs maisemas o mul ehkä jottai sammaa ko kello tasases tikitykses. Jottai ajatont ja rauhallist.

Kosken kissankellot ja tiäviarut

On tullu piäni plokitauko ko ole täl hetkel mokkula varas Koskel Varsinais-Suames maaseudul. Tämä Sonera mokkula, josa pitäs ol maksiminopeus, on nii hidas tai en tiä misä vika et plokkaamisest ei tahdo tul mittää. Joka vaihees täytyy varrot tuhottomasti. Ja sit sivu ei aukeekkaa ja systeemi ilmottaa jottai virhet jonka pääl en ymmär ja jota en ossaa korjat.

Ole nauttinu tääl maal. Vähä niinko jonneki hyvi kauvvas oltais matkustettu, paljo kauvvemmas ko kilometreis laskettun.

Yks ihmettely- ja ihasteluaihe mul o ollu näin päivin tiäpiantereitte luannokukka-asetelmat. Kui ne o kauniit! Ei missää kohtaa tul miälee et tua tämä kukkane olis vääräs paikas tai väärä färine, tai ettei sävyt ja färit sopis yhtee muitte kans. Tämmesil piänil maalaisteil en ol kulkenukkaa, en tiä olenko koskaa. Espoossaki on piänii teit mut ei siäl tämmesii kukkameriä ol.

En ymmär kui tämä ketoneilikkakuva tullee tähä pystykuvan vaik se o otettu vaakakavan. En muist missää nähneeni näi mahtavii ketoneilikkapehkoi, en edes lapsuuteni Yyteris. Kyl siäl ketoneilikoit kasos mut ei näi rehevästi.

Täsä o vaa murto-osa kukkasist joit tual piantareil kassoo. Olis miälenkiintost nähd joku semmone lajiluettelo, semmone, mitä taimi- ja siämenkaupat julkasee, tarkota semmone kuvasto. Siin kuvastos olis lueteltu kaikki tämä luannopuutarha kasvit ja niitte kukostusaika. Kai semmosii kasvikirjoi onki.

Suvin 2005-2007 miäheni kans liikuttii aika paljo Pohjois-Karjalas Tohmajärvel. Siälläki ajeltii paljo piänil kylä- ja mettäteil. Mut kyl niitte piantareitte kukkaloisto kalpenee näitte Varsinais-Suame tiäviaruje rinnal, vaik siälläki taas sit kassoo eri lajejaki.