Taivahalla syttyi juuri

JOULUKALENTERI 18/24




















Taivahalla syttyi juuri tähti kirkas, tähti suuri,
josta viisaat itämaan riemastuivat aikoinaan.

Kaikkialla kellot pauhaa toivotellen joulurauhaa.
Hangen alle maat ja veet juhlayöks on nukkuneet.

Kuusi seisoo permannolla, kaikkien on hauska olla.
Joululaulut kirkkaat soi, lasten piiri karkeloi.

Seimen lasta muistakaamme, koska taasen laulaa saamme.
Joulu, joulu tullut on lasten juhla verraton.

(Sanat Yrjö Jylhä)

En ol ikän enne pannu merkil et tämä joululaulu sanat o kirjottanu Yrjö Jylhä. Nykko sen huamasi, mää oli yllättyny. En tiä Yrjö Jylhäst kovinkaa paljo. Mut sen tiä et hän o kirjottanu sota-aiheise runokirja Kiirastuli. Mää ole sitä kirjaa lukenu joskus nuaren opiskelijan sentähde et mää tei siit jonku proseminaariesitelmä. Oli vaikee nyte ajatel, et sotakirjottaja olis kirjottanu joskus elämäsäs tämmese ilose lapsemiälise joululaulu. Oliko joululaulu kirjotettu enne vai jälkee soda, sitä mää en tiä. Arvaisi kumminki et jälkee.

Täyty oikee kaivaa framil se Kiirastuli. Kirja kertoo talvisodast. Yrjö Jylhä (1903–1956) oli siäl ankaris taisteluis komppaniapäällikkön. Kiirastuli o ilmestyny 1941.

Yks runo o nimeltäs Kohtaus metsässä:

Kiväärinpiippu  ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä.

Vain silmänräpäys, hyytävä hetki
ja pitkä kuin iankaikkisuus:
joko päättyy sult' elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei hän voi vieraaksi majaas tulla:
hän on vihollinen.

Et tiedä, ken on hän, mistä,
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta.

Näin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.

Löytyy siit Kiirastuli-kirjast jouluaiheinenki runo Pyhä yö:

Oli muuan Jooseppi Kirvesmies,
oli siellä missä me muutkin;
jäi hältä vaimo ja kotilies,
jo vieri viikot ja kuutkin.
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme harvenneen,
niin kuulla saimme me kaikin:

On poika syntynyt Joosepille,
ja Marjatalle, ja Marjatalle!
Se syntyi mustimman orren alle,
on tuskin peitettä sille. –

Me kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle kumarruimme
ja siunauksemme luimme.

Ja monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta –
maa, taivas kiitosta soi.

Ja Suomen Korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita.

Juhani ja Liisi kirkkomatka

JOULUKALENTERI 17/2011

Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!

Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa.
Lämmin karhuntalja reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa –
siin on silmäin eessä synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle.
Taavetti ja Tiina, nouskaa kannoille!

Mäen rinteen alla talo törröttää,
joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä aina olla vois.

(Sanat Immi Hellén)

Tämäki vanhanaikane joululaulu kuuluu minu suasikkeihini, siit hualimati ettei mee koton mu lapsuudesani pruukattu käyd joulukirkos. Meilläki olis ollu ainaki Yyterist pitkä matka joulukirkkoo eikä ollu hevoskyytii eikä muutakaa kyytii tarjol. Myähemmi ko asuttii Vähälraumal oli kirkko aika liki kyl. Tämä laulu taitaa ol eksoottine nykylapsil, paljo ihan nykymailmal outoi käsitteit, niinko karhutalja, ruuna, aisakello, virsta. Ja seki et kello viidelt aamusti lähdettäs kirkkoo. Ei silti, emmääkää ol koskaa karhutalja al ollu, en ol kuulustellu aisakello helkkymist, virsta o outo, ja ruunastaki tartti kattoo sanakirjast, mimmone hevone se o. Eli yht eksoottine tämä laulu minul o ollu.

