Hanki maas ja järvet jääs

JOULUKALENTERI 8/24

Harvinaine näkymä kerrostalokööki ikkunast
joulukuu alkupualt. Lunta o ikkuna takan
melkei "hanki".

Kun maas on hanki ja järvet jäässä
ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä
ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä,
kun joulu on, kun joulu on.

- -
On äiti laittanut kystä kyllä,

hän lahjat antaa ja lahjat saa,

vaan seimi, pahnat ja tähti yllä

ne silmiin kalleina kangastaa;

siks’ mieli hellä on kristityllä,

kun joulu on, kun joulu on.

(Sanat Alpo Noponen)



Tämä tuttu ja kaunis joululaulu tuntu jo mone vuade aja valla käyttökelvottomalt, konnei tahtonu oikee maas ol hankee enne enneko korkeintas joskus tammi-helmikuus jos sillonkaa. Viime vuan saatii tavallist enämpi lunt ja samallai kävi tänäki vuan ja jo marraskuu pual. Tääl pääkaupunkiseudul kehuttii ollee kakkei aikoje lumisempi itsenäisyydepäivä, lunt o tääl jo yli pual metrii. Tämä o yks Suame lumisempii kolkkii. Silti kuulemma ei ol mittää takkeit siit et lumi pyssyy jouluu astikka, voi sulat muutamas päiväs, jos sää lauhtuu.

Valkone lumi ihmeellisesti virkistää ihmise miält. Kai lumi senki tähde o nii tärkee osa suamalaist jouluu. Se tua valloo tähä muuto valottommaa vuadeaikaa, josa o "silmä sammunu auringon". Kaikki ei ol vaa meist ihmisist kiini. Jos tämä ilmane lumikoristelu, mitä ei ainakaa toistaseks voi kaupast ostaa, jää tulemati, ei sitä voi millää jouluvaloil korvat. Ko ei ne jouluvalotkaa näyt paljo miltää jos taustan o musta maa. Vast lumi sytyttää ne jouluvalot oikeesee loistoos.

Hiano näky espoolaise kerrostalo pihapiirist. Maas o hanki jo joulukuu alkupual. 

Paksu lumihattu linnupöntö ja katunummero pääl. 

Lumihuppune autorivistö. Aikamoiset lumityät vartoo tääl niit, kukka tarttee autoo. 

Näyttää silt et tääl rapus muksut vartoo jouluu. 

Joulu pähkinäkuares

JOULUKALENTERI 7/24

Me käymme joulun viettohon
nyt kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin.
Vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden.

(Sanat Mauno Isola)

Minu kaikist rakkaampi kuusekoristukseni o tämmene piäni seimi, joka o pantu pähkinäkuarepualikkaasee. Siäl makkaa Jeesus-vauvva. Mää ole saanu tämä koristee monta vuat takasi, vuaskymmeniiki takasi, ystävältäni. Hän o tämä seime itte askarrellu.

Tänäki joulun mää meinaa ottaa tämä pähkinäkuare framil ja pan se jonnekki roikkumaa, vaik meil ei joulukuust rakennetakkaa. Siin o koko joulu pähkinäkuares.

Kissaki muuto tykkäis leikkii tämmese kans. Mut ei annet hänel. Pannaa  korkeel, ettei kissa uletu kiini.

Itsenäisyydepäivä

JOULUKALENTERI 6/24

Sinivalkoset hyasintit ja päiväkakkarat o valokuvattu Keukenhofi kukkapuistos
Hollannis huhtikuus 2008. Selvästi Suame itsenäisyydepäiväkukkapenkki.

Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas,
Ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta kuljemme laulain,
Taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet,
Miespolvet vaipuvat unholaan
Kirkasna aina sielujen laulun
Taivanen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin paimenille lauloi,
Sielusta sieluhun kaiku soi.
Kunnia Herran, maassa nyt rauha,
Kun Jeesus meille armon toi!

(Suom. Hilja Haahti)

Minu lapsuudesani porilaises tyäväjekodis itsenäisyydenpäivä oli hiukka ristiriitane juhlapäivä. Ei siit 1960-luvul tehty nummeroo. Isä piti oikeistolaisen kynttylöitte polttamist itsenäisyydenpäivä kunniaks, ei olis tullu kuuloonkaa, et hän olis polttanu, taik meil olis poltettu. Vaik hän itte oli sodas ollu.

