perjantai 18. maaliskuuta 2011

Tunnustus

Määki sai ny täl viikol tämmese tunnustuspalkinno – siskoltani Virveriikka-plokist. Gorgeous muuto poriks lausutaa varmaanki Korkeus. Vai millai sit?

Kiitos.

Täst tunnustuksest riahaannui nii, et tei siit erifärisii versioit. Ne mää lähetä ettiippäi.

Tähä kuuluu kysymyksii. Ne oliki vaikeit, vaik ensilukemalt helppoi.

Milloin aloitit blogin?

Mää en harkitusti alottanu. Mut rupesi vaa kokeilemmaa, millai ploki tehdää, joskus heinäkuus 2010. Sisareni Auli näytti mul plokei, joit hän seuras. En oikee edes tiätäny, mikä ploki o, mut sainki aikaseks perustaa ploki. Se oli yllättävä helppoo. Sit mää kirjoti sen kummosemmi miättimäti: "Määki aljoi ny plokkaamaa." Se pori murre loikkas sihe mu silmäini ettee.

Mistä kirjoitat? Mitä käsittelet?

Ploki nimi o Arkiporinaa. Se viittaa mu arkielämääni ja syntymäkaupunkiini ja sen murteesee. Lisäks aihein o Ruska-kissa ja ussei muut piänet jokapäiväset asiat, jokka saa hyväl miälel. Aiheet ei ol kummosii, ne o yllätyksii mul ittelleniki, ne putkahtellee vastaa ja heiluttaa, et hei, täst ja täst vois kirjottaa ja pan plokkii - tai ottaa kuva. Kuvat ja kuvie ottamine o aika tärkeit, ei pelkkä teksti.

Mikä tekee siitä erityisen?

Pori murre. Se voi ol jolleki kynnys lukemisel, ainaki jos ei tunne porimurtee nuattii. Murtee lukemine vaatii hiukka tottumust ja opettelemist ja aika paljo miälenkiintoo. Jos tuntee yhdenki porilaisesti puhuvaise, se helpottaa lukemist. Toisaalt murre herättää isoi intohimoi ja voimakkait miälipitteit siit, millai kuuluu porimurtees sanoo ja millai ei kuulu. Mun plokimurteeni o toisaalt hiukka liävennettyy, toisaalt maustettuu.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin?

Leikkimise halu. Uteliaisuus ja kokeiluhalu. Mää tykkää näpräämisest. Sisarte kans kommentoitii toisiimme. Oli hauskaa. Ei mul ollu se ihmeellisempää alotussuunnitelmaa tai perustamispäätöst.

Mitä haluaisit muuttaa?

Ploki ulkonävö muuttelemine o ollu osa tätä askartelluuni. Mut em mää sitäkää ol suunnitellu. O viäny aikas, et ulkonävöst o tullu käyttökelpone ja omani.

Murtee kirjottamine o siit paha, et siin tullee kauheesti painovirhepaholaisii. Jos silmäile eilispäiväst tai viäl vanhempaa juttuuni, pistää silmää virheet. Niit mää korjaa ain ko huamaa. Välil mää hoksaa vast jälkikättee, et täs olis voinu kirjottaa tälläi ja tälläi ja tähä olis kuulunu tämä ja tämä sana. Ja sit mää muuta heti. Tuski sil kellää muul o merkityst. Se o mu murretreenailuuni.


Oikeestas mää en ol hakenu täält plokimailmast vaa samamiälisii ja samal taval ajettelevii ja kokevii ihmisii. Pikemminki täst o tullu kurkistus- tai tuuletusaukko muil planetoil ja muihi sfääreihi, erilaiste ihmiste mailmoihi. Kauvvas. Se o kyl ihan ristiriitast sihe nähde, et mää kirjota porilaisittai. Olisko parempi sannoo et kauvvas ja liki. Usseemmal lai kauvvas ja liki.

Näil kaikil mää lähetä tämä prenika:

Piraattipastorin pakinat o miähist kertoiluu miinalaiva Pohjanmaalt Intia valtamerelt. Tätä tekstii lukkee oikee miälelläs senki tähde, et se o sujuvaa ja hyvvää suame kiält.

Lea-Raijan kotisivu kertoo porilaisflikast, joka o elämäsäs johkaantunu – jollei ihan johdatettu – hyvinki kauvvas, toisel pual mailmaa.

