Koiraihmisii

Tyäsähköpostiini tullee harvase päivä kiartokirjeit ja hauskutuksii. Joku päivä tuli teksti, jonka mää käänsi ny poriks:

Jos saat aamusti silmäs auki ilma kaffet
jos hypit riamust vaik pääs olis kippee
josset porraa kollot vaivojas
et ol koskaa naama krympys
ekkä kyllästyt ihmisii valituksillas
jos miälelläs syät joka päivä sammaa ruakaa
josset ol muufallin ekkä nokka flonos
et ainakaa ko einee
vaik su rakkaat ihmises o kiiruisii
niättei kerkee olemaa tarpeeks su kansas
josset triihaa siit et toiset ottaa su tavaroitas
ekkä tul kiukkuiseks
vaik sinul paasataa ja sinnuu käsketää ja komteerattaa
jos voit ain kattoo kirkkaasti silmäst silmää
eikä koskaa vallee meininkiikää

jos voit ol ilma troppei vaik raistaa

ja ilone ja rento ja intoo piukas

vaikkei mittää piristyksii eikä parannuksii olis luvas...

... Ni sää olet luultavasti perhees koira!

Tämä oli kuulemma tarkotettu kissa- ja koiraihmisil. Mut enämpi kyl varmaa koiraihmisil. Jos tämä "henkilö" olis kissa, sanat olis luultavasti aika paljonki erilaiset. Sev verra kissa- ja koirakulttuureis o eroja. Vaik kyl ne kissa- ja koirakulttuurit voi hyvi viättää ystävällist ja hyvätahtos rinnakkaiselloo. Tiätää hyvi ne, joil o kissa ja koira, taik kissoi ja koirii.

JK. Kuva ei ehkä ol täysi vakuuttava. Puppe ei täs näyt yhtää riamust ratkeevaiselt, päivasto häl o vähä totine kattanto. 

Klappupeitto

Suamalaisis ja erimaalaisi plokeis o näytetty jos jonkullaisii kauniit virkattui klappupeittoi, joit o tehty tämä sama malli mukkaa, isoäiti neliöiks näit klappui sanotaa. Näkkyy olevas oikee varsinaine puumi. Vanha malli. Määki muista jo 50-luvult et mee lastehuanee sänky päiväpeitton pidettii tämmest virkattuu peittoo. Se oli ilosekirjava muuto, mut klappuje ympärystä oli musta.

Tämä kuvas näkyvä peito ei ol minu itteni eikä kenenkää tuntemani henkilö tekemä. Silti mää laita sen voorostani tähä. Se o omallaises. Kaikis näis peitois näyttää oleva tekijäs oma käsiala ja färimailma. Klaput o isompii mitä siin perusmallis, näihi o virkattu enämpi kerroksii. Joka klapus o vaa kaks färrii, keskusta ja reunus. Reuna o tummasinisel lankal virkattu. Klaput o yhdistetty toisiis virkkaamal.

Klappupeitto o tuntemattoma ihmise tekemä. Tämä tuntematoin o lahjottanu tyäs myyjäisii arpajaisvoitoks ja yks ihmine o se arvonnas voittanu. Sit taas tämä voittaja, vanhempi naisihmine, oli lahjottanu se miähelleni tämä huushollii, ko hän itte ei ollu tarvinnu. Kai hänel oli ollu tarve avittaa miäst siin, et häne kotis olis kodikas ja lämminhenkine. Miäs käytti tätä sohvapäälisen omas huushollisas.

Ny se o meil käytös torkkupeitton. Viikoloppusi mää ussei ota päiväunet ja sillo heitä tämä villapeito päälleni.  

"Emäntä vaa puuttuu!"

Lempipaikkani koton o tämä me peräkammari nojatuali. Täs mää ussei istu ehtoisi miniläppäri ja/tai kissa sylys ja teekuppi toolikarmil. Täs mää ussei syä aamupalaniki ja nauti hiljasest ja rauhallisest hetkest aamusti enne töihii lähtöö, ko mää ole kauhee hidas herräämää. Täs nojatualis o käytännölliset levveet karmit, niät voi varustautuu tarpeellisil tavaroil. Karmil mahtuu piäni tiatokoneki ja ilta- tai aamupala ja kaffe- tai teekuppi. Voi mukavasti istuu ja nauttii palat.

Miäheni o tehny kaks tämmest toolii nuarenmiähen maamiäskoulus. Toolie pääliset taas o mun kädejälkeeni. Tooli soppii ko valettu minu vanhai koivuste kirjahyllyjeni vällii.