Kuvas o kokoelma sinisävysii kirkkomaisemakorttei. Tämätapasis korteis o yleensä kuvattu kaunis lumine maisema, piäni maalaiskirkko ja ehkä ihmisii tiäl menos kirkkoo päi. Yhdes kuva korteist o kyl poikkeuksellisesti kaupunkikirkko eli Helsinki tuamiokirkko. Näis korteis ussei toivotettaa Rauhallista Joulua tai Rauhaisaa Joulua tai Joulurauhaa ja näit lähetettää enämpi vanhoil ihmisil. Lapsperheet saa varmaa parhaast pääst tonttu-, enkeli-, lintu-, pupu- joulukuusi- ja muit korttei, jois toivotettaa Iloista Joulua tai Hauskaa Joulua. Kyl silti monet lapsetki varmaa nauttii just rauhallisest joulust ja siit et saa ol vaa koton rauhas ja lukkee tai leikkii ulkon ilma kouluumenemise muret. Mää luule, et monil o jääny lapsuudest miälee muistoi siit, kui joulun sai lahjaks kirjoi ja niit sai lukkee kaikes rauhas nii myähää yähöö ko tykkäs eikä tarttenu men nukkumaa.

Esko ja mää pruukataa men jouluauttoehtoosti Auroora kappeli joulukirkkoo tääl Espoos. Sin me taidetaa tänäki joulun men. Sen jälkee vast syädää jouluateria. Ja avataa pakettei, lujetaa kirjoi, kattellaa televisioo, kuulustellaa joululaului. Ja viätetää rauhallist jouluu. Mennää aikasi nukkumaa. Täsä iäs ei välttämäti ennää nauti siit ettei tarttis men nukkumaa.

... vaan joulu, joulu on meillä

JOULUKALENTERI 16/24

Tyämatka alkaa aamuhämys.

On hanget korkeat nietokset,                    Oi käykää, ystävät, laulamaan,
vaan joulu, joulu on meillä!                        kun joulu, joulu on meillä!
On kylmät paukkuvat pakkaset                 Se tuttu, ystävä vanhastaan,
ja tuimat Pohjolan tuuloset,                       on tänne poikennut matkoillaan
vaan joulu, joulu on meillä!                        ja viipyy hetkisen meillä.

Me taasen laulamme riemuiten,               Nyt tähtitarhoihin laulu soi,
kun joulu, joulu on meillä!                          kun joulu, joulu on meillä!
Se valtaa sielun ja sydämen                     Nyt maasta taivaaseen päästä voi,
ja surun särkevi entisen,                            jos sydän nöyrä on lapsen, oi,
mi kasvoi elämän tiellä.                              kun joulu, joulu on meillä!

                              Oi anna Jumala armoas,
                              kun joulu, joulu on meillä!
                              Ja kansaa suojaa sun voimallas,
                              meit' auta näkemään taivaitas,
                              kun joulu, joulu on meillä!

(Sanat Vilkku Joukahainen)

Lumine kävelytiä Viherlaakso mettä läpitte.

Hanket korkeat niatokset...

Täsä aurinko o saanu silmäs auki. Lumikuurane puu o kaunis ko
talvimorsein. 

Tiarnapojat

JOULUKALENTERI 15/24


Synti suuri surkia kun särki taivahan,
niin täytyi alas astua jo Herran Jumalan.
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Tiarnapoikaesitykset joulual o minust kommeit ja hianoi esityksii, ko pojat oikee raikuvasti ja reippaasti laulaa, tai miksei vaik raavaat miähet. Tänäki joulun ole nähny jo yhdet tiarnapojat. Ussei joulualusaikan mää ota framil Mauri Kunnakse lastekirja Koiramäen Martta ja Tiernapojat. Siin kerrotaa Koiramäje tiarnapojist, ja siin kirjas o niitte kaikkie tiarnapoikalauluje sanatki.

Ruskaki tuli esittelemää Mauri Kunnakse tiarnapoikakirjaa ja kattomaa hiires kans et mitä tääl ny taas kuvataa.

Sit piäni huilaustauko...