Seabreeze Gallerys, australialaises taideplokis, näytetää kauniit ja ystävällisii taului, joskus haikeit ja joskus hauskasii. Tauluje aihein o kukka- ja hedelmäasetelmii, maisemii, ihmishahmoi, eläimiiki joskus, ja sit abstraktei aiheit. Sama plokkari pittää käsityäplokkii Groovy Textiles.

Markun taidetta -plokis o ny tänä talven ollu paljo lumiaiheisii töit. Mää ole miälesäni nimittäny se Markku Mäkelä lumitaiteilijaks. Mut ei kukkaa jaks iät kaiket lunt kattel, eikä maalat, ei ainakaa mennee talve lumia. Niät tämäki taiteilija nähtävästi jo vartoo ihan muut maalattavvaa.

Graziano Tessarolo – italialaine taideploki, joka yllättää siin, et siälläki o lunta, kuurasii puit ja lumisii maisemii. Mut on muutaki, esimerkiks omenii ja päärynöit ja ilmas lentelevvii ihmisii.

Lähtölaskennen jälkeen – Count up – vastaa hyvi määritelmää, jonka ole kuullu annettava plokil: julkine pohdiskelupalsta. Mut ei pelkästäs pohdiskelu-, lisäks keskustelupalsta ja laajalti verkostoitunu. Ploki esittellee ahkerasti muit plokei, joitte ajatukset o mm:l "katalyyttei".

Pioni puutarhassa o kans pohdiskeluploki. Siin o kuvallist, visuaalist pohdiskelluu sanallise lisäks (kuvillaki voi pohdiskel!).

Seijastiinan Mietteitä ja Lähellä Luontoa -plokei o mukava kattel. Ne o kauniit ja naisellissii, mut naine, joka niit pittää, Seijastiina, o varsinaine tehoplokkaaja. Hän jaksaa julkast uut ja kommentoid ahkerasti ja ystävällisesti. Hänenki plokeisas o paljo hianoi kuvia.

Teuvon kuvat taas o miähine kuvaploki, josa mailmaa kattellaa Noormarkust päi. Noormarkku kuuluu Porrii mut on silti ihan eri paikkakuntaa. Kuvavalokoima o monipualine, ja plokis perehdyttää monnii asia-aiheisii. Viimitteeks o aika paljo eletty mukan Japani onnettomuude vaiheis.

Porist kertoo Porissa-valokuvablogi. Siin kamera nappaa nähtäväks esimerkiks kuvia puluist nukkumas parvekkeel, erilaisist rakennusprojekteist ja Pori uude silla paikast – ja sanotaa nyt vaik Paratiisi Grillist.

Da daa :) -plokkii mää ole tykänny seurat sentähde, et sitä pittää ihan eri ikäluaka ihmine ja eri ympyröis elävä kolme aika piäne lapse porilaisäiti. Hän kertoo lapsistas, käsitöistäs ja muust elämästäs.

Ikänestorin o Puikkoellu, jonka ploki o Puikko ja koukku. Mää ihaile sitä, et 80 ikävuade ylittäny ihmine pittää plokkii.

Kirjailijan häiriöklinikka o porilaissyntyse lastekirjailija Kirsti Ellilä miälenkiintone tekstiploki. Hän o käyny Poris sammaa Tipulaa ko määki.

Saaripalsta kertoo asioist, jokka kiinnostaa minnuu: puutarhahoidost ja kasveist, vanha talo pihapiirist, ikivanha rakennukse kunnostamisest, kahdest kissast, elämäst Korppoo saarel. Tämä ploki o mun unelmaplokini, ko siin o mun unelmiini, joit en ol voinu toteuttaa tai en ainakaa toteuttanu. Paitsi kissoi kyl mullaki o ollu ja on nytenki. Mut silloko pannaa toimeks unelmii, sillo o tosi kysymykses ja hiki pääs ja rakot kämmenis ja jalkapohjis, ei mistää vaaleepunasist pilvehattaroist, joitte pääl vaa onnellisen kellitää. Sillai mää luule ainaki näist unelmist.

Silmukoiden ketju o mun uusin plokituttavuuteni. Onnee vaa täl uudel plokil! Kirjottaja o minu ikkäiseni ihmine, äiti ja isoäiti, joka neuloo, laulaa ja miättii. Hän kertoo käsitöistäs ja elämästäs ja muistaki asioist.

