Saksan-matkamme Martti Lutherin jalanjäljissä päättyi Wittenbergiin. Saksassa vietetään tällä hetkellä Luther-vuosikymmentä, joka huipentuu 2017 uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhliin. Uskonpuhdistus lasketaan alkaneeksi siitä, kun Luther lokakuun lopussa 2017 naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään anekauppaa vastaan.
Mielenkiintoista on se, että kaikkein merkittävimmän oivalluksensa Martti Luther teki vasta teesien jälkeen, kun hänelle huhtikuussa 1518 selvisi vanhurskautuminen yksin uskosta. Tätä perustavaa oivallustaan hän itse nimitti uudestisyntymisekseen: ihminen voi pelastua yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden eikä voi tulla vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi minkään omien tekojensa tai ansioidensa perusteella.
Wittenbergin linnankirkko oli suljettuna kirkon remontoinnin takia. Ovea, johon Luther naulasi teesinsä, pystyi kuitenkin jotenkuten aidan takaa kuvaamaan. |
Wittenbergin linnankirkkon tornit näkyvät pääkadun toisella päässä, kaupunginkirkon tornit kadun toisessa päässä. |
Kaupunginkirkko näkyy tässä aukion takana. |
Kaupungin aukiolla seisoo Martti Lutherin patsas (kuvassa) ja samalla aukiolla hänen tärkeän työtoverinsa Philipp Melanchthonin patsas. |
Katharina von Boran patsas on ns. Mustan luostarin eli Luthereiden pitkäaikaisen kodin pihassa. |
Musta luostari, Luthereiden koti. |
Ravintola kutsuu syömään Luthereiden kanssa. |
Luulisi, ettei ole aina yksinomaan onnellista, jos kaikki kirjoitetaan ylös, mitä jollekulle sylki suuhun tuo. Toisaalta juuri siksikin on säilynyt parempi kokonaiskuva Lutherista ja hänen värikkäästä kielenkäytöstään, huumorintajustaan, kansanomaisuudestaan ja äkkipikaisuudestaan.
Tällä hetkellä Musta luostari toimii Lutherhausina, museona, joka kertoo Martti Lutherista ja hänen ajastaan ja uskonpuhdistuksesta.
Viittoja historian tärkeille paikoille. |
Wittenbergin yliopiston päärakennus. |
Yliopisto oli perustettu 1502. |
Myös suomalainen Mikael Agricola opiskeli Wittenbergissä. Kaupungissa on kaksi Agricolan muistolaattaa, toinen yliopiston ja toinen Lutherhausin seinällä. |
Cranach-hausin porttikäytävässä oli kuva talosta ja pihasta siinä kunnossa, kun se oli ollut ennen kunnostustöiden aloittamista. |
Olen kertonut matkasta siinä järjestyksessä, kun retkeilimme.
Meille oli jaettu etukäteen yhden matkanjohtajamme, teologian tohtori Raimo Mäkelän, kokoama hieno paperi, josta saattoi seurata Lutherin elämää, paikkoja ja vuosilukuja tapahtuma- ja aikajärjestyksessä. Julkaisen sen tässä, jos joku haluaa perehtyä tarkemmin, nyt tai myöhemmin. Täytyy myös sanoa, että kun viikon ajan kuuntelee vuosilukuja ja henkilön- ja paikannimiä, siitä tulee myös aika allergiseksi ja vastaanottokyvyttömäksi vuosiluvuille ja muille yksityiskohdille. Mutta myöhemmin matkan jälkeen voi yksityiskohtiin palata. Listassa niiden paikkojen nimet, joissa kävimme, on lihavoitu.
Martti Lutherin tärkeitä vuosilukuja ja paikkoja
- 1483 10.11. Martin Luther syntyy Hans ja Margarethe Luderin poikana Mansfeldin kreivikuntaan kuuluvassa Eislebenissä ja kastetaan 11.11. Martin-päivänä Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkossa päivän pyhimyksen nimeen.
- 1484 alkukesästä perhe muuttaa Mansfeldiin.
- 1488 Martti aloittaa koulun Mansfeldissä.
- 1497 Martti opiskelee latinaa Magdeburgissa.