Mut mee perhees tämä joulukuu kuudes päivä oli toinenki ja ihan kiistaton juhlapäivä, siskoni Päivi syntymäpäivä. Meil oli omast takkaa vastaaotto – Päivi synttäriviarail. Onneksi olkoo vaa, Päivi!

Ko aikaa ja vuaskymmenii o kulunu, tuntuu et tua itsenäisyydepäivä viaroksumine o vähentyny. Ei kynttylöitte polttamist ennää tartte hävet tai ihmetel. Kyl mää ainaki arvosta  ommaa isämmaatani ja sen itsenäisyyt.

Presidentilinna itsenäisyydepäivävastaaottoo usseimmat ihmiset kattoo televisiost ja lehdet kertoo niist jälkikättee. Ei se nii vakaumukse juhlalt sillo tunnu, enemmänki ollaa kiinnostunneit siitä, et mimmone ja minkä färine juhlaklänninki tänä vuan o sil ja sil frouvval ja kuka sen o suunnitellu.

Mee isä oli sotaveteraani mut sitä ikäpolvee, ettei oikee koskaa saanu kunniaa siit, et oli nuaren poikan siäl sotatouhuis ollu. Ja itteki 1960- ja 1970-luvuil vähä häppeili sitä sodas olemistas. Sillo oli semmone henki.

Isä joutu menemää sotaväkkee jonkullaisee pikakoulutuksee syksyl 1943 hiukka enne enneko hän oli viäl edes 18 vuat täyttäny. Hän kuulu viimisee ikäluakkaa, jokka koko ikäluakka kutsuttii rintamal. Ensimmäisen syksyn ja talven häne kaikki lomas kulu siihee, et hän kävi koton hautajaisis. Koton kuali häne äitis ilmeisesti sydänvikkaa ja vanhempi veljes lentävää keuhkotautii. Sit kuali velje kaikki kolme piänt last.

Pitkänperjantain 1944 isä sit joutu 18 vuade vanhan poikan rintamal. Ei se sota Venäjää vastaa ennää kovi mont kuukaut kestäny, mut sev verra kesti ja sev verra rankkaa oli, et isäki näki painajaisii sodast viäl vanhan miähen enne kualemaas. Kyl se sota hänneenki jäljet jätti vaikkei jäänykkää näkyvii vammoi. Eikä sillo puhuttu mistää kriisiterapiast. Jokkaine sai vaa omas elämäsäs hankkii omat terapias parhaa taitos mukkaa. Sillo soda jälkee ymmärtääkseni elettii täyt höyryy ettiippäi, perustettii perheit ja saatii lapsii ja rakennettii taloi ja tehtii töitä. Ei ollu mahdollisuut kauhesti pysähtyy ja funteerail et mitä täsä oikee tapahtu minul ja milt se minust tuntu.

Just eilä ehtoosti satui kuulemaa radiost, et kirko diakoniatyä ja Suame Miälenterveysseura alkaa järjästämmää muisteluryhmii sotatraumoist kärsivil sotaveteraaneil. Jatkosoda loppumisest o jo sentää reilut 66 vuat ja Lapi sodanki loppumisest 65 vuat ja sotaveteraanit mu laskujeni mukkaa o vähintäs 84–86 vuade ikkäisii vanhoi miähii. Aika kauvva o kestäny järjästää muisteluryhmii. Valtaosa sotaveteraaneist o jo kualleit. Niinko lauluki sannoo: "Miespolvet vaipuvat unholaan."

Korpijoulu

JOULUKALENTERI 5/24

Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Sä vihannoitset kesäisin,
tuot lehväs talves tuiskuihin.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset.

Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Myös aina joulun aikahan
sä saavut meidän majahan.
Oi kuusipuu, oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!

(Suomentanut
Matti Pesonen)


Tämä joulukalenteri viides luukku ei meinannu ei sit millää auvvet. Vihdoviime mää sai se revästyy auki ja siält tuli tämä Kuusipuu-laulu, jonka mää muista oppineeni koulus. Saksa tunneil sitä laulettii saksaks, Oo Tannenbaum, Oo Tannenbaum... Sentähde laulust tullee miälee enemmänki niitte saksatuntie muisto ko mikkää joulutunnelma. Saksaopettaja Frau Lähtee komennukses Pori tyttölyseos tätä laulettii oikee ryhdikkäästi.