Ja sit o mun kahde siskoni plokit, virveriikka ja sisäsiistii! Auli alotti virveriikka-plokis samoihi aikoihi ko mää aljoi arkiporisemmaa. Päivi perusti plokis ihan hiljattai ja o suunnitellu tyylikkää ulkoasu plokilles. Minul o käyny aika mont kerttaa, et ole suunnitellu jottai aihet ja sit seuraavaks näje se Auli toteuttaman. Hiljattai mää julkasi kuvia, ja Auli sano suunnitellees just samatapasii kuvia. Näis siskojeni plokeis varmasti jatkosaki o vaik huru mykky hianoi käsitöit mut paljo muitaki aiheit. Yks puuttuu joukost, mun nuarin sisareeni, joka ei plokkail.

Näil kaikil plokeil ny mää höylisti lähetä ettiippäi nuat prenikat. Kai näit riittää ja saa enämpiki jael ko vaa viis kerrallas!

Ot täst omas ja valkkaa färis, oles hyvä!

Ja kaikkie, jokka ottaa vastaa prenika, kuuluu vastat noihii viitee kysymyksee. Ja sit taas lähettää ettiippäi, jos tahtoo.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kasseiluu




Isäntä o pakannu kassis. Kissaki mahtuu kassii.

Tätä kassii menemise poseeraust ja sen filmaamist ei tarvitte paljo lavastaa. Ei tartte Ruskaa kaht kerttaa käskee. Hän o heti juanes mukan. Hän tiätää millai kassii ittes pistetää ja vähä äkkii.




















Vaik pää edel.



















Oikeeperi kääntymine käy liukkaasti näinki piänes kassis.



















Tämä kankaskassiki o hiano.





Ja nää muaviset o kivoi ko ne krapisee.





Vaik emäntä varottaaki, et muavikassit voi ol vaarallissii, vois kissa vaik tukehtuu. Voisko muka? Huamaatteks et tämä o porilaine kassi? Siin o Tikkula tulitikkutehtaa karhu.


















Mahtuisko kissaki tän korrii änkeemää, vaik se o täyn emännä tavaraa?




Tämä läpinäkyvä o aika style. Vai mitä tykkäätte?





No ni. Lähdetäänko jo jonneki?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Pesuhommis



















Pesemine o kissal kiiruist hommaa, nii kiiruist, ettei kamera kerkee mukkaa, vaik siin onki pääl kaks vipstaakii, toine lähikuva ottamist ja toine liikkuva kohtee kuvvaamist varte. Tai ehkä se liikkuva kohde onki just tommone... epätarkka.

Lisäks kissa tykkää puhtaist pyykeist, jokka odottaa silityslauda pääl silittämist. Kui onkaa nii mialuist ja mukavaa asettuu puhtaa valkose pitsituuki pääl pesuhommii.




















Ensiks täytyy nual oikee perusteellisesti tassut, tämä pinkkitassuki (täl kissal o yks pinkki tassu, muut o musta- tai kirjava-anturaisii).




















Ja täst ylempää tassust.


















Sit puhtail tassuil korvatakuset... tollai... oikee perusteellisesti.



















Ja posket kans tiätysti.



















Viäl tiukka pesupureskelu takkusest kohdast ja viimine silaus.




















No ni. Tuliko turkki jo puhtaaks? Hoh-hoijjaa. Tuli raukee olo.

























Liikkuva kohde lakas liikkumast. Ny taitaa koht uni maittaa... valkose tuuki pääl.

Kissa jatkaa touhujas ja nukkuu unias onnellise tiätämättömän mailma murheist ja katastrofeist. 

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Keske-eräne käsityä



















Tämä käsityä o ollu mul tekkeil jo yli pual elämääni. Pellavaine tuukikankas, joho o valmiiks piirretty ruusukuvioit, o ostettu Laviko lankakaupast Porist joskus yli 30 vuat takasi. Sillo mää kävi hiukka aikaa asumas Poris Helsinki opiskeluvuasie jälkee. Sit ole muuttanu Porist Espoosee ja Espoosaki asunu jo kolmes eri osottees. Tuuki o joka muutos seurannu mukan, ain vuasie varrel se o hiukka edistyny. Välil mul o ollu tuurei et ole ottanu tuuki framil ja jatkanu sitä, välil se o ollu pitkät ajat unhotuksis ja valla hukasaki.