- 1498 Martti opiskelee Eisenachissa Cottan lesken täysihoidossa.
- 1501 Luther aloittaa opintonsa Erfurtissa.
- 1502 Lutherista tulee baccalaureus Erfurtissa.
- 1505 Lutherista tulee maisteri Erfurtissa.
- 1505 2.7. Luther joutuu Erfurtin lähellä Stotternheimissa ukonilmaan, joka saa hänet tekemään lupauksen munkiksi ryhtymisestä.
- 1505 17.7. Luther menee Erfurtin augustinolaisluostariin.
- 1506 Luther tekee munkkilupauksensa Erfurtissa.
- 1507 4.4. Luther vihitään papiksi Erfurtin tuomiokirkossa.
- 1507 2.5. Luther toimittaa ensimmäisen messunsa Erfurtin luostarinkirkossa.
- 1508 augustinolaisveljistö määrää Lutherin Wittenbergiin tutkijaksi ja opettajaksi.
- 1509 Luther palaa Erfurtiin.
- 1510-11 Luther käy Roomassa ja palaa Erfurtiin.
- 1511 loppukesästä Luther määrätään Wittenbergiin.
- 1512 19.10. Luther saa Wittenbergissä teologian tohtorin arvon.
- 1513-17 Luther luennoi Psalmeja, Roomalaiskirjettä, Galatalaiskirjettä ja Heprealaiskirjettä Wittenbergin yliopistossa.
- 1516-17 Luther käy veljistönsä asioissa mm. Dresdenissä, jossa hänen pitkäaikainen vastustajansa, herttua Yrjö Parrakas kokee hänen julistuksensa vastenmieliseksi, ja Grimmassa, jossa hän kuulee ensi kerran Tetzelin anekaupasta. Luther päättää tehdä siitä nopeasti lopun. Tetzel myy aneita mm. Jüterbogissa.
- 1517 pyhäinpäivän aattona 31.10. Luther naulaa 95 teesiään anekauppaa vastaan Wittenbergin linnankirkon oveen.
- 1518 huhtikuussa Lutherille selviää vanhurskautuminen yksin uskosta eli lain ja evankeliumin ero, mitä hän nimittää uudestisyntymisekseen.
- 1518 26.4. Luther osallistuu Heidelbergissä väittelyyn.
- 1518 heinäkuussa alkaa Roomassa oikeudenkäynti Lutheria vastaan.
- 1518 lokakuussa Lutherin on mentävä antamaan kardinaali Cajetanille selonteko ja vastaus. Hän matkustaa mm. Coburgin ja Nürnbergin kautta Augsburgiin. Samana vuonna nuori Melanchthon kutsutaan Wittenbergiin.
- 1519 vuoden alussa Luther tapaa Altenburgissa Rooman neuvottelijan Karl von Miltitzin.
- 1519 heinäkuussa on Leipzigissa väittely, jossa Wittenbergin teologit Karlstadt ja Luther koettelevat argumenttiensa pitävyyttä ingolstadtilaisen tohtori Eckin kanssa.
- 1520 julkaistaan Lutheria vastaan paavin pannabulla Exsurge, Domine.
- 1520 12.10. Luther kohtaa uudelleen Miltitzin Lichtenburgin linnassa Prettinissä. Sen seurauksena Luther kirjoittaa paaville kirjasen Kristityn vapaudesta.
- 1520 10.12. Luther polttaa Wittenbergissä saamansa pannabullan.
- 1521 3.1. Lutherin kirkonkirous astuu voimaan. Keisari Kaarle V kutsuu hänet Wormsiin.
- 1521 17.-18.4. Luther kieltäytyy Wormsissa valtiopäivien edessä peruuttamasta kirjoituksiaan. Matkalla Wormsiin ja sieltä takaisin Luther saarnaa monilla paikkakunnilla, mm. Eisenachissa ja Möhrassa. Altensteinin linnan lähellä Steinbachissa Luther joutuu valekidnapatuksi Wartburgin linnaan, jossa hän esiintyy Junker Jörgin nimellä ja kääntää Uuden testamentin saksaksi ensimmäisen kerran.