Hupsistupsis ja pimpelipompeli

JOULUKALENTERI 14/24

Hupsis tupsis, Nisset ja Nassut, nyt polkassa nousevat käpälät ja tassut.

Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet o vaarassa jäädä alle.

Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.

Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on!

(Sanat Henning Köje, suom. Saukki)

Tänäpä  kalenterist tuli tämä pimpelipompelijoululaulu ja kukas muu ko Ruska!

Ruska oli hiukka pihal tutustumas lummee ja talvee. Ei hän näyttäny lunta yhtää kauhistuva vaik onki sisäkissa ja vaik oliki sil hetkel melkei 15 astet pakkast. Tassui rupes kyl vähä jalkoi nosteluttamaa.

Täs Ruska o tullu sisäl ja tarkkailee ko mää heiluttele hänel häne lempilelluus, kepi pääs olevaa höyhentupsuu.

Täsä häntä viuhtoo jo tavallise taajaa ja ilme o keskittyny. Koht Ruska hyppää korkeel.

Enstiks mää luuli, et Ruska syä näit punasii joulukaktukse kukkasii, ko hän oli jatkuvasti niitte kimpus. Mut ko kattoi tarkemmi ni huamasi, et ei hän niit syä eikä pureskel. Hän vaa nätisti imeskellee ja nassuttaa kukkaste pitkii hetteit ja emmii. Varmaa hän imeskellee siitepöllyy ja mettä. Ei olekkaa ihan tavalline joulualusherkku täl kissal: joulukaktuksekuka siitepöllyy ja mettä. Hän o mee mesikissa. 

Lucia-päivä

JOULUKALENTERI 13/24

Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy.

Metsiin jo Pohjolan
vaipan luo hanki
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo,
Pyhä Lucia,
Pyhä Lucia.

Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää, juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme, Pyhä Lucia,

Luciapäivä muistamine ei meil suamalaisil ol kovinkaa tuttuu. Ei minul ol lapsuude eikä nuaruude ajalt oikee mittää selvii muistoi täst päiväst. No, uuttisis kyl ain kerrotaa, kuka o minäki vuan valittu Helsinkis Lucia-neidoks. Ensimmäitteeks mää tutustui Luciaa oikee omakohtasesti tyäpaikallani Raamattuopistos Kauniaisis. Meil tuli opettajaks yks suameruattalaine. Joka joulukuu kolmastoistas päivä hän järjästi opiskelijoist juhlallise Lucia-kulkuee, minkä etunenäs kulki Lucia-neito palavat kynttylät pääs. Kulkue kävi ain koko talo ja kaikki kerrokset läpitte ja laulo joka tyähuanee ovel ja tarjoili laulus päätteeks piparkakkoi. Sitä kulkuet oli juhlallist kattel ja kuulustel. Sikko tämä opettaja lähti mualpäi töihii, tämä perinne meilläki loppu sihe.

Tämä Lucia-kulkue onki enämpi suameruattalaine ja ruattalaine tapa.

Ko mää miätei, minkä kuva mää tähä löydä, löysi äitini vanha kansakoulupiirustukse. Äitini o tehny kolmas- tai neljäsluakkalaisen 9–10 vuade vanhan, ehkä 1936 tai 1937, tämmese Lucia-aiheise joulukorti. Tämä kortti o lämpöne muisto kaukaa, mu äitiltäni, ja samal muistutus siit, et kyl tämä Lucia-perinne siäl Yyteri kyläkoulusaki jollakilai tunnettii. Ainaki tämä Lucia-neito oli äitini tiatoo tullu. Olisko hänel ollu mallin joku valmis joulukortti? Tai sit vaa muuto nähny Lucia-aiheisii joulukorttei.

Rauhaa päälle maan

JOULUKALENTERI 12/24

En etsi valtaa, loistoa,
en kaipaa kultaakaan;
ma pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan!
Se joulu suo, mi onnen tuo
ja mielet nostaa Luojan luo!
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan!

Suo mulle maja rauhaisa
ja lasten joulupuu!
Jumalan sanan valoa,
joss' sieluin kirkastuu!
Tuo kotihin, jos pieneenkin,
nyt joulurauha suloisin!
Jumalan sanan valoa
ja mieltä jaloa!