Reunapitsi malli ole ottanu äitini joskus tekemist tyynyvaaruist. Reunapitsi onki melkei valmis, ennää viimisest kerroksest puuttuu piäni pätkä.

Alu alkai mää valikoitti kirjailulankat 1970-luvu lopu makuni mukkaa, aika pelkistety ja tumma sävyset. Mää en tykänny mistää kovi hempeest enkä makkeest sillo.






Sikko kirjailtui kuvioit oli jo hiukka valmiin joskus 1990-luvul, minnuu alko harmittammaa nua tummavihriäiset ja muutonki totiset färit. Mun oli makuni muuttunu. Pääti riistää tummat kirjailut ja tehd valkokirjailuu tilal. Esikuvan mul oli yks valkokirjailtu pöytätuuki, jonka äitini oli tehny joskus 1950-luvul ja jonka mää muista lapsuudestani. Se oli ain ollu minu miälestäni kauhee kaunis ja juhlalline. Kaikkii vanhoi färei en ol viäläkää riistäny enkä kaikkii valkosii viäl kirjaillu.

Tähä kuvvaa hyppäs Ruskaki lykkäämää käpäläs.



Tuuki iso keskikuvio o jo valmis. Voi ol ettem mää ol tarpeeks taitava neulomaa noit pistoi. Varsinaine lopputulos näkkyy vast sej jälkee, ko tuuki o valmis ja pesukonnees pesty ja silitetty.



















Tämä keske-eräne tyä ei ol kyl mul mikkää stressiaihe. Pikemminki se o ollu rentoutust ja stressiliävityst. Ihan alvus mää suunnitteli antavani tuuki lahjaks yhdel ihmisel, joka täytti 50 vuat. Mut en kerriinny. Sit meni omatki 50-vuatispäivät ohitte. En tiä kuka se sit loppuilopus saa, lahjaks tai perinnöks, valmiin tai keske-eräsen. Joku vois sannoo et pan ny jo töpinäks.





maanantai 14. maaliskuuta 2011

Tuntemattoma Vilma-täti perintöö



Hiljattai mää esitteli miäheni minul tuntemattoma Lauri-setä perintöö. Miäheni o saanu perintöö Vilma-tätiltäski. Vilma oli häne isäs (ja Lauri-setäs) sisko. Täti oli naimisis ja eli elämäs Itä-Suames ja hänel oli lapsii, jokka tiätysti peri vanhempas. Mut nämä lapset jostaki syyst luavutti serkulleski tavaroit vanhempais jäämistöst. Ilmeisesti heil ei ollu niil käyttöö ko heil oli jo isot huushollit. Miäheni kamppeisii oli tullu mm. Vilma kankait, yks melkei pakalline hantuukikankastaki. Kankaat oli miähelläni tarkoitus toimittaa Venäjä Karjalaa vähävarasil ihmisil josaki vaihees, ko hänel oli sin päi kanavii. Mut mää kaappasi ne kankaat heti ko näi ne. Pyheliinakankaast tuli astiapyyhkeit muistaakseni yhdeksä kappalet. Sisarteni lapset sai niit lahjaks yhten joulun. Meil oli astiapyyhkeit ennestäs vaik kui paljo, ja sentähde me annettii ne pois. Yhdeksännee, se yhde parittoma, mää jäti meil Vilma-täti muistoo ja merkkasi sihe miäheni nimikirjaimet EV. Se pyyhe näkkyy tos ylimmäises kuvas leipäkorituukin, alimmaisen noist kahdest.

Toine Vilma jättämä aarre oli palttamaton pätkä käsikudottuu pellavakankast. Seki oli tarkotettu vissii hantuukikankaaks, mut mää tei siit kaitaliina. Se soppii juhlatuukis kööki pöydäl, toise tuuki pääl. Hianoo vanhaa käsityät.



















Vilma tavaroist miähel oli päätyny muutamii astioitaki. Niinko tämmene Arabia perhostooppi. Mää pidä sitä kunniapaikal kööki kaapi pääl.



















Yks astia o Arabia soikee keltaraitaskooli. Mun lapsuudenkodisani oli sama sarja astioit mut siniraitaisii.



