- 1521 26.5. astuu Wormsin edikti voimaan: Luther on nyt valtakunnankirouksessa.
- 1522 maaliskuussa Luther saa kuulla levottomuutta aiheuttavia uutisia Wittenbergin yliopistossa ja kaupungissa tapahtuneista rauhattomuuksista ja päättää palata Wittenbergiin. Hän matkustaa tuntemattomana. Eräät sveitsiläiset opiskelijat tapaavat hänet Jenassa. Hän lopettaa Wittenbergissä Andreas Karlstadtin hurmahenkisen toiminnan ja nousee muitakin hurmahenkiä vastaan erityisesti Zwickaussa.
- 1522 syyskuussa ilmestyy Uuden testamentin saksannos.
- 1522 lokakuussa Luther pitää Weimarissa saarnoja, joista muotoutuu kirja Maallisesta esivallasta.
- 1523 uusi oppi leviää. Nunnia ja munkkeja lähtee luostareista.
- 1523 porvarit auttavat yhdeksää nunnaa pakenemaan Nimbschenin luostarista Grimmasta. Yksi heistä on Katharina von Bora. Luther runoilee, säveltää ja kokoaa lauluja virsikirjaksi.
- 1524 Lutherin kokoama virsikirja ilmestyy Wittenbergissä. Hän joutuu teologisiin ristiriitoihin Andreas Karlstadtin kanssa Jenassa ja Orlamündessa.
- 1525 Luther julkaisee hurmahenkiä vastaan kirjan Wider die himmlischen Propheten (Taivaallisia profeettoja vastaan, ei suomennettu).
- 1525 5.5. kuolee Lochaussa - nykyisessä Annaburgissa - Lutherin suosija ja suojelija vaaliruhtinas Fredrik Viisas (Friedrich der Weise). Talonpoikaisjohtaja ja lopunajansaarnaaja Thomas Müntzer kokoaa talonpoikien joukkoja kapinaan Mühlhausenissa. Heidät lyödään Frankenhausenin taistelussa. Müntzeriä kidutetaan, ja hänet teloitetaan.
- 1525 13.6. Luther yllättää jopa parhaat ystävänsäkin solmimalla avioliiton Katharina von Boran kanssa Wittenbergissä. Luther julkaisee mm. kirjan Sidottu ratkaisuvalta (De servo arbitrio).
- 1526 Speyerin valtiopäivillä uskonpuhdistusta kannattaville säädyille annetaan vapaat kädet. Luther ottaa käyttöön uuden, evankelisen jumalanpalvelusjärjestyksen (Die Deutsche Messe).
- 1527 Wittenbergin uskonpuhdistajat aloittavat seurakuntien tarkastamisen (visitaatiot) lähinnä Melanchthonin johdolla.
- 1528 Luther osallistuu tarkastukseen Kembergissä.
- 1529 Luther julkaisee molemmat katekismuksensa Kembergin kokemustensa motivoimana. Speyerin valtiopäivillä Melanchthonin muotoilemasta protestista, jolla evankeliset puolustautuvat uusia rajoituksia vastaan, syntyy käsite protestantti.
- 1529 1.-4.10. käydään Marburgissa Hessenin kreivin Filipin aloitteesta uskontokeskustelu erityisesti ehtoollisen ymmärtämisestä tavoitteena löytää yksimielisyys Lutherin ja Sveitsin uskonpuhdistajan Huldrych Zwinglin välille. Se ei kuitenkaan onnistu.
- 1530 maaliskuussa Luther ystävineen työstää Torgaussa ns. Torgaun artiklat. Ne ovat pohjana Augsburgissa valtiopäivillä keisari Kaarle V:n edessä esitettävälle Augsburgin tunnustukselle, jonka lopullisesti muotoilee Melanchthon ja josta tulee luterilaisen kirkon perustunnustus. Luther, joka on yhä valtakunnan- ja kirkonkirouksessa, pysyttelee mahdollisimman lähellä evankelisia heidän neuvonantajanaan. Hänen pitkäaikaisena piilopaikkanaan on Coburgin linnoitus (Veste Coburg). Siellä syntyy monia uusia kirjoja, ja koko Raamatun saksannos etenee merkittävästi.
