maanantai 31. heinäkuuta 2017

Muistoja

Joskus täällä suvilystipaikassa tulee eteen muistoja, jotka säväyttävät, vaikken minä olekaan niistä osallinen. Hiljattain tuli vanhojen valokuvien keskeltä esiin vanha äitienpäiväkortti.

Näytin tätä miehelle ja kysyin, kukahan tämän on askarrellut. "En muista", hän sanoi, "voi olla että minä."

Sitten avasin kortin, ja sieltähän se askartelija selvisi. Ei tämä vielä varmaankaan ensimmäisen kansakoululuokan äitienpäiväkortti liene, ehkä toisen tai kolmannen. Joskus keväällä 1958 tai 1959 tätä on taidettu askarrella.

Tekstiä lukiessa minulle tulee pakostakin kyynelet silmiin. En ole mieheni äitiä koskaan tavannut, koska hän on kuollut monta vuotta nuorempana kuin minä nyt.

Äidille

Äitini luona on armasta aina
Äiti kun läsnä on, huolet ei paina
Puolesta äitini pyytelen Luojaa
että hän siunaa ja äitiä suojaa.

Esko Vähätalo

(En kestä tuota toka- tai kolmasluokkalaisen liikuttavaa allekirjoitusta!)

Toisenkin muiston huomasin juuri. Kamarin pöydälle oli ilmaantunut ikivanha klubiaski, kuulemma mieheni pappan eli äidinisän peruja. En tiedä, mistä se oli siihen ilmestynyt. Pappa poltti Klubia.

Tämä on minullekin hyvin tuttu aski. Tätä tupakkaa isäni poltti 1950-luvulla ja varmaan myöhemminkin. Hän oli oppinut tupakoimaan sodassa, kun siellä miehille jaettiin tupakka-annokset. Isä sairastui 1990-luvun alussa virtsarakon syöpään, johon sitten parin vuoden sisällä kuoli. Tupakan sanotaan olevan yksi virtsarakon syövän (niin kuin myös keuhkosyövän) syistä.

Mieheni pappa kuoli 1967, liki yhdeksänkymmentävuotiaana. Klubiaski on kai yli 50 vuotta vanha.

Kuluneena viikonloppuna Koskella oli perinteinen Kosken kohaus. Me olimme Porissa lauantaina Kosken varsinaisena tapahtumapäivänä. Sunnuntaina pääsimme mukaan haustasmaakierrokselle, jossa käveltiin ryhmissä hautausmaalla ja kuultiin selostusta haudoista. Kierros alkoi ja päättyi samassa paikassa, sankarihautausmaalla. Koskelaisille ja myös miehelleni kierros oli muistelua. Minulle kaikki täällä on uutta.

Sankarivainajien joukossa on myös mieheni eno Lauri Särä. Hänen olisi pitänyt jäädä Särän talon isännäksi. Kun hän kaatui sodassa, toinen Särän tyttäristä miehensä kanssa rupesi pitämään taloa. He olivat mieheni vanhemmat.

Sota muutti kohtaloita monella tapaa.

En lakkaa ihmettelemästä tämän paikkakunnan erikoisia talonnimiä. Enkä sitä, että ihmiset ja talot tunnetaan usein talonnimen eikä sukunimen perusteella. Osalla tietysti sukunimi on sama kuin talonnimi.

Tässä vain muutamia erikoisia talonnimiä:

Ali-Kattelus ja Yli-Kattelus
Harmaa
Hyhkö
Jalli
Julla
Lomme
Manni
Muti
Nyhä
Puras
Pyhkö
Ritari
Sarja
Särä
Sättäri
Tausa
Urmas
Vamma

Kyllä täällä Koskella valtaosa talonnimistä on "tavallisia" kuten Heinilä, Poutala, Rantala, Haavisto, Kuusisto tai Haapasalo, Rauharanta, Uusitalo, Vanhatalo. Silti minulta meni vuosia, ennen kuin opin, keitä asuu Poutalassa ja keitä Rantalassa, mikä talo on Nyhä, mikä Pyhkö, mikä Kärppä, mikä Haapasalo, mikä Kesälä. Ja minkä nimisiä ihmisiä niissä asuu. 

14 kommenttia:

  1. Onpa paljon lyhyitä ja ytimekkäitä suku- ja talonnimiä.
    Liikuttavia muistoja, ja on hienoa, että noista esineistä tulee ihan konkreettisia asioita mieleen, kenen tupakka-aski se on ollut ja niin edelleen. Eivät ole enää pelkkiä vanhoja esineitä.

    VastaaPoista
  2. Ihmisillä on hauskoja nimiä. Ja mikä on vielä hauskempaa, on se kuinka eri puolilla Suomea on niin erilaisia nimiä. Sekä paikannimiä että ihmisten sukunimiä. Kaikkialla on tietysti näitä virtasia, mäkisiä, rantaloita sun muita, mutta kyllä on erojakin.