Nämä eri tahoilt mee huushollii päätyneet tavarat merkkaa minul tarinoit ja mee yhteise tarina piänii palasii. Vähä niinko palapeli paloi. Em mää pelkkii tavaroit tähä framil panis eikä ne kiinnostais, mut pane niitte tarinoitte ja ihmiste tähde. Ne tarinat o tiäviittoi ettiippäiki. Ne o osa mee arkeipäivää. 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Pitsii

Kaks alempaa pitsii o minu äitini kirpputoreilt "pelastammii". Joskus hän
saalisti aika hivaka pitsei Helsinkist VR:ä makasiinei kirpputorilt. Hän oli
sillo mu tykönäni kyläs ja mää vei häne tutustummaa sin isol kirpputoril.
Kaks ylempää pitsii o minu itteni virkkaamii, äitini mallie mukkaa. 





















Toisel pual mailmaa, Japanis, ihmiset o katastrooffi keskel. Talot, laivat, junat, sillat, ydinvoimalaitokset ja koko Japani saari o ollu niinko lastu laineil, luannovoimai pyärtees. Mää kuuli maajäristyksest ja tsunamist perjantaiehtopäiväl yhdelt tyäkaveriltani. Eilä ja tänäpä televisio o kertonu uuttisii onnettomuude seurauksist. Tääl aika turvallisis oloisani mää ole tänä viikoloppun tehny pitsi-inventaarioo ja leikkiny kissani kans. Oi-voi! "Oi-voi" tarkottaa sitä, et näitte asjoitte välil ei ol siltoi.

Ne jokka o virkannu pitsii, tiätää et se o hidast hommaa. Minu miälestäni pitsivirkkaus ja muut hittaat käsityät o terapeuttist ja hoitavaa hommaa. Täsä löytyki yks piäni, heiveröine yhteys toho katastrooffii.

Jos joku o nähny kirpputoril myytävän vanhoi pitsei, tiätää et niil ei välttämäti ol paljo mittää rahallist arvoo.


Täsä o samat pitsit mut alareunas o kaks ohkast, joist alimmaise
mää ole itte virkannu. 


















Nämä pitsit o kaikki minu itte virkkaamiini ja keske-eräsii pätkii. 



















Tähä astikka kuvie ottamine kävi helposti sen tähde, et mää vei pitsit parvekkeel ja pani ove peräsäni kii. Siäl mää sai rauhas kuvattuu. Ruska jäi kattelemmaa ja ihmettelemää ikkunalaudal huaneesee.  Sit mää pani kaikki pitsit korjuu yhtee muavikorrii. Ja ajatteli, et sik ko mää löydä ne lopukki, pane tähä sammaa paikkaa. Tämä o mu uus pitsikorini. Ruska kiinnostu pitseist ja pitsikorist.



Haa, mitä mää täält löysinkää!



















Saimpas napattuu emännnä pitsirulla!



















Pitsi saa kyytii!



















Ai jaa, eiks tää olekkaa minul tarkotettu?



















JK. Minu Craft it Forward 2011 -haasteeni o viäl voimas. Mää oti haastee vastaa Rva Pionilt ja virveriikka vastas siihee. Neljä mahtuu viäl mukkaa! Jos vastaat haasteesee viide ensimmäise joukos, saat minult jotaki itte tehtyy ja samal sitoudut panemaa haastee ettiippäi ja toimittammaa viidel vastaajal jotaki itte tekemääs – kalenterivuade 2011 aikan.

JK 2. Rupesi viäl funteeraamaa semmost, et minkä takia pitsi o porilaises puhetavas "pitsi" eikä vaik "pitti". Niinko poris "metsä", "vitsa" ja "katsokaa!" o "mettä", "vitta" ja "kattokaa". "Vitsi" o kans "vitsi" eikä mikkää "vitti". Selitys saattas löytyy sanoje alkuperäst, et nua vitsi ja pitsi taitaa ol lainasanoi. Poris o kans "Itsenäisyydekatu" vaikka "itse" o "itte". Varmaa joku porilaine vois sellittää, et jollaki oli vattas vatsahaava taik vatsakatarri. Tota ts:ää näytetää käytettävä enämpi virallisis ilmauksis ja termeis. 

torstai 10. maaliskuuta 2011

Taas tuli haasteellist


Rva Pionil o hehkuva kaunis ploki. Rva Pioni mää kekkasi virveriikka-plokist. Rouvva esitti semmose Craft it Forward -haastee, joho mää heti vastasi. On se vaa aika haasteellist, ko mää en oikee tarkasti käsittäny, mihe mu haastettii ja mitä mun pitäs tehd ja millai pan haaste ettiippäi. Mut yks askel kerrallas. Kai. 