Enne maamiäskouluu miäs oli ollu kansanopistos ja tehny siäl liinavaatekaapi, kirjotuspöydä, silityslauda ja kukkapöydä. Hän oli polleen poikan ajanu tavarat traktori peräkärrys kottiis. Häne vanhapappas oli lausunu: "Emäntä vaa puuttuu!"

Miähel kestiki sit kauvva aikaa enneko hän emännä löysi, otti tai sai. Mää oli sillo jo täysipalvellu vanhapiika ko oti vastaa harjottelupaika Esko emäntän. En voi sannoo "sinkkukaa", ko sinkku tarkottaa sialihhaa - poriks siis. Poris päi syädää joulusinkkuu eikä -kinkkuu. Ja kyl Eskoki oli täysipalvellu vanhanpoikan. (Kiitos vaa hyväst sanavihjeest, EW, ja terveisii!)

No, sillai siin sit kävi, et me mentii naimisii ja nojatualit sai kunnollise päälystykse. Elämä o pitkä projekti.

Ny toine nojatuali palvelee minnuu luku-, kirjotus- ja kissasylittelyistuimen ja toine o samas huanees telkkarikatteluplassin.

Josaki sisustuslehdes oli kuva kahdest tämmesest toolist. Lehdes sanottii, et nämä o Askon Bonanza-nojatualit 1960-1970-luvult.

Nämä mee tualit ei kyl ol Askon. Ne o Eskon.

Tähä jälkimmäisee kuvvaa liittyy viäl lisätehtävä: Etsi tästä kuvasta kissa!

Pitsipeitto

Hiljattai siskoni Auli plokisas näytti kuvia mee äiti sänkypeitost ja muist isoist virkkaustöist. Munki täyty ny kaivaa tämä oma sänkypeittoni framil. Äiti teki tää minul muistaakseni 80-luvul. Sit mää osti isomma sänky (120 cm levuse) ja äiti levensi peittoo, virkkas muistaakseni kaks klappurivvii lissää. Nyte meil o jo muutama vuade aja ollu taas isompi sänky ja peitto o ollu komeros korjus. Lisäks mää ole hiukka varjellu peittoo, ko mu aikasempai kissojeni jälliilt sihe tuli yhtee kohtaa läpi ja silmukat purkaantu. Mut ny mää haji peito esil ja pruuvvasi sitä mee viarassänkyy.

Tämä virkkausmalli o sänkypeitoks tihu ja isotöine. Monel olis liijja isotöine, mut äitini teki sänkypeittoi varmaa kymmenii, tilauksest ja myyntiinki. Äitil oli kyl löysä "käsiala" virkkaamises ja kutomises, niät hän teki aika isoi silmukoit. Jos o piukka virkkauskäsiala, ni tämä malli olis viäl hiukka tyäläämpi.

Tos ylemmäs kuvas o muuto kissaki piilos. Pitäs vissii joka kuvvaa pan lisätehtävä: "Etsi tästä kuvasta kissa!" Näköjäs häne täytyy jokakikisee kuvvaa änket, on nii mahdottoma utelias ja ain päälläs pystös siin mitä o tekkeil ja tapahtuu täs mee muuto aika hiljases ja rauhallises huushollis.

Ja viimises kuvas Ruska piahtaroittee jo pitsipeito pääl. Kyl kissaki tämmese hianoude pääl ymmärtää. Siin pääl tuntuu mukavalt kiäriskel, ko sellää al o puhdas ja kropone pinta. Ja peito al vast jännää o kömpii ko siält näkkyy läpitte jo voi vaanii.

(Oma kysymykses o se, et saisko tämmesii intiimeit masukuvia kissast lainkaa julkast. Mut aika helppeesti tämä kissa kotiolois mahanalustas esittellee.) 

Kevät paljastaa

Kevät o tavallas raskastaki aikaa. Lumivuaret ulkon sullaa kohinal mut nämä mennee talve lumet o menettäny hohtos ja puhtautes, niist o tullu kurasii ja rapasii kasoi. Tiäviaruje lumie alt paljastuu roskui ja koirakakkoi.

Puut o varistellu oksii, neulasii ja muit roskui maahaa.

Näyttää ankeelt kattel puutarhakalusteit ja polkupyärii jokka o jääny lumie al.

Kävelytiät o paksu hiakotussora peitos. Sora kulkeutuu kenkäi mukan sisäl, kirskuu ja kraappii laatteit.

Alkaa ol suursiivoukse aika. Viime vuannaki oli paljo lunt ja yllättävä äkkii se suli ja haihtu. Kevvääl pelläättii, ettei se viäl juhannuksekskaa sula. Mut kyl suli paljo äkemmi jo. Ja kyl sullaa varmaa tänäki kevvään. Pia tääl tehdää kevätsiivoo kaduil ja teil ja pihois. Ja luanto hoitaa oma suursiivoukses ihan omal painollas.