Mut sit joulukalenterist tuli viäl tua Kuusipuu mukan korpijoulu. Esko ja mää viätettii sitä korpijouluu Tohmajärvel Pohjois-Karjalas vuan 2006. Siäl oli mökki, misä Esko enne oli muutama vuade aja oikee vakinaisesti asunukku. Hän oli pitäny siäl Tohmajärvel mehiläisii.

Se oli siit erikoine talvi, ettei edes nii pohjoses ko Tohmajärvel ollu nimekskää lunt. Just jouluautton sato sev verra lunta, ettei ollu valla musta maa. Yks tohmajärveläine miäs kehu, et kerra häne muistoaikanas oli ollu yht vähälumine joulu, sillo ko häne poikas oli ollut sama ikkäine ko nyte tämä poja pojat. Eli yks sukupolvi taappäi.

Mee mökki oli yksinäisel paikal korves, kuusi- ja mäntymettää ympäril. Venäjä rajal oli pari kilometrii ja lähimpää naapurii yli kilometri mettätiät pitki. Sentähde mää muistelenki, et se oli mee korpijoulu. Silti naapurit tuli käymää ja tuamaa joulukukkase.

Korpijouluu kuulu seki, et me hajettii joulukuusi suaraa mettäst, luva kans. Kuvas näkkyy hiukka mee joulukuust, joka koristeltii vaatimattomil lastukoristeil. Kuuse takan o tiiliuuni, jol sitä möki tuppaa lämmitettii.

Oikee hyvät muistot siit korpijoulust jäi.

Pohjois-Karjalas teitte varsil oli joulunaikaa rakennettu seimiasetelmii.
Tämä oli Onkamos päi Tohmajärvel.

Joulu keskel suvvee?

JOULUKALENTERI 4/24

No onkos tullut kesä
nyt talven keskelle,

ja laitetaankos pesä

myös pikkulinnuille?

Ja laitetaankos pesä

myös pikkulinnuille?

- -

Ja vanhakin nyt nuortuu

kuin lapsi leikkimään.

Ja koukkuselkä suortuu,

niin kaikk' on mielissään,

ja koukkuselkä suortuu,

niin kaikk' on mielissään.

(Sanat J.H. Erkko)

Kevvääl 2008 me oltii miäheni Esko kans omal autol kiertelemäs Saksas ja muis Euroopa mais. Yhten huhtikuu päivän me satuttii tiätämättämme ja sattumalt Hollannis Keukenhof-nimiseen kukkapuistoo. 32 hehtaarii sipulikukkii: eri färisii ja lajisii hyasinttei, helmisyasinttei, tulppaaneit ja narsisseit... Nurmikenttii, suihkulähteti, puit ja pensait.

Meil suamalaisil hyasintti o joulukukkane. Siäl Keukehofis niit hyasinttei oli keskel kevät, oli valkosii, vaaleepunasii, sinisii, kretliineit ja kaikkii färei  montaa eri sävvyy.

Päivä oli kaunis ja aurinkoine ja lämmin. Linnut laulo. Se lintuje laulu tuntu Eskost ihan jo liijjalliselt, niät hän eppäili, ettei se ollu oikeet linnulauluu, se täyty ol jottai lavastust. Hän katteli, näkyskö josaki puitte oksil linnulaululähettimmii. Mut sit hän näki, et kyl siäl oikeet linnut laulo.

Meilt meni mont tuntii siäl puutarhas pasteerailuu. Siäl oli kauheettoma paljo turistei joka pualt mailmaa. Kuulemma se o mailma valokuvatumpii paikkoi. Kaikist ihmeellisempää meist oli, et me mentii sin sattumalt eikä tiädetty koko Keukenhofist etukättee yhtikäs mittää. Ja toiset oli matkustanu vartavaste Japanist tai Ameriikast saakka. Sattu viäl kaunis ja lämmi päiväki.

Joskus elämäs voi tul tommosii ohikiitävii täydellise kauneude ja onne hetkii mist riittää ihmettelemist ja muistelemist lopuks ikkää.

Parhaat lahjat taitaaki ol semmosii mikkä pääsee yllättämmää. Niit ei ol välttämäti osannu vaatii eikä varrot.

... vaan on hauska sentään!

JOULUKALENTERI 3/24

Esko leikitti Ruskaa ja mää yriti ottaa kuvvii häne mahti-
hypyistäs. Ei onnistunu kuva korkeest hypyst mut täsä o
hallittu alastulo. 

Reippahasti käypi askelet,
äidin hommat on niin kiireiset.
Lahjat peittyy kääröihin,
ukset kiinni pantihin,
vaan on hauska sentään!