Nyte täsä näi mää esitä haastee ettiippäi. Viis ensimmäist jokka vastaa mu haasteeseeni eli kommentoi tätä postii ja tahtoo jatkaa haastet, saa minult vuade 2011 aikan jonku mu itte tekemäni, sanotaa ny vaik käsityä tai piirustukse. Ja jokkaine näist viidest sitoutuu panemaa haastee ettiippäi ja lähettämmää jottai itte tekemääs viidel ensimmäisel, jokka vastaa häne plokihaasteesees.

Tämä haastee o pannu liikkeel joku amerikkalaine ihmine, joka assuu Saksas. Englanniks tätä haastet selitettää tälläi näi:

Craft it Forward is where one person sends 5 others something they've made (sewing, painting, pottery, photography, whatever!) in exchange for the 5 recipients promising to do the same. In theory, this becomes a giant web of people sending each other stuff while not being overwhelming (since the limit is 5). You also commit to doing this by the end of the calendar year. 

Lisätiatoi Craft it Forwardist o tääl.

Sen kunniaks et tämä haaste o lähteny liikkeel Saksammaalt, mää pane tähä yhde Saksast otetu kuva. Mää seiso siin tyyriinäs Katariina von Bora patsaa kainalos Wittenbergi kaupunkis.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Ulkoasu-uudistust ja plokkailuu




















Mää ole jo kauvvat ajat luullu, et mää ole tullu kauhee allerkiseks ulkoasu-uudistuksil. Ko mää ylitte 30 vuat takasi tuli vakituisee tyähööni, yks ensimmäisii asjoit mitä mää muista kuulustelleeni sillo, oli lehde ulkoasuuudistus. Sillo se oli minul uus ja ihmeelline asja enkä mää sihe kantaa osannu ottaa. Ijä mukan mul o tullu kauhee muutosvastarinta. Mää en kest ulkoasu-uudistuksii enkä ainakaa keskustelui niist. Mää ole nii mont kerttaa niit jo nähny ja kuullu. Mut varmaa se ulkoasuuudistukse pyärteis olemine tullee olemaa yks mu viimisist töistäni. Eppäile vaa. Sillai siin taitaa käyd.

Tälläi näi mää ole luullu, et mää en tykkää ulkoasuuudistuksist.

Mut mu plokini kans onki ollu erillai. Tämä ploki lyhkäse historia aikan mää ole pannu toimee jo mont ulkoasu-uudistust. Enkä ol keskustellu kenenkää kans, en ol perustany tyäryhmää enkä pyytäny lausuntoi asjatuntijoilt enkä ammattilaisilt. Ole vaa pannu eri tausta tai muuttanu sitä sun tätä suitsait.





















Ensti oli blogitaustan semmone helppo ja valmis, vaaleeruskeel pohjal lensi lintui. Oli rauhalline ja luannikas tausta mu porinoilleni. Sit mää opei vahettammaa taustakuvvaa ja pani taustaks syksysii punaoranssei ruskalehtii. Enne jouluu taustan oli kynttilöit ja hiukka aja pääst joulune tähti. Uudevuade aikoihi mää pani taustal lumise maisema. Sit se rupes viluttammaa ja mää pani pystöö plankkuaida plokini ympäril. Ain ko vaheti taustaa, ajatteli, et jos joku o tykänny kattel tätä plokkii, se varmaa hermostuu, ko ulkoasu joka kuukausi muuttuu. Eiko tua ihmine ny pysty päättämää, ei se ittekää tiä mist se tykkää?

