Joriineista joriineihin - hyppäys syksystä kevääseen

Talven aikana on tullut mieleeni, kuoliko kupsahtiko koko ploki. Viimeiseksi olen kertonut joriineistani, viime vuoden syyskuussa. Nyt palaan kevääseen ja myös joriineihin.

Noin hujahti koko talvi, ilmeisesti talvihorroksessa.

Talven aikana olin kerran suvilystipaikassa, helmikuussa. Silloin oli paljas maa, ei lunta yhtään peittämässä kasveja äkkipakkasilta. Miäs on kyllä useammin käynyt täällä lämmittämässä pirttiä ja viipynyt pari päivää.

Eilen tultiin illansuussa. Piha oli rähjäisessä kunnossa. Mutta huomattiin heti, että joku oli käynyt leikkaamassa marjapensaita ja omenapuita. Myöhemmin kuultiin, että leikkaaja oli puutarha-alan ammattilainen. Hienoa! Kyllä noita oksia nyt kelpaa siivota, kun tiedän, että pensaita ja puita on hoidettu.

Kuvasta ei näy, mutta tuuli oli heittänyt muovikasvihuoneen päädystä palan irti.

Illalla kiertelin hiukan pihassa ja olin kiinnostunut näkemään mm. tulppaanin alkuja.

Voi ei. Peurat peijakkaat ovat verottaneet tulppaaneita todella pahasti. Olen joka syksy lisännyt uusia tulppaaneita vanhojjen lisäksi. Vanhatkin olen alkukesällä kukinnan jälkeen kaivanut maasta ja antanut kuivua suven ajan. Syksyllä olen istuttanut uudelleen. Kokemukseni mukaan tulppaanit tykkäävät tällaisesta ylöskaivamisesta ja lisääntyvät vain.

Mutta nyt! Pahin peuratuho tähän mennessä. Aikaisemmin peurat ovat saattaneet puraista yhtä tai kahta tulppaania. Ei sovi valittaa. Meillä tuhot ovat tähän mennessä olleet pienet. Kuitenkin tuli tunne, että voisin vaikka lähteä takaisin kotiin. Ei huvita!

Yöstä ei ole valitettavasti mitään kuvamateriaalia. Heräsin ensimmäisen kerran siihen, kun Rauha ponkaisi kovalla vauhdilla jalkojeni päältä jonnekin ja kissat säntäilivät ympäri huoneita. Nousin katsomaan ja panin valot. Ruska juoksi edellä hiiri hampaissaan ja Rauha perässä. Hiiri oli elossa, kunnes Rauha sai sen käsittelyynsä ja puri hengiltä. Sitten minä takavarikoin hiiren ja heitin jäteämpäriin. On täällä vielä hiiriä, ainakin yksi, josta minulla on näköhavaintokin. Sitä on kyllä kytätty urakalla mutta ei vielä pyydystetty.

Seuraavan kerran heräsin muuten vain. Menin keittiöön, ja Ruska ja Rauha molemmat vahtasivat ikkunasta ruispelolle. Minäkin menin katsomaan. Siellä oli melkein kymmenpäinen peuralauma ruokailemassa. Ilmeisesti tuoreet rukiin oraat maistuivat hyvältä. Minä yritin avata ikkunaa kiljuakseni peuroille ja hätistääkseni ne pois pellolta. Kun en saanut ikkunaa auki, hakkasin lasiin, ja koko peuralauma laukkasi pakoon.

Tänään ei huvittanut lähteä edes pihalle. Istuin pirtissä, katsoin ohjelmia Yle Areenasta ja kudoin tillukkaita.

Vihdoin ryhdistäydyin ja lähdin hakemaan joriininjuurakoita kellarista. Olin syksyllä istuttanut joriinit turpeeseen, ja ne ovat talvehtineet kellarissa. Näyttivät pääosin hyväkuntoisilta. Olin kuitenkin järkyttynyt siitä, kuinka paljon niitä olikaan.

Raahasin ehkä vajaan kolmanneksen joriineista kellarista. Kellarin kiviportaat ovat korkeat ja niitä on monta. Kellari on aika syvällä. Kun sain joriinit - siis vain osan niistä - ylös, puuskutin raskaasti.

Olen näköjään mennyt talven aikana tosi huonoon kuntoon. Tuntui kuin se ihminen, joka viime suvena kasvatti kaikki nuo kymmenet joriinit, istutti, kasteli, kaivoi syksyllä maasta, istutti  ruukkuihin turpeeseen ja vei kellariin, oli joku aivan eri ihminen kuin tämä raihnainen tyyppi, joka tänään vaivalloisesti kämpi kellarista ja raahasi kaksikymmentäkaksi joriiniruukkua ja vei talon toisen pään keittiön ikkunoille. Huh. Viime suvena minun on täytyny tolla todellinen energiapakkaus, Ja nyt olen raato. Toivon mukaan joriinit ja muut kasvi ja koko muu piha saavat minut taas parempaan kuntoon.

Joriinihommani ohessa tapasin pihassa myös talon navettakissan Mustan Miinan. Ei ollut kameraa framilla, joten kuvaamatta jäi talvipyylevä Musta Miina. Tervehdimme kuitenkin oikein kunnolla ja juttelin Minnalle, vaikka lähietäisyydelle Miina ei päästä. Ei puhettakaan, että voisi silittää.

Tänään tein vielä uuden kierroksen pihassa ja löysin myös koskemattomia tulppaaninlehtiä.

Mm. aivan talon kivijalan viereen istuttamani olivat saaneet olla rauhassa.

Mitäs nämä ovat? Taitavat olla Katharine Hodgkin -kurjenmiekkoja. Ovat vuosien varrella lisääntyneet. Mutta voivatko olla niitä, kun Saaripalstalla nämä kukkivat jo aikaisemmin? Ja joutuivat peurojen suuhun! Saa nähdä, onko näillä sama kohtalo, nyt kun peurat ovat hoksanneet, että tässä pihassa on yhtä ja toista naposteltavaa.

Sisällä ilahduttaa kaksi juuri kukkimaan alkanutta kliiviaa.

Sinä joka tätä luit, huomasit varmaan, etten kirjoittanutkaan tälllä kertaa Porin murteella. Saatan tästedes tyytyä käyttämään Porin murretta vain mausteena.

Rauhan ja Ruskan kuulumiset kerron myöhemmin erikseen.



.