Taivahalla syttyi juuri

JOULUKALENTERI 18/24




















Taivahalla syttyi juuri tähti kirkas, tähti suuri,
josta viisaat itämaan riemastuivat aikoinaan.

Kaikkialla kellot pauhaa toivotellen joulurauhaa.
Hangen alle maat ja veet juhlayöks on nukkuneet.

Kuusi seisoo permannolla, kaikkien on hauska olla.
Joululaulut kirkkaat soi, lasten piiri karkeloi.

Seimen lasta muistakaamme, koska taasen laulaa saamme.
Joulu, joulu tullut on lasten juhla verraton.

(Sanat Yrjö Jylhä)

En ol ikän enne pannu merkil et tämä joululaulu sanat o kirjottanu Yrjö Jylhä. Nykko sen huamasi, mää oli yllättyny. En tiä Yrjö Jylhäst kovinkaa paljo. Mut sen tiä et hän o kirjottanu sota-aiheise runokirja Kiirastuli. Mää ole sitä kirjaa lukenu joskus nuaren opiskelijan sentähde et mää tei siit jonku proseminaariesitelmä. Oli vaikee nyte ajatel, et sotakirjottaja olis kirjottanu joskus elämäsäs tämmese ilose lapsemiälise joululaulu. Oliko joululaulu kirjotettu enne vai jälkee soda, sitä mää en tiä. Arvaisi kumminki et jälkee.

Täyty oikee kaivaa framil se Kiirastuli. Kirja kertoo talvisodast. Yrjö Jylhä (1903–1956) oli siäl ankaris taisteluis komppaniapäällikkön. Kiirastuli o ilmestyny 1941.

Yks runo o nimeltäs Kohtaus metsässä:

Kiväärinpiippu  ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä.

Vain silmänräpäys, hyytävä hetki
ja pitkä kuin iankaikkisuus:
joko päättyy sult' elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus?

On hällä oikeus tappaa, ja sulla –
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei hän voi vieraaksi majaas tulla:
hän on vihollinen.

Et tiedä, ken on hän, mistä,
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta.

Näin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.

Löytyy siit Kiirastuli-kirjast jouluaiheinenki runo Pyhä yö:

Oli muuan Jooseppi Kirvesmies,
oli siellä missä me muutkin;
jäi hältä vaimo ja kotilies,
jo vieri viikot ja kuutkin.
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen
ja harvoin kirjeitä saikin,
mut jouluaaton kun ehtooseen
tuli säästi joukkomme harvenneen,
niin kuulla saimme me kaikin:

On poika syntynyt Joosepille,
ja Marjatalle, ja Marjatalle!
Se syntyi mustimman orren alle,
on tuskin peitettä sille. –

Me kaikki hengessä polvistuimme
ja lapsen vierelle kumarruimme
ja siunauksemme luimme.

Ja monta paimenta parrakasta
lumessa valvoi ja vartioi,
ja vartioi sitä pientä lasta
petojen saaliiksi joutumasta –
maa, taivas kiitosta soi.

Ja Suomen Korpien yllä hohti
nyt tähti suurempi muita,
ja me kaikki käännyimme sitä kohti,
ja meidät kaikki se kotiin johti,
se tähti suurempi muita.