Minul oli semmone fiini idea, et mää laittasi plokitaustat ain vuadeaikai mukkaa. Ja sillai mää tätä plokkii aljoinki pitämää. Mut sit mää tulinki toisii ajatuksii, et tausta pitäs ol vuadeaikaneutraali. Jos koko aja tausta muuttuu erilaiseks vuadeaikai mukkaa, se ei ol hyvä, jos joku lujeskellee vanhoi postei. Ei varmaa näyttäs kauhee mukavilt pakkaskuvat keskel päiväkakkarapeltoo. Ja jos lumimaisemas värjöttää suvisii kukkasii ja ohkasesti pukeneit ihmisii, se viluttaa. Ja sit yhtäkkii mää pääti, et kaikki valmiit taustat pois ja valkost vaa. Se o suaraa ja selvää eikä tul soraäänii (tai siis soranäkyi) tausta ja kuvie välil.

Saa ny nähd, mitä mää seuraavaks keksi. Minnuu huvitti, ko tänäpä luji yhdest plokist Kutuharju: "Jos muuttaisin blogia tietoisesti johonkin suuntaan, se ei olisi enää oma, vaan pelkkää yritystä näyttää joltakin (= ihan turha odottaa että siivoaisin täällä tai sisustaisin jotenkin...)."

Mää taas ole koko aja siivonnu ja sisustanu, korjannu, muuttanu ja koristellu. Ploki o minul vähä niinko käsityä. Sitä o kiva tällät. Mut mun plokini alkoki ilma mittää suunnitelmii. Toiset valmistellee ja miättii plokis valmiiks jo enne enneko alottaa. Yks tämmene mum miälestäni kaunis ja viimeistelty plokialotus o sisäsiistii! Se ploki o heti alvust astikka tekijä ittes näkköine, sitä ei varmaa tartte joka kuukausi men muuttamaa, voi vaa täydennel ja kehittää. Pannaa tähä sammaa hyämyy paljastukseks. Tämä sisäsiistii!-plokkaaja o yks mu sisareeni. Ny meit o jo kolme plokkailevvaa siskoo. Yks meist ennää puuttuu, ketä ei viäl ol perustanu plokkii, mut hän pualestas o Feisbuukis.

Tua noi ni siin Kutuharju-plokis kerrottii hauskasesti:

"Bloggauksen kuherruskuukauden – lokakuun 2008 – jälkeen päästin todellisen luontoni näkyviin: ei järjestystä, ei systeemiä, ei tiukkaa sapluunaa, ei niin minkään suhteen (anarkiaa!). – – Ja osaan 'pitää blogia' ihan pokkana kirjoittamatta sinne sanan sanaa viikkotolkkuihin, hah haa."

Tämmese Kutuharju mää löysi ihan sattumalt toisest plokist, Lähtölaskennan jälkeen – Count up. Tämä Lähtölaskenta oli nimittäny Kutuharju katalyytikses nummero 41. Samane Lähtölaskenta nimitti hiljattai minu Arkiporinani katalyytikses 39 (öhöm, Ö-HÖM!).

Tulipas täst pitkä. Hoh-hoijjaa!

Tuntemattoma Lauri-setä perintöö
























Miäheni ja mu yhteiselämä alko niisanotusti kypsäs ijäs. Oltii jo pitkäl yli 50 vuade vanhoi ko mentii ensimmäisee avioliittoomme. Kummallaki oli huushollis ja mööpelis ja tavaras ja kirjas.

Nykypäivän o yks varsinaine muatisana haasteelline. Puhutaa haasteellisest ko tarkotettaa vaikeet tai vaivalloist tai rasittavvaa tai valla mahrotoint. Se o varmaa jonkullaist positiivist ajattelluu, saadaa vaikeus käännettyy houkuttelevaks. Tua noi ni... Piti sanomani, et meilleki oli haasteelline asja ja aikamoine houkutuski koot yhtee huushollii mee kummanki kimpsut ja kampsut. Tulisko siit valla kauhee sekamelska vai saataisko perustettuu harmoonise olone koti? Tämä sisustuspuali jai kyl enemmänki mu haasteekseni, miäs ei siit juur ottanu muret.

Kimpsui kampsui kannetaa sisäl, sit funteerattaa, millai ne soppii yhtee ja misä o minkäki kimpsu ja kampsu paikka ja mikä ei sovi joukkoo. Tämä o palapelisisustamist.