(Sanat Z. Topelius)

Jos äänestettäis joululauluu, mää äänestäisi tätä En etsi, valtaa, loistoa.

Kuvas o syksyl Kreikast Santoriinilt ostamani ikoni, jonka nimi o Musta madonna (Black Madonna). Myyjä selliitti minul et alkuperäne Musta madonna o pualalaine ja pualalaiste suajeluspyhimys ja et haavat madonna kasvois o tullu, ko oma poika o lähteny sottaa tai haavottunu tai kaatunu. Netist mää katteli sivuja mikkä kerto Mustast madonnast ja siält löyty vaik mitä.

Pualalaist Mustaa madonnaa säilytettää Częstochowa-nimises kaupunkis Jasna Góran luastaris. Ikonii saapuu joka vuasi kattomaa melkei viis miljoonaa roomalaiskatolist pyhhiivaeltajjaa. Puala sisält ihmisii tullee jalkapatikas kulkuein satoje kilometrienki takkaa.

Tämä ikoni toivottaa sammaa ko lauluki: "Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan."

Astiat täytee puuroo!

JOULUKALENTERI 11/24

Joulu on taas, joulu on taas,

astiat täynnä puuroo.

Joulu on taas, joulu on taas,

astiat täynnä puuroo.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa

vatsansa täyteen puuroo.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa

vatsansa täyteen puuroo.










Nyte aukes jo yhdestoist kalenteriluuku. Siält tuli puurolaulu ja Esko syämäs puuroo suaraa kattilast Tohmajärve mökis joulun 2006.

Nyte ko mää ole oikee syventyny näitte jouluviisuje sanoihi, minul o alkanu jouluhuimaus – vaik o vast yhdestoist päivä. Joululauluje sfäärit alkaa kiärtämää pääs samal ko sanat ja sävelet soimaa. Tuntuu et tämä joulu o merkilline saareke, mihe o ripustettu vaik minkälaisii hahmoi ja otuksii ja ajatuksii ja tunteit ja mailmakatsomuksii.

Synti suuri surkia nyt särki taivahan, ja sydämeeni joulun teen. Me käymme joulun viattohon niin maisin miättehin, ja on armain ja kallein mul ain Suamenmaa. Kautta avaruuksien kaikuu laulu riamuinen, syttyi siunattu joulutähti, kilisee kilisee kulkunen helkkyen välkkyen, ja ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti.

Seimen laps ja paimenet ja enkelit, tonttu-ukot, petteripunakuanot, joulupukki vanha ukki, mirrit ja murrit, nisset ja nasset ja pimpelipompelit, puput ja nallet ja hiirulaiset vilistää kaikki mu silmisäni yhteist piirileikkii.

Jouluu liittyy haikeus, kaipaus ja koti-ikävä, riamu ja ilo, kiiru ja lepo, herkuttelu ja mahtaava olo ja omastas antamine ja hyvä tahto kaikkii ihmisii kohtaa. Ja seki, et en etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mut kyl mää silti lahjoi miälelläni vastaaota. Jouluu varrotaa tulevaks, lapsoset vartoo joulupukkii ja lahjoi, ja samal muistellaa ihanii lapsuudenjoului.

Pääsky pitkän on matkan päässä, ylhäällä orressa vielä on vain se häkki mi sulkee mun sirkuttajain, vaiennut vaikerrus on vankilan, oi murheita muistaa ken vois laulajan, varpunen pianoinen syänyt on kesäeinehen, järven aalto jäätynyt talvipakkasessa. On hanket korkeat niatokset – ja onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laitetaankos pesä nyt pikkulinnuille? 

Enkeli taivaan lausu, et Herramme Kristus teille nyt on tänään teille syntynyt. Tonttu-ukot hyppii ja julistaa riamun raikkahint aikaa:  "Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!" Sympaattine tonttu miättii haikeesti ainaista ongelmata, ommaa tonttuidentiteettiis ja sitä, mist ihmiset tullee ja mihe he mennee. Ja porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki.