Ko aurinko oikee paistaa räköttää suaraa sisäl, o pakko huamat, kui ikkunaklasit o harmaat ja likaset. Eikä oikee huvittas ruvet pesemää ikkunoit. 

Päivystyst

Ruska-kissa elämäpiiri ja reviiri talvisaikaa o kerrostaloasunto. Sitä hän partioittee ja päivystää. Välil ylhäält katorajast.

Välil laatteelt.

Välil keinustoolist, jonka paikka o keskel olohuanet, keskel koko huushollii. Siit o suara sihti ulko-ovel ja joka huaneesee, tai ainaki joka huanee ovel. Yhdel silmäyksel hän hallittee valtakuntaas.

Ulkomailma näkkyy ikkunoist.

... ja parvekkeelt.

Koht ilma lämpenee, kissaki pääsee taas pihal valjais jalvottelemaa. 

Toivon torstai

Ussei torstaipäivän mää ajattele, et tänäpä o "toivon torstai".

Erityisesti onnittelui sil yhdel Ainol jol o 30-vuatissyntymäpäivä! Ja hyvvää toivon torstait kaikil muil!  

Tyäkalupakki - arkiantiikkii

Eilispäiväse pitsipostaukse jälkee o tämmese oikee patinoitunee vanha kromuloora vooro. Se o kumma ko vanhat kromut voi joskus noust arvoos. Tämä loora oli mun lapsuudekodosani Poris vissii ain autotallis. Meil ei ollu autoo ja autotalli oli sekalaine polkupyärä- ja kromuvarasto. Mää en koskaa kiinnittäny tähä looraa mittää huamioo. Kulji vaa ohitte enkä edes kattonu sisäl.

Vast äitini kualema jälkee Poris ollesani yhten kauniin päivän silmäni aukes täl vanhal looral, et siin o jottai hianoo ja kaunist. Avasi se kanne ja siäl sisäl oli sillo edesmennee isäni vanhoi teräsharjoi. Tyäkaluloora tai -pakki tai tämä selvästi onki, on siin sankaki. Mut aika painava ja krouvvii tekkoo tää o. Sen alkuperrääkää en tiä.

Looras o sisäl yks piäni hylly. Siit astikka ko se tuatii tän Viherlaaksoo, se o ollu mee parvekkee kaunistuksen. Minust se soppii sin oikee hyvi. Sen kaverein mää pidä vanhoi pulloi ja klasipurkkei, joihi  ole pistäny sisäl kräppänöit.

Ja mee kissaki soppii tähä ympäristöö oikee hyvi, vaik sitä ei olekkaa hankittu miksikää sisustuselementiks.

Tämä kuva o otettu viime suven. Kuvas Ruska o viäl pentu, neljä kuukaude ikkäine. 

Kirjailu-, pitsi- ja ristiäismuisto

Ko mää oli seittämä vuade vanha, mee perheesee synty kolmas laps. Saman kevvään häl pidettii ristiäiset meil koton. Kummallist, mitä asioit voi jääd miälee. Munki miäleeni o voimakkaimmi jääny kastemalja ja sen pääl oleva piäni, nestuuki kokkoine kasteliina. Sil piänel liinal oli määrä pyhjet vauvva päät, ko se oli kasteltu kastevedel. Malja oli sillo vaa kaunis, nyte mää tiädä et se o Saara Hopea suunnittelema ns. näppyläkulho. Se alkuperäne kastemalja o nyte siskollani Aulil, sil sillo kastetul, mut täs kuvas o toine samallaine.

Mää katteli ja ihhali sitä maljaa ja piänt liinaa. Se oli valkost kankast ja äiti oli virkannu sihe pitsi ympäril. Se liina teki minnuu nii lähtemättömä vaikutukse, et joskus aikuisen oti siit liinast pitsimalli ja tei samallaisii nestuukei ittelleni mut erifärisil virkkauslankoil. Mää tei kyl enämpiki nestuukei ja virkkasi muunkilaisii pitsei sillo, ko sai semmose ajatukse päähääni, et olis paljo parempi käyttää kankaisii nestuukei ko paperissii. Nyte mää taas osta paperinenäliinoi ko niit ei tartte pest. Mut jos nenä nuhasen alkaa kovi rohtumaa, kankaisii o hellävarasempaa ja vilposempaa niistää ko paperliiinoihi. En ole varma, kumpai käyttämine olis ekologisempaa, luulisi et kankaiste nestuukie.