Ko molemmil oli jo aika paljo menneisyyt takanas, minust tuntu hyvält ajatukselt, et kummanki historia näkys mee yhteises kodis. Ei meil semmone olis passannu, et oltas alotettu niinko tyhjält pöydält, perustettu kertakaikkise uus elämä ja unhotettu kaikki vanha, menty huanekalukauppaa ja möpleerattu koko huusholli uusil mööpeleil. Koti täytyy ol semmone paikka mist näkkyy kukka siäl assuu. Ja asujai kuuluu siäl viihtyy. Miähel ei ennestäs oikee mittää huanekalukaupast ostettuu ollukkaa. Mut hänel oli perittyy, itte tehtyy, dyykattuu ja pelastettuu. Kaikkii häne kromujas mää en kyl kelpuuttanu. Mut jokku häne mööpelis ja tavaras mää plokkasi arvokkaiks aarteiks.

Miäheni Lauri-setält o tullu mee keittiöö neljä tummaks petsattuu ja lakattuu karmitoolii. Ne o semmossii huanekalui, jokka mun lapsuudesani oli aika tavallissii huusholleis jois käytii kyläs. Vaik meil ei koton just tämmesii toolei ollu, ni oli kumminki sama aikakaude tumma piironki. Minul tuntemattomai Lauri-setä ja häne Lyylis karmitoolit soppii nyte oikee kauniisti yhtee minu vanhempieni peruja oleva vanha piironki kans. (Koskelaine miäheni sanos et soppii "kauniistas" yhtee.) Lauri ja Lyyli oli lapsetoin pariskunta niinko meki.

Varsinaine aarre mee huushollis o lisäks Lauri-setä ja Lyyli-täti vanha seinäkello. Peräsi luultavasti 1930-luvult. Taitaa ol hee häälahjas. Ny tämä vanha loimaalaine kello näyttää meil aikaa, tätä vuat 2011, tätä hetkee. Kellol o semmone ittepäine tapa, et jos siin alkaa veto olemaa vähis, ni se ain pysähtyy kello pual yhdelt, päiväl tai yäl, kumpi ny sattuu olemaanki. Jos se jaksaa käyd ylitte se pual yhde raja, se käy sit sammaa hyämyy 12 tuntii ettiippäi, seuraavaa pual yhtee astikka.
























Kellos etuseinä aukee luukkumaisesti ("luukkumaisestas", miäheni sanos). Se luuku takan o hyvä kätköpaikka. Ole kuullu, et jokuset vanhemmapualeiset ihmiset kätkee näihi kelloisii tärkeit tavaroitas, niinko vaik rahhaa taik auto avvaimii. 

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hautajaiset















Viime lauvvantain oltii miäheni vanhemma sisko hautajaisis Koskel. Hautajaiset pidettii lähisukulaiste ja ystäväi keske, ja niist jäi hyvä miäli, kiitollisuus elämäst. Samal nämä hautajaiset oli muistutus elämä yllätyksellisyydest ja rajallisuudest ja hauraudest. Jokaisel voi tapahtuu melkei mitä tahansa millo tahansa. 

Siunaus oli Koske kirkos, joka o selkeelinjane uusklassillissee tyylii rakennettu kivikirkko, Toivo Paatela suunnittelema. Kirkko o otettu käyttöö 1935. Vainaja kätkettii sukuhautaa ommai isovanhempais viäree. 

Näist hautajaisist tuli hiukka samallaine tunne, ko minul o tullu kummanki vanhempani kualema jälkee. Et kualema oli Korkeemmas kädes. Vaik se täsä tapaukses tuliki yllättäi.

Ain ko suvu vanhin kualee, mennee mukanas suuri määrä muistitiatoo, jota kukkaa ei jaksanu painaa miälees, ei huamannu kyssyy taik ei huamannu kirjottaa yllöös. Vaik asjoist puhuttaski monnee kerttaa, ne ei ain pysy muil muistos eikä järjästykses, jossei kirjotet yls. Ja jää iso kasa vanhoi valokuvvii, jois o tuntemattomii ja nimettömmii ihmisii. Ja harmittaa, kunnei tullu kirjotettuu, ketä ja minkä nimisii ne ihmiset oli, nii kauvva ko joku viäl tiäsi ja muisti. 

Nämä hautajaiset, flunssa ja varmaa kevätväsymyski o viäny voimat ni ettei täsä plokis ol tapahtunu mittää  koht parrii viikkoo. Joskus täytyy vähä puhaltaa.