    Ja ihania muistoja myös. Ei ihme että liikutuit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka lapsuuteni asuin maalla, perheeni eli ehkä aika kaupunkilaiskulttuurissa, ainakin sitten kun muutettiin maalta esikaupunkiin. Lapsuuteni Yyteristä en edes muista mitään suuria maalaistaloja, paitsi Yyterin kartanon, ja se taas oli kartano ja aivan omaa luokkaansa. Tuttavapiiriimmekään ei kuulunut maanviljelijöitä, ja isä kutsui maanviljelijöitä kriittisesti "maajusseiksi". Siis oikeastaan koko tämä maatalouskulttuuri, johon olen tutustunut vasta Koskella, on minulle uutta - talon nimet ovat osa sitä.

      Poista
  3. Sykahdyttävä tuo Äitienpäivä kortti.
    Noista talojen nimistä minulle tuli mieleen tällainen asia. Meidän kylässä omisti sahan mies nimeltä Pyhkö ja tietääkseni hän oli kotoisin Koskelta. Ja luultavasti nykyinen sahan omistaja oli jotain sukua tälle Pyhköllö. Näin minä olen muistavinani!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosken sahan on viime vuosiin saakka omistanut Raunion perhe. Pyhkön talo on siinä aika lähellä, ja Pyhköllä asuu nykyään Honkaloita. Sukulaissuhteista en tiedä. Hiljattain Kosken sahan osti Westas Group, jonka puolestaan omistaa nuori mies nimeltä Pekka Kopra. Westas Groupiin kuuluu myös Pihlavan saha Porissa, minun lapsuuden maisemissani.

      Poista
  4. Talon nimet on tuttu juttu. Asummehan mekin Arvilassa vaikka sukunimi ei ole Arvila. Mutta talojen nimet on täällä juuri sitä tavallista tyyliä. Kortti on hieno muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit varmaan usein säilyttävät lastensa äitienpäiväkortteja. Riippuu äidistä, ehkä joku joskus malttaa hävittää, tai sitten vasta seuraava sukupolvi, kun puretaan huushollia. Tätä taloa ja huushollia ei ole vuosikymmeniin tarvinnut purkaa eikä tavaroita siirtää minnekään. Vaikkei täällä ole objektiivisesti ottaen varsinaisesti mitään arvokasta, muistoja on piirongit ja huoneet ja vintin sopukat täynnä.

      Poista
  5. Herttainen kortti ja ihana käsiala! Tämä "aarre" on nyt poistumassa, kun ei enää opeteta käsialakirjoitusta tai kortin kaunokirjoitusta. Muistojen joukkoon! Terveisiä kirjoittajalle ja löytäjälle.
    Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, tuota näkökohtaa käsialojen tai kaunokirjoitusten häviämisestä en osannut ajatellakaan.

      Kiitos terveisistä!

      Poista
  6. Mitä me tästä opimme? Kaikkea "sälää" ei kannata heittää pois. Ja muuten, varsin upeita ruusuja sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla omakotitalo ja paljon säilytystilaa, jos meinaa kaiken "sälän" varastoida. Paitsi ei tuo yksi tupakka-aski eikä korttikaan paljon tilaa vie.
      Toivon, että ruusuni säilyisivät hengissä hoidossani.

      Poista
  7. Liikuttava äitienpäiväkortti. Klubiaskin minäkin muistan, sitä monet tupruttelivat ja monta pirttiä on suunniteltu Klubiaskin kanteen luonnostellen. Täällä kylällä vanhempi väki esittelee minutkin talon mukaan, x:n tyttö :) Eivät varmaan edes muista tai tiedä uustulokkaan sukunimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sinutkin tunnetaan siellä sen ja sen talon tyttönä.

      Mieheni Esko kertoo joskus huvittavaa juttua. Tämän Särän talon naapuriin muutti perhe toiselta paikkakunnalta. Naapurin mies oli joskus ihmetellut kovasti, kun täällä Koskella on niin paljon Janne-nimisiä. On Nummelan Janne, Heinilän Janne, Särän Janne ja vielä Vähätalon Janne. Tämä oli hauska juttu, koska kyseessä oli yksi ja sama mies, mieheni isä Janne Vähätalo, joka myös oli aikoinaan muuttanut perheensä kanssa Koskelle toiselta paikkakunnalta. Ensin hän oli asunut Nummelassa, sitten Heinilässä, sitten Särällä, ja hänen sukunimensä oli Vähätalo. Ihmiset puhuivat hänestä sen talon mukaan, johon hänet mielessään kulloinkin liittivät.

      Poista

Tähä voit jättää oma tervetullee puumerkkis eli kommenttis!