Jouluevankeliumi julistaa ansaitsematoint armoo ja anteeksantamust ja ilosanomaa kaikil mailma kansoil, ja joulupukki kulkee porokyytisäs kyselemäs lapsilt onko he ollu kilttei, ni et ansaittis lahjoi. Ja uhkallaa lapsii jo suvel, et olkaas ny kiltisti taik tontut näkkee ja raportoi joulupukil ja jäätte ilma lahjoi.

On kaupallist jouluu, on harrast ja hurskast jouluu, on riamujouluu, on maalais- ja korpijouluu, on ähkyjouluu, on vaihtoehtost jouluu, on karkujouluu (toiset mennee jouluu karkuu ulkomail).

Ja kaikki tämä kuplii haikeesti tuaksuvaises ja harmoonises keitokses ja lämpimäs joulutunnelmas ja sitä yhteist joulupuuroo lusikoidaa piiripyärii sulas sovus. Jouluu liittyyki sopu ja rauha. Maas rauha ja ihmisil hyvä tahto. Sopu sallii. Sopu sijjaa antaa. Joululaulut soi. Joulurauha julistust Suame Turruust mää ainaki ain kuulustele, se o tärkee osa mu jouluuni.

Saa ny nähd pysynkö mää ennää pystösäkkää sihe astikka, ko kaikki joululuukut o avattu. Vai ruppeeko päät valla pahastinki viiraamaa. Joku jo sanoki mul et mul tullee varmaa böönaut enneko mää saa tämä kalenteri loppuu. 

Uuttisenkeli

JOULUKALENTERI 10/24

Heinillä härkien kaukalon
nukkuu lapsi viaton.
Enkelparven tie
kohta luokse vie
rakkautta suurinta katsomaan.

Täst kymmenenneest kalenteriluukust tuli taas vanha joululaulu. Hassuu et mää rupesi näit joululaului joulukalenterist avvailemmaa, kunnem mää ol mikkää musiikki-ihmine lainka. Mut kyl mää joululauluist ole ain tykänny. Tämäki joululaulu – niinko monet muutki – o julkastu jo mun kansakoulu laulukirjasani, Olavi Ingmanni Laula sinäkin. Minul o kuudes painos vuadelt 1958.

Sitäki mää ole jo varronnu, et saisi joulukalenterist avat taas enkeli. Täst tuliki ny kaks. Aikasemmi o tullu pari joulukoriste-enkelii.

Enkelit tuli yleensä ilmottammaa jotaki tärkeet uuttist ihmisil. Se o varmaa yks tärkee enkeli tehtävä, toimii uuttisenkelin. Ensimmäitteeks he ain sano et älä pelkää tai älkää pelläätkö. Ilmeisesti ihmiset normaalisti pelläästy jos tuli enkeli vastaa. Kuka ny tahtos et enkeli tulis just mul sanomaa jottai? Yleensä ne asjat oli viäl jottai ihan mahdottommii uuttisii, mikkä pani koko elämä uutee uskoo.

Varmaa ne enkelit o ihan eri näkköisiiki ko nämä kauniit kiiltokuvaenkelit. Ei tämmeset suloset pitkähammeiset enkelit kovi pelläästyttävilt näyt. Jollei heihi sit liity jottai pelloottavvaa ilmapiirii, joka ei näy kuvast.

Olis kyl hauska, jos enkeli tulis vaik televisioo yllättäi johonki Ajankohtase kakkose keskusteluiltaa taik ykköse A-tookkii. Yhtäkkii tapahtus jottai, mitä kukkaa ei olis ennakolt suunnitellu, ei edes ohjaaja. Kaikilt menis vähä pasmat sekasi, kaikki säikähtäis. Sanosko enkeli siiin ohjelmaski ensimmäitteeks et älkää pelästykö? Sit vähitelle aljettas kyselemmää. Kyl toimittaja varmaa enkelinki pystys panemaa tenttii.