(Sanat Emmy Köhler)









Tämä laulu Reippahasti käypi askelet kertoo ilosest kiiruust ja reippaasti kopisevist askelist, ko äiti valmistaa perheelles ja lapsilles jouluu.

Meil o piäni perhe ja ollaa kumpiki, Esko ja mää, opittu nauttimaa yksinäisistäki jouluist elämämme aikan, niät me ei kauheesti stressat joulukiiruitte kans.

Mu kummiflikkani Anu kerra piänen määritteli mu tälläi: "Sää olet se äiti kenel ei oo lainkaa lapsiikaa!" (Ei sillo ollu miästäkää.) Minul se oli oikee söpö kohteliaisuus, vaikkei Anu sitä varmaa semmoseks tarkottanu.

Nii, tua kissa kyl o ihan uus mee perheesämme. Mää en kyl ol mikkää kissan äiti, siit mää ole tarkka, vaik helllittele kissaa ja höpöttele häl. Tämä o ensimmäine jouluaika meil sillai, et Ruska-kissa on meil. Ja tämä o Ruska elämä ensimmäine joulu. Ollaa kissa tähde ajateltu, ettei viittit ottaa joulukuustakaa vaivoiksemme.

Kissa itte kyl olis onnesas, jos joulukuusi tuatas sisäl. Mää voi kuvitel, mimmost olis koristel kuust hoppee- ja kultapalloil ja roikkuvil ja heiluvil tontuil ja enkeleil ja joulunauhoil. Kuusi olis varmasti kumos jo enneko se olis koristeltu. Jos kuusi tuatas, se tarttis tuad ihan kissa ehdoil ja antaa häne sit vappaasti riahuu se kuuse kimpus. Ko ei kenenkää hermot kestäis koko aja ol komentamas kissaa ja kiältämäs hänt pitämäst hauskaa kuuse ja siin häälyvie koristuste kans, tai sit pitämäs hänt arestis suljettuje ovie takan. Siin menis joulu piloil ihmisilt ja kissaltaki.

Jos kissalt kysyttäs, tämmesii
joulukuusekoristeit hän varmaanki
valkkais ilokses. 

Jos taas mää hankkisi oikee kissa miäleisii koristuksii, ni ne olis varmaa ilose kirjavii höyhentupsui ja kulkusii, jokka kilisis kuuse oksil. Kissa tekis yli metrisii mahtihyppyi ja pyydystelis niit höyhentupsui ja sit välil huilais hyppyjes välis. Ja kiipeis puuhuu niät kuusi olis kumos mont kerttaa päiväs.

Tämmene hassu otus pannaa Ruskaa varte
joulupakettii. Tämä otukse pitkät jallaat o
rapisevvaa ainet ja joka jallaa pääs o
kilisevä kulkune. 

Olemmää kyl ostanu Ruska-kissal lahjanki. Mää voi se tälläi paljastaa ko ole aika varma, et kissa ei tul mu plokkiini kurkkimaa eikä kukkaa häl kerro, mimmose lahja hän saa. Tämä lahja o luultavasti kissa miälest ihan lapselline lelu niihii höyhentupsuihi verrattun. Höyhentupsut villittee häne hyppimää ilmaa ja tekemää kiäppei ilmas. Saa nähd millai tämä höpsötyslelu hänneesee vaikuttaa.

Tuntuu silt, et tämä ilose ja leikkiväise luantokappalee viimine lause joka päivä päätteeks – jos hän vaa ossais puhhuu – olis: "Vaan on hauska sentään!"

Yhdes pääkaupunkiseudu lehdes kerrottii, et Korkeesaare nettisivuil o lumileopardijoulukalenteri. Siält voi seurat viime suven syntyneitte lumileopardipoikaste elämää. Yhten päivän he kattelee pesäs oviaukost varovasti, ko heit varte rakennettaa lumiukkoo. Ja seuraavan päivän he vissii antaa sil lumiukol kyytii. Se kalenteri löytyy täält.

Jouluporot

JOULUKALENTERI 2/24

Näit kauniit kynttyläporoi mää ihasteli ja sormeili jokune
päivä takasi joulukiarroksellani Helsinkis ja miätei taas
kerra et just tämmese mää vissii tarttisi... 
Mut en sentää ostanu. 

Juokse, porosein,
poikki vuoret, maat!

Seistä, syödä saat
majall' impyein.
Siellä verraton
sammalaarre on,
siellä verraton
sammalaarre on.