- 1532 kuolee Saksin vaaliruhtinas Juhana Jalomielinen (Johann der Grossmütige).
- 1533 ei tulekaan maailmanloppua, vaikka Lutherin ystävä Michael Stiefel Lochaussa = Annaburgissa onkin tehnyt sellaisen laskelman.
- 1534 ilmestyy painosta koko Raamattu Lutherin saksantamana (Die Luther-Bibel).
- 1536 syntyy Wittenbergin konkordia, joka esittää uskonpuhdistukseen liittyneen Etelä-Saksan yksimielisyyden muttei pysty voittamaan Sveitsin uskonpuhdistajia taakseen.
- 1537 Schmalkaldenissa pidetään tärkeä Schmalkaldenin liiton kokous. Luther on muotoillut yleisen kirkolliskokouksen pitämisen toivossa evankelisen uskontunnustuksen uudelleen. Hän sairastuu vakavasti ja joutuu lähtemään neuvotteluista ennen aikojaan. Hän matkustaa Tambachin ja Gothan kautta.
- 1539 uskonpuhdistus tulee Yrjö Parrakkaan kuoleman jälkeen Leipzigiin.
- 1542 Luther vihkii Naumburgissa Nikolaus von Amsdorfin evankeliseksi piispaksi.
- 1544 5.10. Luther vihkii Torgaussa linnankirkon ensimmäiseksi evankelisen uskonkäsityksen mukaan suunnitelluksi kirkoksi.
- 1545 Mansfeldin kreivien välille syntyy vaikea ristiriita, jonka Luther haluaisi sovittaa.
- 1546 Luther lähtee matkalle kolmen poikansa ja palvelijansa kanssa Hallen kautta, jossa matka viivästyy kolme päivää Saalejoen tulvan tähden. Tammikuun lopussa käydään Eislebenissä pitkiä ja vaikeita neuvotteluja, vaikka Luther on hyvin sairas. 18.2. hän kuolee siellä. Hänen ruumiinsa tuodaan Hallen kautta Wittenbergiin, jossa hänet haudataan linnankirkkoon.
- 1552 20.12. Lutherin leski Katharina von Bora kuolee Torgaussa.
(Tapahtumalistan copyright: Raimo Mäkelä.)
Tämä sinun matkasi seuraaminen on ollut myös hyvä kirkkohistorian kertauskurssi :)
VastaaPoistaCheri, no, tavallaan, ja ainakin minulle itselleni.
PoistaOn varmasti ollut upea matka!
VastaaPoistaMamma, N., kyllä oli. EI silti, tykkään matkustaa melkein missä vain ja yleensä aina matkat ovat upeita.
PoistaMatka on ollut hieno. Tämä sinun matkakertomuksesi on upea, niin teksti kuin kuvatkin. En ymmärrä kuinka sinä muistat kaiken. Minä muistan matkan jälkeen ehkä 5% kuulemastani.
VastaaPoistaEIja, en suinkaan muista kuin ehkä 5 % kuulemastani, sellainen tunne oli koko ajan. Lisäksi on vaikea kuunnella ja katsella samaan aikaan, katseleminen melkeinpä menee edelle. Yritin välillä hiukan kirjoittaa muistiinpanoja, saimme muutamia monisteita, keräilin esitteitä ja lisäksi olen luntannut omistamastani Lutherin elämäkerrasta sekä netistä,
PoistaKiitos näistä postauksista:)
VastaaPoistaMyrsky ja Minna, kiitos kiittämästä.
Poistaelämää ja elämyksiä -blogissa on pikkuinen juttu multa ja Bélalta teille <3
VastaaPoistaVoi, kiitos tunnustuksesta, Pitkko ja Béla!
PoistaOlipas mainio historiikki, niin ja kivat matkakuvat, tekisi mieli ihan heti lähteä :)
VastaaPoistaKiitos, Sarppu. Tervemenoa!
PoistaMeidän blogissa olisi teille tunnustus! :)
VastaaPoistaOi, kiitos Elina ja kolmikko!
Poista