"Saako kyssyy, mikä tee nimi o? Oletteko enne käyny tääl maapääl? Vai saako sinutel? Mimmost o ol enkelin? Kui vanha sää olet? Kuka käski su tän tul? Eksää yhtää ajatellu et sää pelläästytät mee ja sevotat mee tärkeet keskustelut ko yhtäkkii tulet tän näi mee ohjelmaa? Olis ensti pitäny ilmottaa ohjaajal ja kyssyy, et soppiiko tämmene yllätys suaraa ohjelmaa! Mitä miält sää olet täst mee keskustelust? Ai et mittää? Kui ni? Mitä asjaa sul sit o? Eiks me ollakki oikees ja nua toiset o vääräs? Ai ettei ol? Ai et me kaikki ollaa vääräs eikä kukkaa olis oikees? Mitä sää ny oikee meinaat? Sitä paitti yli pualet meist ei edes usko mihinkää enkeleihii. Nostakaas kädet yllöös kaikki kukka ei usko! Ja sit ne ketä uskoo! Näjeks ny, kahdeksa ei usko, kolme ei ossaa sannoo ja vaa kaks uskoo. Mitä sää sihe sanot? San ny asjas. Mitä mahdotoint sää tulit täl kerttaa meil ilmottammaa?"

Mää kyl eppäile, ettei kukkaa näi lepposasti puhelis enkelil.

Jouluevankeliumis uuttisenkeli sannoo lammaspaimenil, jokka o pelo vallas,  et: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."

Tonttumiätelmii

JOULUKALENTERI 9/24

Pakkasyö on, ja leiskuen

Pohja leimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydän untaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun,
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettii suuntaan sataan
ainaista ongelmataan.

(Sanat Viktor Rydberg)

Ei ihan tonttumaisempi tonttu eikä onkelmaka ol vähäpätösemmäst pääst. Tonttu pohtii ja funteeraa hellämiälisesti aja kulumist ja elämä katoavaisuut ja kartano asukkaitte syntymää, elämää ja kualemaa. Hän vaa yksinäs ja harmaanas kattelee sivust tätä elämä kiartoo: 

Isän ja pojan on nähnyt hän 

puhki polvien monten

nukkuvan lasna; mut mistähän 

tie oli avutonten?

Polvet polvien tietämiin 

nousi, vanheni, läks' – mihin niin? 

Ongelma, josta halaa selkoa, 

noin taas palaa.

Eikä tonttu tähä onkelmaas saa selkoo vaik kui yrittää funteerat ja vaik se ei näyt oleva häne oma onkelmas ko hän sivullisen seuraa kartano ihmiste ja elukkai elämää. Hän hoitaa virkaas kotitonttun ja kattoo pääl, et kaikki olis hyvi tääl aitois ja tallis ja navetos ja koirakopis ja sisäl pirtisäki. 

Vai onko se häne onkelmas se, ettei hän itte ol mukan täsä oikees elämäs ko kohtalon o vaa harmaantuvan tonttun tarkkail ja vahtii sivust elolliste elämää? Ja valvoo silloko toiset nukkuu?  

Tämä ruattalaise joululaulu o suamentanu Valter Juva ja kuvittanu suamalaisee kuvakirjaa aikoinas Martta Wendelin. Tämä vanha kuvakirja kuvatki löytyy netist täält.  Laulus o aika haikee sävy. Kuulija taik laulaja ei kuul tontu onkelmaa ratkaisuu, tonttu o joutunu paradoksi ettee.  

Viimitteeks o viäl tonttukynttyläjallaa kuva. Minu äitini koton oli vissii tämmene hauska kynttyläjalka, koska se oli sit myöhemmi meenki koton. Olisko tämä piirustus siit tai jostai samatapasest? Tämä koulupiirustus o tehty kansakoulus joskus 1930-luvu pualesvälis tai sej jälkee. Mee koton tätä samast tonttuu säilytettii joulukoristelaatikos. Ko kuusi koristeltii, samal tonttuki pantii seisomaa jonneki piironkipääl. Nyte tämä tonttu taitaa ol jollaki mu sisaristani, en muist kel.