(Kansanlaulu)

Kalenteriluukust tuli tänä aamusti porolaulu ja kauhee määrä poroi. Tämä "Juokse porosein" o yks niist tutuist lauluist, jokka alkaa heti ilosesti soimaa pääs ja tuntuu oikee joulusilt. Silti voi ihmetel, mitä täl laulul ja täl porosel o tekemist joulu kans. No, tiätysti se, et poro o joulupuki ajoneuvvo. Vaik ei joulupukki just täsä laulus porokyytis ol. Se o valla joku toine poromiäs, joka porolles täs laulelee.

Viime suven me Lapi reissullamme nähtii poroi. Ne oli hassui ko ne seiso jökötti keskel autotiät eikä suvainnu yhtää väistää. Sai oikee tyytät enneko poro asteli syrjää.

Ny joulukiarroksellani Helsinkis mää huamasi, et poroi o jos jonkullaisii ja joka lähtöö kaupois. Porot liittyy pohjosee ja Lappii, eikä ne meil etelä ihmisil ol se tutumpii ko turisteil, joil porotavaroit trökötettää turistikaupois. Mut joulu o toine syy poroje vaelluksee tän etelää.

Täs kuvas näkkyy kokoelma pehmoporoi. Taitaa ol oikee koko perhe
koos. Oikeel kädel istuu isäporo vakava näkköisen. Vasemmal huilaa
äitiporo kontit oikosenas, vetoketju ja sanka sellääs – hän on kassi.
Näitte välis o vauvvaporo – penaali. 

Täs o lähikuva vauvvaporost. Aika söpö.

Poroaiheisii pipoi pehmeisii paketteihi.

Poropöytäliinoi joulupöytää. Tullee meinaa aika kalliiks nämä
suamalaiset porotavarat. Santoriinilt olis saanu aasipyyhkeit viidel
eurol.

Porotonttui tai tonttuporoi...

Sit viäl täst porokuvallist lahjapaperii ja porot
pakettii!

Arki, juhla ja arkihualet

JOULUKALENTERI 1/24

Arkihuolesi kaikki heitä,

mieles nuorena nousta suo!

Armas joulu jo kutsuu meitä

taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä,
talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi liuottaa.

(Sanat Alpo Noponen)

Täst joulukalenteri ensimmäisest luukust tuli tuttu joululaulu Arkihuolesi kaikki heitä.

Minu miälestäni arki ja juhla ei ol toistes vastakohtii. Arje vastakohta o katastrofi, onnettomuus, joku semmone tapahtuma, joka sevottaa ja pannee palasiks ihmise normaali elämä. Se katastrofi voi ol äkilline sairastumine tai järkyttävä kualematapaus, avioero, tulipalo, väkivallateko, luannokatastrofi, konflikti, sota.

Ko arki katastrofi jälkee alkaa pikkuhiljaa luanaamaa, viäl pitkän aikaa voi ol semmone hälytystila pääl, et piäniki risahdus saa pelkäämää sitä maajäristyst. Joko se taas alkaa?

Vast vähitelle arki ja arje rutiinit alkaa kantamaa. Voi huakast helpotuksest ja heittää ne isommat hualet ja pelot taka-alal. Piänet ja arkiset murreet pääsee taas oikeel paikalles. Sillo arki o juhlaa.

Ko mää oli pikkuflikka, minust sota tuntu ain joltai muinaiselt esihistorialt. Joskus 50 ikävuade jälkee  mää aljoi ymmärtämmää, et mu syntyisäni sodast oli kulunu vast muutama vuasi. Aikuisil se oli viäl tuarees muistos, vaikkei he siit nii kauheesti ja kovi ussei välttämäti puhunukkaa. Normaalii elämää kumminki palattii ja kuulosteltii – ehkä –, et kantaako tämä ja kui kauvva.

Joskus mu lapsuudesani isäni huakasi lauvvantaiehtoosti sauna jälkee nukkumaa mentäis: "Silloko mää siäl korsuis makasi, en olis ikän uskonu, et joskus viäl mul o oma perhe ja koti ja mää voi men kaikes rauhas nukkumaa ommaa sänkyyni puhtaitte valkoste lakanai vällii!"