Mun äitilläni oli aikanas erilaisii käsityäpuumei tait -muatei. Just niihi aikoihi ko sisareeni Auli synty, hän teki kirjontatöit ja nestuukeitaki ja virkkas niitte ympäril pitsii tai sit vaa muutama kerrokse kiinteit silmukoit. Siit ajast o viäläki jälliil usiampii pöytätuukei mee neljä tyttäree huushollis.

Senaikaisist tuukeist minul o kulkeutunu tämmene piäni kaitaliina, josa o koristeelline pitsi ympäril. Täst samast pitsimallist hiukka muunneltun oli viime suven tehty huivei latvialaises virkkausplokis mm. tääl ja tääl. Eli tämä malli o eläny ja kulkenu ja muuntunu mailmal jo liki 60 vuat, ehkä paljo kauvemmanki. Jostaki mun äitininki oli tämä malli ottanu.




Yks niist senaikusist äitini kirjomist tuukeist oli pääsiäisaiheine kaitaliina. Sihe oli kirjottu mm. narsissei. Voi ol et sitä käytettii ensimmäist kerttaa pääsiäisen 1957 tai 1958. Jollaki mu sisaristani se varmaa nyte o mut en muist kel. Yhdes aika isos ruakapöydä tuukis oli valkokirjontaa ja muistaakseni tehdastekone mut nätti pitsi ympäril. Se o ny mun nuarimmal sisareellani, muistaakseni.  

Kissa tyhjäs talos - osa 2

Mu mikkeliläine ystäväni lähetti minul haikeelohduttoma mut mainio kissaruno, joka täytyy pan tähä.

Kissa tyhjässä talossa

Kuolla  ̶  näin ei kissalle tehdä.
Sillä mitäpä tekemistä kissalla on
tyhjässä talossa?
Teroittaa kynsiä seinään.
Kyhnätä sohvan välissä.
Niin kuin mikään ei olisi muuttunut,
mutta kaikki on kuitenkin erilaista.
Niin kuin mikään ei olisi siirtynyt,
mutta kaikki on kuitenkin levällään.
Eikä lamppu pala iltasella.

Portaikosta kuuluu askelia,
mutta ei hänen.
Käsi, joka laittaa kalan lautaselle,
ei sekään ole sama.

Jokin täällä ei ala
tavalliseen aikaan.
Jotain täällä ei tapahdu,
niin kuin pitäisi.
Joku täällä eli ja oli,
katosi sitten äkkiä
ja sinnikkäästi ei ole missään.

Joka kaappiin on kurkistettu.
On juostu pitkin hyllyjä.
On tunkeuduttu maton alle ja varmistettu.
On jopa rikottu käskyä
ja revitty sanomalehti.
Mitä muuta tässä voi tehdä.
Nukkua ja odottaa.

Kunhan hän vain tulee takaisin,
kunhan näyttää naamansa,
saa kyllä tuta,
että näin ei kohdella kissaa.
Häntä kohti tullaan
niin kuin ei huvittaisi,
vähitellen,
sangen loukkaantunein tassuin.
Ei mitään kehräämistä loikkimista alkuun.

Puolalainen Wisława Szymborska (kokoelmassa Ihmisiä sillalla)
Suomentanut Jussi Rosti
WSOY 1998

Joku saattaa hiukka ihmetel, kui täs o ny taas sama runo jo toisee kerttaa. Mää julkaisinki tämä jo pari viikkoo takasi. Mut vedi samatiä pois täält plokist.

Minnuu rupes kruplaamaa, ko en tiä enkä ymmär nettimailma pelisääntöi. Mitä saa julkast ja mist täytyy kyssyy lupa. Ja kenelt se lupa kysytää. Täyty alkaa selvittämmää asiaa. Ei tämä kyl mul viäläkää ihan klaariks tullu. Mut lupa tämä runo julkasemissee täs plokis o saatu. On kysytty.

Enstiks kirjoti kustantajal eli WSOY:l et saanko käyttää tätä runnoo plokisani. He ilmotti, ettei heil ol oikeut antaa julkasemisluppaa, se täytyy kyssyy kirjailijalt ja kääntäjält. Sit siält WSOY:lt ilmotettii mul molempai sähköpostiosotteet, kääntäjä oma osote ja nobelkirjailija agenti osote. Mää kirjoti heil et tahtosi pan tämä runo plokkiini mut en ol valmis siit mittää maksamaa. Ni et saanko?

Kääntäjält tuli heti hööveli vastaus et totta kai saat. Muutama päivä peräst tuli tämä pualalaise nobelkirjailija agenti toimistost ilmotus: Mrs. Szymborska antaa minul luva julkast runo plokisani ilmatteeks.

Kiitos. Nyt julkastaa luva kans.

Mul o täl viikol tullu yhtäkkii neljä uut lukijaa. Tervetulloo, Saila, Naukulan Mamma, Salme ja Tupu!