Kiitos teil kaikil, jotka vastasitte mu uudenvaude postaukseeni ja toivotitte hyvvää uutvuat ja hyviä toivotuksii hankkeil. Sitä sammaa mää toivo teil!
Tervetulloo uudeks lukijaks, Myrsky!
Joulu ja uudevuade välil me oltii miähe kans pikku visiitil Tallinnas. Yhde yäsee nukuttii suamalaiste aikoinas rakentamas Viru-hotellis. Ja hyvi nukuttiinki, herättii aamusti pual kymmenelt vaik oltii menty aikasi nukkumaa.
Päällimmäisen ajatuksen mul koko aja oli, et Viros historia filminauha o käyny pikakelauksel viimiset 25 vuat.
Ensimmäise kerra elämäsäni oli Viros 1987. Aika pintapualine o mu Viro-tuntemukseni, ko muutamii kertoi ole siäl kaike kaikkias käyny ja turistin vaa ympärilleni kattellu. Silt ensimmäiselt kerralt o jääny miälee kauhee iso vastakohta Viro ja Suame välil. Ko Georg Otsil päästii takasi Helsinki satamaa, tuntu niinko olisi päässy jostai pimeyde valtakunnast valo valtakuntaa. Aika dramaattisesti ja varmaa ymmärtämättömästiki sanottu, ko ei ihmiste elämä nii mustavalkost ol. Tallinnas oli synkeet ja rähjäst ja likast. Huanokuntoset vanhat rakennukset, rämät autot, harmaat ja onnettomat ihmiset, kaupois ei tavaraa. Vaik oli elokuu, ei siäl Tallinnas näkyny missää myynnis muit vihanneksii tai hedelmii ko kaalinpäit. Tunnelma siäl tuntu ankeelt. Suamee saavuttais oli myähäne ilta, melkei yä, mut silti tuntu kirkkaalt ja valosalt. Kadut oli valaistu, joka pual näky siistei ja hyvihoidettui taloi ja puistoi, hyväkuntosii autoi ja hyvis vaatteis kulkevii ihmisii.
Se ensimmäise matkani mää tei nuarimma sisareeni kans, ja seuraava matka me tehtii kaikki neljä siskoo yhdes. Ja Viru-hotellis ain asuttii. Sihe aikaa puhuttii, et siäl hotellis olis salakuunneltu ihmisii. Tiä hänt. Mu yksi sisareeni teki salakauppaa eli myi muistaakseni jokku lenkkikenkät jolleki virolaismiähel. Se tuntu meist kaikist kauhee jännittävält ja hassult. Ko siäl ei viäl sillo 1980-luvu lopus saanu semmosii hianouksii ko lenkkikenkii.
Seuraavat matkani mää tei sihe aikaa, ko ajat oli jo alkanu muuttumaa. Sillo vastakohtasuus oli siirtyny sin Tallinnaa. Siäl oli hianoi ja kiiltävii kauppoi, jokka räikeesti erottu rähjäsest taustastas. Oli fiinei ihmisii ja autoi.
Vuat en muist, mut taas yhde siskoni kans reissattii Tallinnaa ja ostoksil Mustamäe toril. Se oli sillo oikee kuuluisa paikka, sin kaikki suamalaiset trumffas suaraa satamast. Ja ko ostokset oli tehty, siskoltani linja-autos kähmittii käsilaukust lompsa. Loppuaika meniki sit siäl lompsas ollee Visa-korti kualettamissee. Ko ei se meinannu ei sit millää luanat. Jostaki ihme puhelinlaitoksest yritettii soittaa Suamee, ja se soittamine oli nii monimutkast ja byrokraattist ja pitkällöist ja vaati pitkii jonotuksii, et se kesti ijät ja ajat. Myöhemmi ilmeni, et sama puhelinlaitokse kaupast sil samasel varraastetul Visa-kortil oli kerriitty ostamaa kännykkä enne enneko me onnistuttii soittamaa Luattokuntaa ja kualettammaa se Visa-kortti. Meil ei viäl sillo ollu kännykkää, mee täyty jonottaa soittamist. Mee matka meni ihan piloil, vaik jälkeepäi o mont kerttaa naurettuki. Kui sattuki, et varas osti kännykä samast paikast mist me epätoivosesti yritettii saad yhteyt Suamee ja Luattokuntaa. Eikä siskoni joutunu maksamaa sitä kännykkäostost, ko hän anto Luattokuntaa tarpeeks hyvä selliitykse, millai oli käyny.
Nyte mää vaa ihmettele sitä, kui se Viro o muuttunu, taik ainaki Tallinna. Ennää ei pinnalt kattoe paljoo erroo näje. Tai jos näkkee erroo, ni yhtläi Tallina eduks. Tallinna o ihan omanlaises, idylline paikka. Hianompaaki siäl näkkee ko Helsinkis.
Meenki yks ohjelmanummero oli se, et käytii ostoksil Marks & Spenceril Rocca al Mare -ostoskeskukses. Mul oli tilauslista fölis tyäkavereilt. Ja ko mää pakkasi muavikassillise naiste pikkupöksyi muavikassii, minnuu huvitti, ko se myyjäki hymyili. Mahtoko hän miälesäs ihmetel, eiko Suamest saa naiste alusvaatteit, niät täytyy Tallinnaa tul niit hamstraamaa. Ko nimittäi ei Suames ol Marks & Spencerii eikä siis Marks & Spenceri kuuluisii alusvaatteit, jois hinta-laatu-suhde o kohdallas.
Nätisti Tallinna vanhoi taloi o kunnostettu ja maalattu, ainaki pinnalt kattoi. Luulis kauhee kalliiks tuleva. Ennää ei näy edes räikeet erroo uude ja vanha, korjatu ja korjaamattoma välil, niinko yhdes vaihees aikasemmi.
Käsitöit mää siäl Tallinnas ihmettele ja ihaile kauheesti. Siäl näyttää oleva montaa lai käsityätaitoo. Näkkyy perinteisii naiste käsitöit, niinko täs alapual olevas kuvakollaasis, erityisesti villa-, huapa- ja pellavatöit.
Mut lisäks siäl o paljo muutaki käsityätaitoo, nahka-, puu-, lasi-, keramiikka- ja metallitöit.
Silmäruakaa siäl saa ihan tarpeekses. Kauneudest saa nauttii. Ilmapiiri o muuttunu toisemmoiseks. Tullee semmone olo, et ihmiset, jokka saa kaunist ja värikäst aikaseks, ei voi ol kovi onnettommii. Monnee kerttaa tälläki visiitil mu täyty pasteerat ettiistakasi se kuja liki Viru-hotellii, jonka varrel o kukkakojui. Kukkakimppui o vaik mitä ja suamalaisii hintoihi verrattun halpoi.
Tämä oli tämmene pintakraapasu Tallinna ulkokuaree. Mihe kaikkii asioihi tämä historia filminauha pikakelaus on ja mihe ei ol vakuttanu ja mitä se o merkinny tallinnalaiste ja virolaiste ihmiste miäles ja elämäs onki sit jo ihan toine juttu.
Se o kätevää, ko Tallinna o liki mut silti ulkomail.