Tämä oli varmaa sitä juhlaa, mikä tuli, ko normaali elämä ja arki oli palannu ja saatii taas ajatel elämää etiippäi. Puhtaat valkoset lakanat sauna jälkee ja oma sänky ja koti oli juhlaa. Määki pikkuflikkan eläydyi väkevästi näihi isäni sanoihi ja tajusi et tämä o juhlaa. Sihe liitty piäni ihmetys, et voiko tää ol tottakaa, voiko asjat ol näi hyvi. Minust tuntuu, et tämmene ihmettely olis jollakilai ollu osa koko 1950-luvu ilmapiiriiki. Et ko oli nii hyvi kaikki ja ainaki paljo paremmi ko sota-aikan. Ei parantunu piänist valittaa.

Syksyaika vahettu jouluaikaa

Helsinki keskusta joulukattuu täyty tänäki vuan men vilasemmaa.

Huamispäivän o adventtisunnuntai eli ny ollaa jo pikkujoulus. Tämä plokiki siirty jouluaikaa ja  mää haravoitti syksyset ruskalehdet pois - nii kauniit ko ne oliki! Mitä ny muutamii ruskalehtii jäti viäl jälliil ton oikeepualimmaise palsta alareunaa. Ny pujettii plokil jouluasu ja pantii kynttylä palamaa.

Pikkujoulu kunniaks munki teki miäleni men käymää joulukadul Helsinkis.

Matkal sin linjuris istuisani mää hoksasinki vast mitä mun olis pitäny vastat Satakunnan Kansa toimittaja kysymyksee, ko hän toissa viikol kysy mult et misä o Espoo keskusta. Ni tiätysti mun olis pitäny vastat, et oikeastas se o Helsinkis. Se olis ollu yks ihan pätevä vastaus.

Se o kummallist, et ussei ko ole puhheis jonku ihmise kans tai kuuntelee muitte keskustelui, mää hoksaa vast seuraavan yän tai seuraavan päivän tai seuraaval viikol, mitä mu olis pitäny sannoo. Aika tavallist mul.

Isois tavaratalois oli kova joulutouhu pääl, kyltit ja valot ja koristelut toivotteli hyvvää jouluu - ja hyviä jouluostoksii tiätysti.

Tämä o yhde tavarataloketju joka joulu toistuva iskulause.

Toise tavaratalo mainoskyltit sannoo: "Toiveista totta -
Önskedrommer."

Reissullani mää satui Fazeri myymäläs päiyhtee tyäkaveri (oikee pomoni) ja tämä frouvva kans. Frouvval oli kauhee nätti hattu. Se oli huavutettuu villaa, tai siis huapaa, ja otta yläpual oli kauniit huapakukkasii.

"Sul o ihana lakki", mää heti kehui.

"Suoraa Tallinnast", frouvva vastas. Sit hän selliitti, et hänel ei yleensä mikkää lakit sovi. Mut tämä hattu soppii hyvi.

"Jaa", mää vastasi. Sit mää tuli vähä noloks. Kui mää ny sillai vastasi, kerkesi ajatel. "Nii soppiiki sinul oikee hyvi!" mää yriti paikkail töksähdystäni.

"Satakuntalaist ylistyst!" hän nauro ja tulkitti mu jaatani. (Onneks hän o itteki satakuntalaine, ni ymmärsi oikei.)

He oli menos kaffeel sin Fazeril ja mää jatkoi matkaani. Koko loppupäivä siin meni kattelles ja ihmetelles. Kyl mää mont ihanaa tavaraa siäl näi, joit olis tehny miäleni ostaa ittelleni tai jolleki muul. Jottai hiukka ostinki. Mut näit kissoi en olis hualinu ilmatteekskaa.

Vaik mää olenko kovi kissarakas ihmine, ni nämä kissakoristukset, jokka
oli tarkotus pan oikee kuusee roikkumaa, oli minust kyl kamalii ja
melkei pelottavvii. Kuusekoristeet tullee joka joulu vaa kummallisemmiks:
kissoi, koirii ja korkokenkii!

Pimmeit päivii

Eilä ehtoosti ja yä aikan sato taas lunt ja aamusti lumiaurat jyrräs. Viäl pual kymmene aikaa oli silti hiukka hämärää, vaik taivas oli selkiintyny – niinko kuvast näkkyy. Sev vert o tuuleskellu, et puut ei saanu erityisempää lumikoristelluu. Kuvas o mongoliavahtera latva sinist taivast vastaa. Ny eletää kaikist pimmeempii aikoi vuadest. Sitä virkistävämpää o, ko välil paistaa aurinkoki keskel päivää ja lumi o maas.