Kreikkalaisis kirkommenois

Kamari ortodoksine kirkko.




















Minu Santoriini-matkani viimisii kokemuksii oli ortodoksiset kirkommenot. Niis mää oli kyl jo viime pyhänäki. Sillo mukan oli paljo muitaki ulkomaalaisii, ny ei näyttäny oleva muit ko minä.

Konnen ymmär kiält, en ymmär paljoo muutakaa. Mää katteli ihmisii. Heit tuli ja meni, ja he käveli kirkos ja suuteli ikoneit. Piänet lapsekki teki sujuvasti ristimmerkkei ja suuteli kirko ikonikuvia. Nuaret pojat farkut ja t-taita pääl kanto isoi kynttylöit ja heilutteli suitsukeastioit. Vanhat, huanojalkaset ihmiset käveli vaivalloisesti. (Rollaattorit ei ol viäl saapunu Santoriinil.)

Tämä Neitsyt Maria o yks ikoneist, joit käytii
suutelemas.

Välil ain seisottii ja välil istuttii. Mää seisoi ja istui muitte mukan. Minust tuntu et täs ortodoksises jumalapalvelukses seisotaa paljo pitempii aikoi ko luterilaisis. Ainaki mää ihan väsyi sihe seisomissee, tai melkei alko huimaamaa. Jokku vanhukset istu vaik toiset seiso.

Vastatuste toisiis kirko vasemmal ja oikeel pual oli kaks kolme henke miäskuaroo. Kuarot laulo välil voorotelle ja välil yhtaikaaki. Välil seurakunta laulo mukan.

Yks nuari äiti kanto piänt flikkaas sylyssäs. Tytöl oli tumma kihara tukka ja siin pikkune rusetti. Hän oli nii eläväine, et jos äiti pani häne laatteel seisomaa, ni hän lähti heti juaksujalkaa menemää. Siit seurauksen oli, et äiti piti hänt sylyssäs. Ihmee kiltisti hän siin pysy. Minust sil pikkuflikal oli nii järkyttävä nätit piänet nahkaset saapikkaat jallaas, et mu olis tehny miäleni heti hyäkät ottamaa niist valokuvia – ja koko flikast. Hän oli muutenki kauniisti pujettu. Mut maltoi miäleni. En viitti ottaa viaraist ihmisist kuvvvii enkä ainakaa kirkos.

Ko tuli laste ehtoolline, äiti vei pikku flikkas ehtoollisel. Lapsil pappi anti isol lusikal ehtoollisviinii suuhuu. Leipää lapset sai ottaa itte isost maljast. Ehtoollisleipä oli oikeit leiväpaloi. Laste ehtoollisjono pääs oli yks vanha mummu, ja hänki sai ehtoollisviinii lusikast.

Jumalapalvelus päätty aikuiste ehtoollissee. Näil aikaihmisil annettii vaa leipää eikä lainkaa viinii. Se yks mummu, joka meni laste ehtoollisel, oli ainoo aikaihmine, joka sai leivä lisäks ehtoollisviinii.

Mää ymmärsi kirkommenoist muutamii sanoi: ”halleluja”, ”aamen”, ”Kristus”, ”Jeesus”, ”henki”, agios (”pyhä”?), en sit paljoo muut.

Uskotunnustukse yhtee äänee lukemise mää tunnisti. Ja (ilmeisesti) Isä meidän -rukoukse.

Ko ihmiset nousi ja lähti kirko ovest, he sai kaikki kättees piäne valkose paperikassi josa oli sisäl syämist. Ihmiset jäi seisomaa sihe kirkommäjel ja seurustelemaa toistes kans ja mutustelemaa sitä mitä he kassist löysi.

Mää säästi kassi ja lähdi hotelliini. Vast siäl mää avasi saamiseni ja leviti ne parvekkee pöydäl. Kassis oli sitruunamakune pulla, piänes pussis jottai makkeit (hyvämakusii) murui. Sellofaanipakkauksee oli pakattu lautasliina, lusikka ja paperiklappu, josa kreikkalaisil kirjaimil lukkee jottai, ilmeisesti joku raamatulause.

Kirkost jokkaine poislähtijä sai kättees piäne kassi, josa oli

mutusteltavaa.