Suurin menestyksemme Koske maalaistalo pihahoidos ei ol ollu kukat eikä vihannekset. Mää ole miälestäni menestyny aika hyvi rikkaruahoje raivaamises. Ja miähel o siihe kas oma ossuutes. Mää oikee ihmettele, et rikkaruahoje nitistämisest o tullu nii tyytyväinen olo. Yläpual oleva kuva o otettu naveto kivijallaa viärest paikast, josa viime suven 2010 kasos miähekorkune nokkos- ja vuaheputkipöheikkö.
Aikani mää katteli nokkosii ja vuaheputkii, jokka oli ain silmis ko ovest astu ulloos. Mut sit rupesi taistelemmaa ja raivaamaa rikkaruahoi. Ensti kitki ne nii hyvi ko pystyi ja sit kahtee kerttaa käänsi maa. Maa, joka paljastu isoje rikkakasvie alt, oli ihan paljas ja musta. Siin kohdas o ohkane kova savimaa.
Se oli erinomast, et maast rupes ihan ittelläs nuasemaa piänt ruahoo. Ei mittää jualavehnää ko pehmeet nurmee. Kai ne siämeneet siäl mullas oli ollu korjus, varronnu vaa et sais valloo.
Tänä suven nurmi o paikka paiko oikee tuuheet. Miäs o koko suve ajanu piha ruaholeikkuril eikä nokkosil, vuaheputkil tai pujoil ol ollu nousemist maast. Ei, ko uus nurmi ja apila senko levvii pihas.
Naveto toisel sivul oli kans korkeet jualavehnää, valvattii, ohdaket, nokkost ja voikukkaa. Oikee rehevän pöheikkön. Viime kevvääl mul selvis, tai mu kälyni, miähe sisko, joka oli käymäs, näytti mul, et täl pual navettoo o paksu kompostimaa. Sihe o ajettu suuret määrät karjalantaa, joka o palanu ja kompostoitunu. Ei ihme et ne paskaruahot oli nii rehevii. Maa o nii köykäst kompostimultaa, ettei tartte ko nostaa maast riakkahuahoi ni juurinas nousee. Heti kevvääl mää oti tinkikseni raivat tämä puale naveto sivustaa. Mut homma o ollu aika hidast.
Nyte vast hiljakkoi sai loppuu saakka maa kuarituks rikkaruahoist. Osa maat ole kääntäny jo pariki kerttaa ja käsi perraannu maast rikkaruahoje juurii. Kaikist pahempi o jualavehnä, jota Koskel sanotaa vikruutiks (tullee ruattist, vitrot). Mää luji jostai puutarhalehdest et jualavehnä biomassast 90 % o maan al näkymättömis. Mut tämmesest kelväst kompostimullast o helppo reppii jualavehnänki valkosii juurii ko kääntää maa ja hiuka siilaa sitä. Ja sitä mukkaa ko nousee uus korsi maast, mää käännä se kohda ja taas siilaa kaikki jualavehnät pois.
Pääasjas tämä alue pihhaa oli koko suve mustal mullal, sitä mukkaa ko mää perkasi ja maa paljastu. Yhdes kohtaa mul o ollu viljelylaatikois kesäkurpitsaa, salateit ja yrttei. Toisee kohtaa mää kylvi salkoruusuu, jokka o kasonnu kaksmetrisiks. Ja mää perusti väliaikase taimitarha, joho ole istuttanu taimii, joil en ol viäl löytäny pysyvää paikkaa.
Taimitarhas kassoo rehevästi idänunikkoi, joit mää kylvi siämeneest viime kevättalvel ja esikasvati. Näist pitäs tulemaa valkosii ja vaalee lohepunasii. Kaikki idänunikot ei mahtunu sin mihe oli ne suunnitellu ja sentähde pani ylimääräset tähä raivattuu maahaa vartoomaa parempaa paikkaa.
Vaik vanha maalaistalo piha kuuluuki ol hiukka villi, silti mää nauti kattel pihhaa ny ko ruahoo o leikattu. Kukkamaat ja pensaatki o ihan erimoisii, ko ympäril o matalaa ruahoo.
Jos joka paikas o ylivalta isoil rikkaruahoil, ei kukkasänketkää näyt yhtää miltää. Silmä kaipaa rehevä vastapainoks avaraa ja ilmavaa.
Me ollaa ny kahten suven oltu tääl miähe kototalos niinko kesämökkiläisin. Suurin ilo o mul ollu se, et rikkaruahoist ollaa saatu yliote. Mut tyät se vaatii. Toistaseks mää tykkää kitkemisest ja raivaamisest. Kai senki tähde, et se tyä palkittee tekijäs nii hyvi. Jos sitä ny tyäks voi sannoo.
Koko tämä viiko mää ole ollu yksinäni koton Espoos. Miäs ja kissa o ollu Koskel. Ruskal o siäl ollu mukavempaa, ko hän o saanu päiväsaikaanki seurustel ihmiste kans. Koton hän olis joutunu olemaa päivät pitkät yksinäs ko mää ole tyäs ja miäs Koskel. Koskel lämmitettää puil ja Ruska nautii kauheesti siit pesälämpimäst. Pentujas Ruska ei vaikuttas kaipaava, ihan tyytyväisen hän o huilaillu ja vetäny henkee.
